Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
721/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tienataan 2000 eur + 4000 eur netto ja ollaan tingitty vaatteista. Kaikki ostetaan secondhandina ja kaiken löytää paria poikkeusta lukuunottamatta Zadaasta.

Muutoin meillä on asiat mitoitettu "worst-case-scenarion"-mukaan, niin ei tarvitse mistään tinkiä. Enkä vitussa ala näiden ylivelkaantuneiden kulissiliitäjien aivoituksia maksamaan. Koko sähkötuki oli aivan perseestä meitä kohtaan, jotka ymmärtävät elämän realiteetit ja osaavat elintavat siihen ja tulevaisuuden näkyviin suhteuttamaan.

Teidän tulot ovat suuret, 6000e nettona on paljon. Me tienaamme 5000e nettona, kaksi lasta ja maksamme vielä pitkään konkurssista tullutta lainaa ja asuntolainaa. Tiukalla taloudenpidolla pärjätään mutta kyllä tulevaisuus huolettaa.

Meillä tulot yhteensä 2500 netto ja tuossa on lapsilisät mukana. Ei saa vuokra-asuntoon noilla tuloilla asumistukea eikä toimeentulotukea ja meitä siis 4.

Höpö höpö. jos toinen saa työttömyys päivärahaa 500 e/kk ja toinen 2000 e/ kk palkkaa, asutaan vuokralla muualla kuin isommissa kaupungeissa ja vuokra on 450 e/kk siis lämmityksen, mutta ei vettä ja sähköä niin näillä spekseillä 4 henkinen perhe saa asumistukea n. 150 e/ kk.

Asumistuki lasketaan bruttopalkasta eli ei saatu. Palkka 2400 brutto ja 1700 netto, mutta tuossa on lomarahat eikä tule veronpalautusta.

Niin? 2400 brutto on 2400 brutto ja me käki taloudentulot on 2400 e/ kk , niin 4-henkinen perhe saa asumistuliladkurin mukaan 150 e asumistukea, mikälii vuokra on 450 e/kk. Pääkaupunkiseudulla asumistukea saa kalliimpaa kun vuokraan.

Vierailija
722/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.

Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.

Monelta tuntuu unohtuneen kuinka nopeasti korot nousivat, vaikutus tuntui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ja pankin stressitestissä ei ole huomioitu tämän hetkistä inflaatiota. Mutta taputa vain itseäsi olkapäälle, kun olet säästynyt vastoinkäymisiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mukana on aimo annos myös hyvää tuuria, ei vain sinun omaa erinomaisuutta.

Höpsis, kyllä sen näki naapurin sokea mummokin sen asuntokuplan jonka loihti vekkulit välittäjät pankkien tyrkyttäessä lainaa hölmöille. Kukaan yhtään kartalla ollut ei ole viimeiseen muutamaan hurlumhei vuoteen sekaantunut asuntomarkkinoihin. Kyllä ne vaaran merkit kaikki näki.

Ai sinä osasit ennustaa koronapandemian ja ukrainan sodan siihen perään? Ongelma ei ole kohonneet korot vaan se, että niiden korkojen lisäksi elinkustannukset nousivat älytöntä vauhtia. Esimerkiksi polttoaineen hinta ja sen jälkeen energian hinta. No jos näin tosiaan on, voit onnitella itseäsi omasta erinomaisuudestasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
723/1482 |

Ei saa, koska toinen saa työmarkkinatukea 700, se pitää laskea myös.

Vierailija
724/1482 |

Ja nuo tukilaskurit ei pidä paikkaansa. Meille näytti 40 euroa tukea, mutta kun haettiin niin ei saatu mitään.

Vierailija
725/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä juttu joku vitsi?  

"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."

Voi jeesus sentään... 

Kyynel. Itse en ole käynyt millään lomamatkalla 5 vuoteen. On ollut vähän tiukkaa.

Ei meitä yrittäjiä naurata yhtään tämä teidän nuukailu. Jos ette käytä palveluita, niin yritykset menee konkurssiin. Nuukailemalla sahaat omaa oksaasi. Mikset pyydä palkankorotusta?

Vierailija
726/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.

Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.

Monelta tuntuu unohtuneen kuinka nopeasti korot nousivat, vaikutus tuntui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ja pankin stressitestissä ei ole huomioitu tämän hetkistä inflaatiota. Mutta taputa vain itseäsi olkapäälle, kun olet säästynyt vastoinkäymisiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mukana on aimo annos myös hyvää tuuria, ei vain sinun omaa erinomaisuutta.

Höpsis, kyllä sen näki naapurin sokea mummokin sen asuntokuplan jonka loihti vekkulit välittäjät pankkien tyrkyttäessä lainaa hölmöille. Kukaan yhtään kartalla ollut ei ole viimeiseen muutamaan hurlumhei vuoteen sekaantunut asuntomarkkinoihin. Kyllä ne vaaran merkit kaikki näki.

Ai sinä osasit ennustaa koronapandemian ja ukrainan sodan siihen perään? Ongelma ei ole kohonneet korot vaan se, että niiden korkojen lisäksi elinkustannukset nousivat älytöntä vauhtia. Esimerkiksi polttoaineen hinta ja sen jälkeen energian hinta. No jos näin tosiaan on, voit onnitella itseäsi omasta erinomaisuudestasi.

Asuntolaina on aina riski, yhtä hyvin olisit voinut joutua työttömäksi. Lainaa ei saa ottaa liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
727/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No pääasia että eläkeläislle korvattiin inflaation vaikutukset heti täysimääräisinä kun työssäkäyvät saavat tyytyä 2% korotuksiin. Ei Suomessa kannata työtä tehdä.

Takavuosina, kun palkat nousivat jopa 10% joka vuosi, me eläkeläiset saime jonkun 1-1,3% korotuksen. Olen ollut eläkkeellä jo yli 30 v ja eläkkeeni ostovoima on huvennut ihan valtavasti. Aluksi eläkkeeni oli "hyvä", nyt ei tosiaankaan. Tuo uusi satasen nettokorotus on lähinnä vitsi menneiden vuosikymmenien mahalaskulle.

Ei ole tainnut palkat nousta 10% vuodessa viimeiseen 40 vuoteen.

Kyllä vain on. Olin silloin itsekin vielä työelämässä. Ja 5% korotukset yksityispuolen palkkoihin oli ihan normi vielä vähän aikaa sitten.

-se jota kommentoit

Vierailija
728/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.

Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.

Monelta tuntuu unohtuneen kuinka nopeasti korot nousivat, vaikutus tuntui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ja pankin stressitestissä ei ole huomioitu tämän hetkistä inflaatiota. Mutta taputa vain itseäsi olkapäälle, kun olet säästynyt vastoinkäymisiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mukana on aimo annos myös hyvää tuuria, ei vain sinun omaa erinomaisuutta.

Höpsis, kyllä sen näki naapurin sokea mummokin sen asuntokuplan jonka loihti vekkulit välittäjät pankkien tyrkyttäessä lainaa hölmöille. Kukaan yhtään kartalla ollut ei ole viimeiseen muutamaan hurlumhei vuoteen sekaantunut asuntomarkkinoihin. Kyllä ne vaaran merkit kaikki näki.

Ai sinä osasit ennustaa koronapandemian ja ukrainan sodan siihen perään? Ongelma ei ole kohonneet korot vaan se, että niiden korkojen lisäksi elinkustannukset nousivat älytöntä vauhtia. Esimerkiksi polttoaineen hinta ja sen jälkeen energian hinta. No jos näin tosiaan on, voit onnitella itseäsi omasta erinomaisuudestasi.

En osannut. Mutta kyllä se asuntohype oli niin selvä raketoivine hintoineen ja 0-korkoineen ja elvytyksineen että sen pystyi helposti tajuamaan sen asuntokuplan. Moni on jättänyt asunnot ostamatta kun taas velkapellet on ostelleet asuntoja pää märkänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
729/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi päästetään lamaan, koska sekin on parempi vaihtoehto kuin se, että inflaatiota ei saada aisoihin.

  Ison laman tapaista uusjakoa ei ehtine tulla, sillä suomalaisten kiihtyvä hupeneminen ehtii väliin.

Vierailija
730/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä juttu joku vitsi?  

"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."

Voi jeesus sentään... 

Kyynel. Itse en ole käynyt millään lomamatkalla 5 vuoteen. On ollut vähän tiukkaa.

Ei meitä yrittäjiä naurata yhtään tämä teidän nuukailu. Jos ette käytä palveluita, niin yritykset menee konkurssiin. Nuukailemalla sahaat omaa oksaasi. Mikset pyydä palkankorotusta?

Yrittäjä on hyvä ja alkaa palkata haukkumiaan työttömiä ja maksamaan sellaista palkkaa että palveluita käytetään. Lopetetaan se nuukailu yhdessä jookos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
731/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.

Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.

Monelta tuntuu unohtuneen kuinka nopeasti korot nousivat, vaikutus tuntui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ja pankin stressitestissä ei ole huomioitu tämän hetkistä inflaatiota. Mutta taputa vain itseäsi olkapäälle, kun olet säästynyt vastoinkäymisiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mukana on aimo annos myös hyvää tuuria, ei vain sinun omaa erinomaisuutta.

Höpsis, kyllä sen näki naapurin sokea mummokin sen asuntokuplan jonka loihti vekkulit välittäjät pankkien tyrkyttäessä lainaa hölmöille. Kukaan yhtään kartalla ollut ei ole viimeiseen muutamaan hurlumhei vuoteen sekaantunut asuntomarkkinoihin. Kyllä ne vaaran merkit kaikki näki.

Ai sinä osasit ennustaa koronapandemian ja ukrainan sodan siihen perään? Ongelma ei ole kohonneet korot vaan se, että niiden korkojen lisäksi elinkustannukset nousivat älytöntä vauhtia. Esimerkiksi polttoaineen hinta ja sen jälkeen energian hinta. No jos näin tosiaan on, voit onnitella itseäsi omasta erinomaisuudestasi.

Ukrainassa sota alkoi jo ennen Krimin miehitystä 2014 ,koko ajan siellä on sodittu nyt se vaan on levinnyt laajemmalle.Venäjän joukot ja Venäjämieliset ovat hallinneet itä Ukrainaa.

Ihme vaan että Euroopassa päättäjät eivät nähneet silloin mitä tulee tapahtumaan vaan Saksakin veti uutta kaasuputkea pää märkänä Venäjältä vaikka USA varoitti hirttäytymästä Venäläiseen energiaan myös Fortum teki investointeja ja osti voimalaitoksia Venäjältä tuohon aikaan.

Vierailija
732/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se ahneus se ahneus. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
733/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olipas typerä juttu. Miksi ne lyhennykset on nousseet, eikö nämäkään tienneet että lainaa pitää lyhentää? Vai oliko kyse sittenkin koroista eikä edes toimittaja ymmärrä sen vertaa lyhennyksen ja lainaerän eroa? Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.

Tottahan se on, mutta silti ei tarvitse sanoa asioita niin tylysti.

Vierailija
734/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ainakin minun lainahakemuksen yhteydessä laskettiin myös miten kävisi jos korot nousevat ja pystyisinkö silloinkin lyhentämään lainaa. Itse tosi en ottanut lainaa lähellekään niin paljoa kuin olisi myönnetty ja selviän mainiosti maksuista vaikka korot nousevatkin. Muistaakseni laskettiin, että korot nousisivat 7%. Mielestäni tämä oli normaalia ennakointia ja varautumista siihen, että elämässä voi sattua jotain ja silloinkin on pystyttävä lyhennykset maksamaan. En ymmärrä miksi joidenkin on saatava niin iso laina, että matalilla koroillakin lyhennyserät on niin isoja että niistä selviää palkallaan vain nipin napin ja pienikin nousu koroissa ajaa ahdinkoon. Miksi otetaan lainaa niin paljon ettei siihen ole oikeasti varaa? Miksi pankit on ylipäätään myöntäneet heille noin ison lainan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
735/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistatteko kun täällä ihmiset kertoivat että on järkevämpää ostaa auto osamaksulla kuin maksaa se auto suoraan omaksi? Perusteluina täällä oli että kun osarilla maksaa niin sitten voi sijoittaa ne rahat mitkä menisi oikeasti siihen omaan autoon.. mutta miten on nyt kun korot on noussu? Ja eihän palstamammoilla hätää ole koska heillä on sijoitettuna suuria summia rahoja omien sanojensa mukaan :D 

Autorahoituksessa on tyypillisesti kiinteä korko. Nyt ollaankin sellaisessa hauskassa tilanteessa, että asuntolaina on kalliimpaa rahaa kuin se Teslan rahoitus 1,9% kiinteällä korolla. 

Aina näissä keskusteluissa on mietitty sitä, otetaanko rahat sijoituksista vai otetaanko autoon rahoitus. Niistä sijoituksista saa edelleenkin vähintään 3% osinkotuoton (nettona) ja usein sijoitusten realisointiin liittyy veroseuraamuksia. 

Vierailija
736/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi Mika parkaa perheineen, mutta näin on päässyt käymään, kun niihin nollakorkoihin velalliset tottuivat, vaikka pankeissa stressitestit on tehty 6 %:n korolla. Ja ilmeisesti Mikalta on unohtunut, että lainan pääomaakin pitää jossain vaiheessa alkaa lyhentämään.

Kauheata, ihan kauheata, kun nyt joutuvat tinkimään elintasostaan, johon ovat tottuneet.

Monelta tuntuu unohtuneen kuinka nopeasti korot nousivat, vaikutus tuntui kirjaimellisesti yhdessä yössä. Ja pankin stressitestissä ei ole huomioitu tämän hetkistä inflaatiota. Mutta taputa vain itseäsi olkapäälle, kun olet säästynyt vastoinkäymisiltä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mukana on aimo annos myös hyvää tuuria, ei vain sinun omaa erinomaisuutta.

Höpsis, kyllä sen näki naapurin sokea mummokin sen asuntokuplan jonka loihti vekkulit välittäjät pankkien tyrkyttäessä lainaa hölmöille. Kukaan yhtään kartalla ollut ei ole viimeiseen muutamaan hurlumhei vuoteen sekaantunut asuntomarkkinoihin. Kyllä ne vaaran merkit kaikki näki.

Ai sinä osasit ennustaa koronapandemian ja ukrainan sodan siihen perään? Ongelma ei ole kohonneet korot vaan se, että niiden korkojen lisäksi elinkustannukset nousivat älytöntä vauhtia. Esimerkiksi polttoaineen hinta ja sen jälkeen energian hinta. No jos näin tosiaan on, voit onnitella itseäsi omasta erinomaisuudestasi.

Kuka tahansa, joka yhtään seuraa uutisia ja tuntee historiaa ja ymmärtää lukemaansa, on voinut päätellä, että jossain vaiheessa JOTAIN varmasti tapahtuu. Luonnovarat hupenevat, maapallon väkiluku kasvaa, yhä useammat alueet muuttuvat elinkelvottomiksi, ja nämä yhdet vaan ajattelevat, että eii se täällä Suomessa vaikuta mitään, voidaan jatkaa ihan miten ennenkin, lainat tappiin ja lomalle?1?

Vierailija
737/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkansaajan ostovoimalaskelmat: Heikkeneekö palkan ostovoima entisestään vuonna 2023?

Palkansaajan nettotulojen ostovoima heikkeni silti vuonna 2022 lähes neljä prosenttia reaaliansioiden laskun myötä. Suurempi pudotus koettiin viimeksi 1990-luvun lama-aikoina.

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Selvitykset/palkansaajan-ostovoimala…

Vierailija
738/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No voi laskettelusta saa siis karsia ja etelänlomista voi voi

Ikävää tietysti, mutta maassamme on monia, joiden koko elämä on ollut niukkaa ja heillä on harvoin ollut mahdollilsuutta pieniin ylimääräisiin iloihin. Jos joku on ollut parempiosainen pitkän aikaa, hänen on ehkä vaikeaa kuvitella millaista pienituloisten elämä on. Kun ympärillä eletään ihan toista todellisuutta. Itse joudun laskemaan rahat tarkkaan ja tekemään budjetin etukäteen. Aina pitää olla selvillä tuleeko jossakin kuussa isompia laskuja kuin normaalisti. Silloin on elettävä vielä niukemmin. Muutaman viimeisen vuoden aikana olen hämmästellyt kalliden kahviloiden ja ruokapaikkojen alati lisääntyvää määrää täällä isossa kaupungissa. Niissä on asiakkaita sisällä. Joillakin on siis varaa maksaa korkeita hintoja, kun taas joku muu on pulassa ruokakaupan kassalla.

Vierailija
739/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin minun lainahakemuksen yhteydessä laskettiin myös miten kävisi jos korot nousevat ja pystyisinkö silloinkin lyhentämään lainaa. Itse tosi en ottanut lainaa lähellekään niin paljoa kuin olisi myönnetty ja selviän mainiosti maksuista vaikka korot nousevatkin. Muistaakseni laskettiin, että korot nousisivat 7%. Mielestäni tämä oli normaalia ennakointia ja varautumista siihen, että elämässä voi sattua jotain ja silloinkin on pystyttävä lyhennykset maksamaan. En ymmärrä miksi joidenkin on saatava niin iso laina, että matalilla koroillakin lyhennyserät on niin isoja että niistä selviää palkallaan vain nipin napin ja pienikin nousu koroissa ajaa ahdinkoon. Miksi otetaan lainaa niin paljon ettei siihen ole oikeasti varaa? Miksi pankit on ylipäätään myöntäneet heille noin ison lainan?

Minulla on asp-laina, ja silti lainaneuvotteluissa tarkistettiin, selviänkö siitä 6% korosta. Tähdennettiin myös, että kannattaa säästää samalla kun maksaa lainaa.

Mutta on se toinenkin puoli, että jos haluaa asua pk-seudulla perheasunnossa, niin sitä lainaa on vaan pakko olla paljon enemmän kuin jossain 30km Kuopion keskustasta. Siinäkin tietysti lainanottajalla on vastuu laskea niin, että ihan oikeasti selviää korkojen noususta, eikä niin että kaunistelee kuluja lainasumman maksimoimiseksi.

Vierailija
740/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskituloisista ei ole pahemmin hyötyä. He maksavat isoa asuntolainaa, mökkiä ja ulkomaanmatkoja. Samat vaatteet päivästä toiseen eli eivät hyödytä kauppoja. Jos menevät hierojalle tai elokuviin niin senkin tekevät töistä saadulla e-passi rahalla.

Suomelle ei ole mitään hyötyä Kreikan, Espanjan ja Italian ravintoloita rahoittavista keskituloisista.

Näin lääkärin kirpputorilla sovittelemassa vaatteita itselleen. Just, työttömillä ei ole rahaa mennä vaatekauppaan ja niillä keillä sitä rahaa olisi ja tulee vielä verorahoista nuo rahat eivät ostoksilla kaupoissa käy. Kestämätöntä.

Yksi tuttu lääkäri tuli ostoskeskuksessa vastaan ja sanoi, että ei löytynyt mitään. Vähänkö olin kiukkuinen, saisi ottaa puolet palkasta pois. Sitten nuo samat ihmiset kiukuttelevat miksei työttömät mene töihin. No, v... kun te ette osta mitään.

Miksi suuttua lääkärin täysin harmittomasta lauseesta, että hän ei löytänyt mitään?

Ylioppilastutkinnon jälkeen (jos hyvin käy ja pääsee heti lääkikseen) täyspäiväinen lääkäriksi opiskelu kestää 6 vuotta. Sen perään mahdollisesti erikoistuminen 3-5 vuotta. Ja sinun mielestä pitäisi palkasta puolet pois. Kauanko itse opiskelit?

Enkä ole lääkäri, vain vanhan ajan merkonomi ja yksi täydentävä tutkinto yliopistossa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kahdeksan