Huono omatunto päiväkodista!

Mukava tuollainen lepopäivä, tuo varmasti vaihtelua kaikille. :)



Itselle olisi keväällä ajankohtaista hakea päiväkoti paikkoja lapsille.

(Sektio-vauva tulossa.)

Edes sen pari päivää viikossa, mutta taitaa jäädä vain haaveeksi.

Näkyy olevan paikat jo täynnä, liian vähän henkilökuntaa jne.

Kuinka voin luottaa siihen, että lapseni saisivat edes jonkunlaista huomioita hoidossa...



Isyysloma ei riitä toipumiseen, vaikka vauva olisi " kiltti" .

Jos ei muu auta, niin mies joutuu olemaan pois töistä, niin selvitään tuostakin vaiheesta hengissä. (Ellei näitä päiväkotipaikkoja ilmesty.)



Ristiriitaisin tuntemuksin yritän pähkäillä parasta vaihto-ehtoa elämäämme.

Onhan tässä toki aikaakin.

Teenkö niin tai näin...

17kg uhmaikäinen ja arpinen sektiohaava ei tunnu kovin hyvältä yhdistelmältä.

Hymyilyttää millaisia vaatimuksia löytyy päivähoidon tarpeesta. Ilmankos päiväkodit ovatkin niin täynnä!



Olisipa niitä kodinhoitajia, niinkuin joskus ennen... :)

Ja joita ei itse kotona voisi tarjota. Ei tarvitse olla mikään superihminen järjestääkseen askartelutuokion lapsilleen. Meillä ainakin useimmiten riittää, kun laittaa pöytään väripaperia, liimaa ja sakset. Ja ne kaverit. Onhan niitä leikkipuistoissa, avoimissa päiväkodeissa ja srk:n kerhoissa. Ellei ihan pöpelikössä asu. Kaverit ja virikkeet kun ovat ne yleisimmät perustelut sille, että isompi/isommat lapset viedään hoitoon.

Alkuperäinen vetosi omaan jaksamiseen, mikä on mielestäni oikein. Jokainen tietää parhaiten oman jaksamisensa ja sen rajat. Toisaalta saadakseen lepohetken tuskin tarvitsee viedä lasta kokopäivähoitoon 5pv/vk. Eihän se elämä ole samanlaista, kuin ensimmäisen vauvan kanssa eikä sitä pidä odottaakaan. Lepokin jää vähemmälle. Mutta usein sitä pärjää paremmin kuin on odottanutkaan.

Meillä jokainen lapsi ollut edeltäjäänsä helpompi. Nyt neljäs tulossa ja kyllä vaan koko kööri hoidetaan kotona. Kaksi isointa käy srk:n kerhossa 2krt/vk. En todellakaan ole mikään tehopakkaus, mutta uskon pärjääväni. Kolmen lapsen myötä itseluottamusta kuitenkin enemmän kuin yhden kanssa sählätessä (näin jälkikäteen ajatellen aikamoista sähellystä välistä oli). Jos tulee koliikkitapaus, katsotaan tilanne uudelleen.

Hiukan sekava kirjoitus, mutta yhteenvetona: uskon, että lapsen on paras kotona ellei ole ihan moniongelmaperheestä kyse. Usein vanhemmat oikeasti ajattelevat, etteivät pysty tarjoamaan niin hyvää hoitoa kuin päiväkoti, mikä on mielestäni itseluottamuksen puutetta. Ja kyllä siitä omasta mukavuudenhalustakin pitää tinkiä ja PALJON ja venyä loputtomiin. Pikkulapsiaika kun kuitenkin on niin lyhyt.

miksukka81 tiivisti asian hyvin. Lapsella subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja aina on hyvä ajatella ensisijaisesti lapsen parasta MUTTA en voi millään muotoa nähdä, vaikka alalla olenkin, että päivähoito olisi KOSKAAN lapselle parempi vaihtoehto kuin kotihoito. Vaikka kotona olisi äidillä vaativa vauva hoidettavana, lapsi saa taatusti enemmän huomiota siellä, kuin mitä saa päiväkodissa, missä yhtä aikuista kohden on keskimäärin 7 lasta huomioitavana. Sen lisäksi, että jokaista lasta tulisi huomioida yksilöllisesti ja tarjota virikkeitä, tulee päivähoidon henkilöstön huolehtia myös perushoidosta ynnä muusta oheistoiminnasta ja loppujen lopuksi käy niin, että yksikään lapsi ei saa päivähoidossa niin paljon huomioita, kuin mitä saisi kotona.



Ja kuten Elona3 sanoi, päiväkoti ei oikeasti tarjoa mitään sen kummempia virikkeitä lapselle, kuin mitä voisi normaali koti tarjota. Ainoastaan vertaisryhmä ja sosiaaliset kontaktit toisiin lapsiin on sellainen, mitä koti yksistään ei välttämättä pysty tarjoamaan (ellei lapsella ole sisaruksia). Mutta loppupeleissä tärkeimmät ihmissuhteet alle kouluikäisellä ovat kuitenkin suhteet omiin vanhempiin!





Ymmärrän kyllä, että vauva-aika on rankkaa ja jos äidillä esim. jokin heikentävä sairaus (masennus, jokin fyysinen sairaus tms.), vauvan ja isomman lapsen hoitaminen ON vaikeaa. Tällöin on äidin näkökulmasta hyvä viedä lapsi hoitoon, ainakin osa-päiväisesti (esim. muutama päivä viikosta), jotta omat voimat riittäisivät.



Lapsen näköulmasta ajateltuna, miltä tuntuisi, jos perheeseen syntyy uusi lapsi, josta äiti ja isi puhuvat taukoamatta ja huomioivat tätä jatkuvasti? Sinua huolettaa ja pelottaa, että unohtavatko äiti ja isi sinut ihan kokonaan, tuliko uusi vauva sinun tilallesi? Olet vähän mustasukkainen. Ja sitten sinut viedään hoitoon, pois silmistä, jotta äidillä olisi enemmän aikaa olla uuden vauvan kanssa. Äiti kyllä sanoo, että vie sinut hoitoon siksi, että " jaksan sitten hoitaa sinua ja vauvaa paremmin" , mutta et sinä ymmärrä mitä se tarkoittaa, koska nythän äiti hoitaa sinua vielä vähemmän kuin ennen! Miten niin se on muka parempaa hoitoa?



Mutta kuten sanottua, jokainen perhe tekee ratkaisunsa ja kenenkään on turha syyllistää niistä! Jokainen perhe arvioi omat voimavaransa ja jos ne eivät riitä, on syytäkin hakea apua. Jos avun tarpeen täyttää se, että vie isomman lapsen hoitoon, niin sitten näin on tehtävä. Kyllä vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja tietävät, mikä on näille parasta!

Sanotaan, että uuden vauvan tulo perheeseen tuntuu esikoisesta samalta kuin mies tai vaimo toisi uuden puolison perheeseen. Ei välttämättä tunnu siis kivalta olla päivät erossa turvallisista kotiympyröistä kun kotona on esikoisen paikan vienyt uusi vauva äidin kanssa. Toisaalta vanhojen rutiinien ylläpito voi olla tosi tärkeää kun näin iso mullistus tulee elämään.



Itse jään äitiyslomalle suoraan hoitovapaalta joten esikoinen ei ole hoidossa kun uusi vauva tulee. Varmaan pääsisin helpommalla jos näin olisi mutta toisaalta olen sitäkin mieltä, että lapsen on silloin parasta olla kotona ja jollain tapaa on outoa että lapsia tehdään ja ollaan kotona mutta kaikkia heistä ei hoideta kuitenkaan itse, ikäänkuin sysätään hoitovastuu yhteiskunnalle vaikka äidillä itsellä olisi mahdollisuus lastaan hoitaa.



Toisaalta taas, jos olisin käynyt tässä välissä töissä (ja esikoinen olisi ollut hoidossa) voisi hyvinkin olla mahdollista, että esikoinen olisi osan viikosta edelleen hoidossa...Omat periaatteet siis helposti unohtuvat kun joku oikotie lupaa helpotusta arkeen:)



Meidän asuinalueemme päiväkodin johtaja sanoi että he toivovat vanhempien ottavan lapsen hoidosta kotiin kun äiti jää uuden vauvan kanssa kotiin. Tämä varmaan ensisijaisesti siitä syystä, että niille lapsille vapautuisi paikka jotka ihan oikeasti tarvitsevat hoitopaikkaa (eli molemmat vanhemmat töissä).



Ymmärrän kyllä täysin sen, että äiti on uuden vauvan tullessa väsynyt ja esikoisen vieminen hoitoon helpottaa. En siis tuomitse ketään vaikka ajatuksena on outoa että kotona oleva äiti ei lastaan hoida.

että tarkoituksenani ei ole herättää syyllisyyttä vanhemmissa, mutta toivoisin että lapsen näkökulmaakin edes mietittäisiin. Vaikka tarkoitusperä on vanhemmalla hyvä viedessään isomman hoitoon (pitää huolta omasta jaksamisestaan ja näin ollen siitä, että pystyy olemaan hyvä vanhempi) ei lapsen ajattelu ole kehittynyt niin pitkälle että hän ymmärtäisi näin monimutkaista ajattelua. Lapsi näkee aivan toisin. Hän on ehkä juuri oppinut syy-seuraussuhteen hahmottamisen ja mikäli vanhemmat vievät hänet hoitoon, mutta ovat kotona vauvan kanssa, ei lapsi KYKENE (kehityksellisistä syistä) ajattelemaan, että syy tähän olisi jokin muu kuin se, että vanhemmat mielummin hoitavat vauvaa kuin häntä.

Näistä loppupään viesteistä kuultaa läpi se, etteivät jotkut voi uskoa että monet lapset menevät _oikeasti_ mielellään sinne tarhaan niiksi muutamiksi tunneiksi (esim. puolipäiväisesti) päivässä! Miksi (yllättävästi niiden vastaajien mielestä jotka ilmoittautuvat päiväkodissa työssä oleviksi) on niin vaikea uskoa, että monilla tarhaikäisillä lapsilla on tärkeitä kaveri- ja ehkä (toivottavasti) myös aikuissuhteita tarhassa. Eli ole kysymys siitä 45 min askartelutuokiosta vaan siitä että monet lapset _ oikeasti_ tykkäävät tarhasta, siellä olevista muista ihmisistä, aikuisista ja lapsista ja tarhapäivien touhuista?

Omat lapseni (3v ja 4.5v) suorastaan puhkuvat intoa ja iloa kun haen heidät tarhasta, kertovat mitä kaikkea mukavaa ovat muiden lasten kanssa puuhanneet jne. En näe mitään syytä suhtautua tarhaan niin kauhean negatiivisesti, aivan kuin siellä käyminen pilaisi lapsen suhteet sekä vanhempiin että nuorempiin sisaruksiin?

eihän lapsilla ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia pitämään hoidossa olemisesta, kun sinne jokatapauksessa joutuu menemään. Ihan luonnollinen ilmiö.



Harva lapsi päiväkodissa olemisesta kärsii, suurin osa on tyytyväisiä myös päiväkodin hoitoon ja pitää sekä kavereista että tädeistä. Tällä onkin sitten helppo perustella, miksi viedään lapsi hoitoon, vaikka kotonakin voisi hoitaa.

tähän ketjuun sen näkökulman (joka on varmasti jo kertaalleen tai useamminkin tullut...en lukenut kaikkia viestejä), että asioista ei pitäisi puhua siten kuin kaikki tilanteet ja perheet olisivat samanlaisia. Julkisuudessa ja yleisöosastokirjoituksissa on voimakkaasti tuomittu äidit (!, tottakai äidit, ei isät ;)), jotka vievät ALLE 3-vuotiaan lapsen KOKOPÄIVÄhoitoon pienemmän sisaruksen syntyessä. Onko tällaisia tapauksia tosiaankaan kovinkaan montaa?? Siis että kokopäivähoitoa 5 päivää viikossa käytettäisiin tuohon tarkoitukseen? Rohkenen kyllä epäillä. Samoin rohkenen epäillä sitä, että monessakaan perheessä esikoinen kiikutettaisiin ENSIMMÄISTÄ kertaa hoitoon vasta kuopuksen syntyessä.



Yleensä normaalitilanteessa on kyse tilanteesta, jossa vanhemmat lapset ovat jo olleet tietyssä päivähoitopaikassa ja saaneet siellä ystäviä. Yleensä kyseessä on myös tilanne, että perhe toivoo lasten saavan jatkaa osapäiväisesti tai kaksi kertaa viikossa tuttujen kavereiden kanssa. Siinä kyse on pitkälti myös lasten omasta edusta! Tuskin monikaan äiti raaskisi viedä hoitoon lasta, joka tappelisi kynsin hampain vastaan tai itkisi tolkuttomasti.....Miksi vanhempien lasten elämän pitäisi muuttua täysin, jos perheeseen syntyy uusi jäsen? Eikö lasten kaverisuhteilla ole mitään arvoa? Tai suhteilla muihin aikuisiin kuin omaan perheeseen?



Itse asun kunnassa, jossa ei ole tarjolla minkäänlaisia kerhoja lapsille heidän omalla äidinkielellään (eli suomenkielellä....) ja täällä kunnallakin ollaan sitä mieltä, että hoito kaksi kertaa viikossa on isommille lapsille hyväksi. Samaa mieltä on ollut mm. neuvola hyvin vahvasti. Kyllä täällä ainakin uskotaan vahvasti siihen sosiaalisten kontaktien hyvää tekevään vaikutukseen ja siihen uskon myös itse. Ei hoito kaksi kertaa viikossa romuta kotihoidon hyviä vaikutuksia (lapsi on sentään kotona 5 päivää viikossa koko ajan ja kahtena hoitopäivänäkin suurimman osan...) eikä se myöskään poista vanhemmilta kasvatusvastuuta eikä merkitse vastuun siirtämistä muille...

mutta jos näkökantoja kaivataan, niin meillä 2,5 vuotias kotona minun kanssani (pakollisista syistä). Asumme väliaikaisesti ulkomailla.

Uusi vauva huhtikuussa ja olen nyt tämän kotona olon aikana alkanut tosiaankin miettimään virikehoitoa lapselle. Lapsemme on ERITTÄIN sosiaalinen ihminen ja nauttii toisten lasten kanssa leikkimisestä. Kotona täällä huomaan hänessä tylsistymistä, vaikka yritän keksiä mitä. Hoitopaikassaan (yksityinen perhepäivähoito) suomessa kyllä askarteli ja teki ties vaikka mitä, mutta ei täällä.



Yritän vain kertoa että lapsia on erilaisia, niin kuin on aikuisiakin. Ja minusta hyvin moni vanhempi tekee miten näkee parhaaksensa. Tai toisin sanoen katsoo varmasti mikä lapselle on parhaaksi ja kuuntelee myös lastansa, tai ainakin näin siis pitäisi olla.



Luulen, että me JOUDUMME aloittamaan lapsellemme suomessa toukokuussa virikehoidon eli kaksi kertaa viikossa puoli päivää, KOSKA LAPSENI SITÄ HALUAA JA TARVITSEE. MINÄ KUN HALUAISIN PITÄÄ HÄNET KANSSANI KOTONA.

Joku kysyy mistä sen tiedän?

Täällä kävimme myös tutustumassa paikallisiin tarhoihin, koska huomasimme pojassa tylsistymistä. Poika olisi VAIKKA HETI jäänyt tarhaan yksikseen ILMAN MINUA vaikka kukaan ei häntä edes ymmärtänyt eikä hän ymmärtänyt ketään.

Mieheni oli sitä mieltä että anna hänen jäädä, mutta pari päivää mietittyäni päätin pitää hänet kotona.

Itsekkäistä syistä, mutta haluan nauttia vielä hänestä " yksin" . Minä en siis tässä tilanteessa kuuntele lastani :( ja omatunto kolkuttaa pahasti. Vielä viikkoakin jälkeenpäin poika kyselee, koska pääsee tarhaan.

Ja kauhea huuto, kun sanon ettei sinne enää mennä. Nyt etsimme äiti-lapsi ryhmiä...kompromissi :)

ja joukosta löytyy taatusti myös hyvin sosiaalisia yksilöitä, jotka kaipaavat leikkiseuraa. Minusta on hienoa, että tällaisille lapsille tarjotaan mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin ja ikätovereihin, mutta tämän ei aina tarvitse olla päivähoito, kun kaikenmaailman kerhotoimintaa yms. on kehitelty juuri sitä varten (ja puhumme nyt edelleenkin tilenteista, joissa molemmat tai toinen vanhemmista hoitaa kotona nuorempaa sisarusta).



Olen ikäväkseni huomannut oman jyrkkyyteni tässä asiassa :( Tahtoisin toki olla avarakatseisempi ja yrittää ymmärtää, miksi vanhemmat, jotka periaatteessa pystyisivät lapsensa kotona hoitamaan (heillä ei siis esim. sairauksia, jotka vaikeuttavat arkea muutenkin) vievät lapsensa hoitoon, PAHIMMISSA tapauksissa kokopäiväisesti. Tälle käytökselle kyllä löydetään perusteluja ja puolusteluja vaikka mistä (lapseni on sosiaalinen, lapseni tarvitsee virikkeitä, lapseni ei saa kotona huomiota). Entä kuka puhuu lapsen puolesta?



Tietysti päivähoidossa on hyvät puolensa, siksihän se on aikanaan kehitetty ja sitä yhä kehitetään vastaamaan paremmin lapsen ja perheen tarpeisiin! Päivähoidossa oleva lapsi saa taatusti hyvää hoitoa ja hänelle myös muodostuu hyviä kaverisuhteita ja suhteita myös muihin aikuisiin kuin omiin vanhempiin. En siltikään usko, että mikäli lapsella on kotona oikeasti hyvä olla, yksikään lapsi kysyttäessä valitsisi päivähoitoa kodin sijasta. Joku sanoi, että kotona äiti ei ehdi huomioida esikoista, kun vauvaa pitää imettää ja nukuttaa ja ja ja... Samassa viestissä myös sanottiin, että lapsi voi tuntea olonsa hylätyksi, vaikka olisi kotonakin. Saanko kysyä, miten tilanne paranee, jos lapsi viedään vielä hoitoon sen päälle, että hän PELKÄSTÄÄN kotona ollessaan tuntee itsensä hylätyksi?



No, ehkä minä olen hieman naiivi kuvitellessani, että vanhemmat katsoisivat asioita LAPSEN SILMIN tehdessään heitä koskevia päätöksiä.

En edelleenkään syyllistä vanhempia, jotka tuovat esikoisen hoitoon vauvan synnyttyä, mutta haluaisin vain vielä muistuttaa, että lapsen päiväkotipäivää voi hyvin verrata (kaikessa uuvuttavuudessaan) aikuisen työpäivään. Meidän ryhmästämme on 50% virikepaikalla (tavalla tai toisella) ja on tietysti lapsia, jotka siitä nauttivat, mutta kovasti odotellaan kuitenkin huomista vapaapäivää tai viikonloppua. Päiväkodin johtaja ei voi myöskään päättää kuka tulee hoitoon (siis onko virikepaikka vai " varsinainen" paikka) vaan on otettava jonon mukaan. Kun se lapsen " työpäivä" harvemmin (kokopäiväisillä) on se max.8h, vaan siihen kun lisätään vanhemman työmatkat, kaupassakäynnit (kun on niin helppoa, kun ei ole väsynyttä lasta mukana) niin lapsen " työpäivä" on yleensä 10-11h.



Lapsi ei välttämättä osaa purkaa pahaaoloaan siitä, että äiti jäi kotiin samalla tavalla kuin aikuinen. tämä saattaa ilmetä myös niin, että päiväkodissa niin rauhallinen, mukava ja sopeutuva lapsi muuttuu kotona illalla suorastaan pikku tyranniksi (uskokaa, tämä on todella yleistä) ja tämä voidaan tulkita niin, että päiväkodissa viihdytään niin hyvin, että lisätäämpäs päiviä ja hoitoaikaa. Monilla perheillä on vielä niin, että lapsen hoitoaika määräytyy isän työaikaan (koska ei ole esim. toista autoa tms.) joten siinä sitten lapsi isän mukana tulee hoitoon ja haetaan työn päätyttyä.

_perusteltuja_ mielipiteitä puoleen ja toiseen eikä mitään loanheittoa. Tästä saa ihan uutta ajattelemisen aihetta.



Minulla tosiaan 1v8kk lapselle on varattuna max. 5h/päivä hoitopaikka äitiysloman alettua (käytännössä hoidossa n. klo 8-12 päivittäin (tai melkein, tulemme toki käyttämään tapauskohtaista harkintaa), tulee nukkumaan päiväunet kodin rauhaan).



[Nyt kun olemme miehen kanssa molemmat täysipäiväisessä työssä, olemme pystyneet järjestämään hoitopäivät niin, että on max. 8h/päivä hoidossa. Lisäksi on varmuuden vuoksi järjestetty pienelle 4-päiväisiä " huili" viikonloppuja (to-pe isovanhempien luona, itse viikonloppu tai ainakin sunnuntai äidin ja isin kanssa) n. kerran kuussa.]



Mielestäni pikkuinen voi hyvin ja menee hoitoon iloisella mielellä. Olen ollut kovin tyytyväinen hoidon laatuun, ei todellakaan ole mikään lasten keskitysleiri (kuten ennen hoidon alkua vatsa kuralla pelkäsin), siellä on tosi kivat, nuoret, reippaat, ei-vaihtuvat/ei-leipiintyneet hoitajat sekä hyvät tilat ja varusteet. Meillä on siis käynyt ilmeisen hyvä tuuri hoitopaikan valinnassa, saannissa ja sijainnissa.



Lähtökohtana meillä lapsen hoitoon viemiselle on nimenomaan _lapsen_etu_.



Jos hiukkaakaan epäilisin pienen hyvinvointia/parasta hoitopaikassa, en häntä sinne veisi edes aamupäiviksi. Meidän muksulle on ehdottomasti parempi vaihtoehto saada osaksi päivää muuta ajateltavaa kuin se, että " äiti ei juuri nyt ehdi" kun hoitaa vauvaa, niin kuin käytännössä asia tulee olemaan, minulla on yllättäen vain kaksi kättä.





Pienellä kun ei ole osaa eikä arpaa siihen että meille tulee pieni vauva asumaan.

=>Minulla ei ole pienintäkään aikomusta lisärangaista häntä sillä, että veisin häneltä pois hoitopaikan, josta hän ilmiselvästi kovasti pitää. Lisäbonuksenan äidin/isin kotonaolosta pieni pääsee kodin rauhaan nukkumaan päiväunet.



On ihmeellistä, että kotihoidon laatua pidetään aina vakiona kodista riippumatta. Ihan niin kuin jokaisessa kodissa olisi aina läsnä joku vakioinen tekojeesus, joka hoitaa asiat.

=> Mutta kun ei ole, on vaan potentiaalisesti hyvin, hyvin väsynyt äiti/isä, jolla ei välttämättä ole paljoa tarjota. Mitäs se yhden yön valvominen teki promilleina...? Saati sitten pitempiaikainen väsymys. Sekä potentiaalisesti muut ongelmat päälle. Ei tarvitse olla mikään sosiaalitapaus, ihan normaaleilta, asioistaan huolehtivilta ihmisiltä voivat eväät loppua kesken / hoitopaikka on oikein hyvä osapäivävaihtoehto. (Kokopäivähoidon käyttöön en ota mitään kantaa, kun ei ole meidän tapauksessa ollut edes harkinnassa missään vaiheessa...)



Päiväkodissa lapsi saa hyvää, laadukasta ruokaa, virikkeitä, seuraa (meidän lapsi todella nauttii muiden lasten seurasta sekä päinvastoin), huomiota ja ammattilaiset hoitajat/kasvattajat. Päivähoitopaikka kaiken muun hyvän lisäksi on lapsen vakuutus siitä että saa tietyn tasoista hoitoa tietyn ajan verran päivittäin.



Kotona lapsi saa enemmän huomiota (ehkä) ja mahdollisesti nopeamman vasteen perustarpeisiin (ruoka, vaippa, uni jne.). Jos saa.



(Ai niin, paitsi että kun on se äitimyytti/tekojeesusvaatimus ja jos ei sen vaatimuksia täytä, on aikamoinen epäonnistuja...)

Han_:

, miksi vanhemmat, jotka periaatteessa pystyisivät lapsensa kotona hoitamaan (heillä ei siis esim. sairauksia, jotka vaikeuttavat arkea muutenkin) vievät lapsensa hoitoon, PAHIMMISSA tapauksissa kokopäiväisesti. Tälle käytökselle kyllä löydetään perusteluja ja puolusteluja vaikka mistä (lapseni on sosiaalinen, lapseni tarvitsee virikkeitä, lapseni ei saa kotona huomiota). Entä kuka puhuu lapsen puolesta?

Jos " hoitoonviemiskäytökselle" :) haetaan perusteluja, eivätkö seuraavat syyt nimenomaan ole lapsen puolestapuhumista:

- lapseni on sosiaalinen

- lapseni tarvitsee virikkeitä

- lapseni ei saa kotona huomiota ....?

Vai tekeekö se, että aikuinen/vanhempi tekee nämä huomiot lapsen puolesta niistä itsekkäitä verukkeita eikä lapsen puolestapuhumista?

Tässä on mielestäni ihan selvä logiikkavirhe, johon nyt tartuin.

Mielestäni on kummallista että lapsen hoitoonvienti on lähtökohtaisesti aina itsekästä ja kotona hoitaminen esimerkillistä uhrautumista ja lapsen parhaan ajattelua.

Miksi sinä olet edes päiväkodissa töissä, jos se on noin vastenmielinen paikka?

Miksi sinä oletat että n 4-6 vuotias on mieluummin kotona, kuin leikkimässä muiden kanssa?

Jotenkin kommenteistasi paistaa läpi, että et vaan usko että kukaan lapsi voisi olla tyytyväinen aidosti kaveriseuraan, vaan tottuu vaan siihen kun ei muutakaan ole.

Itse olin kotihoidettu 6-vuotiaaksi, ja kyllä muistan vieläkin kuinka kateellinen olin kavereille jotka PÄÄSIVÄT tarhaan. Eikä kyse ollut siitä että kotona olisi ollut kamalaa. Päinvastoin, minulla on varmasti maailman parhain äiti :)

Aiheellinen kysymys on todellakin se, kuka määrittelee lapsen edun? Periaatteessahan sen oman vanhemman pitäisi olla se paras asiantuntija eikä tuntemattoman äidin vauva-palstalla.



Meillä on kaksi lasta ja kolmas syntyy pian. Toinen lapsi syntyi ollessani kotona esikoisen kanssa ja esikoinen jatkoi luonnollisesti kotihoidossa, koska ei ollut ikinä hoidossa ollutkaan. Kunnassamme ei ole mitään kerhoja suomenkielisille lapsille (siis valitettava totinen tosi: ei perhekahviloita, ei kerhoja jne. lainkaan), joten kovinkaan kummoisia sosiaalisia kontakteja muihin lapsiin ei syntynyt, koska leikkipuistot ovat aika hiljaisia. Pärjäsimme kotona mainioista, koska molemmat lapset olivat vielä siinä iässä, etteivät kaivanneet seuraa ja minä jaksoin hyvin kahden pienen kanssa.



Nyt olen ollut tässä välissä töissä ja lapset hoidossa, jossa viihtyvät todella erinomaisesti ja jossa heille on syntynyt hyviä kaverisuhteita ja myös hyvä suhde hoitajaan. Nyt kun kolmas lapsi pian syntyy, tuntuisi minusta erittäin epäreilulta katkaista tuo hoitosuhde kertaheitolla! Se merkitsisi täällä syrjäseudulla sitä, että kaverit jäisivät sille tielleen eikä korvikkeeksi olisi kunnalla tarjota minkäänlaisia kerhoja. Siispä tällä kertaa olemme valinneet sen vaihtoehdon, että isot lapset saavat ainakin alkuvaiheessa käydä hoidossa leikkimässä kaksi kertaa viikossa, n. 5-6 tuntia kerrallaan. Se on mielestäni meidän lastemme edun mukaista, ei välttämättä minun, koska minä pidän lasten kanssa puuhaamisesta ja todennäköisesti pitkästyn vauvan kanssa kotona, kuten kävi esikoisen ollessa pieni. Kunta ei myöskään pullikoi vastaan, koska kerhoja ei tosiaan korvikkeeksi ole.



Ihmisten, lasten ja perheiden elämäntilanteet ovat erilaisia ja tuntematta niitä on turha tuomita ketään ja paasata lapsen edusta ihan kuin se olisi joku absoluuttinen totuus.

Hei!



Luin kyllä mielenkiinnolla kaikki viestit, kerron nyt sitten meidän tilanteen. Asumme Saksassa, esikoisemme 4v. on 33h/viikko päiväkodissa, vauva on tulossa helmikuussa.



Olen yksityisyrittäjä ja aion vauvan kanssa jatkaa töitä (4 päivää viikossa á 3 tuntia), sillä voin vauvan ottaa liikkeeseen mukaan, joten meille on vaan luonnollista, että esikoinen jatkaa päiväkodissa, MUTTA:



vaikka jäisinkin vauvan kanssa kotiin, minulle ei tulisi mieleenkään ottaa poikaa pois päiväkodista, vaikka se mulle helpompaa olisikin. Meillä on päiväkotiin matkaa 5km, joudun viemään pojan autolla ja otan kaksi muutakin lasta aina mukaan, joten vauvan vien siksi ajaksi aamuisin mummolle (viereinen talo).



Esikoinen on päiväkodissa 3 päivää á 4 tuntia, 2 päivää á 8 tuntia. Hänellä on siellä kaverinsa, siellä askarrellaan, pelataan pelejä, kokataan, leivotaan, tehdään retkiä. Minä kyllä ainakin myönnän, ettei mulla tähän kaikkeen riittäis energiaa. Meidän päiväkodissa on pienet ryhmät (16lasta, 2 hoitajaa ja yksi harjoittelija) ja lasten kanssa kyllä hommaillaan koko päivä. Jos poika joutuu sairauden takia joskus kotiin jäämään, niin silloin ja valittaa, että tulee pitkä aika. Kaverit on 4-vuotiaalle jo niin tärkeitä, että niitä tulee jo ikävä.



Ja kyllä meillä iltapäivät vielä siihen sitten panostetaan, että esikoinen saa hoitaa vauvaa ja äitin kanssa puuhailla. Minun mielestä esikoinen on aamupäivisin (silloin kun minä hoidan vauvaa, pesen pyykkiä, siivoan) paremmassa hoidossa päikkärissä.

Meillä poika aloittaa tarhassa toisen synnyttyä 2-3 kertaa viikossa puoli päivää. Itse meinasin 2 kertaa, mutta päiväkodista sanottiin, että kolmeakin kertaa kannattaa harkita, koska tuntevat pojan ja tietävän hänen olevan sosiaalinen tapaus. MINULLE EI OLE KOSKAAN TULLUT MIELEENIKÄÄN TUNTEA ASIASTA HUONOA OMAATUNTOA!!!!!! KOSKA TIEDÄN TÄMÄN OLEVAN MEIDÄN PERHEELLEMME PARAS RATKAISU. Niin ja lisäykseni, että tarha on AAAAIIIIIIVVVVAAAANNN ihana paikka. Oikein sellainen pikku mummon mökki pienen ryhmän kera. Oikein kotoisa mielestäni.



Lapset kaipaavat turvallista kotia, rutiinia ja kaikkea säännöllisyyttä. Ja vaikka pari kertaa pistääkin tarhaan ihan kavereiden takia, niin jää perheille aamut, iltapäivät, illat ja vkonloput sekä yhteiset matkat, kesällä mökkireissut jne. Tarha on vain pieni lisäys pienen lapsen elämään, jossa on erilaista ja muuta pientä kivaa SEN TURVALLISEN KODIN lisäksi.



Minulle tosiaan ei tullut mieleenikään tuntea huonoa omatuntoa asiasta, vaan tiedän 100% varmuudella tämän olevan LAPSELLENI paras ratkaisu!

Tässäpä lainaus, joka ainakin minut sai antamaan oman näkökulmani:



Mainitsin, etten tiedä vielä miten järjestän päivähoidon poikani suhteen, kun vauva syntyy. Esikoiseni oli todella huono nukkumaan ja muistan vieläkin kauhulla ne monet sadat valvotut yöt. Ajattelin, että pojalla olisi tarhassa enemmän aktiviteettiä kuin väsyneen äidin vieressä, joka parhaassa tapauksessa ei pääse edes ulos, jos pakkanen on liian kova. Ehdotin siis päiväkotiin, että poika olisi muutaman kuukauden täyspäiväisesti tarhassa ja sitten siirtyisi 3-päiväiseen tarhapäivään.



Ennen kaikkea tuo KOKOPÄIVÄISYYS. Eri asia on jos on esim. puolipäiväsenä pari krt/vko tms.

2 v 8 kk kun vauva syntyy. Ja taytyy myontaa etta en edes ole tullut ajatelleeksi mahdollisuutta etta lapsi jaisi paivakodista silloin pois kun toinen syntyy! Silloinhan se varmaan tuntisi itsensa viela enemman huomiotta vailla kun kotona aiti jaksaisi (ja voisi, jos toinen on kuten esikoinen oli!) hyssytella jatkuvasti itkevaa vauvaa tunnista toiseen, imettaa tunnin valein, itkea sita ettei jaksa.... Siis tosiaan, kylla meidan ensimmaisen lapsen paikka on paivisin paivakodissa! Jos sitten tama toinen on semmoinen ns. helppo vauva, joka vain nukkuu ja syo (siis onks semosia tosiaan olemassa???), niin voihan lasta hakea aikaisemmin hoidosta, ja menna vaikka yhdessa puistoon kavelyylle tai leikkimaan.



No, tahan mun ajatteluun kain vaikuttaa aika paljon se, etta missa asun (ulkomailla) aitiysloma (" aitiyslepo" ) on n. 3 kk pitka. Eli kestaa just sen rankimman (koliikkisimman) ajan. Ehka juttu ois tosiaan erilainen jos olisin kotona viela kun vauva on esim. 10 kk. Kai siina pystyis jo olemaan kahdenkin kanssa? Tai jos esikoinen oist just vaikka 5 tai 6 vuotaa, joka osaa itse kayda vessassa, laittaa vaatteet paalle, syoda, ja ehka jopa auttaa. Mutta mun 2 vuotias ei kylla tuohon pysty edes ensi kesana, ja tiedan ettei minulla vaan voimat riittaisi kahden tayspaivaiseen hoivaamiseen! Ja millos sita itse sitten lepaa ja toipuu?



Lisaksi Belgiassa, jossa asumme, lapset menee 2,5-3 vuotiaan (poikamme kai ensi syksyna) " kouluun" , ja vaikka se ei ole pakollinen, olisi kai aika outoa jos se ei sinne menisikaan.



Mulla onneksi ymparisto ei painosta vetamaan omia voimavaroja yli kaiken mahdollisen. Ja sita se yksin kahden kanssa olisi, ilman isovanhempien, sukulaisten tms. apua ja tukea!

En jaksanut ihan kaikkia viestejä lukea, mutta pääosin tuntuu olevan niin, että vanhempi/vanhemmat lapset jatkavat hoidossa, kun äiti jää vauvan kanssa kotiin. Ihan ok minun mielestä. mutta ihmettelen, että tämä tuntuu olevan niin " suosittua" .

Itse olen pitänyt ja pidän edelleen itsestään selvänä, että hoidan 2- ja 3- vuotiaani kotona, kun vauva syntyy. Menevät sitten kaikki kolme yhtäaikaa hoitoon, kun joskus palaan taas töihin. Hoidossa ovat viihtyneet, mutta itse en vaan " raaskisi" viedä hoitoon, kun olen itse kotona. Kaipaisin heitä päivät pitkät ja luulen, että hekin kaipaisivat kotiin.

Kun päiväkodissa kysyivät, että eikö aiota edes osa-aikaisena jatkaa, ihmettelin, että miksi ihmeessä, kun kerran olen kotona.. Mutta kukin tyylillään. Ja uskon, että omat vanhemmat parhaiten tietävät, miten lapsella on paras. Ainahan sitä ei jaksa olla pirteä ja puuhata kaikkea, kun vauva saattaa valvottaa. Ja meilläkin on lapsista seuraa toisilleen.



T. Möhkö rv 28