Menen miesten seurassa paniikkiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mistä se johtuu?

Luultavasti vuosia kestäneestä koulukiusaamisesta ja ulkonäön haukkumisesta. Tapahtumista on pitkä aika, mutta paniikkituntemuksia tulee näemmä vieläkin.

- ap

Ikävää, semmoiset haavat ei hetkessä parane mutta aika ja korjaavat kokemukset auttaa. Apua voi olla ainakin pitää omasta kehosta ja terveydestä huolta, niin että sinulla on hyvä olla oman kehon kanssa, koskettaa ja katsoa sitä. Pukeudu sinua miellyttäviin vaatteisiin jne. Kun itsellä on hyvä olla se näkyy myös ulospäin itsevarmuutena. Aika ja ikä usein parantaa itsetuntemusta ja luottamusta.

Ja vaikka ulkonäössä olisikin jotakin mihin ei ole tyytyväinen, ei muiden maailma pyöri sinun ympärillä ja se on helpottavaa muistaa. Ajattele että tulisit itseäsi vastaan kadulla tai noissa tilanteissa, ns. katsot ulkopuolisen silmin. Ei muiden näpyt tai vyötärörenkaat kovin paljoa tuntemattomia jos tuttujakaan kiinnosta.

Osaan kyllä valita itselleni kivoja ja mieleisiä vaatteita, kiitos vain.

- ap

Ap ärhäkkänä :D Usein sosiaalista jännitystä potevat koittaa sulautua massoihin, peittää kehon muodot sun muuta. Sitten kun joku huomaa ja katsoo on entistä vaikeampi olla kun kokee itsensä huonoksi. Ei ole sanomatta selvää heikon itseluottamuksen kanssa että oma ulkoinen olemus ja kokemus siitä tukee pelon ylittämistä.. Että en minä pahalla, olen vain näiden asioiden kanssa pitkään työskennellyt.

Ai ratkaisu on siis laittaa tissit tiskiin, vaikka miten paljon ahdistaisi?

Juuri sitä tarkoitin aiemmalla kirjoituksella, reva auki vaan kaduille pyörimään niin kyllä se siitä. Tarkoituksella väärin ymmärtäminen ja loukkaantuminen on luultavasti suurempi ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin epämukavuus omasta ulkonäöstä..

En ole varma mitä alkuperäisellä kirjoituksellasi tavoittelit, mutta vaatteet eivät ole ongelmani. Osaan valita itselleni mieleisiä, mukavia ja jopa kroppaa imartelevia vaatteita. Ongelmani ei ratkea millään pukeutumisneuvonnalla.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mistä se johtuu?

Luultavasti vuosia kestäneestä koulukiusaamisesta ja ulkonäön haukkumisesta. Tapahtumista on pitkä aika, mutta paniikkituntemuksia tulee näemmä vieläkin.

- ap

Ikävää, semmoiset haavat ei hetkessä parane mutta aika ja korjaavat kokemukset auttaa. Apua voi olla ainakin pitää omasta kehosta ja terveydestä huolta, niin että sinulla on hyvä olla oman kehon kanssa, koskettaa ja katsoa sitä. Pukeudu sinua miellyttäviin vaatteisiin jne. Kun itsellä on hyvä olla se näkyy myös ulospäin itsevarmuutena. Aika ja ikä usein parantaa itsetuntemusta ja luottamusta.

Ja vaikka ulkonäössä olisikin jotakin mihin ei ole tyytyväinen, ei muiden maailma pyöri sinun ympärillä ja se on helpottavaa muistaa. Ajattele että tulisit itseäsi vastaan kadulla tai noissa tilanteissa, ns. katsot ulkopuolisen silmin. Ei muiden näpyt tai vyötärörenkaat kovin paljoa tuntemattomia jos tuttujakaan kiinnosta.

Osaan kyllä valita itselleni kivoja ja mieleisiä vaatteita, kiitos vain.

- ap

Ap ärhäkkänä :D Usein sosiaalista jännitystä potevat koittaa sulautua massoihin, peittää kehon muodot sun muuta. Sitten kun joku huomaa ja katsoo on entistä vaikeampi olla kun kokee itsensä huonoksi. Ei ole sanomatta selvää heikon itseluottamuksen kanssa että oma ulkoinen olemus ja kokemus siitä tukee pelon ylittämistä.. Että en minä pahalla, olen vain näiden asioiden kanssa pitkään työskennellyt.

Ongelma ei nyt ole missään vaatteissa eikä välttämättä kropassakaan vaan lähinnä kasvoissani.

Jos joku tuntee olonsa paremmaksi peittävissä vaatteissa, mitä väärää siinä on?

- ap

Ei kerta kaikkiaan mitään jos niissä olo itsestä on hyvä eikä tarvetta tulla nähdyksi ilman verhoilua ole. Nythän voi hyvin laittaa maskin naamalle ja vaikka lasit päälle jos peitettynä oleminen tuntuu hyvältä. Arabityylinen pukeutuminenkin on usein oikein kaunista, vaikka huivi peittää ison osan kasvoja. Pääasia että itsellä on hyvä olla, se tuo itsevarmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Onpa ikävää käytöstä. Nettideittailun maailmassa on onneksi se hyvä että voi läväyttää tarkan kasvokuvan ruutuun, treffeille tuskin lähtee kukaan ketä ne kasvot ei viehätä. Punastumisenkin voi tarvittaessa estää pienellä annoksella beetasalpaajaa jos se tuo lisää rohkeutta.

Lähtee. Enkä muutenkaan suosita tapailua fobiasta kärsivänä. Arkisiin tilanteisiin toimii 1,2,3- sääntö. Laskemalla kolmeen virität aivot keskittymään. Vetäydy välillä vessaan haukkaamaan henkeä. Muista: seurustelu on vapaaehtoista. Käytä laskentaa työpaikalla, opinnoissa ja harrastuksissa.

Eikös kauneuskirurgian hinnat ole etelänaapurissa aika kohtuullisia, ap uusia kasvoja hakemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaaliseen ahdistukseen auttaa vain altistusterapia. Eli ei todellakaan mitään miesten välttelyä, menee vain pahemmaksi sun tilanne. Puolet maapallon ihmisistä on miehiä, niitä on aika vaikea vältellä, ellei muuta erakkona vuorille. Auttaisi varmaan, jos tutustuisit mukaviin miehiin tai saisit kivoja miespuolisia kavereita.

Viime vuonna seurustelin "mukavan miehen" kanssa, joka kommentoi ulkonäköäni ikävällä tavalla. En vain enää jaksa sitä haukkumista.

- ap

Eli joko ei ollut mukava vaan ilkeä, tai vääntelit mielessäsi hänen sanomisiaan ja tulkitsit niitä vinoutuneesti.

Nenähengitys auttaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Onpa ikävää käytöstä. Nettideittailun maailmassa on onneksi se hyvä että voi läväyttää tarkan kasvokuvan ruutuun, treffeille tuskin lähtee kukaan ketä ne kasvot ei viehätä. Punastumisenkin voi tarvittaessa estää pienellä annoksella beetasalpaajaa jos se tuo lisää rohkeutta.

Lähtee. Enkä muutenkaan suosita tapailua fobiasta kärsivänä. Arkisiin tilanteisiin toimii 1,2,3- sääntö. Laskemalla kolmeen virität aivot keskittymään. Vetäydy välillä vessaan haukkaamaan henkeä. Muista: seurustelu on vapaaehtoista. Käytä laskentaa työpaikalla, opinnoissa ja harrastuksissa.

Siis missä tilanteissa lasketaan kolmeen, kun alkaa ahdistaa niin helpottaa vai lähtölaskenta ja sitten toimintaa esim. vessaan hengähtämään jännittävästä tilanteesta? Fobioihin nykyään suositellaan altistusta ensisijaisesti jos niistä haluaa eroon, kaikki ei tietenkään halua kunhan selviytyy

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Ahdistaisiko vähemmän, jos miehellä olisi kasvoissa jotain vähemmän kivaa? Ihottumaa, iso palovamma...

Miehet onkin vaarallisia naisille. Ei kannata oikeesti jäädä kaksin miehen kanssa missään tilanteessa.

Minulla joskus kasvaa iso molo otsaan kun ärsyttää, pelkään että se näkyy ja käytän isoa karvalankapipoa. Vaan herättääkö sekin ei toivottua huomiota julkisessa kulkuneuvossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Ahdistaisiko vähemmän, jos miehellä olisi kasvoissa jotain vähemmän kivaa? Ihottumaa, iso palovamma...

Tarkoitatko, että olisimme ikään kuin samassa veneessä? Tai molemmilla olisi samanlaiset pelot, ja yhteinen ymmärrys olisi helppo löytää? On käynyt mielessä joskus, ettå tästä voisi olla apua.

- ap

Kiltti ätmi kirjoitti:

Miehet onkin vaarallisia naisille. Ei kannata oikeesti jäädä kaksin miehen kanssa missään tilanteessa.

Naisten luonnollinen saalistaja on mies.

Voi päättyä sydänkohtaukseen ostarilla jos naamasi ei vartijoita miellytä.

Vierailija kirjoitti:

Voi päättyä sydänkohtaukseen ostarilla jos naamasi ei vartijoita miellytä.

Nuorena minut uhattiinkin pahoinpidellä, koska olin niin ruma. Muistan ainakin kaksi sellaista tilannetta.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo ei paneminen kiinnosta tällä hetkellä.

Nuorena minua haukuttiin vaikka millä nimillä ja minua nöyryytettiin julkisesti. Kasvonpiirteitäni ja ilmeitäni arvosteltiin ja punastumiselleni ilkuttiin.

Jos olisin miehen kanssa kasvotusten, minua ahdistaisi suunnattomasti se, että se mies näkisi kasvojeni virheet, tuomitsisi minut niiden takia ja ehkä sanoisi jotain niistä.

Tämä vaivaa minua kovin, ja joillain tasolla kai haluaisin pystyä seurustelemaan. Haluan läheisyyttä ja hyviä kokemuksia siinä missä muutkin. En vain pysty siihen.

- ap

Onpa ikävää käytöstä. Nettideittailun maailmassa on onneksi se hyvä että voi läväyttää tarkan kasvokuvan ruutuun, treffeille tuskin lähtee kukaan ketä ne kasvot ei viehätä. Punastumisenkin voi tarvittaessa estää pienellä annoksella beetasalpaajaa jos se tuo lisää rohkeutta.

Lähtee. Enkä muutenkaan suosita tapailua fobiasta kärsivänä. Arkisiin tilanteisiin toimii 1,2,3- sääntö. Laskemalla kolmeen virität aivot keskittymään. Vetäydy välillä vessaan haukkaamaan henkeä. Muista: seurustelu on vapaaehtoista. Käytä laskentaa työpaikalla, opinnoissa ja harrastuksissa.

Siis missä tilanteissa lasketaan kolmeen, kun alkaa ahdistaa niin helpottaa vai lähtölaskenta ja sitten toimintaa esim. vessaan hengähtämään jännittävästä tilanteesta? Fobioihin nykyään suositellaan altistusta ensisijaisesti jos niistä haluaa eroon, kaikki ei tietenkään halua kunhan selviytyy

Pitäiskö mun terapeutin diagnosoimana miesvihaajana rynnätä suhteeseen? Sitä minäkin. Pystyn toimimaan miesten seurassa. Seurustelu on kieltolistalla. 1,2,3 käytetään ennen tilanteeseen menoa. Äkillisessä paniikkikohtauksessa tilanteesta saa poistua. Tilanteen päätteeksi voi mennä ulos.

Olen ollut nuorena samanlainen kuin ap. Mieskammooni oli varmaan syynä vanhempien riitaisa liitto, äidin ylimitoitetut varoittelut petollisista miehistä, lähipiirin kariutuneet suhteet, uskonnollisen yhteisön asenteet ja isolta osalta myös oma luontainen ujous. Tiesin olevani herkkä, joten pelkäsin jonkun satuttavan minua tai hylkäävän minut kohtalokkaalla tavalla. Siksi menin ihan lukkoon vastakkaisen sukupuolen seurassa. Esim. kun joku luokkakaveri yritti ottaa kontaktia ja pyysi jäätelölle, kävelin tökerösti tilanteesta pois kuin en olisi kuullut mitään. Tuntuu kuin otsassa olisi ollut joku "minun kanssani ei leikitellä" -leima, joka aika tehokkaasti kyllä pitikin miehet etäällä eikä kokemuksia normaalista keskustelusta miesten kanssa kertynyt.

Minulla tilanne alkoi helpottaa sen jälkeen, kun löysin rinnalleni luotettavan miehen, joka hyväksyy minut. Olen nähnyt, että kunnollisia miehiä on olemassa ja itse asiassa aika paljonkin. Nyt kun oma asema parisuhdemarkkinoilla on vakiintunut ja elämänkokemusta on enemmän, muidenkin miesten seuraa on helpompi sietää, koska heitä ei enää ajattele potentiaalinen saalistaja -mielessä vaan tajuaa, että he ovat samassa veneessä kuin minäkin ja samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin: isiä, poikia, veljiä, jonkun kummisetiä jne. Osa miehistä on toki ääliöitä ihan niin kuin naisistakin, eikä näitä tapauksia kannata ottaa liian vakavasti.

Ikävät kokemukset voivat tehdä ihmisen tarpeettomankin varovaiseksi, ja kestää pitkään ennen kuin uskaltaa luottaa muihin ja itseensä. Pelkoon ja katkeruuteen ei kuitenkaan kannata jumittua. Ap, yritä hankkia turvallisuutta rakentavia arkisia kokemuksia, joissa kohtaat miehiä kuin ketä tahansa ihmisiä. Mikä olisi pienin askel, jonka uskaltaisit ottaa miehiä kohti? Katsoa silmiin ja alkaa tervehtiä puolituttuja vaarattoman oloisia miehiä? Sanoa sopivassa tilanteessa jotain yhdentekevää jollekin miehelle esim. opinnoissa/työpaikalla/liikennevälineessä/harrastusten yhteydessä? Vähitellen huomaat, ettei paniikkiin ole perusteita, ja miesten seuran sietäminen alkaa helpottua. 

Luin ensin että pankkiin

-kammoittava väärinlukija-

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nuorena samanlainen kuin ap. Mieskammooni oli varmaan syynä vanhempien riitaisa liitto, äidin ylimitoitetut varoittelut petollisista miehistä, lähipiirin kariutuneet suhteet, uskonnollisen yhteisön asenteet ja isolta osalta myös oma luontainen ujous. Tiesin olevani herkkä, joten pelkäsin jonkun satuttavan minua tai hylkäävän minut kohtalokkaalla tavalla. Siksi menin ihan lukkoon vastakkaisen sukupuolen seurassa. Esim. kun joku luokkakaveri yritti ottaa kontaktia ja pyysi jäätelölle, kävelin tökerösti tilanteesta pois kuin en olisi kuullut mitään. Tuntuu kuin otsassa olisi ollut joku "minun kanssani ei leikitellä" -leima, joka aika tehokkaasti kyllä pitikin miehet etäällä eikä kokemuksia normaalista keskustelusta miesten kanssa kertynyt.

Minulla tilanne alkoi helpottaa sen jälkeen, kun löysin rinnalleni luotettavan miehen, joka hyväksyy minut. Olen nähnyt, että kunnollisia miehiä on olemassa ja itse asiassa aika paljonkin. Nyt kun oma asema parisuhdemarkkinoilla on vakiintunut ja elämänkokemusta on enemmän, muidenkin miesten seuraa on helpompi sietää, koska heitä ei enää ajattele potentiaalinen saalistaja -mielessä vaan tajuaa, että he ovat samassa veneessä kuin minäkin ja samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin: isiä, poikia, veljiä, jonkun kummisetiä jne. Osa miehistä on toki ääliöitä ihan niin kuin naisistakin, eikä näitä tapauksia kannata ottaa liian vakavasti.

Ikävät kokemukset voivat tehdä ihmisen tarpeettomankin varovaiseksi, ja kestää pitkään ennen kuin uskaltaa luottaa muihin ja itseensä. Pelkoon ja katkeruuteen ei kuitenkaan kannata jumittua. Ap, yritä hankkia turvallisuutta rakentavia arkisia kokemuksia, joissa kohtaat miehiä kuin ketä tahansa ihmisiä. Mikä olisi pienin askel, jonka uskaltaisit ottaa miehiä kohti? Katsoa silmiin ja alkaa tervehtiä puolituttuja vaarattoman oloisia miehiä? Sanoa sopivassa tilanteessa jotain yhdentekevää jollekin miehelle esim. opinnoissa/työpaikalla/liikennevälineessä/harrastusten yhteydessä? Vähitellen huomaat, ettei paniikkiin ole perusteita, ja miesten seuran sietäminen alkaa helpottua. 

"Paniikkiin ei ole perusteita."

Miten niin muka ei ole? Olen kokenut miesten taholta paljon henkistä väkivaltaa. Ehkä fyysistäkin, tosin lievempänä. En tiedä lasketaanko sitä väkivallaksi kun koulun pihalla minua heitettiin jäisellä lumipallolla naamaan. Heittäjää en edes tuntenut.

- ap

Sinulla on ongelma. Mene terapiaan.

Voisin antaa sinulle lähiterapiaa.

Mukava ja hellä mies.