Mistä tietää välittikö toinen?
Jos säätäminen lopetetaan eikä toinen sano asiaan mitään muuta kuin ettei hänen sanoilla ole enää väliä, eikö se kerro tarpeeksi ettei tunteita koskaan oikeasti ollutkaan. Vai tulkitsenko asian väärin?
Kommentit (11)
No, eipä niillä siinä vaiheessa väliä olekaan. Enemmän tuo kertoo siitä että hän olisi vielä halunnut jatkaa.
Minä sanoin näin, kun totesin että niillä tosiaan ei ole kumppanille enää siinä vaiheessa väliä, kun hän selvästi oli jo päätöksensä tehnyt. Vieläkin mietin häntä, en saa mielestäni.
Sen tuntee. Voidaan erota ihan rakkaudessakin. Eroamaan on vain opittava oikein. Ero rakastaen on siitä hankala, että toinen jää edelleen eroon, kun taas kuoleman erottaessa olisi sikäli helpompaa, että tietäisi 100% varmasti, että toinen ei palaa koskaan. Täytyy jatkaa omaa elämää ja se voi olla vaikeaa, mutta silti on mukavaa, kun tuntee, että itse rakasti ja toinen rakasti. Hyvät muistot voi jättää päälimäisiksi, mutta ei pidä unohtaa syitä, miksi eroon päädyttiin.
Niin niin eihän kyseessä ole koskaan aito välittäminen/rakkaus/whatever ellei suhde kestä koko loppuelämää. Neext
Voi kun voisikin kysyä, mutta kun toinen osapuoli on niin kykenemätön keskustelemaan, että vastausta ei saa. Voihan sitä toki kysyä, mutta tyhjän saa pyytämättäkin.
Ihmiset eivät välitä toisistaan. Eipä silti, vaikka välittäisikin, koska eihän se toinen välitä, vaikka toinen välittäisikin.