Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallinen vauva-arki tylsää?
Odotan ensimmäistä lastani ja olen sen myötä alkanut kiinnittää enemmän huomiota kaveripiirini lapsiperheisiin ja ylipäätään nykyajan perhe-elämään. Hämmentävin asia on ollut vauvojen ja taaperoiden harrastukset ja elämykset. Kotona olevat kaverini eivät välttämättä mene alle 2-vuotiaan lapsensa kanssa moneen päivään ulos pihalle tai puistoon (ovat ihan itse kertoneet). Sen sijaan mennään sisäleikkipuistoihin, taidemuseoihin, kahviloihin ja vastaaviin. Lisäksi monet kyselevät vinkkejä 2-vuotiaalle sopivista harrastuksista, siis ei mitään muskaria tai perhekerhoa vaan ihan jalkapalloa, voimistelua jne. Olen varmaan elänyt jossakin pahvilaatikossa, kun kuvittelin että pienen lapsen kanssa riittää ulkoilu, leikkiminen ja tavallinen arki. Omat vanhempani veivät lähinnä metsäretkelle ja kirjastoon ja ehkä kerran kuussa jotain erityisempää (olen Helsingistä). Harrastukset tulivat siinä kouluiässä. Kun vauvamme syntyy, haluaisimme olla puolisoni kanssa vuorotellen kotona mahdollisimman pitkään. Mutta onko tavallinen arki vauvan/taaperon kanssa tylsää? Tapaako lapseni muita lapsia, jos hän on vain kotona, onko puistoissa enää leikkikavereita? Onko tässä eroja esim. kaupungin ja maaseudun/kehyskuntien välillä?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Jos haluaa aivan takuuvarmasti löytää leikkiseuraa lapsilleen, niin nimenomaan siihen perhekahvilat on tarkoitettu, vaikka niitä ilmeisesti osa tässä ketjusta pitää pahana asiana?
Juu sieltä perhekerhosta löytää helpommin muita samassa tilanteessa olevia kuin puistosta. Siinä on vähän sekin että jos käyt tunnin-kaksi päivässä lähipuistossa ja joku toinen alueen äiti käy myös saman verran, ette silti välttämättä koskaan tapaa jos teidän rytmi on vähän erilainen. Perhekerho on usein tiettyyn aikaan ja sinne mennään just silloin. Sitten kun vähän tutustuu voi tietysti sopia leikkitreffit vaikka sinne puistoon jos siellä haluaa käydä.
Aivan nimenomaan näin. Aivan vauvavuonna vauvakahvilat ehkä ovat enemmän kotona olevia vanhempia varten (että saa jutella välillä aikuisillekin), mutta useamman vuoden kotona olevat lapset, joiden vanhemmat ilmeisesti pyörivät surullisina tyhjissä leikkipuistoissa (?), kannattaisi tuoda perhekerhoon, niin olisi tarjolla leikkikavereita. Sitten kun tutustuu ihmisiin, voi tosiaan sopia treffejä niihin puistoihinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Jos haluaa aivan takuuvarmasti löytää leikkiseuraa lapsilleen, niin nimenomaan siihen perhekahvilat on tarkoitettu, vaikka niitä ilmeisesti osa tässä ketjusta pitää pahana asiana?
Juu sieltä perhekerhosta löytää helpommin muita samassa tilanteessa olevia kuin puistosta. Siinä on vähän sekin että jos käyt tunnin-kaksi päivässä lähipuistossa ja joku toinen alueen äiti käy myös saman verran, ette silti välttämättä koskaan tapaa jos teidän rytmi on vähän erilainen. Perhekerho on usein tiettyyn aikaan ja sinne mennään just silloin. Sitten kun vähän tutustuu voi tietysti sopia leikkitreffit vaikka sinne puistoon jos siellä haluaa käydä.
(Uusinta, kun mokasin lainauksen:)
Aivan nimenomaan näin. Aivan vauvavuonna vauvakahvilat ehkä ovat enemmän kotona olevia vanhempia varten (että saa jutella välillä aikuisillekin), mutta useamman vuoden kotona olevat lapset, joiden vanhemmat ilmeisesti pyörivät surullisina tyhjissä leikkipuistoissa (?), kannattaisi tuoda perhekerhoon, niin olisi tarjolla leikkikavereita. Sitten kun tutustuu ihmisiin, voi tosiaan sopia treffejä niihin puistoihinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Tämä kaikki on totta. Lisäksi lapsella voi olla aivan yhtä rakastava vanhempi, joka yhtä paljon juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin, MYÖS kaupungilla kierrellessä, aktiivista elämää viettäessä ja yhteisiin harrastuksiin osallistuessa. Näin oli meillä. Tärkeintä on juuri se, että on lapselle läsnä ja esimerkiksi sanoittaa asioita, joita yhdessä maailmalla kohdataan. (T. Se täydet kolme vuotta lapsen kanssa kotona ollut.)
Tän ketjun logiikalla sua pitäisi nyt syyttää muiden äitien arvostelusta, kun ihan selvästi vihjailet, ettei kotona/puistossa/lähimetsässä itsenäisesti puuhaaminen ole "aktiivista elämää" ja ehkäpä vihjailet myös, että maailma jää kohtaamatta niillä, jotka eivät halua lähteä kahvilaan ja museoon vauvavuonna.
Meidän 2-vuotias käy kerran viikossa muskarissa, muutoin ei ole mitään erityisiä harrastuksia. Arkena puuhaillaan ja leikitään kotona ja pihalla.
Käymme toisinaan myös sisäleikkipuistoissa, museoissa, uimahallissa, kaupoilla ja kahviloissa, sillä tykkäämme mieheni kanssa käydä välillä jossakin kodin ulkopuolella. Ehkä puolitoistavuotiaasta lähtien lapsikin on alkanut saada reissuista yhä enemmän iloa irti. Museoreissut valitsemme nykyään aika paljon sen mukaan, missä arvelisimme lapsenkin viihtyvän.
Minusta ap:n kannattaa tehdä, niinkuin teidän perheelle parhaiten sopii. Ei ole pakko harrastaa tai käydä missään kulttuurikohteissa tai sisäleikkipuistoissa, mutta jos huvittaa, niin siitä vaan.
Arki on sitä, miksi itse teet sen.
Yksi tuttu kertoi, kuinka tylsiä lastenkirjat ovat, minä luin alle vuoden vanhalle orgaanisen kemian appron tenttikirjoja, puheen kuuleminenhan se tärkeintä on. Ulkoilimme päivittäin, liikuimme vaunuilla, menomatkalla lapsi nukahti, vauvan nukkuessa kävin kangaskaupoissa, kirjastossa, näyttelyissä jne. Eikä siellä jalkapallossakaan välttämättä tylsää ole, olen tehnyt sukkia, lukenut, täyttänyt sudokua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Tämä kaikki on totta. Lisäksi lapsella voi olla aivan yhtä rakastava vanhempi, joka yhtä paljon juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin, MYÖS kaupungilla kierrellessä, aktiivista elämää viettäessä ja yhteisiin harrastuksiin osallistuessa. Näin oli meillä. Tärkeintä on juuri se, että on lapselle läsnä ja esimerkiksi sanoittaa asioita, joita yhdessä maailmalla kohdataan. (T. Se täydet kolme vuotta lapsen kanssa kotona ollut.)
Tän ketjun logiikalla sua pitäisi nyt syyttää muiden äitien arvostelusta, kun ihan selvästi vihjailet, ettei kotona/puistossa/lähimetsässä itsenäisesti puuhaaminen ole "aktiivista elämää" ja ehkäpä vihjailet myös, että maailma jää kohtaamatta niillä, jotka eivät halua lähteä kahvilaan ja museoon vauvavuonna.
En tajua logiikkaasi. Sanoin, että edellisessä viestissä oli kaikki aivan totta ja kirjoitin isolla sanan MYÖS. Eli aidosti vain täydensin aiempaa kommenttia vihjailematta yhtään mitään.
Jollain sanoillahan sitä eroa kotona oloon oli pakko kuvata! Valitsin sitten näköjään ilkeältä kuulostavat termin "aktiivinen elämä". Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta, molemmissa elämäntyyleissä voi olla hyvä vanhempi.
T. Äskeisen kirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle.
Taaperoarjesta en vielä tiedä, mutta 8kk vanhan vauvan äitinä voin sanoa, että alle 1,5 kk vauvan kanssa en päässyt kotoa pientä 1km kävelylenkkiä tai neuvolareissua pidemmälle, koska piti imettää tunnin välein. Vauvalle tuli muuten heti kova itku ja imetys onnistui vain makuuasennossa.
Vasta 4 kk vanhan vauvan kanssa tuntui realistiselta ajatukselta lähteä muutamaksi tunniksi kyläilemään pois kotoa tai vauvakerhoon.
Nyt 8 kk vanhan kanssa tuntuu, että voi jo lähteä jo melkein minne vaan, kun osaa jo kontata ja lähtee tutkimaan ympäristöä. Eikä tarvitse pitää suurinta osaa aikaa enää sylissä, jollei sitten ole sellaisessa paikassa, missä on kaikkea vaarallista, mitä voi laittaa suuhun.
Onhan välillä tylsääkin ollut, kun on ollut pitkiä aikoja eristyksessä ilman aikuisten ihmisten seuraa, paitsi iltaisin oman miehen seura. Enempi on ollut raskasta, mutta myös ihanaa.
Mutta en jotenkin usko, että 2-vuotiaan seura hirveän tylsää on. Kuvittelisin, että se on vaan helppo välillä laittaa energinen taapero vaan temmeltämään pehmustettuun leikkipuistoon, samalla kun voi itse hetkeksi hengähtää.
En minä nyt jaksa hirveästi nähdä syyllistämistä joka paikassa. Sen näkee sitten mitä se arki on omalla kohdalla. Uskoisin, että vauva-arki on aika paljon erilaista kuin taaperoarki. Vauvat ja äidit on erilaisia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tylsää mutta samalla niin perseestä, että tylsyyttä ei ehdi oikein kokea. Onneksi loppuu kun lapset kasvaa.
Vauvan ja taaperon "harrastukset" ovat enemmänkin niitä vanhempia varten, kuten jo todettua. On vauvauintia, muskaria, vauvakahvilaa, perhekerhoa ym. Silloin on hyvä syy
a) käydä suihkussa
b) laittaa oikeat vaatteet päälle
c) harjata hiukset ja meikata hiukan
Kyllä mekin kävimme taaperon kanssa leikkipuistossa (ulkona) mutta siellä oli touhua ehkä tunniksi, sitten alkoi jo tylsistyttämään. Kulkeminen vauvan / taaperon kanssa on sillä tavalla kelloon sidottua, että useimmiten on elämää helpottavampaa laittaa sille lapselle se ruoka tasan klo 12 ja viedä se päiväunille tasan kello 13. Kaikki muutokset kun kertaantuvat sitten seuraavat muutamat päivät siten, että se lapsi voikin kukkua vielä yöllä hereillä tai herätä aamulla neljältä (vain koska ne yhdet päikkärit venyi).
Pienille lapsille harvemmin on mitään tarkasti ohjattuja harrastuksia, koska alle kolme vuotiaat eivät vielä täysin kykene vastaanottamaan pitkiä ohjeita ja toteuttamaan jotain tiettyä asiaa. Jotkut neljävuotiaat jo pystyvät noudattamaan ohjeita, mutta taitaa mennä enemmänkin 5-6 -vuotiaiden puolelle, että osattaisiin kuunnella ja vieläpä noudattaa annettuja ohjeita. Kyllä sen lapsen voi pianotunnillekin laittaa kolmen vanhana, mutta on eri asia, harjoitteleeko se sitä, mitä opettaja haluaa vai meneekö vain hakkaamiseksi.
Tuo taapero - leikki-ikä on sellainen, että vanhemmat voivat tutustuttaa lasta eri lajeihin: potkia pihalla palloa, pelata sählyä autotallin nurkassa, altistaa lasta musiikinkuuntelulle ja esitellä erilaisia soittimia. Näin pääsee jo hyvin käsitykseen siitä, onko sillä lapsella nuottikorvaa ja kiinnostusta musiikkiin, onko se taiteellisesti lahjakas esim. kätevä jo piirtämään, kiinnostaako se jalkapallon potkiminen vielä ensi kesänä.
Ja joskus on sellaisia päiviä, että on vain helpompi olla kotona neljän seinän sisällä, tekemättä mitään, paitsi pitää lapsi hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa mitä sanotte, mutta lapselle tekee erittäin hyvää päästä ulos pihalle, lähimetsään tai leikkipuistoon edes muutaman kerran viikossa. Jo sille 2-vuotiaalle.
Olen täysin samaa mieltä. Ulkoilma tekee hyvää ja rauhoittaa vilkastakin lasta.
Sen lisäksi, että ulkoillessa saa liikuntaa keholle ja raikasta ilmaa keuhkoihin, luonnossa leikkiessä mielikuvitus kehittyy, kun virikkeet eivät ole valmiiksi keksittyjä. Lisäksi luonto tekee hyvää silmille ja mielelle; silmä katsoo ulkona yleensä kauas ja mieli rauhoittuu luonnossa. Ulkoillessa lapsi myös oppii sopeutumaan erilaisiin säätiloihin ja hän ehkä vielä aikuisenakin pystyy liikkua ulkona säässä kuin säässä, eikä jää sohvalle möllöttämään, jos ulkona sataa, tuulee tai tuiskuaa.
Vierailija kirjoitti:
Synnytä nyt ensin se lapsi niin alat sinäkin pikkuhiljaa kasvaa äidiksi ;)
Sä et vielä yhtään tiedä mitä sieltä on tulossa. Turha maalailla etukäteen tuollaista mikä on "oikeaa" tekemistä. Ulkoilu kolme kertaa päivässä, itse tehty luomuruoka, mitä näitä pätemisen aiheita nyt on. Minä olen itse aina tykännyt ulkoilusta, vaan lapseni ei tykännyt siitä alle 2-vuotiaana ollenkaan. Seisoa möllötti paikoillaan ja kitisi. Todellakin kävimme sitten vaikka ostoksilla ja sisäleikkipaikoissa, oma pää olisi hajonnut jos oltaisiin koko ajan kotona jota taapero sotki erittäin tehokkaasti.
Tämä. Se mitä tulette tekemään, riippuu ihan siitä kuka sieltä syntyy. Etukäteen ei kannata liikaa haaveilla, että vien vauvan aina kantoliinassa museoon ja kahviloihin, tai köllöttelemme tyytyväisinä vain olkkarissa, ei välttämättä kelpaa vauvalle. Toiset kaipaa virikkeitä, toiset jatkuvaa syliä, toiset nukkuu vain vainuissa tai tissille, toiset kitisee kaikesta, toiset on tyytyväisiä kaikkeen, toiset ovat rohkeita, toiset arempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perusarki pienen kanssa on kaikkein parasta metsäretkineen ja puistoiluineen silloin kun sitä ei tee koko ajan. Me käytiin perhekerhossa, museoissa, muskarissa, kerhoissa, kahviloissa ja kirjastossa ja silti ehdimme sitä ulkoilua ja retkeilyä tosi paljon. Miksi nämä sulkisi toisensa pois?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä arki on välillä tylsää vauvan tai taaperon kanssa. Välillä se on oikein supertylsää, kun toistetaan päivästä toiseen samaa kaavaa vailla aikuiskontaktia. Sellaista elämä kuitenkin on. Joskus on tylsää ja joskus on vielä tylsempää.
Pieni lapsi ei tarvitse hienoja elämyksiä ja harrastuksia. Koti ja sen turvalliset aikuiset riittävät. Harrastaa ehtii sitten kouluiässä.
Kannattaa muodostaa arjestaan sellaista, mistä itse pitää ja mikä näyttää sopivan omalle vauvalle. Lapsi oppii kyllä uimaan, vaikkei hän menekään vauvauintiin ja hän oppii kyllä kaikkia muitakin asioita myöhemmin, vaikka olisikin ollut pelkästään kotona.
Muiden äitien tekemisten ei kannata antaa vaikuttaa omiin ratkaisuihin. Jos joku haluaa uuvuttaa itsensä juoksemalla kahviloissa, sisähuvipuistoissa ja harrastuksissa, siinäpähän tekee niin. Sinä voit antaa lapsesi tonkia keittiön laatikkoa ja se on varmasti pienelle lapselle ihan riittävää. Lapsi ei jää mistään paitsi, eikä hän kehity huonommin.
Yksi ohje: älä anna kännykkää tai tablettia lapsesi käteen viihdykkeeksi. Ruokailutilanteissa ja vaunuissa istuessa jutellaan ja opitaan elämän normaaleja asioita.
Jos olet tämän kirjoittajan kaltainen erakkoluonne, niin kotoa ei varmaan kannatakaan poistua. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan uuvu siitä, että käyvät vaikka sillointällöin kavereiden kanssa kahvilla.
Vauva -arki on joskus tylsää. Työelämä on joskus tylsää. Kesälomallakin voi joskus olla tylsää. Tylsyyttä ei voi paeta. Tylsistyminen silloin tällöin on ihan tarpeellista.
Ennen olin paljon saikulla, nyt ylitöissä, vaikka vihaan töitäni, kertonee tilanteesta.
Terveisin "ei vuoden isukki".
Vierailija kirjoitti:
Vauva -arki on joskus tylsää. Työelämä on joskus tylsää. Kesälomallakin voi joskus olla tylsää. Tylsyyttä ei voi paeta. Tylsistyminen silloin tällöin on ihan tarpeellista.
Olen täysin samaa mieltä. Tylsyyttä täytyy sietää ja kestää. Tylsyyttä on ja sen lisäksi on myös hauskuutta. On hyvä, jos asioiden esiintymissuhteeseen löytyy tasapaino.
Olen vasta tätä ketjua lukiessani oivaltanut, että toiset vievät pieniä lapsia ohjattuihin harrastuksiin siksi, että vanhempi ei kestä tylsyyttä lapsensa kanssa. Tämä on minulle oikeasti täysin uutta. Harrastus onkin oikeastaan vanhempaa varten ja lapsikin ehkä nauttii.
Ihan järjettömän tylsää. Ykkösen kanssa jaksoin 4 kk äitiyslomaa, kakkosen 5 kk. Kolmosen kanssa tein maisteriopinnot kahdessa vuodessa äitiyslomalla. Ehkä jollekin riittää elämänsisällöksi joku retkeily kerran päivässä, ei minulle.
Miksi ilkeilet, ap kirjoitti asiaa.