Pe-la iltana usein yksin, vaikka seurustellaan?
Olemme seurustelleet jo kohta kaksi vuotta, mutta olen surullinen , kun miesystäväni haluaa useinkin lauantaisin tai perjantai-iltana olla kavereidensa kanssa. Olemme keskustelleet asiasta, mutta hän perustelee sen sillä, että täytyy hänen tavata muitakin.
En halua mennä mukaa, koska he ottavat kuppia aika reippaasti.
Mitä tehdä?
Kommentit (122)
Mulla on tilanne vähän toisinpäin. Mulla on aivan ihana ja huippu mies ja ollaan seurusteltu nelisen kuukautta. Kuitenkin haluais olla 24/7 yhdessä kaksin ja kielsi että en saa mennä enään kavereille kotiin vaan pitäisi nähdä ulkona tai kahvilassa, eikä myöskään meille saa tulla miespuolisia kavereita lainkaan. Tuo häiritsee vähän mutta suhde on muuten hyvä.
Tuossa ei ole mitään muuta vikaa, kuin että miehesi on alkoholisti
Vierailija kirjoitti:
Kavereita saa olla ja niitä voi nähdä, mutta jos ne menee aina parisuhteen edelle on syytä erota ja hankkia tasapainoisempi mies. Niin kuin moni jo sanonut tuollaiset ei muutu. Muserrat vaan itsesi kun jäät aina toiseksi.
Näin minusta nyt tuntuu. Ei miesystäväni ole alkkis, vaan sanoin , että ottaa kuppia, eli alkoholia jonkin verran- itse kun en käytä ollenkaan. Joka tapauksessa minua on alkanut harmittaa nämä viikonloppumenot.
Olen opiskelija ja odotan muunlaista rentoutumista just näiksi illoiksi. Ap.

Mikä sua estää rentoutumasta ilman miestä? Opiskelijaelämä on suurimmalla osalla kuten miehelläsi, joten en kyllä vetäisi johtopäätöksiä kovin pitkälle. Ehkä tarvitset rinnallesi miehen, joka ei myöskään viihdy kuin kotona. Ei miehesi tee mitään väärin, olette ehkä vain liian erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereita saa olla ja niitä voi nähdä, mutta jos ne menee aina parisuhteen edelle on syytä erota ja hankkia tasapainoisempi mies. Niin kuin moni jo sanonut tuollaiset ei muutu. Muserrat vaan itsesi kun jäät aina toiseksi.
Näin minusta nyt tuntuu. Ei miesystäväni ole alkkis, vaan sanoin , että ottaa kuppia, eli alkoholia jonkin verran- itse kun en käytä ollenkaan. Joka tapauksessa minua on alkanut harmittaa nämä viikonloppumenot.
Olen opiskelija ja odotan muunlaista rentoutumista just näiksi illoiksi. Ap.
Ei tuossa auta kuin puhua miehelle suoraan ja sanoa että et kestä sitä että on niin usein kavereiden kanssa ja tuntuu että jäät aina toiseksi. Että tuntuu että et ole tärkein miehelle. Jos mies tajuaa satuttavansa ja aikoo muuttaa tapansa teillä on vielä toivoa. Jos on heti kieltäytymässä niin ero tulee ennemmin tai myöhemmin. Parisuhde ei voi jäädä taka alalle suhteessa jos haluaa sen toimivan. Kavereita voi edelleen nähdä, mutta pitäisi antaa sullekkin aikaa. Muuten vaikuttaa siltä että käy vain tyhjentämässä pussit suhun ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Kavereita saa olla ja niitä voi nähdä, mutta jos ne menee aina parisuhteen edelle on syytä erota ja hankkia tasapainoisempi mies. Niin kuin moni jo sanonut tuollaiset ei muutu. Muserrat vaan itsesi kun jäät aina toiseksi.
Tasapainoisempi mies? Sulla on vissiin tapana olettaa että sinä olet jotenkin määrittämässä mikä on oikein ja mikä väärin tai tasapainoista tai ei. Ihan normaalilta nuoren miehen touhulta tuo kuulostaa, ei epätasapainoiselta. Ap tarvitsee epäsosiaalisen, ei sosiaalisesti aktiivista miestä. Moni muu juuri toisinpäin ja ihan tasapainoisia ovat.

Nimenomaan! Mulle olis ollut ihan painajainen jos mun mies olisi elänyt opiskeluaikansa mussa kiinni. Viikonloppuna jos lähdettiin baariin, omissa porukoissa mentiin, joskus köveltiin yhdessä vain kotiin. Harrastukset oli ihan erilaisia, siksi ei oltu iltaisin välttämättä samassa paikassa ennen kuin sängyssä. Ja hyvin tasapainoisia, rakasravia ja asiamme hoitavia ollaan molemmat. Kolme lastakin myöhemmin ei todellakaan vietetä vioden jokaista iltaa samassa paikassa, vuosien mittaan olla läheskään kaikkia oltu edes samassa maassa.
Onhan tuo tietysti ikävää jos menee tuolla kaavalla jokaikinen viikonloppu.. Mutta toki toisen pitäisi saada ylläpitää suhdettaan kavereihin yms. vaikka seurustelette.
Siitä, että vetää pään täyteen useimpina viikonloppuina, voidaan toki olla montaa mieltä. Kuulostaa aika elämäm kova kallu hommilta, toki riippuu paljon myös iästä... Jos 30+ niin on kyllä aika myötähäpeää herättävää.

Tänä on kauhistus läheisriippuvaiselle ja tasapainoisen suhteen kuvaus muille.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tollanen. Kamalaa oli.
Lopulta 10 vuodessa hänestä tuli kunnollisempi. Kadun. Lastenteko jäi liian myöhään ja sain vain yhden.
Hanki pwrhekeskeisempi mies.
Miehesi ei todennäköisesti halunnut tuota yhtäkään.
Vierailija kirjoitti:
Ne on noita jotka eivät aikuistu koskaan.
Missä sanottiin että kyse on aikuisista?
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo tietysti ikävää jos menee tuolla kaavalla jokaikinen viikonloppu.. Mutta toki toisen pitäisi saada ylläpitää suhdettaan kavereihin yms. vaikka seurustelette.
Siitä, että vetää pään täyteen useimpina viikonloppuina, voidaan toki olla montaa mieltä. Kuulostaa aika elämäm kova kallu hommilta, toki riippuu paljon myös iästä... Jos 30+ niin on kyllä aika myötähäpeää herättävää.
Pää täyteen? Missä ap näin sanoi? Me saatiin eka lapsi kun oltiin 33, ihan ekoina ystäväpiiristämme. Ja kyllä käytiin ulkona usein-yhdessä ja erikseen- vielä 30+. Ei se tarkoita päätä täyteen muuta kuin ehkä sit sulla. Myötähäpeää siitä tunteva on varmasti vain kateellinen.

Kyllä, mekin käydään edelleen usein ulkona ja ollaan 40+. Vain niille, jotka eivät itse hallitse juomistaan tai sit ovat sössineet elämänsä liian aikaisin lapsia tehden, ulkona käynti on noloa ja myötähäpeää aiheuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kavereita saa olla ja niitä voi nähdä, mutta jos ne menee aina parisuhteen edelle on syytä erota ja hankkia tasapainoisempi mies. Niin kuin moni jo sanonut tuollaiset ei muutu. Muserrat vaan itsesi kun jäät aina toiseksi.
Tasapainoisempi mies? Sulla on vissiin tapana olettaa että sinä olet jotenkin määrittämässä mikä on oikein ja mikä väärin tai tasapainoista tai ei. Ihan normaalilta nuoren miehen touhulta tuo kuulostaa, ei epätasapainoiselta. Ap tarvitsee epäsosiaalisen, ei sosiaalisesti aktiivista miestä. Moni muu juuri toisinpäin ja ihan tasapainoisia ovat.
Taidat olla joka viikonloppu viinaa lipittävä juoppo. Ei siinä mitään, mutta ap ei itse hyvin ilmeisesti sellaista halua. Silloin parempi että etsii itselleen miehen joka ei lipitä joka viikonloppu.

Juu, toki olen. Uutenavuotena viimeksi join samppanjaa, juoppopa hyvinkin. Apn ikäisenä join enemmänkin, enpä vaihtaisi päivääkään, hyviä aikoja nekin.
En sano tätä pahalla. Ota ero ja etsi mies jolle kelpaa 8-16 elämäntyyli KitchenAidin rinnalla seisovan rouvan kanssa. Noin yleisesti ottaen olkaa suoria hakiessanne seuraa.
Ap kuullostaa aika kontrolloivalta persoonalta. Mikäs siinä, hyvän parisuhteen hänkin varmasti saa jonkun sellaisen kanssa, joka viihtyy tossun alla.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuullostaa aika kontrolloivalta persoonalta. Mikäs siinä, hyvän parisuhteen hänkin varmasti saa jonkun sellaisen kanssa, joka viihtyy tossun alla.
Ap hakee konservatiivista miestä. Useimmiten kuvioon kuuluu kirkossa käynti. Kakkua ei voi samaan aikaan syödä sekä säästää. Jostain täytyy joustaa.
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V. A. Koskenniemi