En ymmärrä kun moni tuntuu kertovan ns. ajautuneensa huonoon suhteeseen. Miten te niihin oikein ajaudutte? Ettekö valitse miestänne itse?

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, kuinka tässä ketjussa toistuvasti syytetään juuri naisia huonon kumppanin valitsemisesta?

Elämme edelleen vuonna 2023 kulttuurissa, jossa hyvään uskova ihminen vastuutetaan huonosti käyttäytyvän ihmisen toiminnasta ja jossa naisen kuuluu ottaa vastuu miehensä käytöksestä.

Kuka muu sen kumppanin valitsee, jos ei nainen itse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys olekkaan siitä, että kuka sen kumppanin valitsee. Tiedät varmaan itsekkin, että suomessa pääsääntöisesti sen kumppanin voi itse valita. Kysymys on siitä että, ihminen muuttuu ajastaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti ja jotkut muuttuvat huonompaan ja toiset parempaan suuntaan. Itse menin nuorena naimisiin, 30 vuotta aviossa meistä kumpikaan ei ole enää sama ihminen kuin nuorena. Mutta, siitä liitosta lähteminen on vaikeaa, vaikkakin mahdollista, kun on pitkään oltu yhdessä. Ihminen on vähän kuin koira, huonokin isäntä on kumminkin isäntä.

Se on vähän sama työpaikankin kanssa. Olen ollut 18 vuotta samassa firmassa ja siellä on asiat mennyt työntekijöiden kannalta huonompaan suuntaan. En silti haluaisi lähteä sieltä. Olen niin juurtunut sinne ja en edes osaisi enää hakea töitä enkä halua jännittää työhaastatteluja. Helpompaa jäädä vanhaan tuttuun ja turvalliseen, vaikka olisi järkevämpää lähteä. Pari työkaveria otti ja lähti ja löysivät helposti parempaa. Mutta silti en minä saa aikaiseksi.

Ja siis sitten on tää,että niihin työpaikkoihin ei aina vaan kävellä sisälle,silleen et minä nyt vaan vaihdan työpaikkaa ja hups,nyt olen uudessa työpaikassa :D

Olen kokenut kaiken mahdollisen työpaikasta lähtemiseen liittyen. Minut on irtisanottu laittomin perustein, määräaikainen työsuhde on loppunut, olen kävellyt firmasta ulos lähtörahan kanssa, olen irtisanoutunut itse lähtiessäni parempaan paikkaan (tätä on eniten). Lisäksi työsuhde on päättynyt yrityksen konkurssiin.

Ja olenko elämään kyrpiintynyt? En todellakaan. Kerään aina itseni ja ponnistan korkeammalle. Aina pitää yrittää.

Joskus jää luu käteen, mutta se viskataan sivuun ja lähdetään paistin perään.

en minäkään :D sisu on kasvanut ja ehkä se on se joku ihme usko huomiseen,että kyllä kaikki selviää aina :) aina pitää yrittää,se on totta

Ikävät kokemukset tuo perspektiiviä. Ei hätkähdä pienestä. Jokaisen jälkeen tietää selviävänsä.

Arvottomuutta potevilla se "pään hakkaaminen seinään" on kuitenkin sensaatiomaista, vaikuttaa jopa tarkoitukselliselta (masokistinen/itsetuhoinen luonne). -eri

Miksi pitäisi kokea itsensä arvottomaksi? Ei kukaan ole arvoton. Kaikki on hyviä jossain. Meitä jokaista on vain yksi ja se on ainutlaatuista.

Ja ihmiset ei muutu vuosien aina. Elämähän onkin niin mustavalkoista tee vain etukäteen oikeita päätöksiä ihan niinku elämää voisi hallita saati muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys olekkaan siitä, että kuka sen kumppanin valitsee. Tiedät varmaan itsekkin, että suomessa pääsääntöisesti sen kumppanin voi itse valita. Kysymys on siitä että, ihminen muuttuu ajastaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti ja jotkut muuttuvat huonompaan ja toiset parempaan suuntaan. Itse menin nuorena naimisiin, 30 vuotta aviossa meistä kumpikaan ei ole enää sama ihminen kuin nuorena. Mutta, siitä liitosta lähteminen on vaikeaa, vaikkakin mahdollista, kun on pitkään oltu yhdessä. Ihminen on vähän kuin koira, huonokin isäntä on kumminkin isäntä.

Joo, tähän vois heittää sen : parempi tuttu hel*etti kuin tuntematon taivas.

Itse en aluksi tajunnut mitä tapahtuu. En etsinyt mitään ja tuttu esitteli kaverinsa. No aikaa myöden se sitten yhä enempi rupesi nuohoamaan siinä ja kait se sitten jossain kohtaa muuttui seurusteluksi. Se vaan meni niin, en päässyt tästä tyypistä sitten eroonkaan. En etsinyt, enkä halunnut suhdetta vaan mulla oli muita suunnitelmia.

No muutama  vuosi sen jälkeen, kun olin päässyt eroon, tämä tyyppi paljastui psykopaatiksi. En ollut ennen sitä tavannut ketään paskahousua kummempaa miestä, joten ei hälytyskellot soineet  ollenkaan. Olin elänyt muutenkin suojattua elämää, olin naiivi ja ajattelin ihmisistä pelkkää hyvää, kiltti. Tämmöinen oli sitten hyvää maaperää iskeä. En ole tämän jälkeen seurustellut, en edes yrittänyt. Jäi niin pahat traumat, kohta 20 vuotta menty näin.

Vierailija kirjoitti:

Niin, itsellä tuli ero miehen alkoholinkäytön vuoksi. Hänessä oli monia hyviä piirteitä, jos viina olisi jäänyt pois, mies olisi ollut minulle se täydellinen, luonteemme sopivat hyvin yhteen ja kipinää löytyi lakanoiden välissä, eli oli eroottinen lataus molemmin puolin. Alkoholi pilasi suhteemme, tai siis se, että miehelle alkoholi oli se tärkeämpi asia elämässä. Meillä tehtiin kaikki konstit ja Minnesotat, mutta jos juova ei halua raitistua, eihän siitä mitään tule. Joten halusin erota. En kadu päätöstäni. Elämä on ollut ihanan vapauttavaa ja olen elänyt nyt yksin jo 10 vuotta. En kaipaa elämääni parisuhdetta. Seksiä kyllä, mutta en parisuhdetta.

Jos alkoholismin mahdollisuus on huolena, ja itse on hyvin jäykkä/konservatiivinen/tms. on tärkeää ottaa huomioon, onko miehellä taipumusta addiktioihin: esim. miten hän suhtautuu nautintoaineisiin, juhlimiseen, millainen unirytmi hänellä on? "Kipinä" jossain (sinua lainatakseni) ei saa olla tätä tärkeämpi tekijä liittoutumisessa, mikäli haluaa, että liitto on elinikäinen mutta toisen addiktiota ei hyväksyisi. Kyllä ne taipumukset tosiaan näkyy jo nuorena, eikä niitä voi irroittaa toisesta siten, että yksi piirre hänessä on itselle kilpailija ja kielletty. Käsitykseni mukaan se jopa ajaa monen miehen tuhoon, että vaimo kieltää osan miehessä, jolloin se kielletty osa yltyykin koska toisen aggressiivisuus/hylkivyys ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Viesti katosi lainauksesta kesken lähetyksen. Uudestaan:

Miehet on niin helppoja, että vastuu on käytännössä naisten!

Mutta tuohan juuri tarkoittaa sitä että nainen ottaa aina ison riskin tutustuessaan miehiin. Ja varsinkin kun ne kaikkein pahimmat miehet ovat aina etsimässä naisia. Hyvät miehet osaa olla yksinkin, koska ei niillä tarvitse olla aina joku kiusattava.

Ei ihminen muutu perusolemukseltaan.

Vain taipumus itsepetokseen ja odotukset fantasian toimivuudesta muuttuu.

Ne jotka väittää, että kumppani muuttui täysin, vaikka kumppani ei ole saanut jotain mieleen vaikuttavaa diagnoosia, eivät mielestäni ota vastuuta ydinasioihin sitoutumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena aikuisena ensimmäisessä parisuhteessa ei ole vielä sitä tarvittavaa elämänkokemusta ja perspektiiviä, jota tulee sen parisuhteen ja parisuhteiden myötä. Kaksikymppiset tyypillisesti osaavat elää hetkessä, eivätkä ole vielä kovinkaan analyyttisiä, koska sitä tarvittavaa kokemusta ja vertailupohjaa ei vain vielä ole.

Eihän kukaan tule huippu-urheilijaksikaan hetkessä, vaan se ymmärrys omista heikkouksista/vahvuuksista ja kehittämisalueista tulee sen kilpailemisen ja harjoittelemisen myötä. Näin myös parisuhteessa. Toisekseen, tästähän seuraa, että iän ja elämänkokemusten myötä ihmiset kehittyvät, kehittävät itseään, analysoivat ja saavat parempaa ymmärrystä itsestään ja toiveistaan. Siinä tilanteessa saatetaan "kasvaa erikseen" ja se on ihan ok ja luonnollista.

On pikemmin luonnotonta odottaa, että se ensimmäinen nuorena aikuisena rakennettu parisuhde on loppuelämäksi. Näitäkin on, mutta parisuhteen molemmat osapuolet ovat silloin kyllä poikkeuksellisen kypsiä omatessaan sellaista intuitiivista ymmärrystä sekä itsestään että parisuhteestaan, että osaavat yksissä tuumin tarpeen vaatiessa kalibroida suhdettaan. On harvinaista, että molemmilla on tämä kyky jo nuorena "kylmiltään." Tyypillisempää on se, että jompi kumpi kipuilee tämän parisuhteen kehittämisen kanssa yksinään ja toiselle ei ole kykyä eikä ymmärrystä ainakaan vielä siinä kohtaa elinkaaressaan. Me ihmiset ja pariskunnat ajellaan elämässämme usein eri vauhteja. Vaatii taitoa sovittaa vauhtia yhdessä toisen kanssa.

Ei, kun he eivät ole saaneet kasvaa siksi, jota tavallaan jo ovat. Eivät sen takia tunne itseään kunnolla eivätkä tiedä, mitä haluavat. Joku muu aina takoi heihin, mitä saa ja pitää haluta, ja kun yhtäkkiä joutuvat omilleen, ovat ihan eksyksissä eivätkä meinaa millään oppia. Se on jonkinasteinen persoonallisuushäiriö.

Ei ole totta. Me kaikki halutaan tai pelätään alitajuisesti jotain. Usein nuo tapahtuvat. Mitään ei saisi pelätä. Pelko vetää puoleensa huonoja asioita.

Puolestaan hyvät asiat ruokkivat hyviä tapahtumia.

Pelko on tarpeellinen selviämiselle. Mutta ne, jotka eivät saa kasvaa "siksi joksi ovat syntyneet," oppivat pelkäämään epätavallisen paljon ja heille kehittyy outoja odotuksia, joiden perusteella he ajautuvat outoihin suhteisiin (rajoittuneet, puolisokeat kriteerit kumppanin suhteen).

Jos kävelet yksin ja vaikutat pelokkaalta, niin kimppuusi hyökätään todennäköisemmin. Itsevarmaan ja rohkeaan ei ensin kosketa.

On täysin eri asia pelätä tapahtumatonta tai tietää realiteetit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, itsellä tuli ero miehen alkoholinkäytön vuoksi. Hänessä oli monia hyviä piirteitä, jos viina olisi jäänyt pois, mies olisi ollut minulle se täydellinen, luonteemme sopivat hyvin yhteen ja kipinää löytyi lakanoiden välissä, eli oli eroottinen lataus molemmin puolin. Alkoholi pilasi suhteemme, tai siis se, että miehelle alkoholi oli se tärkeämpi asia elämässä. Meillä tehtiin kaikki konstit ja Minnesotat, mutta jos juova ei halua raitistua, eihän siitä mitään tule. Joten halusin erota. En kadu päätöstäni. Elämä on ollut ihanan vapauttavaa ja olen elänyt nyt yksin jo 10 vuotta. En kaipaa elämääni parisuhdetta. Seksiä kyllä, mutta en parisuhdetta.

Jos alkoholismin mahdollisuus on huolena, ja itse on hyvin jäykkä/konservatiivinen/tms. on tärkeää ottaa huomioon, onko miehellä taipumusta addiktioihin: esim. miten hän suhtautuu nautintoaineisiin, juhlimiseen, millainen unirytmi hänellä on? "Kipinä" jossain (sinua lainatakseni) ei saa olla tätä tärkeämpi tekijä liittoutumisessa, mikäli haluaa, että liitto on elinikäinen mutta toisen addiktiota ei hyväksyisi. Kyllä ne taipumukset tosiaan näkyy jo nuorena, eikä niitä voi irroittaa toisesta siten, että yksi piirre hänessä on itselle kilpailija ja kielletty. Käsitykseni mukaan se jopa ajaa monen miehen tuhoon, että vaimo kieltää osan miehessä, jolloin se kielletty osa yltyykin koska toisen aggressiivisuus/hylkivyys ahdistaa.

Ööh, en kyllä pitäisi sitä minään erityisenä "jäykkyytenä" tai konservatiivisuutena ettei halua alkoholistimiestä. Vähän oudon kuvan maalaat nyt addiktioista ja ihmissuhteista, että se olisi jopa naisen vika ja hän ajaisi miehen "tuhoon", jos ei hyväksy addiktiokäytöstä. Eikä ne piirteet aina ole niin näkyviä, tai ihminen ei tunnista niitä, jos ei ole kokemusta addikteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys olekkaan siitä, että kuka sen kumppanin valitsee. Tiedät varmaan itsekkin, että suomessa pääsääntöisesti sen kumppanin voi itse valita. Kysymys on siitä että, ihminen muuttuu ajastaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti ja jotkut muuttuvat huonompaan ja toiset parempaan suuntaan. Itse menin nuorena naimisiin, 30 vuotta aviossa meistä kumpikaan ei ole enää sama ihminen kuin nuorena. Mutta, siitä liitosta lähteminen on vaikeaa, vaikkakin mahdollista, kun on pitkään oltu yhdessä. Ihminen on vähän kuin koira, huonokin isäntä on kumminkin isäntä.

Joo, tähän vois heittää sen : parempi tuttu hel*etti kuin tuntematon taivas.

Itse en aluksi tajunnut mitä tapahtuu. En etsinyt mitään ja tuttu esitteli kaverinsa. No aikaa myöden se sitten yhä enempi rupesi nuohoamaan siinä ja kait se sitten jossain kohtaa muuttui seurusteluksi. Se vaan meni niin, en päässyt tästä tyypistä sitten eroonkaan. En etsinyt, enkä halunnut suhdetta vaan mulla oli muita suunnitelmia.

No muutama  vuosi sen jälkeen, kun olin päässyt eroon, tämä tyyppi paljastui psykopaatiksi. En ollut ennen sitä tavannut ketään paskahousua kummempaa miestä, joten ei hälytyskellot soineet  ollenkaan. Olin elänyt muutenkin suojattua elämää, olin naiivi ja ajattelin ihmisistä pelkkää hyvää, kiltti. Tämmöinen oli sitten hyvää maaperää iskeä. En ole tämän jälkeen seurustellut, en edes yrittänyt. Jäi niin pahat traumat, kohta 20 vuotta menty näin.

Jos ei hotsita, niin tarvitaan vain pari sanaa. Voit sanoa vaikka, etten ole sinusta kiinnostunut. Tämä ei johda mihinkään. Meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta. Olet ihan hyvä tyyppi, mutta olisit sopivampi toiselle jne.

Sitten sanoisit haluavasi etsiä itseäsi ja pyydät avaimet.

Mä "ajauduin" hyvään suhteeseen, joka myöhemmin muuttui huonoksi. Ei sen vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatteko, kuinka tässä ketjussa toistuvasti syytetään juuri naisia huonon kumppanin valitsemisesta?

Elämme edelleen vuonna 2023 kulttuurissa, jossa hyvään uskova ihminen vastuutetaan huonosti käyttäytyvän ihmisen toiminnasta ja jossa naisen kuuluu ottaa vastuu miehensä käytöksestä.

Kuka muu sen kumppanin valitsee, jos ei nainen itse?

Juuri näin. Nainen valitsee aina kumppanin ja miehellä, edelleen tuolla oman elämänsä objektilla, ei ole tähän mitään vaikutusvaltaa. Näin ollen mies voi käyttäytyä ihan kuinka huonosti ja väkivaltaisesti naista kohtaan, koska hänellä ei ole ollut alkuunkaan mitään vastuuta tästä valinnasta, eikä siten omista teoistaankaan.

Sitten vielä ihmetellään, kun naisia ei kiinnosta enää pariutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Prioriteetit.

Tyypilliset naisen prioriteetit ovat ulkonäkö, itsevarmuus, hauskuutustaidot ja dominanssi. Perheenperustamisiässä tulojen ja varallisuuden painoarvo nousee huomattavasti.

Muita asioita katsotaan läpi sormien jos ei täydellistä löydy.

Olin jo itsekin tulossa kirjoittamaan samanlaista viestiä.

Naiset tekevät huonoja miesvalintoja siksi, koska tekevät ratkaisut alapäällään eli "kipinöiden" ja muiden tunneperäisten juttujen kautta.

Naiset valitsevat aina mielummin sellaisen läpänheittäjäalfapanomiehen joka on epäluotettava kuin sen kiltin ja luotettavan perheenisämateriaalin, koska kipinät.

Se luotettava kiltti mies valitaan vasta kun on kehopositiivinen parhaat päivät jo nähnyt yksinhuoltaja.

Miehet valitsevat sen meikatun, laitetun, muodinmukaisissa vaatteissa olevan, vartaloltaan timmin tyhjäpään, koska naisen koulutuksella, ammatilla ja tulotasolla ei kuulemma ole mitään merkitystä. Paitsi että on. Miehille ei kelpaa kiltti, vaatimaton ja tavallinen nainen, koska sellainen on tylsä. Se maksaa puolet kuluista, mutta edellyttää, että mies tekee oman osansa.

Vierailija kirjoitti:

Ja ihmiset ei muutu vuosien aina. Elämähän onkin niin mustavalkoista tee vain etukäteen oikeita päätöksiä ihan niinku elämää voisi hallita saati muita ihmisiä.

Mä ainakin olen tehnyt valintani harkinnan pohjalta.

Salamarakastumisia joskus teininä oli mutta ymmärsin jo silloin että ne kielivät enemmän henkisestä kypsymättömyydestä ja siitä ettei ole vielä itsenäistnyt kunnolla

Rakkaus ja parisuhde ovat valintoja pidemmän päälle ja niiden eteen tulee tietoisesti panostaa. Pelkän rakkauden tunteen varaan perustuvat suhteet harvoin toimivat kovinkaan pitkään koska niissä jompikumpi tai molemmat eivät anna itsestään täysin rehellistä kuvaa vaan valehtelevat.

Kuinka moni mies onkaan alkanut suhteen kauniin, pirteän neidon kanssa. Kymmenen vuotta ja tuo sama nainen on pullea, millekkään innostumaton vätys.

Vierailija kirjoitti:

Harvalla nuorella on elämänkokemuksen mukana tuomaa järkeä, sitä saa nimenomaan virheiden kautta ja niistä oppimalla. Osa oppii millainen on terve suhde ennemmin tai myöhemmin, toiset eivät kyllä ikinä. Muutama onnekas on oppinut terveen parisuhteen mallin jo kotoa ja sattuu löytämään loistavan kumppanin jo nuorena.

Nuorena myös antaa paljon enemmän epäkohtia anteeksi. Ihan kavereillekin. Iän myötä oppii vaatimaan enemmän muilta, eikä katso enää asioita läpi sormien. Joku täällä paasaa kipinöistä ja alapäällä valikoimisesta, mutta mä en nuorena tuntenut mitään kipinöitä enkä alapään sykkimistä niihin tyyppeihin joiden kanssa suostuin olemaan. Siinä kohtaa tein virheen. Olisi PITÄNYT rauhassa odottaa että tulee sellainen tyyppi kohdalle, jonka kanssa on selvästi molemminpuolista kemiaa, mutta mä en jaksanut odottaa sellaista koska siinä voi mennä ties kuinka monta kymmentä vuotta. Mulle oli tärkeämpää seukata jonkun vaan kanssa koska en halunnut olla luuseri kissless virgin.

Olen kuullut puhuttavan, että se ja se pääsi naimisiin.

En ole koskaan ymmärtänyt asiaa. Ehkä en siksi, koska itseäni on aina piirittäneet useat miehet. En ole missi, enkä malli, mutta jostain syystä menestyneet miehet pyörivät ympärilläni.

Näytän vähän keskivertoa paremmalta, olen sporttinen ja mukavaa juttuseuraa.

Ei kukaan ole aluksi väkivaltainen. Väkivalta on tarve käyttää valtaa väkisin. Se vallankäyttö ja ohjailu alkaa hienovaraisesti.

Vasta luettuani narsismista tajusin mikä mies oli. Enkä tietenkään olisi sen kanssa ollut.

Mutta jälkeenpäin sille ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti katosi lainauksesta kesken lähetyksen. Uudestaan:

Miehet on niin helppoja, että vastuu on käytännössä naisten!

Mutta tuohan juuri tarkoittaa sitä että nainen ottaa aina ison riskin tutustuessaan miehiin. Ja varsinkin kun ne kaikkein pahimmat miehet ovat aina etsimässä naisia. Hyvät miehet osaa olla yksinkin, koska ei niillä tarvitse olla aina joku kiusattava.

Ei kai se tutustuminen ole riski... mutta seksisuhde suinpäin ehkä on. Jos naisella on "lupa" nauttia naiseudestaan sellaisenaan, ilman suuria tavoitteita, mikä psyykkinen riski hänelle olisi pitää aikansa rakastajaa? Sen sijaan jos naisella on suuria tavoitteita on, hän ei voi pelleillä miten tahansa tutustumisen nimissä - arvio olisi tehtävä ennenkaikkea yläpäällä. Mies pitää vietellä, se ei onnistuu niin että ollaan vietävissä ja toivotaan parasta. Ja lopulta, halusiko nainenkaan mitään enempää? Vai onko aina niin helppo syyttää miestä siitä, että pelleily-tutustumisesta ei kehkeytynytkään mitään vakavaa.

Joo se voi olla, että hyvät miehet osaa olla yksin. Huomionhakuiset ovat addiktoituneet viettelyyn ja muuhun hupiin, mutta eivät kauan jaksa "vakavia ilmaisia vosuja," jotka "vain testavat aikansa kuluksi..."

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni mies onkaan alkanut suhteen kauniin, pirteän neidon kanssa. Kymmenen vuotta ja tuo sama nainen on pullea, millekkään innostumaton vätys.

tässä se on: monet miehet odottaa että se nainen siinä vierellä on samanlainen,muuttumaton missi koko elämänsä,mutta ihminen muuttuu elämän aikana,mies ja nainen,voi tulla sairauksia vaikka,ettei pysty urheilemaan...ei kannata elää harhoissa,eikä odottaa täydellisyyttä,sitä ei ole...vaan ymmärtää että elämässä voi olla mitä vaan