Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Haluttomuus keskustella vakavista aiheista. Viha omaa äitiään kohtaan (suhtautui muihinkin naisiin alentuvasti, tämän huomasin vuosien varrella, eikä lopulta minuakaan kovin hyvin kohdellut). Pienet valheet kasvoivat vuosien varrella suuriksi valheiksi - vuosi vuodelta helpompi valehdella asioista. 

Meni omien mielialojensa mukaan, jos tuli joku ristiriita meidän välillä, saattoi olla monta päivää pitämättä yhteyttä ja sitten tuli takaisin hyvitellen maasta taivaaseen. 

Vuorotellen huonoa kohtelua ja sitten ylivuotavaa rakastamista ja lahjontaa.

Jos olisin tiennyt silloin sen, mitä nyt tiedän, olisin nostanut kytkintä nopeasti ja suunnannut itsekseni uusiin tuuliin.

Ensimmäisellä nuoruusiän miehellä täysi empatiakyvyttömyys, jonka havaitsin mutta en jotenkin ottanut todesta vaan kuvittelin miehen enemmänkin esittävän jotenkin kovanaamaa. Myöhemmin ilmeni, että on ihan oikeasti todella empatiakyvytön eikä ole ollenkaan kiinnostunut minun tunteistani tai välitä jos loukkaa minua.

Menin vielä haksahtamaan tällaiseen mieheen eron jälkeen uudelleen, kun edelliseen verrattuna kohtelias ja intellektuelli olemus hämäsi.

Olen todennut, että hurahdan aina empatiakyvyttömiin miehiin, koska perheeni on sellainen ja tunnen oloni todella epämukavaksi jos joku osoittaa minua kohtaan empatiaa tai huolenpitoa. Jos kaveritkin yrittävät lohduttaa vaikeissa tilanteissa, minua alkaa jotenkin ahdistaa. Voikohan tästä päästä eroon :D

Sillon kun mies haukkuu jotain toista naista vaikka pinnalliseksi ym. niin yleensä paljastuu että ne on rakastuneita niihin mutta saneet pakit tai eivät ole päässeet yli. Nykyään olen ymmärtänyt asian ja tiedostan ajoissa, että tämän luuserin laastariksi en rupea.

Ai, olisitko laittanut hääpäivä- tai synttärionnittelut miehellesi

Noinhan toimivat Suomen julkkikset, että lähettävät somen kautta onnitteluja puolisolleen, joka asuu samassa taloudessa ja istuu jopa vastapäätä aamukahvipöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Ai, olisitko laittanut hääpäivä- tai synttärionnittelut miehellesi

Noinhan toimivat Suomen julkkikset, että lähettävät somen kautta onnitteluja puolisolleen, joka asuu samassa taloudessa ja istuu jopa vastapäätä aamukahvipöydässä.

Pahoittelen nyt tuli viesti väärään ketjuun.

Todella paskainen kämppä ja viinapullokokoelma.

Huomaatteko miten suurin osa kommenteista on naisten valituksia miehistä ? Pääsääntöisesti nainen haluaa naimisiin ja eron hakeneista suurin osa on naisia. Miehellä pitää muutama tärkeä seikka olla kunnossa suhteessa, nainen haluaa koko ajan kehittää suhdetta ja etsiä vikoja. Nalkuttava akka joka lihoo ei vaan jaksa miestä kiinnostaa ainakaan seksin suhteen loputtomiin ellei ole nahjus, sellaistahan naiset taas eivät halua miehekseen.

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko miten suurin osa kommenteista on naisten valituksia miehistä ? Pääsääntöisesti nainen haluaa naimisiin ja eron hakeneista suurin osa on naisia. Miehellä pitää muutama tärkeä seikka olla kunnossa suhteessa, nainen haluaa koko ajan kehittää suhdetta ja etsiä vikoja. Nalkuttava akka joka lihoo ei vaan jaksa miestä kiinnostaa ainakaan seksin suhteen loputtomiin ellei ole nahjus, sellaistahan naiset taas eivät halua miehekseen.

MEillä kävi niin että minä kosin miestä, ja mies myöntyi. Sovittiin että katsellaan sitten ajan kanssa sitä naimisiinmenoa. N. vuoden päästä sitteen kysyin että mites tehdään, haetaanko sormukset ja siitä sitten lasketellaan suunnittelemaan mennäänkö maistraattiin vain miten tehdään. Mies alkoikin perumaan että ei hän tarvitse mitään paperinpalaa rakkauden todisteeksi. Loukkaannuin tästä, mutta ajattelin että eipä sitä väkisin voi naimisiin mennä jos ei halua. Tuosta meni vuoden verran, ja mies  lähetti minulle maistraatista sen esteettömyystodistushomman mikä olisi pitänyt täyttää. En täyttänyt vaan sanoin että olen tullut siihen tulokseen että ei meidän tarivtse mennä naimisiin. Yhtäkkiä tuo paperinpala olikin miehelle tämän jälkeen todella tärkeä. 

Ei silti olla menty naimisiin, yhdessä 8 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

- Valehteli olevansa sinkku, vaikka oli toisen kanssa kihloissa. Oli sormuksen piilottanut taskuun.

- Kertoi tapailun alkumetreillä, että kävi työreissun aikana maksullisissa. Ei kuulemma "tiennyt" tapaillaanko toisiamme tosissaan vai ei.

Voisi melkein sanoa että karma kosto ensimmäisen kohdalla. Naiivina ajattelin toisen varoituksen kohdalla, että eihän se toisen vika ole jos ei ole ymmärtänyt onko jostain vakavasta mahdollisesti kyse.

Olen itse haksahtanut vastaavaan, mutta ensimmäisen kerran jälkeen opin kiertämään kaukaa nämä hessut, jotka vetosivat vastaaviin syihin. "Emme seurustelleet vielä silloin", "En tiennyt olemmeko vakavasti liikkeellä". Iso bullllshit näille puheille. Jos miestä kiinnostaa, niin hän ei näe ketään muuta kuin minut.  

* Vitsailuun piilotetut uhkaukset ja vaatimukset

* Omituinen suhtautuminen omiin vanhempiinsa (kolmekymppisen teinimäinen suhtautuminen)

* uhriutuminen mm. työttömyys ja veljessuhde

Kun tapasin miehen kavereita ja liikuin hänen seurassaan, useampi hänen tuttunsa tuli alkuaikoina taputtelemaan minua olalle ja onnittelemaan, kun olin saanut niin komean ja seksikkään miehen. Se oli todella, todella omituista. 

Kertoi juttuja, joihin liittyviin lisäkysymyksiin ei vastannut, koska 'ei liity asiaan' tai vetosi huonoon muistiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Lukiessani näitä, toisten jopa pitkiäkin listoja kumppanin huonoista puolista heti alussa, mietin onko joillakin ihmisillä oikeastaan mitään kriteereitä kumppania valitessaan.

Suljetaan täysin silmät ja järki kun halutaan parisuhde.

Rakkaus on sokea, niinpä niin. Mutten uskonut sen olevan aivan umpisokea ja kuuro.

Narsistit osavaat olla todella hurmaavia alkuvaiheessa, kun pyrkivät saamaan seuraavan uhrinsa koukkuun eli jollain tavalla riippuvaiseksi itsestään ja kontrollin alle.

Monesta kuvailusta paistaa läpi narsistiset piirteet ja toimintatavat.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisellä nuoruusiän miehellä täysi empatiakyvyttömyys, jonka havaitsin mutta en jotenkin ottanut todesta vaan kuvittelin miehen enemmänkin esittävän jotenkin kovanaamaa. Myöhemmin ilmeni, että on ihan oikeasti todella empatiakyvytön eikä ole ollenkaan kiinnostunut minun tunteistani tai välitä jos loukkaa minua.

Menin vielä haksahtamaan tällaiseen mieheen eron jälkeen uudelleen, kun edelliseen verrattuna kohtelias ja intellektuelli olemus hämäsi.

Olen todennut, että hurahdan aina empatiakyvyttömiin miehiin, koska perheeni on sellainen ja tunnen oloni todella epämukavaksi jos joku osoittaa minua kohtaan empatiaa tai huolenpitoa. Jos kaveritkin yrittävät lohduttaa vaikeissa tilanteissa, minua alkaa jotenkin ahdistaa. Voikohan tästä päästä eroon :D

Mulla on just sama enkä tosiaan tiedä pääseekö tästä millään kun sitä vaan jotenkin pitää niin normaalina (ja turvallisenakin!) että toinen on välinpitämätön ja kylmä.

Sitten jos joku onkin empaattinen tai ylipäätään kiinnostunut mitä mulle kuuluu tai muistaa jonkun aiemmin mainitsemani/kertomani asian niin sitä pitää jotenkin automaattisesti merkkinä epäluotettavuutena. Ihan siis sama kuka on kyseessä.

Parempi ainakin itselleni pysyä ihan ikisinkkuna vaan ja muutenkin omissa oloissaan.

En ymmärtänyt alussa, kun mies tanssi vain oman naisystävän kanssa ja minulle tokaisi, etten osaa tanssia lainkaan? Eihän minulla saanut olla miesystäviä, kun mukamas kaikki ihastuvat minuun, mutta tällä mun miehellä sai toki olla. Ja oli vielä ilkeä minua kohtaan, että hän voi toki tanssia oman naisystävän kanssa, mutta ei minun? Olisi pitänyt heti jättää. Kun en heti nuorena ymmärtänyt, että tästä alkoi mun haukkuminen, etten osaa pukeutua oikein, en osaa puhua oikein ym, ym, En tiennyt silloin, että olin tavannut täysin narskun, joka haluaa vain alistaa Toki jätin hänet, ja sen jälkeen elämä parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Olen todennut, että hurahdan aina empatiakyvyttömiin miehiin, koska perheeni on sellainen ja tunnen oloni todella epämukavaksi jos joku osoittaa minua kohtaan empatiaa tai huolenpitoa. Jos kaveritkin yrittävät lohduttaa vaikeissa tilanteissa, minua alkaa jotenkin ahdistaa. Voikohan tästä päästä eroon :D

Mulla sama vika, viehätyn aina tietyntyyppisistä ihmisistä ja ymmärrän sen vasta jälkeenpäin. Niin miehissä kuin ihan vaikka uusissa työkavereissakin, ihailen jotenkin aina todella itseriittoisia ja epäempaattisia ihmisiä, jotka eivät pidä ainakaan minua yhtään minään. Ehkä tulkitsen halveksivan katseen virheellisesti hyväksynnäksi, en tiedä.. Pidän siis jotakuta tosi hyvänä tyyppinä ja hakeudun seuraan, ja myöhemmin kuulen hänen tutuiltaan tai vaikka työyhteisössä, että tyyppi on todella manipuloiva ja häntä suositellaan välttämään.

Suhteen alussa puhuimme vahinkoraskauden mahdollisuudesta. Poikaystävä totesi, että jos tulisin raskaaksi ja pitäisin lapsen, hän ei olisi minun kanssani enää missään tekemisissä.

Suhteemme alkuajoista on hirvittävän kauan !

Olemme olleet naimisissakin jo noin 40 vuotta.

Kai sitä vaan rakastuin nuoreen mieheen, joka oli hirvittävän kiinnostunut minusta.

Olin pää pyörällä.

Mutta , asialla oli myös rajoittava tekijä. Jota ei ihan kaikki edes usko todeksikaan.....

Se rajoittava tekijä oli minun oma perheeni, kurjaakin kurjempi lapsuuskotini.

Muistan jo teininä ajatelleeni, että EN KOSKAAN VOI TUODA SINNE YHTÄÄN POIKAYSTÄVÄÄNI !

En ainakaan sellaista joka olisi ns. hyvästä perheestä tai korkeasti koulutettu tai varakas.

Huomasin että tämä minun ihastukseni oli sellainen että    hän  "ei kiinnittänyt yhtään ulkoisiin asioihin juuri huomiota"... Sulhaseni / mieheni oli jo ja on edelleen aika epäsosiaaline, köyhä, kouluttamaton.

Otin sellaisen miehen, joka ei säikähdä hullua ja omituista sukuani.

Voitte arvata että tuohan on täysin per....stä.

Mutta kun on elänyt traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden, se ei jää jälkiä jättämättä.

Sen seurauksena piti viedä ottaa mies, jota en ihan oikeesti lopulta olisi muuten ottanutkaan.

No. Ei riittänyt että koin traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden, olen kokonut myös traumaattisen avioliiton.

Avioliitossani on ollut kaikki ne avioeron ainekset mistä jo yhdestäkin syystä olisi pitänyt erota.

Mieheni on äkkipikainen, arvaamaton, väkivallan uhka on useita kertoja  esillä joka vuosi.

Myös selvää väkivaltaa on ollut useita kertoja 40 vuoden aikana.

Työttömyyttä, sairauksia, köyhyyttä. Pahinta on kuin "pitää" kestää puolisoa jota ei rakasta ollenkaan.

Mistään näistä asioista en ole koskaan puhunut kenellekään.

Olemme jo molemmat eläkkeellä. Talous on todella tiukilla. Asumme pienessä omistusasunnossa.

Joskus parikymmentä vuotta sitten , kun olin lähtemästä tästä helvetistä, mietin että mihin minä tästä lähden ....   No, vuokrataloon tietenkin. Sinne missä suurin osa on toinen toistaan hullumpia tai juoppoja ja syrjäytyneitä. Pelästyin jo ajatustakin vuokrataloon muuttamisesta.

Joten. Tässä ollaan.

Itsekkyys makuuhuoneessa, eli hän pyysi minua tekemään itselleen asioita, joita ei halunnut tehdä minulle.

siskon kanssa tiivis yhteydenpito