Kuvotus omaa elämäntilannetta kohtaan

Ei. Koska olen luonteeltani harkitseva ja ylivarovainen. Oikeastaan en saa mitään koskaan aikaiseksi, koska en uskalla. 

Onneksi ei ole tuntunut tuollaiselta. Minulla ei ole ikinä mennyt ihan noin lujaa.

Olen tehnyt muutoksia, mutta siksi koska olen halunnut. En siksi, että pitää vain muutoksia tehdä.

Miten tuo suhdekin asiaan liittyy? Oletko vain alkanut suhteeseen, mutta rakkautta ja kiintymystä ole?

Mikä siinä kuvottaa?

Googlaa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se voi olla varmasti lievempänäkin, ei tarvitse olla ihan puhdaspiirteinen.

Minäkin olen ollut ylivarovainen ennen mutta sitten laitoin "elämän" uusiksi 6kk aikana. Erosin, aloitin suhteen ja työkuviot heilahti rankasti eteenpäin.

Olin koko ajan vain tosi innostunut ja euforiassa kun tein noita juttuja. Mut nyt tuntuu että mitä olen mennyt tekemään vaikka suoranaisesti en mitään täysin hullua ole tehnytkään.

-ap

Mä olen kerran tehnyt, keski-iän kriisissä. Muuten mä olen ollut jopa tylsyyteen asti varovainen ja harkitsevainen, en ollut edes työpaikkoja uskaltanut vaihdella koskaan koska eihän sitä nyt tutusta ja turvallisesta uskalla lähteä.

Mutta sitten 42 v alkoi jotenkin kyrsiä kaikki. En tajunnut, että se on keski-iän kriisiä vaan uskoin vaan että elämässäni on asiat pahasti pielesssä. Mies kyrsi, siispä jätin. Työpaikka ja koko Suomi kyrsi, etsin työpaikan ulkomailta (en saanut koulutustani vastaavaa, menin puhelinpalvelutyöhön) ja muutin sinne. Elin siellä ulkomailla uutta nuoruutta, juhlin ja oli yhden yön miehiä ja villiä menoa. KOkeilin jopa huumeita, onneksi jäi sentään kokeiluiksi enkä jäänyt koukkuun. Muutama vuosi tuota niin alkoi kyllästyttää. Sitten tuli ikävä miestä, ihanaa rintamamiestaloamme ja sen puutarhaa, koulutustani vastaavaa työtä... Mies oli jo kuitenkin löytänyt toisen ja saanut lapsenkin hän kanssa. Muutin takaisin Suomeen, mutta en ole löytänyt enää niin hyvää työpaikkaakaan kuin se aiempi, eikä minulla sinkkuna ole pk-seudulta varaa ostaa tai vuokrata mieleistäni asuntoakaan. Tulipahan repäistyä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ollut ylivarovainen ennen mutta sitten laitoin "elämän" uusiksi 6kk aikana. Erosin, aloitin suhteen ja työkuviot heilahti rankasti eteenpäin.

Olin koko ajan vain tosi innostunut ja euforiassa kun tein noita juttuja. Mut nyt tuntuu että mitä olen mennyt tekemään vaikka suoranaisesti en mitään täysin hullua ole tehnytkään.

-ap

Hyviä asioitahan elämässäsi on tapahtunut. Ole niistä kiitollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Googlaa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se voi olla varmasti lievempänäkin, ei tarvitse olla ihan puhdaspiirteinen.

Tämä medikalisointi menee kyllä aika pitkälle, jos yksittäisen tällaisen repäisyn takia aletaan arvella vakavia mielenterveyden ongelmia. Sitten toki, jos ap:n koko elämä olisi ollut sitä että välillä pannaan kaikki uusiksi ja menee liian lujaa, ja sitten morkkis ja masennus, mutta ei yksittäisen tällaisen takia. On ihan normaalia, että ihminen haluaa elämänsä aikana joskus repäistä ja kokeilla jotain ihan muuta, kuin mitä on ennen ollut. Joskus sieltä löytyy se aidommin omannäköinen elämä kuin entinen, joskus ei. Mutta sairaus se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ollut ylivarovainen ennen mutta sitten laitoin "elämän" uusiksi 6kk aikana. Erosin, aloitin suhteen ja työkuviot heilahti rankasti eteenpäin.

Olin koko ajan vain tosi innostunut ja euforiassa kun tein noita juttuja. Mut nyt tuntuu että mitä olen mennyt tekemään vaikka suoranaisesti en mitään täysin hullua ole tehnytkään.

-ap

Tästä on vielä vaikea tietää, onko kyse siitä ettei tämä uusi elämä sovikaan sinulle niin hyvin kuin entinen, koska toisinaan ihmisille tulee ihan tarpeellisista ja hyvistäkin muutoksista morkkis, sitten kun ne vakiintuu arjeksi eikä enää kaikki energia mene siihen muutosten tekemiseen. Eli en vielä tämän perusteella sanoisi, että olet selvästi tehnyt virheen. Kai siinä avioliitossa jotain vikaa oli, kun kerran erosit esimerkiksi, tuskin sait eräänä päivänä yhtäkkiä kirkkaalta taivaalta mielenhäiriötä, jossa halusit erota vaikka ennen et?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kerran tehnyt, keski-iän kriisissä. Muuten mä olen ollut jopa tylsyyteen asti varovainen ja harkitsevainen, en ollut edes työpaikkoja uskaltanut vaihdella koskaan koska eihän sitä nyt tutusta ja turvallisesta uskalla lähteä.

Mutta sitten 42 v alkoi jotenkin kyrsiä kaikki. En tajunnut, että se on keski-iän kriisiä vaan uskoin vaan että elämässäni on asiat pahasti pielesssä. Mies kyrsi, siispä jätin. Työpaikka ja koko Suomi kyrsi, etsin työpaikan ulkomailta (en saanut koulutustani vastaavaa, menin puhelinpalvelutyöhön) ja muutin sinne. Elin siellä ulkomailla uutta nuoruutta, juhlin ja oli yhden yön miehiä ja villiä menoa. KOkeilin jopa huumeita, onneksi jäi sentään kokeiluiksi enkä jäänyt koukkuun. Muutama vuosi tuota niin alkoi kyllästyttää. Sitten tuli ikävä miestä, ihanaa rintamamiestaloamme ja sen puutarhaa, koulutustani vastaavaa työtä... Mies oli jo kuitenkin löytänyt toisen ja saanut lapsenkin hän kanssa. Muutin takaisin Suomeen, mutta en ole löytänyt enää niin hyvää työpaikkaakaan kuin se aiempi, eikä minulla sinkkuna ole pk-seudulta varaa ostaa tai vuokrata mieleistäni asuntoakaan. Tulipahan repäistyä.

Mitä luulet, olisitko nyt tai vuosien kuluttua elettyä elämääsi muistellessasi onnellisempi, jos et olisi repäissyt? En tiedä, mitä mieltä itse olet, mutta minusta kuulostaa kyllä toisaalta aika hienolta seikkailulta 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen ollut ylivarovainen ennen mutta sitten laitoin "elämän" uusiksi 6kk aikana. Erosin, aloitin suhteen ja työkuviot heilahti rankasti eteenpäin.

Olin koko ajan vain tosi innostunut ja euforiassa kun tein noita juttuja. Mut nyt tuntuu että mitä olen mennyt tekemään vaikka suoranaisesti en mitään täysin hullua ole tehnytkään.

-ap

Tästä on vielä vaikea tietää, onko kyse siitä ettei tämä uusi elämä sovikaan sinulle niin hyvin kuin entinen, koska toisinaan ihmisille tulee ihan tarpeellisista ja hyvistäkin muutoksista morkkis, sitten kun ne vakiintuu arjeksi eikä enää kaikki energia mene siihen muutosten tekemiseen. Eli en vielä tämän perusteella sanoisi, että olet selvästi tehnyt virheen. Kai siinä avioliitossa jotain vikaa oli, kun kerran erosit esimerkiksi, tuskin sait eräänä päivänä yhtäkkiä kirkkaalta taivaalta mielenhäiriötä, jossa halusit erota vaikka ennen et?

Totta, kaikki asiat mitä tein ovat olleet tavallaan harkinnassa jo pidempään mutta tulivat nyt kertarysäyksessä. Sitten tietysti pelottaa että mihin on päänsä pistänyt ja selviääkö vaativammissa työkuvioista ja onko tämä uusi mies nyt sitten se oikea. Ero oli väistämätön ja aiheellinen joka tapauksessa.

Mua vaan yllätti miten yhtäkkiä tuntuu että tipahdin mielialassa ihan kuoppaan ja tuntuu että haluaisi mennä peiton alle piiloon tätä uutta elämää.

Kannattiko erota?

Muutokset nostavat hyvän mielen hormoneja ja olet lentänyt korkealla, kun on monta asiaa tapahtunut yhtäaikaa. Tilanteen tasaantuminen on normaalia, mutta varmasti siinä on totuttelemista, kun arkitaso jälleen koitti. Mikään ei jatku ikuisesti. Mutta arjessa on omat tosi hienot puolensa. Nyt pieniä ilonaiheita bongailemaan, niin jaksat taas eteenpäin.

Torttua ei kannata jakaa liiaksi, tämän sanoi jo itse joulupukki aikoinaan..

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kerran tehnyt, keski-iän kriisissä. Muuten mä olen ollut jopa tylsyyteen asti varovainen ja harkitsevainen, en ollut edes työpaikkoja uskaltanut vaihdella koskaan koska eihän sitä nyt tutusta ja turvallisesta uskalla lähteä.

Mutta sitten 42 v alkoi jotenkin kyrsiä kaikki. En tajunnut, että se on keski-iän kriisiä vaan uskoin vaan että elämässäni on asiat pahasti pielesssä. Mies kyrsi, siispä jätin. Työpaikka ja koko Suomi kyrsi, etsin työpaikan ulkomailta (en saanut koulutustani vastaavaa, menin puhelinpalvelutyöhön) ja muutin sinne. Elin siellä ulkomailla uutta nuoruutta, juhlin ja oli yhden yön miehiä ja villiä menoa. KOkeilin jopa huumeita, onneksi jäi sentään kokeiluiksi enkä jäänyt koukkuun. Muutama vuosi tuota niin alkoi kyllästyttää. Sitten tuli ikävä miestä, ihanaa rintamamiestaloamme ja sen puutarhaa, koulutustani vastaavaa työtä... Mies oli jo kuitenkin löytänyt toisen ja saanut lapsenkin hän kanssa. Muutin takaisin Suomeen, mutta en ole löytänyt enää niin hyvää työpaikkaakaan kuin se aiempi, eikä minulla sinkkuna ole pk-seudulta varaa ostaa tai vuokrata mieleistäni asuntoakaan. Tulipahan repäistyä.

Hah, oikein sinulle. Onneksi exäsi löysi tasapainoisemman naisen.