Menen miesten seurassa paniikkiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nuorena samanlainen kuin ap. Mieskammooni oli varmaan syynä vanhempien riitaisa liitto, äidin ylimitoitetut varoittelut petollisista miehistä, lähipiirin kariutuneet suhteet, uskonnollisen yhteisön asenteet ja isolta osalta myös oma luontainen ujous. Tiesin olevani herkkä, joten pelkäsin jonkun satuttavan minua tai hylkäävän minut kohtalokkaalla tavalla. Siksi menin ihan lukkoon vastakkaisen sukupuolen seurassa. Esim. kun joku luokkakaveri yritti ottaa kontaktia ja pyysi jäätelölle, kävelin tökerösti tilanteesta pois kuin en olisi kuullut mitään. Tuntuu kuin otsassa olisi ollut joku "minun kanssani ei leikitellä" -leima, joka aika tehokkaasti kyllä pitikin miehet etäällä eikä kokemuksia normaalista keskustelusta miesten kanssa kertynyt.

Minulla tilanne alkoi helpottaa sen jälkeen, kun löysin rinnalleni luotettavan miehen, joka hyväksyy minut. Olen nähnyt, että kunnollisia miehiä on olemassa ja itse asiassa aika paljonkin. Nyt kun oma asema parisuhdemarkkinoilla on vakiintunut ja elämänkokemusta on enemmän, muidenkin miesten seuraa on helpompi sietää, koska heitä ei enää ajattele potentiaalinen saalistaja -mielessä vaan tajuaa, että he ovat samassa veneessä kuin minäkin ja samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin: isiä, poikia, veljiä, jonkun kummisetiä jne. Osa miehistä on toki ääliöitä ihan niin kuin naisistakin, eikä näitä tapauksia kannata ottaa liian vakavasti.

Ikävät kokemukset voivat tehdä ihmisen tarpeettomankin varovaiseksi, ja kestää pitkään ennen kuin uskaltaa luottaa muihin ja itseensä. Pelkoon ja katkeruuteen ei kuitenkaan kannata jumittua. Ap, yritä hankkia turvallisuutta rakentavia arkisia kokemuksia, joissa kohtaat miehiä kuin ketä tahansa ihmisiä. Mikä olisi pienin askel, jonka uskaltaisit ottaa miehiä kohti? Katsoa silmiin ja alkaa tervehtiä puolituttuja vaarattoman oloisia miehiä? Sanoa sopivassa tilanteessa jotain yhdentekevää jollekin miehelle esim. opinnoissa/työpaikalla/liikennevälineessä/harrastusten yhteydessä? Vähitellen huomaat, ettei paniikkiin ole perusteita, ja miesten seuran sietäminen alkaa helpottua. 

"Paniikkiin ei ole perusteita."

Miten niin muka ei ole? Olen kokenut miesten taholta paljon henkistä väkivaltaa. Ehkä fyysistäkin, tosin lievempänä. En tiedä lasketaanko sitä väkivallaksi kun koulun pihalla minua heitettiin jäisellä lumipallolla naamaan. Heittäjää en edes tuntenut.

- ap

No se on sinun ongelma. Kunhan et perusteetta kohdenna vihaa miehiin noin yleisesti ja annat heidän olla rauhassa ongelmaltasi.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on ongelma. Mene terapiaan.

Mikään määrä terapiaa ei pyyhi huonoja kokemuksia pois.

- ap

Mulla on sama tilanne, varsinkin jos mies osoittaa olevansa kiinnostunut tai tunnen itse vetoa mieheen. Ajatus seksistä ja alastomuudesta ahdistaa, kun on kehityshäiriöiset rinnat.

Mieti, rakkauslauluistakin iso osa on miesten kirjoittamia. Miehissä on paljon ihania, herkkiä, tuntevia yksilöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nuorena samanlainen kuin ap. Mieskammooni oli varmaan syynä vanhempien riitaisa liitto, äidin ylimitoitetut varoittelut petollisista miehistä, lähipiirin kariutuneet suhteet, uskonnollisen yhteisön asenteet ja isolta osalta myös oma luontainen ujous. Tiesin olevani herkkä, joten pelkäsin jonkun satuttavan minua tai hylkäävän minut kohtalokkaalla tavalla. Siksi menin ihan lukkoon vastakkaisen sukupuolen seurassa. Esim. kun joku luokkakaveri yritti ottaa kontaktia ja pyysi jäätelölle, kävelin tökerösti tilanteesta pois kuin en olisi kuullut mitään. Tuntuu kuin otsassa olisi ollut joku "minun kanssani ei leikitellä" -leima, joka aika tehokkaasti kyllä pitikin miehet etäällä eikä kokemuksia normaalista keskustelusta miesten kanssa kertynyt.

Minulla tilanne alkoi helpottaa sen jälkeen, kun löysin rinnalleni luotettavan miehen, joka hyväksyy minut. Olen nähnyt, että kunnollisia miehiä on olemassa ja itse asiassa aika paljonkin. Nyt kun oma asema parisuhdemarkkinoilla on vakiintunut ja elämänkokemusta on enemmän, muidenkin miesten seuraa on helpompi sietää, koska heitä ei enää ajattele potentiaalinen saalistaja -mielessä vaan tajuaa, että he ovat samassa veneessä kuin minäkin ja samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin: isiä, poikia, veljiä, jonkun kummisetiä jne. Osa miehistä on toki ääliöitä ihan niin kuin naisistakin, eikä näitä tapauksia kannata ottaa liian vakavasti.

Ikävät kokemukset voivat tehdä ihmisen tarpeettomankin varovaiseksi, ja kestää pitkään ennen kuin uskaltaa luottaa muihin ja itseensä. Pelkoon ja katkeruuteen ei kuitenkaan kannata jumittua. Ap, yritä hankkia turvallisuutta rakentavia arkisia kokemuksia, joissa kohtaat miehiä kuin ketä tahansa ihmisiä. Mikä olisi pienin askel, jonka uskaltaisit ottaa miehiä kohti? Katsoa silmiin ja alkaa tervehtiä puolituttuja vaarattoman oloisia miehiä? Sanoa sopivassa tilanteessa jotain yhdentekevää jollekin miehelle esim. opinnoissa/työpaikalla/liikennevälineessä/harrastusten yhteydessä? Vähitellen huomaat, ettei paniikkiin ole perusteita, ja miesten seuran sietäminen alkaa helpottua. 

"Paniikkiin ei ole perusteita."

Miten niin muka ei ole? Olen kokenut miesten taholta paljon henkistä väkivaltaa. Ehkä fyysistäkin, tosin lievempänä. En tiedä lasketaanko sitä väkivallaksi kun koulun pihalla minua heitettiin jäisellä lumipallolla naamaan. Heittäjää en edes tuntenut.

- ap

Jos koira on kerran pari purrut sinua, se ei tarkoita, että jokainen kadulla vastaan tuleva koira puree sinua.

Jos olet muutaman kerran kolaroinut autolla, se ei tarkoita, että aina auton rattiin tarttuessasi tulee kolari.

Jos olet saanut huonoa kohtelua joiltakin miehiltä, se ei tarkoita, että joka ainut mies tulee aina kohtelemaan sinua huonosti.

Tarkoitus ei ole vähätellä ikäviä kokemuksiasi tai väittää, ettei olisi sellaisiakin miehiä, joiden kanssa ei oikeastikaan kannata jäädä kahden kesken. Valtaosin suomalaiset miehet ovat kuitenkin melko leppoisia ja harmittomia tapauksia. Jos yliyleistät ikävät kokemuksesi muutaman keskenkasvuisen miehenpuolikkaan seurassa koskemaan koko miessukupuolta, pelko ja ahdistus johtavat vain siihen, ettei myönteisiä kokemuksia miehistä kovin helposti pääse syntymään. Se kierre sinun pitäisi onnistua katkaisemaan, eikä se onnistu oikein muuten kuin etsimällä vahvistusta sille, että myös mukavia miehiä on olemassa.

Itselläni vähän samanlainen tilanne - vierastan miehiä, erityisesti tuntemattomia sellaisia.

Varautunut käytökseni tulee varmaan henkilökohtaisesta historiasta, jossa tuntemattomat ja tutut miehet ovat paljastelleet, ahdistelleet, yrittäneet räiskätä ja tehdä paljon pahaa. Tietenkään useat miehet eivät ole sellaisia, mutta kun kenestäkään ei tiedä, mitkä ovat aikomukset. Esimerkiksi kaverin isä (jonka pitäisi olla "turvallinen aikuinen") kävi koskettelemaan epäsopivasti ja ehdottelemaan ties mitä, vaikka olin alaikäinen.

Sitten kun noita ikäviä kokemuksia tulee miesvalmentajista, kavereiden isistä, kavereista, opettajista, naapureista puhumattakaan tuntemattomista vilauttelijoista niin se nakertaa uskoa miehiin kokonaisuutena ja laittaa varautuneeksi.

En uskalla enää olla "oma itseni" miesten seurassa, koska se tulkitaan väärin. En jaksa sitä, joten olen suosiolla kylmä jokaiselle ja sitten kavereiden kanssa voin olla rennommin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nuorena samanlainen kuin ap. Mieskammooni oli varmaan syynä vanhempien riitaisa liitto, äidin ylimitoitetut varoittelut petollisista miehistä, lähipiirin kariutuneet suhteet, uskonnollisen yhteisön asenteet ja isolta osalta myös oma luontainen ujous. Tiesin olevani herkkä, joten pelkäsin jonkun satuttavan minua tai hylkäävän minut kohtalokkaalla tavalla. Siksi menin ihan lukkoon vastakkaisen sukupuolen seurassa. Esim. kun joku luokkakaveri yritti ottaa kontaktia ja pyysi jäätelölle, kävelin tökerösti tilanteesta pois kuin en olisi kuullut mitään. Tuntuu kuin otsassa olisi ollut joku "minun kanssani ei leikitellä" -leima, joka aika tehokkaasti kyllä pitikin miehet etäällä eikä kokemuksia normaalista keskustelusta miesten kanssa kertynyt.

Minulla tilanne alkoi helpottaa sen jälkeen, kun löysin rinnalleni luotettavan miehen, joka hyväksyy minut. Olen nähnyt, että kunnollisia miehiä on olemassa ja itse asiassa aika paljonkin. Nyt kun oma asema parisuhdemarkkinoilla on vakiintunut ja elämänkokemusta on enemmän, muidenkin miesten seuraa on helpompi sietää, koska heitä ei enää ajattele potentiaalinen saalistaja -mielessä vaan tajuaa, että he ovat samassa veneessä kuin minäkin ja samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin: isiä, poikia, veljiä, jonkun kummisetiä jne. Osa miehistä on toki ääliöitä ihan niin kuin naisistakin, eikä näitä tapauksia kannata ottaa liian vakavasti.

Ikävät kokemukset voivat tehdä ihmisen tarpeettomankin varovaiseksi, ja kestää pitkään ennen kuin uskaltaa luottaa muihin ja itseensä. Pelkoon ja katkeruuteen ei kuitenkaan kannata jumittua. Ap, yritä hankkia turvallisuutta rakentavia arkisia kokemuksia, joissa kohtaat miehiä kuin ketä tahansa ihmisiä. Mikä olisi pienin askel, jonka uskaltaisit ottaa miehiä kohti? Katsoa silmiin ja alkaa tervehtiä puolituttuja vaarattoman oloisia miehiä? Sanoa sopivassa tilanteessa jotain yhdentekevää jollekin miehelle esim. opinnoissa/työpaikalla/liikennevälineessä/harrastusten yhteydessä? Vähitellen huomaat, ettei paniikkiin ole perusteita, ja miesten seuran sietäminen alkaa helpottua. 

"Paniikkiin ei ole perusteita."

Miten niin muka ei ole? Olen kokenut miesten taholta paljon henkistä väkivaltaa. Ehkä fyysistäkin, tosin lievempänä. En tiedä lasketaanko sitä väkivallaksi kun koulun pihalla minua heitettiin jäisellä lumipallolla naamaan. Heittäjää en edes tuntenut.

- ap

No se on sinun ongelma. Kunhan et perusteetta kohdenna vihaa miehiin noin yleisesti ja annat heidän olla rauhassa ongelmaltasi.

Minä en ole kohdistanut miehiin vihaa. Sen sijaan lukuisat miehet ovat kohdistaneet vihaa minuun. Miksi minä en saanut olla nuorena rauhassa?

Väität, että kyse on vain minun ongelmastani. Mielestäni kyllä väkivalta on laajempikin yhteiskunnallinen ongelma.

- ap

Tuleeko tuollaisia tuntemuksia myös ns nättinä ja kauniina pidetyille hoikille naisillekin myös?

Vierailija kirjoitti:

Mieti, rakkauslauluistakin iso osa on miesten kirjoittamia. Miehissä on paljon ihania, herkkiä, tuntevia yksilöitä. 

Valitettavasti kenestäkään ei tiedä, mitä pinnan alta paljastuu, kun vähän raaputtaa. 

Ootko se höpönassu, joka kirjoitteli punastumistarinan kun mies oli nauranut hyväntahtoisesti. Ilmeisesti et enää tavannut tätä miestä.

Vierailija kirjoitti:

Ootko se höpönassu, joka kirjoitteli punastumistarinan kun mies oli nauranut hyväntahtoisesti. Ilmeisesti et enää tavannut tätä miestä.

???

Enpä kyllä tuollaisesta tarinasta tiedä mitään.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Onpa ikävää käytöstä. Nettideittailun maailmassa on onneksi se hyvä että voi läväyttää tarkan kasvokuvan ruutuun, treffeille tuskin lähtee kukaan ketä ne kasvot ei viehätä. Punastumisenkin voi tarvittaessa estää pienellä annoksella beetasalpaajaa jos se tuo lisää rohkeutta.

Lähtee. Enkä muutenkaan suosita tapailua fobiasta kärsivänä. Arkisiin tilanteisiin toimii 1,2,3- sääntö. Laskemalla kolmeen virität aivot keskittymään. Vetäydy välillä vessaan haukkaamaan henkeä. Muista: seurustelu on vapaaehtoista. Käytä laskentaa työpaikalla, opinnoissa ja harrastuksissa.

Siis missä tilanteissa lasketaan kolmeen, kun alkaa ahdistaa niin helpottaa vai lähtölaskenta ja sitten toimintaa esim. vessaan hengähtämään jännittävästä tilanteesta? Fobioihin nykyään suositellaan altistusta ensisijaisesti jos niistä haluaa eroon, kaikki ei tietenkään halua kunhan selviytyy

Ei se altistuskaan ihan niin toimi että sinne vaan ihmisten sekaan. Yleensä olisi hyvä olla jotain työkaluja, mitä hyödyntää niissä altistustilanteissa ja ennen niitä ja tietysti jälkikäteen. Ajatustyö on suuressa osassa altistusta.

Vierailija kirjoitti:

Ootko se höpönassu, joka kirjoitteli punastumistarinan kun mies oli nauranut hyväntahtoisesti. Ilmeisesti et enää tavannut tätä miestä.

Miehet eivät pidä punaisesta ihosta.

Laihduta

up

Naiset ne jaksaa uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Monenlaisia viestejä on tullut. Kiitos kannustuksesta.

Vaikka tutustuisinkin ns. mukavaan mieheen, olen varma, että kouluaikoina sekin olisi ollut muiden mukana huutelemassa "hyi v*ttu". Tämä on erittäin pysäyttävä ajatus.

- ap

Kuka meistä ei kakarana olisi syyllistynyt johonkin typerään ja tehnyt muita loukkaavia asioita? Jopa minä, maailman toisiksi ujoin ja kiltein koulukiusattu, tiedostan tilanteita, joissa olen pahoittanut toisen mielen, ja varmaan on tilanteita, joissa niin on käynyt täysin tiedostamattani. 

Kaikki me ollaan täällä harjoittelemassa, miten kohdellaan itseämme ja toisiamme reilusti, ja toivon mukaan myös vähä vähältä kehitytään siinä paremmiksi. Reilua kohtelua ei ole se, että tuomitsee kokonaisen ihmisryhmän sen perusteella, mitä muutama äänekäs yksilö on tehnyt joskus vuosikymmeniä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko se höpönassu, joka kirjoitteli punastumistarinan kun mies oli nauranut hyväntahtoisesti. Ilmeisesti et enää tavannut tätä miestä.

Miehet eivät pidä punaisesta ihosta.

Sovitaanko, että jos haluat tietää mistä miehet pitävät, niin kysyt miehiltä etkä päätä miesten mielipidettä oman pienen pääsi sisällä, Ritva.

Kuka Ritva

Oletko niitä naisia jotka tuon jälkee syyttää miehiä ahdistelusta vaikka mies ei tehnyt yhtään mitään muuta kun oli paikalla. Osaatko lukea ajatuksia vai mistä tiedät että sinua katsotaan arvioiden?