Juotiinko teidän lapsuuden perheessä vettä?
Tällainen laatualoitus tällä kertaa, mutta tuli vaan mieleen tässä sängyssä unta odotellessa. Juotiinko teidän lapsuuden perheessä vettä?
Meillä ei. Aamulla aikuiset joivat kupin kahvia, lapset puoli lasia maitoa. Aamupalaksi suolaista ruisleipää. Ruuan kanssa päivällä lasi piimää tai maitoa. Ja ruuathan oli perinteisiä suolaisia, perunoita ja ruskeaa kastiketta. Sitten oli kahviaika, eli kuppi mustaa kahvia taas. Illalla iltaruuan kanssa taas maitoa, kotikaljaa tai piimää lasi. Saunan jälkeen saattoi olla lasi mehua tai vettä. Sen vesilasin juomisesta aikuiset mainitsivat yleensä. Ohhoh kun on jano, pitää ihan juoda vettä.
Vanhusikäisinä sama tyyli jatkuu. Aina kun käyn lapsuudenkodissa kylässä, olen tolkuttoman janoinen jo iltapäivällä siitä suolan ja kuivan ruuan määrästä. Kittaan useita lasillisia vettä ja siellä ihmetellään. Silti vielä illallakin on jano.
Mietin vaan, että onko tämä yleistäkin ja miten noin voi pärjätä?
Kommentit (102)
Valion propaganda oli myös tehokasta ja toimivaa. Lapsihan olisi suunnilleen huostaanotettu jos ruuan kanssa olisi ollut vettä.
Joskus helteellä juotiin vettä, mutta pää-asiassa puolukkamehua silloinkin. En muista, että ikinä ois ollut vesipulloa mukana kellään tai niin kun nykyään koulussakin lapset juo vettä, mutta ei siihen aikaan. Oli niitä juoma-automaatteja mitä kukaan ei käyttänyt kun pidettiin saastaisena. Maito oli ruokajuomana ja tosiaan puolukoista tehtiin mehua hirveet määrät, kaupasta ei ostettu. Limua juotiin vatsataudissa vaan enkä vieläkään siedä jaffaa sen takia, tulee oksentaminen mieleen. Olen 79 syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Mehua juotiin ruoan kanssa ja janojuomana. Olen syntynyt -81. Eikä ruoan kanssa ollut salaattia muuta kuin jouluna. Korkeintaan kurkkua oli, mutta ei sitäkään tarjoiltu ruoan kanssa.
Salaattien sijaan tuolloin syötiin raasteita. Jossain kohtaa kasarilla oli trendinä kiinankaalisuikaleet+ananaspalat.
Kyllä. Vettä juotiin. Oli muutakin välillä. Vettä useimmiten.
Meidän perheessä ja koulussa vettä juotiin ainakin jo 60-luvulla ja koulun käytävillä oli oppilaiden käytössä "vesiautomaatteja". En nyt allekirjoittaisi, etteikö vettä ennen juotu.
Kyllä juotiin. Ruokajuoma oli pääsääntöisesti maito, mutta janoon aina vettä tai laimeaa mehua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mehua juotiin ruoan kanssa ja janojuomana. Olen syntynyt -81. Eikä ruoan kanssa ollut salaattia muuta kuin jouluna. Korkeintaan kurkkua oli, mutta ei sitäkään tarjoiltu ruoan kanssa.
Salaattien sijaan tuolloin syötiin raasteita. Jossain kohtaa kasarilla oli trendinä kiinankaalisuikaleet+ananaspalat.
"Raastepöydästä voipi sitten aloitella"
Äiti joi aina vettä ja isä viinimarjamehua tai maitoa. Asuimme maalla ja mehuja isä joi oikeastaan ympäri vuoden samoin sisarukseni. Minä join useimmiten vettä koska en pitänyt mehusta(happamia ja sama vaiva edelleen enkä syö mitään hapanta) ja erityisesti en pitänyt maidosta koska maistui pahalle. Koulussa join maitoa kylläkin koska siitä puuttui paha maku. Valinnanvaraa oli siis mitä halusi juoda.
Meillä juotiin ainakin aina heinäpellolla ollessa, kaikkien peltojen laidassa oli juomavesilähde (joista nykyäänkin kyläläiset hakevat vettä, jos kaivot on tyhjillään). Sieltä hörpittiin alumiinikauhalla vettä. Ja saunassa juotiin kylmää löylyvettä kiulusta metallikauhasta (kuparia?), aina erikseen vaihdettiin kylmä vesi sinne. Pappa joi lasin vettä ja lasin mustaviinimarjamehua monta kertaa päivässä.
Eväspullona reissuissa oli ne sellaiset muoviset värikkään taskumatit, joissa oli tosi laihaa mehua.
Lapsuus 70-80-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheessä ja koulussa vettä juotiin ainakin jo 60-luvulla ja koulun käytävillä oli oppilaiden käytössä "vesiautomaatteja". En nyt allekirjoittaisi, etteikö vettä ennen juotu.
Niin muuten oli, 80-luvulla koulun aloittaneena muistan hyvin ne vesiautomaatit, näin jälkikäteen ajateltuna olivat aikamoisia pöpöpesiä kun suu laitettiin usein ihan kiinni siihen minihanaan, mutta kyllä todellakin vettä juotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juotiin, totta kai. 80/90-luvulla oli tämä. Eikö joissain perheissä tosiaan juotu vettä ollenkaan?
Milloin sitä olisi juotu? Ruuan kanssa oli maitoa tai piimää. Ei esim. vesipulloja kukaan kantanut mukana.
Julkisilla paikoilla kaikkialla oli "vesiautomaatteja", kun aukaisi hanan, kaaressa alkoi tulla vettä ja pidettiin suuta auki. Niitä oli jopa pankkien tuulikaapissa ja kaupoissa. Nykyään ei näy missään. Ja ehkä siksi vesipulloille ei ollut tarvetta.
Juotiin oman lähdekaivon vettä 🥰
Lehmät ja kissat myös. Kissat lipsivät varmaan myös vettä lätäköistä ja luonnosta.
Maitoa aina vaan 70- ja 80-luvulla. Ei meillä päin ollut mitään 2 litraa vettä päivässä- suositusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juotiin, totta kai. 80/90-luvulla oli tämä. Eikö joissain perheissä tosiaan juotu vettä ollenkaan?
Milloin sitä olisi juotu? Ruuan kanssa oli maitoa tai piimää. Ei esim. vesipulloja kukaan kantanut mukana.
No vaikka janoon ja ruokajuomaksi, ja mihin kotona mitään vesipulloja tarvitsee, Suomessa on puhdas js hyvä hanavesi.
No kun ei juotu. Sehän olisi ollut ihan hirveän paheksuttavaa tarjota vettä ruuan kanssa.
Ei edes kouluruokailussa ollut vettä. Oli maitoa, piimää ja maitoallergisille mehua. Laktoosista ei juurikaan edes puhuttu vielä 80-luvulla.
Maitoa. Tosin tämä nykymaito mitä 80-luvulta eteenpäin on tarjottu on täynnä estrogeenejä ihan tahallaan. Ja sen kyllä huomaa. ;)
Minä join aina vettä. Maitoa tms. en ole koskaan juonut.
Kiinankaalisalaattia syötiin minun lapsuudessani ainakin hirveän usein. Tai sitten oli porkkanaraastetta tai taviskaalia etenkin syksyisin. Suolakurkkuja sekä punajuuria keitettynä myös usein.
Vierailija kirjoitti:
Maitoa aina vaan 70- ja 80-luvulla. Ei meillä päin ollut mitään 2 litraa vettä päivässä- suositusta.
Ei sellaista suositusta oltu vielä keksittykään. Vielä 90-luvullakin mukana kannettavat vesipullot oli tosi harvinainen näky.
Vierailija kirjoitti:
Meillä juotiin ainakin aina heinäpellolla ollessa, kaikkien peltojen laidassa oli juomavesilähde (joista nykyäänkin kyläläiset hakevat vettä, jos kaivot on tyhjillään). Sieltä hörpittiin alumiinikauhalla vettä. Ja saunassa juotiin kylmää löylyvettä kiulusta metallikauhasta (kuparia?), aina erikseen vaihdettiin kylmä vesi sinne. Pappa joi lasin vettä ja lasin mustaviinimarjamehua monta kertaa päivässä.
Eväspullona reissuissa oli ne sellaiset muoviset värikkään taskumatit, joissa oli tosi laihaa mehua.
Lapsuus 70-80-luvulla.
Tästä muistuukin mieleen, että meillä se vähäkin juotu vesi juotiin jääkylmänä. Suoraan kaivosta. Katsottiin, että vähempi määrä riittää janon sammuttamiseen, jos se on kylmää. Haalennut lähdevesikin kaadettiin pois ja haettiin uutta.
Mehua juotiin ruoan kanssa ja janojuomana. Olen syntynyt -81. Eikä ruoan kanssa ollut salaattia muuta kuin jouluna. Korkeintaan kurkkua oli, mutta ei sitäkään tarjoiltu ruoan kanssa.