Lue keskustelun säännöt.
Onko tavallinen vauva-arki tylsää?
Odotan ensimmäistä lastani ja olen sen myötä alkanut kiinnittää enemmän huomiota kaveripiirini lapsiperheisiin ja ylipäätään nykyajan perhe-elämään. Hämmentävin asia on ollut vauvojen ja taaperoiden harrastukset ja elämykset. Kotona olevat kaverini eivät välttämättä mene alle 2-vuotiaan lapsensa kanssa moneen päivään ulos pihalle tai puistoon (ovat ihan itse kertoneet). Sen sijaan mennään sisäleikkipuistoihin, taidemuseoihin, kahviloihin ja vastaaviin. Lisäksi monet kyselevät vinkkejä 2-vuotiaalle sopivista harrastuksista, siis ei mitään muskaria tai perhekerhoa vaan ihan jalkapalloa, voimistelua jne. Olen varmaan elänyt jossakin pahvilaatikossa, kun kuvittelin että pienen lapsen kanssa riittää ulkoilu, leikkiminen ja tavallinen arki. Omat vanhempani veivät lähinnä metsäretkelle ja kirjastoon ja ehkä kerran kuussa jotain erityisempää (olen Helsingistä). Harrastukset tulivat siinä kouluiässä. Kun vauvamme syntyy, haluaisimme olla puolisoni kanssa vuorotellen kotona mahdollisimman pitkään. Mutta onko tavallinen arki vauvan/taaperon kanssa tylsää? Tapaako lapseni muita lapsia, jos hän on vain kotona, onko puistoissa enää leikkikavereita? Onko tässä eroja esim. kaupungin ja maaseudun/kehyskuntien välillä?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kehityksen seuraaminen on tosi mielenkiintoista. Vauva jo varsin pienestä ja taapero hakee aktiivisesti kontaktia vanhempaansa ja muihin. Kun on herkkänä lapsen viesteille, tuloksena on mielenkiintoisia hetkiä. Meillä lapsi oli kantoliinassa tai vaunuissa kasvot minuun päin, ja koko ajan juttelin siitä mitä ympärillä on ja lapsi kommentoi.
Meillä sama! (Paitsi ettei käytetty kantoliinaa.) Lapsi aina vaunuissa/rattaissa kasvot vanhempaan päin käytännössä niin kauan kuin rattaissa istui, ja jutustelimme aktiivisesti maailman menosta. :) Ne olivat todella antoisia pikkulapsivuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle riittää koti, ulkoilu ja sosiaaliset kontaktit siihen asti, että lapsi itse kaipaa harrastusta. Meillä se tapahtui vasta ekalla luokalla ja sitten vietiin heti siihen harrastukseen, mihin toivoi.
Vanhempi sitten saattaa kaivata enemmän toimintaa ja viihtyy ihmisvilinässä. Itse olen aika itseriittoinen ja mielestäni paras päivä on sellainen, jonka vietän ulkoillen luonnossa ja kotona puuhaillen. Sen vuoksi oltiin myös lasten kanssa paljon tässä parin kilometrin säteellä, kun heitä kotihoidin.
Ja mun lapsi alkoi toivoa harrastuksia jo kolmevuotiaana! Siis oikeesti pyytämällä pyysi useisiin eri harrastuksiin, mm. tiedekerhoon kun näki Pikku Kakkosen tiedonjyvästä, että tuollaisia hauskoja kokeita voi tehdä.
Niin vaan on lapsetkin erilaisia.
Mun lapsi meni kans ekaan harrastukseen 3-vuotiaana, kun oli kotihoidossa ja tuntui että jotain aktiviteettia kaipaa. Kaverin kanssa sitten menivät tanssitunneille.
Aika paljon kuljettiin silloin kotihoitoaikoina myös kaiken maailman perhekerhoissa, käytiin museoissa, lounailla kavereitten kanssa, ostoskeskuksissa, sisäleikkipaikoissa jne. Toki myös ihan ulkoiltiin ja puistoiltiin sään mukaan. Minulla olisi oma pää hajonnut siihen vain kotona olemiseen, kaipasin sosiaalisia kontakteja ja tuntui että väsymystäkin oli helpompi sietää jossain menossa kuin kotona. Sotkuakin tuli vähemmän mitä vähemmän oli kotona 😀 silloin kun esikoinen oli ihan pieni tuli pesittyä kotona enemmän, mutta sitten kun kasvoi ja alkoi liikkua niin alkoi tehdä mieli muualle. Kuopuksen ollessa pieni tää esikoinen oli sen 3v ja ei se vain kotona olo oikein ollut vaihtoehto. Eikä meillä päin kyllä puistoissa juuri näkynyt muita lapsia päivisin, paitsi paikalliset perhepäivähoitajat kävi pari kertaa päivässä lasten kanssa. Aika yksin olisi jäänyt jos olisi sieltä yrittänyt seuraa hakea.
Vierailija kirjoitti:
Vauva ei edes leiki siellä puistossa, ehkä nauttii vähän keinumisesta, mutta siinä se. Ja suurin osa 2-vuotiaista (jotka jo vähän leikkivätkin) on hoidossa.
Ulkoilu meillä vauva-aikana oli pääasiassa sitä, että vauva nukkui vaunuissa samalla, kun kävelin (usein yksin, joskus kaverin kanssa). Ja kyllä, se oli tylsää, varsinkin kun en voinut esim. istua penkille lukemaan Hesaria tai kirjaa, koska lapsi heräsi välittömästi.
Minusta taas vaunulenkit olivat ihania. Myös kävelylenkit yksin on. Tosin asunkin Suomen hienoimmassa kaupungissa, niin ehkä se selittää. Usein puhuin puhelimessa samalla.
Sitten kun lapsi oppi istumaan, niin se katseli riemuissaan maailmaa ja ihmisiä. Se oli hieno hetki, kun otettiin vaunun ratasosa käyttöön.
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Tämä kaikki on totta. Lisäksi lapsella voi olla aivan yhtä rakastava vanhempi, joka yhtä paljon juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin, MYÖS kaupungilla kierrellessä, aktiivista elämää viettäessä ja yhteisiin harrastuksiin osallistuessa. Näin oli meillä. Tärkeintä on juuri se, että on lapselle läsnä ja esimerkiksi sanoittaa asioita, joita yhdessä maailmalla kohdataan. (T. Se täydet kolme vuotta lapsen kanssa kotona ollut.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva ei edes leiki siellä puistossa, ehkä nauttii vähän keinumisesta, mutta siinä se. Ja suurin osa 2-vuotiaista (jotka jo vähän leikkivätkin) on hoidossa.
Ulkoilu meillä vauva-aikana oli pääasiassa sitä, että vauva nukkui vaunuissa samalla, kun kävelin (usein yksin, joskus kaverin kanssa). Ja kyllä, se oli tylsää, varsinkin kun en voinut esim. istua penkille lukemaan Hesaria tai kirjaa, koska lapsi heräsi välittömästi.
Minusta taas vaunulenkit olivat ihania. Myös kävelylenkit yksin on. Tosin asunkin Suomen hienoimmassa kaupungissa, niin ehkä se selittää. Usein puhuin puhelimessa samalla.
Sitten kun lapsi oppi istumaan, niin se katseli riemuissaan maailmaa ja ihmisiä. Se oli hieno hetki, kun otettiin vaunun ratasosa käyttöön.
Minun kaverit oli päivisin enimmäkseen töissä joten ei ollut ketään kenen kanssa jutella puhelimessa vaunulenkeillä. Tykkäsin kyllä silti lenkkeilystä silloin esikoisen kanssa, koiraa ulkoilutin siinä samalla ja nautin maisemista. Mutta kyllä sekin on vähän itseään toistavaa jos ei muuta ohjelmaa päiviin ole kuin lenkkeillä. Me alettiinkin sitten käydä ensin parina päivänä viikossa avoimessa päiväkodissa vauvaryhmässä ja sen jälkeen lapsi nukkuikin yleensä hyvät unet. Lopulta käytiin melkein joka päivä pari tuntia jossain kerhossa tms., joskus väsytti lähteä mutta kyllä se aina kannatti. Saatiin sieltä uusia kavereitakin, joiden kanssa ollaan edelleen yhteydessä nyt vuosia myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Lasten tunnetaidot ovat nykyisin paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin. Boomereiden aikaan ei edes tiedetty, että mitä tunnetaito tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle oli tärkeää olla muutakin kuin äiti. Siksi otin vauvan/taaperon mukaan ostoksille, kahviloihin, ravintolaan, museoon, taidenäyttelyyn, teatteriharjoituksiin, tapaamaan muita. Onneksi muutkin lapsia saaneet ystäväni toimivat samoin.
Ihan perusarki on parasta. Kaikesta hötkyilystä tulee vain stressiä ja suorittamista. Ei äiti ole ohjelmatoimisto. Ja päivä kerrallaan ja lapsen tahtiin. Jos tekee mieli taidenäyttelyyn, mene. Jos ei, älä. Fiiliksen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ei ne vauvojen/pikkutaaperoiden harrastukset niitä lapsia varten ole vaan vanhempia. Kyllä se kotona olo on aika yksinäistä ja puuduttavaa, jos ei ole mitään muuta ohjelmaa kuin vaunulenkki ja kotona puuhailu. Joillekin toki sopii, mutta monille ei. Saat ihan itse tehdä siten kuin sinulle tuntuu. Tosin jossain kohtaa on hyvä totuttaa sitä vauvaa myös muitten lasten seuraan, lähinnä kodin rauhassa olleelle on aika iso shokki mennä sitten jossain vaiheessa päiväkodin meluun, jos ei ole yhtään tottunut lapsiryhmiin.
Toiset kaipaavat enemmän menoja kuin toiset. Mielestäni olennaista on, että arki olisi sellaista, että se tukee lapsen kehitystä ja vanhemman jaksamista. Eri perheissä tuo tarkoittaa eri asioita. Toisille tuo jaksamista monenlaiset menot, toisilla ne kuormittaa. Itseään ei kannata verrata muihin, perheet ovat erilaisia ja tilanteet vaihtelevat.
Minä halusin vauva-ajan olevan rauhallista, enkä kaivannut erikoisempia menoja. Allergisen koliikkivauvan kanssa museokäynnit ja muut olisivat olleet mahdottomia, kun vauva huusi ensikuukausina todella paljon. Tämä vaihe meni lopulta ohi ja ryhdyttiin liikkumaan hieman enemmän kodin ulkopuolella.
Käytiin kahdesti vuodessa kaupungin tarjoamassa lastenkonsertissa ja kerran viikossa käytiin vauvakerhossa. Lapsen ollessa 1-2 v lapsi kävi isänsä kanssa seurakunnan kerhossa 1-2 kertaa viikossa. Satunnaisesti käytiin kirjastossa. Ulkoiltiin kotipihan leikkipaikalla ja välillä leikkipuistossa, vaunulenkeillä käytiin vauva-aikana. Meidän perheelle tämä sopi, lapsi viihtyi hyvin kotonakin ja oppi aikaisin leikkimään pitkiäkin aikoja itsekseen. Joku toinen lapsi taas olisi kaivannut huomattavasti enemmän menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan perusarki on parasta. Kaikesta hötkyilystä tulee vain stressiä ja suorittamista. Ei äiti ole ohjelmatoimisto. Ja päivä kerrallaan ja lapsen tahtiin. Jos tekee mieli taidenäyttelyyn, mene. Jos ei, älä. Fiiliksen mukaan.
Ai niin. Mun mielesta lapsen kanssä päiväunilla nukkuminen oli aina kaikista kivointa. Mutta mä tykkäänkin nukkua. 😁 Tylsää ei ollut. Mutta ei mulla yleensä ole miutenkaan. Vilkas mielikuvitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tehdä siten, mikä lapsen ja omaan tilanteeseen sopii parhaiten. Jos kaverin lapsi käy jossain hienossa harrastuksessa, sinä voit lähteä lapsen kanssa metsään ja ottaa eväät mukaan. Ei kannata kilpailla toisten äitien kanssa.
Lapselle riittää tavallinen, toistuva ja turvallinen.
Lapsen kanssa voi puuhailla kotona kaikenlaista kehittävää. Hän ei jää mistään paitsi, jos hän on pikkulapsena kotona. Hän oppii samat asiat kuin muutkin, jos kotona on tavalliset virikkeet ja rakastava vanhempi, joka juttelee, katsoo silmiin ja vastaa lapsen viesteihin. Siinä samassa lapselle kehittyvät myös tunne- ja vuorovaikutustaidot normaalissa elämän tilanteissa. Ne kun tuntuvat nykyään olevan monelta lapselta hukassa.
Lasten tunnetaidot ovat nykyisin paremmalla tolalla kuin koskaan aiemmin. Boomereiden aikaan ei edes tiedetty, että mitä tunnetaito tarkoittaa.
Ei siitä ole kuin 10 vuotta, kun neuvolassakaan ei vielä kerrottu sanoituksesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö vanhemman jonka lapsi ei muuta tekisi kuin potkisi sitä palloa ottaa pallo pois ja raahata se väkisin sinne leikkipuiston? On erilaisia lapsia ja aikuisia. Voi olla, että tulee se päivä kun sinä olet se paljon paheksuttu futisäiti.🤣 Ja se joka pisti lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä, jne. Nämä vaan on asioita, joita ei kannata kauheasti etukäteen huudella. Sinä et tiedä vielä hittojakaan siitä esim millainen äiti sinä olet. Ja se lapsen isä voi häipyä ekan vuoden aikana.
Eikö pallon potkiminen onnistu kotipihassa tai leikkipuistossa? Eli onko se pakko tehdä siellä jossain jalkapallohallissa valmentajan johdolla?
Öh, onnistuu.. Mutta onko siis joku syy, miksei lapsi saisi potkia myös valmentajan johdolla? Kuka siitä kärsii?
+ muiden lasten kanssa
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö vanhemman jonka lapsi ei muuta tekisi kuin potkisi sitä palloa ottaa pallo pois ja raahata se väkisin sinne leikkipuiston? On erilaisia lapsia ja aikuisia. Voi olla, että tulee se päivä kun sinä olet se paljon paheksuttu futisäiti.🤣 Ja se joka pisti lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä, jne. Nämä vaan on asioita, joita ei kannata kauheasti etukäteen huudella. Sinä et tiedä vielä hittojakaan siitä esim millainen äiti sinä olet. Ja se lapsen isä voi häipyä ekan vuoden aikana.
Eikö pallon potkiminen onnistu kotipihassa tai leikkipuistossa? Eli onko se pakko tehdä siellä jossain jalkapallohallissa valmentajan johdolla?
Öh, onnistuu.. Mutta onko siis joku syy, miksei lapsi saisi potkia myös valmentajan johdolla? Kuka siitä kärsii?
+ muiden lasten kanssa
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Jos haluaa aivan takuuvarmasti löytää leikkiseuraa lapsilleen, niin nimenomaan siihen perhekahvilat on tarkoitettu, vaikka niitä ilmeisesti osa tässä ketjusta pitää pahana asiana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö vanhemman jonka lapsi ei muuta tekisi kuin potkisi sitä palloa ottaa pallo pois ja raahata se väkisin sinne leikkipuiston? On erilaisia lapsia ja aikuisia. Voi olla, että tulee se päivä kun sinä olet se paljon paheksuttu futisäiti.🤣 Ja se joka pisti lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä, jne. Nämä vaan on asioita, joita ei kannata kauheasti etukäteen huudella. Sinä et tiedä vielä hittojakaan siitä esim millainen äiti sinä olet. Ja se lapsen isä voi häipyä ekan vuoden aikana.
Eikö pallon potkiminen onnistu kotipihassa tai leikkipuistossa? Eli onko se pakko tehdä siellä jossain jalkapallohallissa valmentajan johdolla?
Öh, onnistuu.. Mutta onko siis joku syy, miksei lapsi saisi potkia myös valmentajan johdolla? Kuka siitä kärsii?
+ muiden lasten kanssa
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Jos haluaa aivan takuuvarmasti löytää leikkiseuraa lapsilleen, niin nimenomaan siihen perhekahvilat on tarkoitettu, vaikka niitä ilmeisesti osa tässä ketjusta pitää pahana asiana?
Perhekahvilat on hyviä tässä. Silloin kun lapseni oli vauva, niin kahvilassa oli ihana vapaaehtoinen vetäjä. Sen sijaan myöhemmin oli sekä siellä että avoimessa päiväkodissa jotain kai sossutaustaisia työntekijöitä, jotka utelivat perhetilannetta ja kaikkea ja kommentoivat koko ajan lasten kehitystä tyyliin "kylläpä hän syö jo siististi" "kohta hän kävelee". Se oli rasittavaa ja lakattiin käymästä.
Kahviloita saisi olla enemmän iltaisin ja ilman että on velvoitetta kertoa intiimejä asioita ventovieraille.
Monelta lapselta on nykyään tunteet solmussa, normaalit vuorovaikutustaidot puuttuvat ja sitkeydessä olisi kehittymisen paikka. Isotkin koululaiset pillittelevät pitkin koulupäivää, kun asiat eivät mene siten kuin MINÄ haluaisin ja kun MINÄ en viitsisi tehdä sitä ja tätä. Kova meteli on myös monessa paikassa, kun MINÄ haluan koko ajan saada ääneni kuuluviin. Ja laumassa onkin melkoisen monta sellaista MINÄÄ, joka pystyy ainoastaan huutamaan asiaansa jatkuvasti ääneen, eikä ollenkaan kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.
Tämä ehkä meni vähän kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta ei ehkä sittenkään. Vauvan ja taaperon kanssa voi viettää hyvinkin erilaista elämää. Yksi tapa sopii toiselle ja toinen toiselle. Pääasia on, että kuuntelee omaa lastaan ja mikä on lapsen perustarve. Jos hän tarvitsee paljon liikuntaa, liiku lapsen kanssa, jos hän on pohdiskeleva ja rauhallinen, anna hänelle aikaa rauhallisuuteen. Opeta myös lapsesi pysähtymään ja kuuntelemaan toista. Tylsyyttä pitää myös sietää ja lapsen loputtomia mielihaluja täytyy rajoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö vanhemman jonka lapsi ei muuta tekisi kuin potkisi sitä palloa ottaa pallo pois ja raahata se väkisin sinne leikkipuiston? On erilaisia lapsia ja aikuisia. Voi olla, että tulee se päivä kun sinä olet se paljon paheksuttu futisäiti.🤣 Ja se joka pisti lapsen hoitoon alle vuoden ikäisenä, jne. Nämä vaan on asioita, joita ei kannata kauheasti etukäteen huudella. Sinä et tiedä vielä hittojakaan siitä esim millainen äiti sinä olet. Ja se lapsen isä voi häipyä ekan vuoden aikana.
Eikö pallon potkiminen onnistu kotipihassa tai leikkipuistossa? Eli onko se pakko tehdä siellä jossain jalkapallohallissa valmentajan johdolla?
Öh, onnistuu.. Mutta onko siis joku syy, miksei lapsi saisi potkia myös valmentajan johdolla? Kuka siitä kärsii?
+ muiden lasten kanssa
Leikkipuistossa jää yksin, kun kaikki muut lapset ovat siellä jalkapalloseuran harjoituksissa. Tänä päivänä se nyt on vaan niin, että lapsella on oltava ohjattuja harrastuksia. Muita harrastuksia ei edes lasketa harrastuksiksi.
On se vähän niin, että muut lapset ovat hoidossa ja sitten niissä harrastuksissa. Ei nyt vauvat mutta siitä ylöspäin.
Jos haluaa aivan takuuvarmasti löytää leikkiseuraa lapsilleen, niin nimenomaan siihen perhekahvilat on tarkoitettu, vaikka niitä ilmeisesti osa tässä ketjusta pitää pahana asiana?
Juu sieltä perhekerhosta löytää helpommin muita samassa tilanteessa olevia kuin puistosta. Siinä on vähän sekin että jos käyt tunnin-kaksi päivässä lähipuistossa ja joku toinen alueen äiti käy myös saman verran, ette silti välttämättä koskaan tapaa jos teidän rytmi on vähän erilainen. Perhekerho on usein tiettyyn aikaan ja sinne mennään just silloin. Sitten kun vähän tutustuu voi tietysti sopia leikkitreffit vaikka sinne puistoon jos siellä haluaa käydä.
Vierailija kirjoitti:
Monelta lapselta on nykyään tunteet solmussa, normaalit vuorovaikutustaidot puuttuvat ja sitkeydessä olisi kehittymisen paikka. Isotkin koululaiset pillittelevät pitkin koulupäivää, kun asiat eivät mene siten kuin MINÄ haluaisin ja kun MINÄ en viitsisi tehdä sitä ja tätä. Kova meteli on myös monessa paikassa, kun MINÄ haluan koko ajan saada ääneni kuuluviin. Ja laumassa onkin melkoisen monta sellaista MINÄÄ, joka pystyy ainoastaan huutamaan asiaansa jatkuvasti ääneen, eikä ollenkaan kuuntelemaan, mitä toinen sanoo.
Tämä ehkä meni vähän kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta ei ehkä sittenkään. Vauvan ja taaperon kanssa voi viettää hyvinkin erilaista elämää. Yksi tapa sopii toiselle ja toinen toiselle. Pääasia on, että kuuntelee omaa lastaan ja mikä on lapsen perustarve. Jos hän tarvitsee paljon liikuntaa, liiku lapsen kanssa, jos hän on pohdiskeleva ja rauhallinen, anna hänelle aikaa rauhallisuuteen. Opeta myös lapsesi pysähtymään ja kuuntelemaan toista. Tylsyyttä pitää myös sietää ja lapsen loputtomia mielihaluja täytyy rajoittaa.
Hyvät tunnetaidot ovat nimenomaan sitä, että lapsi ilmaisee avoimesti kaikenlaisia tunteita. Lasten nujertaminen ei ole tätä päivää. Enää lasta ei laiteta jäähylle tai piiskata jos hänellä on vaikea tunnetila tai ongelmia tunnepääoman hallinassa.
Höpsis. Minun lapsellani (sillä, joka kolmevuotiaana pyysi tiedekerhoon), on aina ollut sekä ohjattuja harrastuksia (koska edelleen hinkuu niitä) että ns. vapaita harrastuksia, esimerkiksi rakastaa maalata, piirtää ja askarrella kotona.
Ja toi nyt on aivan ihmeellinen olkiukkoargumentti, etteikö puistoissa olisi leikkikavereita, koska kaikki ovat harrastuksissa 24/7. :D Haloo, pienellä harrastus kestää 30 - 45 minuuttia per päivä, vaikka joka päivä olisi jotain (mitä lähes kellään ei ole).