Hohhoijaa. Ihminen, joka on tehnyt pitkän uran yliopistossa ei tarvitse ADHD-diagnoosia

Naisilla on alidiagnosoitu useammin add ilman häiriökäyttäytymistä.

Jos pystyt tekemään asioita, jotka kiinnostavat, sinulla on todennäköisemmin add. Jos et pysty tekemään kiinnostavia asioita, vaikka haluaisit, sinulla on todennäköisemmin adhd. Lähellä voivat olla myös täydellisyyteen pyrkiminen, vitkastelu tai alisuoriutuminen. Myös huono itsetunto on mahdollinen vaihtoehto tai useampi tekijä yhdessä. Diagnoosit eivät ole aina helppoja.

Hyperfokusoituminen kuuluu adhd ja siten pystyy opiskelee alaa mikä kiinnostaa, sekä adhd:seen kuuluu älykkyys, jos ei oo äo kohdillaan, niin et tuu saamaan dg.

Joten jos omaa hyvää puolee käyttää opiskeluun ja työhön, niin miten se on sulta pois?

Voisit käyttää energiaasi muuhun kuin toisten ongelmiin.

Ei se että teet sitä mistä tykkää tarkoita, ettei adhd:sta ole haittaa elämässä. Elämä ei ole niin mustavalkoista 🙄

Adhd-diagnoosia ei kannata ottaa turhaan. Stä voidaan käyttää vastaan esim. oikeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Adhd-diagnoosia ei kannata ottaa turhaan. Stä voidaan käyttää vastaan esim. oikeudessa.

Myös terveydenhoidossa. Ikävä kyllä myös ADHD:t ovat monien mielestä dillejä mielisairaita (siis myös henkilökunnan mielestä).

Vierailija kirjoitti:

TÄMÄ! Minusta nykyään yliopisto on täynnä näitä adhd-ihmisiä. En oikeasti ymmärrrä!!! Mistä lähtien yliopisto-oiskelijat ovat olleet niitä huono-osaisia?

Lyhyt selitys: yliopistoihin seuloontuvat ne ketkä amiksissakaan eivät koskaan pärjänneet ja näiden kanssa pitäisi opettajien selvitä.

Vierailija kirjoitti:

No, jos adhd lääkkeet auttaa niin mikäs siinä. Vaikka melko keskenään erityyppisiä oireita luokitellaan tuolle kirjolle näemmä nykyään. Sitä vaan ihmettelimme.

ADHD lääkkeet ovat stimulantteja, ja kuten kahvi ne lisäävät keskittymiskykyä ihan tavallisilla ihmisillä lyhyellä aikavälillä. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että suorituspaineiden, nettiaddiktion vaurioittamien aivojen ja keskivaikean alkoholismin kanssa kamppailevat yliopisto-opiskelijat voivat kokea lyhyellä aikavälillä hyötyjä amfetamiinista, vaikka heidän keskittymiskykyynsä liittyvät ongelmat juontuisivat aivan muista asioista. Pitkällä aikavälillä kehittyy riippuvuus ja neuroadaptaation kautta toivottu vaste tosin hyvin todennäköisesti heikkenee. Eräs psykologian professori kirjoitti tästä jo vuosia sitten New York Timesin artikkelissaan ja totesi, että pitkän aikavälin tutkimusnäyttö ei tue ADHD-lääkkeiden auttavan pitkällä aikavälillä lapsia akateemisesti. Lyhytkestoisesti niitä käytettiin jo toisen maailmansodan aikaan muun muassa tutkaoperaattorien toimesta parantamaan keskittymistä monotonisiin tehtäviin: 

"However, there really was no paradox. Versions of these drugs had been given to World War II radar operators to help them stay awake and focus on boring, repetitive tasks. And when we reviewed the literature on attention-deficit drugs again in 1990 we found that all children, whether they had attention problems or not, responded to stimulant drugs the same way. Moreover, while the drugs helped children settle down in class, they actually increased activity in the playground. Stimulants generally have the same effects for all children and adults. They enhance the ability to concentrate, especially on tasks that are not inherently interesting or when one is fatigued or bored, but they don’t improve broader learning abilities."

https://www.researchgate.net/publication/259982325_Ritalin_Gone_Wrong

Onko tutkittu annetaanko opiskelijoille diagnoosi helpommin, tutkitut vs. diagnosoidut ?

Mua ärsyttää, että tästä todellisesta, elämää vaikeuttavasta aivojen erilaisesta toiminnasta on tehty niin iso numero, että moni alkaa epäillä itsellään ADHD:ta ilman syytä. Niitä piirteitä on kaikilla, kyllä. Enemmän tai vähemmän, kyllä. Sillä on merkitystä, milloin ne ovat alkaneet ja kuinka paljon niistä on ollut ja on edelleen haittaa elämässä. Häiriö ei sulje pois menestymistä, mutta usein ihminen on tehnyt paljon työtä ja kokenut voimakkaita haasteita sen vuoksi.

Muistakaa, että ADHD-henkilön suvussa on usein muitakin tai edes joku, jolla diagnoosin kriteerit täyttyvät selvästi. Ja kaveripiirissä on monesti myös diagnosoituja (itse olen huomannut vahvasti tämän). Toki on niitä nenttejäkin. Olen myös huomannut olevani valtaväestä poikkeava ja se on vaikuttanut itsetuntooni läpi elämän. Nyt vaan tuntuu, että liioitellusti valtaväestöstä on tullutkin yhtäkkiä nepsyjä :O Wtf?

Siinä vaiheessa, kun muutin yksin ja aloitin opiskelun, niin kaikesta tuli kaaoottisempaa, ärsykkeet lisääntyivät. Stressaavaa. Toiminnanohjaus vaikeutui entisestään, kun vastuu itsestä ja omasta elämästä kasvoi. Mutta niin, ei kannata heti ruveta pohtimaan diagnoosia, vaikka "muutaman rastin ruutuun" saisitkin. Se on vielä normaalia. Vanhempia ikäluokkia on jääny toki paljo diagnosoimatta, mikä on harmillista. He eivät ole apua saaneet.