Lue keskustelun säännöt.
Kun elämä vaan potkii päähän, miten jaksat?
18.01.2023 |
Silloin kun elämässä vaan tulee vastoinkäymisiä toinen toisensa perään. Kun pitkään aikaan ei ole tapahtunut oikeastaan mitään mainittavan hyvää, vaan ikäviä asioita ja huonoja uutisia vaan tulee. Miten jaksat, millä tsemppaat itseäsi (etenkin jos olet hyvin herkkä ihminen)?
Kommentit (74)
Juuri ajattelin, ennen palstalle tuloa, että el tässä auta muu kuin elää hetki ja päivä kerrallaan. Vaikka ei jaksaisi. Pakko vaan rämpiä ja etsiä pieniä ilon hetkiä jokaiseen päivään. Suuren surun ja huolen aiheena on lapseni, jolla todettiin syksyllä vakava, huonoennusteinen, sairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rukoilen joka päivä että raiskaaja kuolisi. On sen verran julkkis että siitä olisi uutisissa.
Miksi rukoilet rikoksen tekijälle helppoa ulospääsyä? Rukoile ennemmin pitkää ja kivuliasta elämää. Näin minä rukoilen työpaikkakiusaajilleni.
Meinasin just tulla tekemään samankaltaisen aloituksen. On tullut kyllä todella paljon ikäviä asioita viimeisten vuosien aikana ja oikeastaan koko elämäni ajan. Meditointi auttaa ehkä eniten, en ole onnellinen, mutta jonkinmoista sisäistä rauhaa olen siitä olen saanut ja uskon vielä, että ehkä joskus kaikki vielä kääntyy paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Juuri ajattelin, ennen palstalle tuloa, että el tässä auta muu kuin elää hetki ja päivä kerrallaan. Vaikka ei jaksaisi. Pakko vaan rämpiä ja etsiä pieniä ilon hetkiä jokaiseen päivään. Suuren surun ja huolen aiheena on lapseni, jolla todettiin syksyllä vakava, huonoennusteinen, sairaus.
Voimia raskaaseen elämänvaiheeseen, toivottavasti paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oppinut kovaksi kiroilijaksi, kun ottaa päähän. Ulkonaisesti minusta en uskoisi, että hallitsen voimasanat ja rohkenen niitä käyttää, usein yksin autossani. Helpottaa, koska en käännä kaikkea kävää sisäänpäin. Masennus on usein juuri sisäänpäin kääntynyttä vihaa.
Itse en halua siihen sortua.
Sarkasmi auttaa usein, silloin kun itse ei voi tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut kovaksi kiroilijaksi, kun ottaa päähän. Ulkonaisesti minusta en uskoisi, että hallitsen voimasanat ja rohkenen niitä käyttää, usein yksin autossani. Helpottaa, koska en käännä kaikkea kävää sisäänpäin. Masennus on usein juuri sisäänpäin kääntynyttä vihaa.
Itse en halua siihen sortua.
Ei masennusta valita tai siihen sorruta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut paljon vaikeuksia. Yksi keino on ollut olla huolehtimatta jonkin aikaa. Siis tekemällä vaikka jonkin matkan tms, jolloin saa ajatukset pidettyä hetken muualla.
Miten olet onnistunut vain olemaan huolehtimatta? Entäs kun yksi isoimmista ongelmista on taloudellinen ahdinko, eli mahdollisuutta millekään irtiotolle matkustuksen muodossa ei ole?
Rahapula on kyllä inhottavaa mutta ei suurin murhe elämässä kuitenkaan: pahinta on vihollisen saaminen omasta perheestä, ystävien kääntyminen vastaan ja terveyden menetys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etenkin jos asiat koskettavat sinua henkilökohtaisesti, tapahtuvat siis omassa elämässäsi. En tarkoita ikäviä uutisia mitä voi netistä tai lehdistä lukea. Ap
Mulla on sama ongelma, edessäpäin näyttäs olevan lisää tulossa. Ehkä olisi parasta jos olisi joku jonka kanssa puhua. Ei ole. Minkään sykolookin kanssa en lähde juttelemaan, oon testannut, ei toimi mulle, kiitos vaan. Mulla on ainoa lohtu usko, se toivo että joku päivä oon taivaassa - tätä en tiedä, mutta toivon.
Sitä ennen yritän vaan ottaa ilon irti siitä mitä on, ja se on todella todella pienet asiat. Tulen yllättymään positiivisesti jos jotain hienoa tapahtuu, mutta en pidä sitä todennäköisenä. Välillä joku juttu naurattaa ja silloin lähetän hiljaisen kiitoksen ylöspäin että sain nauraa.
Mietin ja tsemppaan itseäni toteamalla, ettei mikään ole ikuista tai kestä loputtomiin.
Toisekseen uskon siihen, että kaikella kokemallani (ikävillä ja raskailla ajoilla) on tarkoitus.
Olen tämän niin monta kertaa todennut.
Monet vaikeat asiat ja jaksot elämässä ovat mm valmistaneet minut uuteen aikakauteen.
Esim työpaikkakiusaaminen suisti minut muutamaksi kuukaudeksi sairauslomalle ja sanoin itseni irti.
Muutin toiselle paikkakunnalle ja sain heti töitä. Uuden työn ansiokas hoitaminen ei olisi onnistunut ellen olisi itse kokenut tuota työpaikkakiusaamista ja siitä oppineita asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon Jeesukseen ja rukoilen. Olen saanut vastauksia rukouksiin.
Paljon tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia ketjun aloittaneelle ja muille olosuhteidensa kanssa painiville!
Aina ei vaan jaksa, sitten tulee itku. Itken ja ehkä vähän itsesäälissä pyöriskelen, sitten katson peiliin (huh, miten turvonneet silmät), niistän nenän ja totean, että tulipa märistyä. Jotenkin se on hieman helpottanut oloa ja sitten sinnittelee seuraavaan hetkeen. Sanon myös itselleni: "Olet selvinnyt muistakin jutuista, kyllä tästäkin jollain konstilla läpi mennään." Takana kaksi itsemurhayritystä ja olen itselleni luvannut, ettei kolmatta tule. Tosi huonoilla hetkillä muistutan itseäni, että tämäkin tunne menee ohi, niin se on aina ennekin mennyt. Se auttaa, kun muistaa ettei mikään kestä loputtomiin.
Vastavoimana tälle alakulolle osaan myös iloita hyvistä hetkistä ja luonnossa lumoudun sen kauneudesta ja alkuvoimasta. Pieni sadepisara havunneulasen päässä on kauniimpi kuin yksikään timantti ja nuolaisen sen kielelleni. Maistuu vihreältä. Kaikki on juuri nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri ajattelin, ennen palstalle tuloa, että el tässä auta muu kuin elää hetki ja päivä kerrallaan. Vaikka ei jaksaisi. Pakko vaan rämpiä ja etsiä pieniä ilon hetkiä jokaiseen päivään. Suuren surun ja huolen aiheena on lapseni, jolla todettiin syksyllä vakava, huonoennusteinen, sairaus.
Auts, tämä osui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin mahdollista lottovoittoa. Se on mahdollista.
Mietin että asiat voisivat olla huonommin.
Tällä hetkeä yritän pysyä hengissä, olen yksin kuten aina vaikeina aikoina. Ei ole miestä joka sanoisi "ei hätää" ja ottaisi syliin.
Sitä olen joskus miettinyt, miksi niin. Joka kerran, ikään kuin tämän elämän tarkoitus olisi tehdä minusta oman polun kulkija ilman ketään.
Jumala? Kyllä on ollut mukana. Mutta Jumala ei ota halaukseen.
Pärjään kun olen kekseliäs. Halasin lämmennyttä kahvinkeitintä. :D
Täältä tulee etähaleja sulle! Voimia!
Kiitos, hymyn tuovaa 🌤💛! Samoin sinulle 💕!
Vierailija kirjoitti:
Sama mulla, yksin olen eikä ole ketään tukena ja lohduttamassa. Mutta en odota lottovoittoa, raha ei onnea tuo.
Sympatiaa täältä 💖, virtuaalisesti ei olla yksin kohtalotoveri vaikka tiedän, että yksin mennään, hyvän toivotuksia sinne :)
Tsemppiä muillekin ketjussa!
Kaikki muuttuu, kaikki päättyy. Jos tämä pska ei elämän aikana lopu, ainakin kuolema antaa rauhan. Tänään vielä kärsimystä, katotaan huomenna uudestaan.
Ensin itken ja sitten vaan möllöttämällä menen eteenpäin. Eihän sitä muuta voi kun olla olemassa. Välillä taas kun ajattelee asioita, niin itkettää ja sitten vaan taas eteenpäin läpi harmaan, jolle loppua ei näy.
Tulee hetkeksi parempi olo kun mies tekee minuun tarpeensa ja saan huutaa niin että lapset heräävät.
Vierailija kirjoitti:
Meinasin just tulla tekemään samankaltaisen aloituksen. On tullut kyllä todella paljon ikäviä asioita viimeisten vuosien aikana ja oikeastaan koko elämäni ajan. Meditointi auttaa ehkä eniten, en ole onnellinen, mutta jonkinmoista sisäistä rauhaa olen siitä olen saanut ja uskon vielä, että ehkä joskus kaikki vielä kääntyy paremmin.
Halaus sinulle kanssa-ajattelija
Minulla myös viimeiset ainakin kymmenen vuotta ovat olleet todella raskaita. Ensin useita ikäviä tapahtumia elämässä, läheisiä elämä kohteli kaltoin, oli paljon sairautta ja muutakin ikävää. Lopulta sairastuin itse sekä mieleltäni että fyysisesti. Jouduin osastokierteeseen ja lopulta päädyin sairaalahoitoon. Siitä jotenkin pyristelin pahimman yli, mutta heti sen jälkeen kun elämä näytti vähän valoisammalta, eräs rakas ihminen menehtyi ja muutama muu sairastui vakavasti ja pari myöhemmin menehtyi. Sen perään vielä ensimmäinen parisuhde päättyi siihen, että minua petettiin. Kaiken tuon jälkeen on tapahtunut lukematon määrä kaikkea ikävää; on ollut läheisten sairastumisia, lapsuudenperheen hajoaminen, talousvaikeuksia ja mitä näitä nyt on.
Perusluonteeltani olen kuitenkin sisimmässäni optimisti ja yritän aina etsiä jotain hyvää kaiken pahan keskellä. En väheksy muiden ongelmia tai nosta itseäni muiden yläpuolelle sen perusteella mitä itse olen käynyt läpi. Kuten sinäkin, ajattelen aina, että parempaa vielä tulee. Huonomminkin voisi olla.
En pidä sanonnasta "se mikä ei tapa, vahvistaa". Läheisiä sairastunut vakavasti, monia olen menettänyt, itsekin sairastunut vakavasti. Ehkä olen selvinnyt läpi noista asioista sinnitellen ja oppinut vain kestämään, mutta en kyllä koe että useiden vuosien jatkuvat vastoinkäymiset olisivat minua varsinaisesti vahvistaneet. Ennemminkin koen olevani lopen uupunut, ehkä jopa kyynistynyt elämään joka on pitkään vain antanut vastoinkäymisiä ja surua.