Olen kyllästynyt ystävääni joka valittaa koko ajan masennuksestaan/vaivoistaan

Jotkut on juuri tuollaisia, ja sitten välillä ihmettelevät, miksi ovat niin yksinäisiä :D

Kokemusta on valittajista. Eräskin soitti samana päivänä kolmesti samasta asiasta. Jutun aloitti sanomalla "miksi asia xx on xx tavalla ja jankuti jankuti."

Ikäänkuin minulla olisi joku tyhjentävä vastaus asiaan. Hänellä on tapana keskustella kysymyksillä.

Hyvin rasittavaa. Sanoin, että eikö sulla ole omia mielipiteitä lainkaan, kun kyselet koko ajan.

Vaihdoin sitten puhelinnumeroni lopulta, kun ei siitä valituksesta tullut loppua, vaan paheni, koska suostuin kuuntelemaan.

Kenenkään roskasankona ei tarvitse olla. Pane tyyppi vähintään estoon.

Käpertyvät ehkä sen vuoksi, etteivät jaksa kantaa koko suvun tai maailman taakkaa ja sairauksia. Yksilölle se sairaus tulee, ei silloin tule ajatelleeksi, että mitähän kamalaa muilla mahtaa olla. Jos on nälkä, ei se nälkä sillä lähde, että pohtii ja murehtii, miksi minun pitäisi syödä kun maailman lapsetkin näkevät nälkää.

Vierailija kirjoitti:

Käpertyvät ehkä sen vuoksi, etteivät jaksa kantaa koko suvun tai maailman taakkaa ja sairauksia. Yksilölle se sairaus tulee, ei silloin tule ajatelleeksi, että mitähän kamalaa muilla mahtaa olla. Jos on nälkä, ei se nälkä sillä lähde, että pohtii ja murehtii, miksi minun pitäisi syödä kun maailman lapsetkin näkevät nälkää.

Mutta ei pohdi lähipiirinkään asioita vaikka monella asiat paljon huonommin.

On vain minä, minä, minä, vuosikaudesta toiseen.

Kuka hänenkään samoja vaivoja jaksaa pohtia viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen?

Mitään ei kuitenkaan ole itse valmis tekemään.

Monet ihmiset vain valittavat, mutta eivät ole valmiita itse tekemään yhtään mitään asioitten etee.. Siis ei oikeasti yhtään mitään.. Jos otetaan esimerkiksi masennusvaivat yms, paras lääke niihin on liikunta (tämän voi tehdä yksinkin iltaisin esim kävelyllä) se vapauttaa samoja aineita aivoihin kuin masennuslääkkeet. Mutta jos ehdotat tätä ihmisille, he sylkevät naamalle ja sanovat että sinä et tiedä mitä masennus on... 

Valitettavasti omalta osalta tiedän, ja tiedän myös sen että se ei parane kotisohvalla valittaessa. 

Kun itseäni masentaa, käperryn omiin oloihini. En siis ymmärrä ihmisiä, jotka purkaa pahaa oloaan muihin. Tuntuu ettei siinä ole kysymys edes masennuksesta, vaan jonkinlaisesta itsekkyydestä ja katkeruudesta, jota ei osata käsitellä. 

70-80% "masentuneista" on oikeasti vaan saamattomia, sama pätee ylipainoon yms.. Sitte on niitä oikeitakin tapauksia mutta suurinosa on vaan turhaa valittamista. 

Lapsellisia kiukuttelijoita nämä "masentuneet" ovat. 

Vierailija kirjoitti:

Käpertyvät ehkä sen vuoksi, etteivät jaksa kantaa koko suvun tai maailman taakkaa ja sairauksia. Yksilölle se sairaus tulee, ei silloin tule ajatelleeksi, että mitähän kamalaa muilla mahtaa olla. Jos on nälkä, ei se nälkä sillä lähde, että pohtii ja murehtii, miksi minun pitäisi syödä kun maailman lapsetkin näkevät nälkää.

Ei se nälkä lähde silläkään, että valittaa jollekin sellaiselle, jolle 5 muutakin valittaa nälkäänsä. Vaikka ihminen käpertyisikin omiin ongelmiinsa, ei omia ongelmiaan pidä toistuvasti kaataa jonkun toisen niskaan. Kun ei se toinen voi yhtään mitään sun ongelmillesi. Moni käpertyjä ei tunnu ymmärtävän, että ihminen, jolle he ongelmistaan puhuvat, saattavat joutua kuuntelemaan muidenkin ongelmia. Tai kuuntelijalla on ihan omatkin ongelmansa. 

Jos on oikeasti masentunut, se ei ole mitään herkkua. Masentunut ei jaksaisi olla kenenkään seurassa, mutta joskus on pakko olla ja silloin on kauhean raskasta jos pitää esittää, että jaksaa muun maailman mukana ja kaikki on hyvin. Masentunut ei jaksa ylläpitää tällaista kulissia. Ei kukaan muiden kiusaksi ole masentunut, mutta varmasti kokee usein olevansa taakka muille. Masentuneen maailma kapenee aika paljon ja ajatukset alkaa pyörimään kehää ja juuri nimenomaan oman itsen ympärillä, kun on niin paha olla. Tämä ei ole mitään itsekkyyttä ja masentunut maksaisi varmasti mielellään laatikollisen kultaa, jos pääsisi ulos tästä uuvuttavasta kehästä. Nauttikaa te, joilla on kaikki hyvin ja yrittäkää edes vähän ymmärtää, että kaikilla ei ole.

Entä jos kerrot sitten niistä omista huolista. Löytyykö muita aiheita myös, joku positiivisempi.

Läheiseni on tällainen. Minkäänlaiseen vastavuoroiseen ihmissuhteeseen hän ei kykene. On vain hän ja hänen "ongelmansa". Suurin osa näistä "ongelmista" on aivan tavallisia, ei niin mukavia arkisia asioita, joita jokainen joutuu kohtaamaan. Fyysisesti häntä ei vaivaa mikään. Mutta kun hänet kohtaa, hän alkaa liikkumaankin raihnaisen oloisesti, ikään kuin koko elämä olisi niin vaikeaa, että kohta hän lyyhistyy. 

Ja tämä ihminen valittaa, miksi hänestä ei kauheasti pidetä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti masentunut, se ei ole mitään herkkua. Masentunut ei jaksaisi olla kenenkään seurassa, mutta joskus on pakko olla ja silloin on kauhean raskasta jos pitää esittää, että jaksaa muun maailman mukana ja kaikki on hyvin. Masentunut ei jaksa ylläpitää tällaista kulissia. Ei kukaan muiden kiusaksi ole masentunut, mutta varmasti kokee usein olevansa taakka muille. Masentuneen maailma kapenee aika paljon ja ajatukset alkaa pyörimään kehää ja juuri nimenomaan oman itsen ympärillä, kun on niin paha olla. Tämä ei ole mitään itsekkyyttä ja masentunut maksaisi varmasti mielellään laatikollisen kultaa, jos pääsisi ulos tästä uuvuttavasta kehästä. Nauttikaa te, joilla on kaikki hyvin ja yrittäkää edes vähän ymmärtää, että kaikilla ei ole.

Aloituksessa puhuttiin masentuneesta joka koko ajan valittaa ap:lle vaivoistaan ja masennuksestaan. Eihän masentunut itse sille ololleen mitään voi mutta kyllähän sitä silti on vastuu omasta käytöksestään. Onhan se raskasta jatkuvasti kuulla valitusta joltain ihmiseltä, samoista asioista. Omien kokemusten mukaan nämä päivästä toiseen omia murheitaan toisille valittavat masentuneet eivät tavallaan haluakaan selviytyä, sitä on jumittunut omaan kuplaansa eikä tahdokaan päästää irti. Ja ei, en hauku masentuneita mutta kyllähän masentuneen täytyisi ymmärtää ettei se olo parane kuormittamalla suhteettomasti ystäviään, kavereitaan tai läheisiään. Itsellänikin keskivaikea masennus, helpottaa kun saa purkaa parille ystävälle oloaan välillä mutta helpottaa myös kuunnella toisten murheita. Ymmärrän ettei toista ihmistä voi rasittaa älyttömästi eikä se oma masennus sillä häviä. Onneksi saan käydä terapeutilla, tosin harvakseltaan, mutta paljon on siellä selvinnyt syitä ja aivojen mekaniikkaa toimia niinkuin ne tällä hetkellä toimii. Ja puhun nyt omista kokemuksista ja tuntemuksista, masentunutta ei toki saa moittia eikä oloaan väheksyä mutta kyllä masentuneelle saa ja pitää sanoa (asiallisesti) jos hän liikaa kuormittaa märehtimisellään muita.

Tuollaisessa tilanteessa ottaisin etäisyyttä tähän ystävään. Ihan kertomalla, että nyt omassa elämässä on haasteellinen tilanne, ja siihen on pakko keskittyä. Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalinen elämä jää nyt toistaiseksi pois.

En lähtisi selittelemään yksityiskohtia, eikä se ystäväsikään varmasti kysele. Hän kokee että hänet on hylätty, ja keneltäkään ei voi tietenkään tunteita kieltää. Mutta sinä saat lepoa ja omaa aikaa, eikä tarvitse kuunnella rutinaa. Jos ystävä yrittää sopia tapaamisia, toteaisin kuivasti että katsellaan syksyllä. Ja syksyllä sanoisin että katsellaan ensi vuoden puolella. Veikkaan että parissa vuodessa hän lopettaa.

Valitettavasti, oman kokemukseni perusteella, taitaa olla niin ettei yksipuolinen ystävyys muutu. Itsekäs valittaja ei halua kuunnella muita, ja kokee että muut ovat itsekkäitä kun eivät kuuntele hänen valitusta. Kukaan ei varmaan ole kuitenkaan estänyt häntä menemästä lääkärille.

Nykyihmiset on itsekkäitä. Yhteisöllisyys puuttuu.

Kai ystäväsi käy terapiassa?

Joillain on tyylinä valittaa. Mun läheinen on muka koko ajan kipeenä. Silti tekee töitä eikä ole saikulla. On raskas seuralainen. Olen nykyään mahdollisimman vähän tekemisissä koska en vaan jaksa. Omassakin elämässä riittävästi haasteita.

Jätä se sika

Voi jopa ajatella niinkin päin, että koska et enää itse osaa arvostaa ystäväsi piirteitä, niin jos vähennät ajan viettämistä hänen kanssaan, saa hän tilaa elämäänsä hankkia uusia, parempia ystäviä, jotka arvostavat häntä juuri sellaisena, kuin hän on.

Itsellä myös kokemusta. Ja kun itse sairastuin kroonisesti, ketään ei kiinnostanut. En kyllä juuri asiasta puhunutkaan, mutta kyllähän se näkyi.

Kun samaan paikkaan tulee pienikin vaiva nyt jollekin tuttavalle, niin kuvitellaan, että jotenkin kroonikkona on velvollinen ja jaksava olemaan tukipilarina toipumiseen saakka. Osa jopa tuppaa väkisin yökylään, vaikka itse olen huomattavasti heikommalla. Sen jälkeen hävitään *poff* aina seuraavaan vaivaan/ongelmaan saakka.

Viihdyn siis hyvin yksin.

Itse taidan kuulua näihin valittajiin, toteankin aina," että mikään ei taas ole hyvin".