Lue keskustelun säännöt.
Rakastan toista miestä, ja silti pakko pysyä avioliitossa
13.01.2023 |
Enpä olisi koskaan ajatellut että tällaisessa tilanteessa olisin. Naimisissa 20 vuotta, kaksi lasta, omakotitalo, farmariauto ja kultainen noutaja. Idylli. Rakastan lapsiamme, elämä on hyvin, mies on kiltti ja työteliäs. Käymme molemmat töissä, molemmat maksaa siis osuutensa, eikä säästöön jää mitään. Mies on ok, mutta ei meillä ole ollut mitään läheisyyttä 6 vuoteen, ei suukkoja, ei halauksia, mistään muusta puhumattakaan. Olen nostanut asian esille aina välillä, tuo ei reagoi. Yritän toisinaan, ei lämpene.
Minulla on läheinen työkaveri, josta pidän ihan käsittämättömän paljon. Jo vuosia. Ei meillä ole mitään suhdetta, ainoastaan lämpimät välit, puhutaan työasiat ja kotiasiat. Ja viihdytään yhdessä enemmän kuin hyvin. Mutta ei mitään enempää. Fakta on vain se, että ajattelen häntä koko ajan, hän on se, jonka kanssa haluaisin olla, jota haluaisin halata, jonka kanssa lähteä ruokakauppaan.
Vaan ei. Avioliitto on pyhä - tai näin minut on kasvatettu - tässä ollaan kunnes hauta kutsuu. Vaan onko se oikein? Mä kärsin joka päivä, jo vuosia. Kun mieheni ei ole minusta millään tasolla kiinnostunut, laimentaa se jo omatkin tunteet. Ärsyttää jo hänen läsnäolonsa, ja kaipaan töihin, missä näen tuon toisen ihmisen.
En kaipaa saarnaa, en mitään tuomitsemista, en ole tehnyt mitään. Mä vain kärsin. Sydän huutaa hoosiannaa yötä päivää jo viidettä vuotta.
Siinäpä se. Palaan taas tuon pystyyn kuolleen aviomieheni vierelle sohvalle ja sydän vuotaa verta, kun elämässä voisi tehdä paljon muutakin :(
Kommentit (86)
Klassikko tilanne kuin vaan voi olla. Ota ero, ja toivo ettei työkaveri myös muutu samanlaiseksi vuosien kuluessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhyy. Ota ero, älä valita.
Niimpä. Mä en ymmärrä miks hlvetissä ihmiset jää suhteeseen, jossa on huono olla. Jos ei siis parannusta tule ajankaan kanssa (ja ongelmat on muutakin kuin ettei puoliso huomaa samaa pölypalloa mitä toinen), toinen on uskoton vaikkei niin ole, ei ole minkäänlaisia tunteita ollut enää vuosiin, niin miks vtussa pitäisi tuhlata oma ainut elämä sellaiseen elämään, jossa on kaiken kaikkiaan vain onneton. Eikö mitään ole opittu vanhempien ja isovanhempien kuolemaan asti kestävistä onnettomista avioliitoista väkivaltaisen, retkujen ja juoppojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppui fyysinen läheisyys kun sairastuin. Mulla oli jatkuvasti lämpöä, eikä tiedetty onko flunssaa. Tartuntaa pelätessämme halailut ja kiehnäämiset jäi pois. Ja kun lämpöilyn syy löytyi, kyseinen sairaus aiheutti mulle painonnousua ja silloin taas tunsin oloni kiusalliseksi, kun mies otti kiinni. Läheisyys loppui kokonaan. Nyt kun on lääkitys kohdallaan, olen laihtunut normaaliin kokoon ja muutenkin tunnen oloni terveeksi. Jostain syystä miehelle vain jäi se etäisyys päälle. Olenkin tietoisesti ollut aloitteentekijänä. Nappaan syliin, puristan takapuolesta ja muuta semmoista ja pikkuhiljaa tuo mieskin on aloittanut tekemään samaa. Eli voit myös itse vaikuttaa siihen, millainen suhde teillä on, ei se ole vain toisen tehtävä!
Taasko aloitus lukematta. Ap on yrittänyt läheisyyttä ja mies torjuu.
Minusta kuulostaa, että ap:n miehellä on joko pettämistä tai vähintään ihastus. Voi olla vaikea saada korjattua suhdetta, ellei molemmilla ole aitoa halua. Vastaavassa tilanteessa olen googlannut päivätolkulla ohjeita tilanteeseen, että "mies pitää itsestäänselvyytenä", enkä ole tullut hullua hurskaammaksi. Se tuntuu ihan toivottomalta tilanteelta, jos toista ei vaan tunnu kiinnostavan enää, eikä hän tunnu välittävän, jos vaikka lähtisin yksin jonnekin bileristeilylle.
Suomalaiset naiset ovat siitä harvinaislaatuisessa asemassa, että he saavat ihan itse ottaa eron aviomiehestään eikä siihen tarvitse edes mitään virallista syytä. Maailman mittakaavassa tämä on käsittämätöntä luksusta.
Tätä vasten aina ihmetyttää, kun suomalaiset naiset ehdoin tahdoin kärsivät toimimattomissa parisuhteissa. Mitään oikeaa syytä siihen ei ole, ellei pelkuruutta lasketa sellaiseksi.
Ei ole pakko olla avioliitossa hautaan saakka ja muumioitua. On mahdollisuus erota, kun annat itsellesi siihen luvan ja toteat tosiasiat elämässä. Aviomies olisi kiitollinen, jos toinen (sinä) on rehellinen, eikä feikkaa suhteen jatkoa että väkisin olet yhdessä. Hänkin löytäisi vielä nyt uutta elämää (eikä sitten vanhana) ja aidosti välittävän kumppanin. Ja sinä oman elämän. Eivät kaikki eroa, mutta jotkut menivät väärän kanssa tai liian äkkiä yhteen. Tottakai pyrkimyksenä on kestävä liitto, mutta joillakin se ei alkuun onnistu.