Ärsyttää miten lääkärit aina tunkee masennuslääkkeitä. Hyvin usein ne ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Joopa joo. Ja sitten ihmisille syötetään näitä cocktaileja hamaan tappiin. Mäkin ehdin kokeilla yhtä sun toista troppia 15vuotta. Aina oli vaan uutta nappia tarjolla. Olisin kaivannut keskustelua, uraohjausta, jotain tukea. Mistään saanut mitään paitsi maksamalla kalliisti. Ja rahastukseltahan se tuntui. Kymppitonneja meni kankkulan kaivoon. Nykyään olen hyvin lääke- ja terapiavastainen.

Varmaan yksi suurimmista mielenterveyden heikkenemisen syistä on juuri se ettei mistään tunnu enää saavan helpolla oikeaa apua tai asiantuntemusta, ei aina edes maksamalla. Siihen vielä päälle uskomus että kaikkien pitää pärjätä yksin ja hallita sekä Kelan, lääkärien että verovirkailijoiden työt, näin muun muassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on ihan yksinkertainen. Niillä ei ole mitään muutakaan mitä tarjota. Ja lääkärin velvollisuus on tarjota hoitoa, jos havaitsee sairauden. Kyllä lääkärit tietää, että keskusteluhoito (erilaiset psykoterapiat esimerkiksi) on tehokas hoito masennukseen, mutta kun sitä ei ole saatavilla niin määrätään masennuslääke, jotta olisi edes jotain hoitoa yritetty.

Toisaalta eihän ne joka vaivaan muutenkaan tarjoa lääkkeitä, kun tietävät niiden ongelmat. Itseni oli esim. vaikeaa saada unilääkkeitä ja sain aluksi vain ohjeita parempaan unihygieniaan. Kun intin tarpeeksi, niin kirjoitti jonkun kevyen reseptin.

AP

Joo mutta vallalla on konsensus, jonka mukaan unilääkkeiden haitat on suuria ja siksi pyritään unettomuuden lääkkeettömään hoitoon ensisijaisesti. Ja samalla on vallalla konsensus, että masennus on herkästi invalidisoiva ja siksi se pitää yrittää hoitaa tehokkaasti varhaisvaiheessa ja samalla, että masennuslääkkeiden haitat on verraten pienet. Itse en ihan jaa näitä näkemyksiä, mutta alalla on vallalla tuollainen ajattelu.

Joo ja esim. Mehiläisen entinen johtava psykologi Aku Kopakkalakaan ei jaa tätä näkemystä. Hän on tästä kirjoittanut hyvin kattavasti käyden läpi vallitsevan tutkimustiedon ja sen perusteella lääkkeet auttaa aika vähäisesti. Kyseenalaistaisin myö sitä, että mitä se tekee hyvinvoinnille kun vaikka parisuhteessa olevan halut lähtee lääkkeistä. Parisuhde kärsii ja ei saa seksistä tulevaa hyvää oloa. Ja itselläni lähti yöunet tosi pahasti lääkkeistä. En toki tiedä miten yleinen tämä ongelma on, mutta siitä voi laskea yks plus yks että kun tutkimusten mukaan unettomuus lisää masennusta merkittävästi, niin unet vievät lääkkeet ihan varmasti vahingoittavat toipumisprosessia.

AP

Itse sairastuin madennuslääkkeistä (ssri) skitsoaffektiiviseen häiriöön. Sain maniapsykoosin. Ihan hirveetä.

Ja taas yksi tyytymätän narkkari valittaa kun lääkäri ei kirjoittanut bentsoja vaan mielialalääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin madennuslääkkeistä (ssri) skitsoaffektiiviseen häiriöön. Sain maniapsykoosin. Ihan hirveetä.

No tämäkin vielä. Itselläkin läheinen joka sai maniapsykoosin, ei tosin masennuslääkkeistä vaan muista, mutta tunnetusti SSRI-lääkkeissä on tuo kohonnut riski myös. Ja psykoosi ei ole ihan kevyt homma. Tämä läheiseni ei koskaan toipunut täysin entiselleen, vaan hänellä on aikamoisia pelkotiloja nykyään.

AP

Vierailija kirjoitti:

Ja taas yksi tyytymätän narkkari valittaa kun lääkäri ei kirjoittanut bentsoja vaan mielialalääkkeet.

No enpä kyllä bentsojakaan olis toivonu. Eihän niitä voi kai edes käyttää kuin pari kuukautta. Ei siinä ajassa masennus parane.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Joopa joo. Ja sitten ihmisille syötetään näitä cocktaileja hamaan tappiin. Mäkin ehdin kokeilla yhtä sun toista troppia 15vuotta. Aina oli vaan uutta nappia tarjolla. Olisin kaivannut keskustelua, uraohjausta, jotain tukea. Mistään saanut mitään paitsi maksamalla kalliisti. Ja rahastukseltahan se tuntui. Kymppitonneja meni kankkulan kaivoon. Nykyään olen hyvin lääke- ja terapiavastainen.

Läheisyys on businestä. Tämä sopii varsin mainiosti palveluyhteiskuntaan. Monien ihmisten mt-häiriöt jäisi pois sillä, että aidosti välittäisimme toisistamme ja huomioisimme toisten tunteet.

P.S. Muistattekos vielä professori Peter Gøtzschen kirjat, kuten Tappavat Lääkkeet ym? Kannattaa lukea uudelleen ja pohtia olivatko hänen esittämänsä, Cochrane instituutissa istuessaan tekemät havainnot, lopulta oikeita, vaikka ne tuolloin ammuttiin alas huuhaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on ihan yksinkertainen. Niillä ei ole mitään muutakaan mitä tarjota. Ja lääkärin velvollisuus on tarjota hoitoa, jos havaitsee sairauden. Kyllä lääkärit tietää, että keskusteluhoito (erilaiset psykoterapiat esimerkiksi) on tehokas hoito masennukseen, mutta kun sitä ei ole saatavilla niin määrätään masennuslääke, jotta olisi edes jotain hoitoa yritetty.

Toisaalta eihän ne joka vaivaan muutenkaan tarjoa lääkkeitä, kun tietävät niiden ongelmat. Itseni oli esim. vaikeaa saada unilääkkeitä ja sain aluksi vain ohjeita parempaan unihygieniaan. Kun intin tarpeeksi, niin kirjoitti jonkun kevyen reseptin.

AP

Joo mutta vallalla on konsensus, jonka mukaan unilääkkeiden haitat on suuria ja siksi pyritään unettomuuden lääkkeettömään hoitoon ensisijaisesti. Ja samalla on vallalla konsensus, että masennus on herkästi invalidisoiva ja siksi se pitää yrittää hoitaa tehokkaasti varhaisvaiheessa ja samalla, että masennuslääkkeiden haitat on verraten pienet. Itse en ihan jaa näitä näkemyksiä, mutta alalla on vallalla tuollainen ajattelu.

Joo ja esim. Mehiläisen entinen johtava psykologi Aku Kopakkalakaan ei jaa tätä näkemystä. Hän on tästä kirjoittanut hyvin kattavasti käyden läpi vallitsevan tutkimustiedon ja sen perusteella lääkkeet auttaa aika vähäisesti. Kyseenalaistaisin myö sitä, että mitä se tekee hyvinvoinnille kun vaikka parisuhteessa olevan halut lähtee lääkkeistä. Parisuhde kärsii ja ei saa seksistä tulevaa hyvää oloa. Ja itselläni lähti yöunet tosi pahasti lääkkeistä. En toki tiedä miten yleinen tämä ongelma on, mutta siitä voi laskea yks plus yks että kun tutkimusten mukaan unettomuus lisää masennusta merkittävästi, niin unet vievät lääkkeet ihan varmasti vahingoittavat toipumisprosessia.

AP

Aku sai lähtöpassit, kun ilkesi esittää mielipiteensä televisiossa ja sattui olemaan yrityksen nimi paidassa. On sen jälkeen ollut nurkkaan ajettuna.

- eri

Opamoxia voi käyttää vuosiakin jos käyttää oikein! Eikä käytä päihteitä. Tämän on ihan psykiatri sanonut. Hyödyt oikein käytettynä paremmat kuin haitat.Auttaa myös yöuniin jonkun verran kun ylivireä mieli rauhoittuu.

Lääketiede perustuu suurilta osin lääkkeisiin. Niiden tutkimiseen löytyy rahoittajia, joten tuo on se osa-alue joka etenee jatkuvasti. Terveydessä on kuitenkin muitakin osia, joiden tutkimuksille ei välttämättä löydykään niin innokkaita rahoittajia. Esim tää lääkejuttu perustuu siihen, että ihminen on jo sairas apua hakiessaan, jolloin lääke on se apu. Tuo kuitenkaan harvoin tekee terveeksi. Tarvis tutkia paljon enemmän terveyttä ylläpitävää ja tehostavaa osa-aluetta, mutta kuka siihen haluais tutkimusrahoja laittaa? Kun eihän niitä rahoja ns tyhjään sijoiteta, vaan oletetaan että ne sais takaisin isompana. Tämän vuoksi terveyden lisäämisen tutkimus on tosi vähäistä, vaikka se olis ainaki omasta mielestä just se olennaisin tutkimuskohde.

Vierailija kirjoitti:

Ja taas yksi tyytymätän narkkari valittaa kun lääkäri ei kirjoittanut bentsoja vaan mielialalääkkeet.

Eiköhän ne nrkkarit tiedä, että bentsoja saa kadulta ja yksityiseltä.

Ja mikä vika bentsoissa?

Ja minä taas olisin syönyt essitalopraamia vaikka lopun ikäni. Sillä oli ainoastaan negatiivinen vaikutus intiimielämään, niin parisuhteessa elävänä oli pakko se lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin madennuslääkkeistä (ssri) skitsoaffektiiviseen häiriöön. Sain maniapsykoosin. Ihan hirveetä.

No tämäkin vielä. Itselläkin läheinen joka sai maniapsykoosin, ei tosin masennuslääkkeistä vaan muista, mutta tunnetusti SSRI-lääkkeissä on tuo kohonnut riski myös. Ja psykoosi ei ole ihan kevyt homma. Tämä läheiseni ei koskaan toipunut täysin entiselleen, vaan hänellä on aikamoisia pelkotiloja nykyään.

AP

Niin mullakin. Psykoosi vuodelta 2018. En vieläkään kykene täyspäiväiseen työntekoon.

Luulen että olisin itse tarvinnut jonkinlaista apua jo viimeistään yläasteella, mutta aikuisten tapa suhtautua asioihin oli syyllistää minua hankalasta käytöksestä sen sijaan että olisi osattu miettiä mistä se johtui (mm kiusaaminen koulussa mitä opettajat eivät ottaneet vakavasti ja pitivät minua hankalana). En tiedä oisko lääkehoito auttanut vai ei, mutta ainakin olisi ollut suuri hyöty jos joku olisi ottanut asiat vakavasti ja jutellut.

Nyt tässä vaiheessa on olo että I dont know how to adult ja kaikessa kummittelee joku perusturvallisuuden puute, kestän muutoksia huonosti ja murehdin kaikkea mahdollista mitä tulevaisuudessa voi tapahtua. Ja ei, sitä ei saa järjellä poistettua vaikka tiedän itsekin etteivät ongelmat ole niin ylitsepääsemättömiä että heti aamulla alkava lamauttava ahdistuskohtaus olisi reaktiona oikeassa suhteessa itse asiaan. Ahdistus häipyy heti kun tilanne rauhoittuu ja saan arjesta lomaa, eli vika on jossain mikä pitäisi ja voisikin ehkä korjata. Mutta ei ole ketään jonka kanssa voisi asiasta aidosti keskustella ja pohtia. Ja tietysti tuo maailman nykyinen tilanne ja sotahullu itänaapuri. Totta kai se tuo lisää epävarmuutta ja huolta, aivan kuin niitä ei olisi ollut jo entuudestaan tarpeeksi.

Kaikesta tulee mieleen että halvemmaksi yhteiskunnalle tulisi jos mielenterveyspalvelut olisivat helpommin saavutettavissa, ja hoito olisi muutakin kuin napit käteen ja koita pärjäillä. Jos vain yhteiskunnassa olisi enemmän sitä täälläkin peräänkuulutettua toisten huomioimista ja yhteisöllisyyttä. Ettei tuntuisi että on ihan yksin.

Nykyiselle sukupolvelle sentään koulupsykologin luona käyminen ei ole enää samanlainen tabu kuin omana aikana, voi sitä ilkkumista ja halveksuntaa jos joku sai vihiä että joku oli joutunut koulupsykologille. Ja nimenomaan joutunut, en muista kenenkään menneen sinne vapaaehtoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Itse eniten kaipaisin jutteluapua, mutta olen jo ymmärtänyt ettei sitä ole helppo saada. Lääkkeistä on varmasti apua joillekin mutta luulen että niitä annetaan julkiselta puolelta myös korvaamaan muuta apua, koska mihinkään ei ole resursseja.

Jos jutella haluaa silloin voi pyytää vaikka viestillä jollekin psykologille ajan. Minulle ei ole koskaan lääkärit edes yrittänyt kirjoittaa mielialalääkkeitä, edes julkisella mutten ole sinne mennyt juttelemaan vaan hakemaan hoitoa oikeaan vaivaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja taas yksi tyytymätän narkkari valittaa kun lääkäri ei kirjoittanut bentsoja vaan mielialalääkkeet.

Eiköhän ne nrkkarit tiedä, että bentsoja saa kadulta ja yksityiseltä.

Ja mikä vika bentsoissa?

No on niissä paljonkin vikaa, tyhmät vetelee niitä kuin leipää ja alkoholin kanssa, siihen vielä pössytellään ja ovat kuin zombeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse eniten kaipaisin jutteluapua, mutta olen jo ymmärtänyt ettei sitä ole helppo saada. Lääkkeistä on varmasti apua joillekin mutta luulen että niitä annetaan julkiselta puolelta myös korvaamaan muuta apua, koska mihinkään ei ole resursseja.

Jos jutella haluaa silloin voi pyytää vaikka viestillä jollekin psykologille ajan. Minulle ei ole koskaan lääkärit edes yrittänyt kirjoittaa mielialalääkkeitä, edes julkisella mutten ole sinne mennyt juttelemaan vaan hakemaan hoitoa oikeaan vaivaan.

Kuulostaa siltä ettet pidä mielenterveyden ongelmia oikeana vaivana, mutta se ei varmaan ollut tarkoitus? Terveyspalvelut ovat niin ylikuormitettuja ettei sinne saa helposti aikoja vaikka pyytäisi vain sitä keskusteluapua tai lyhytterapiaa (en tiedä sisältyykö terapiaan aitoa keskustelua, joku muu voi ehkä sanoa tarkemmin)

Miten psykologilla käynti eroaa lyhytterapiasta? Sama asia?

Helpointahan olisi jos ihmiset voisivat keskustella enemmän ilman ammattilaisia, mutta nykykulttuuri ei taida taipua siihen kun kaveritkin nähdään usein riesana, vieraat haisevat kolmen päivän päästä, vanhempiinkaan ei saisi pitää liikaa yhteyttä jne jne...

Osaisko ne kaverit tai vanhemmat auttaa esim. CPTSD-oireiden hoidossa? Voin sanoa että suurin osa ei kestä edes kuulla asioista mistä minä puhun ammattilaiselle, saati sitten kommentoida niitä mitenkään järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Osaisko ne kaverit tai vanhemmat auttaa esim. CPTSD-oireiden hoidossa? Voin sanoa että suurin osa ei kestä edes kuulla asioista mistä minä puhun ammattilaiselle, saati sitten kommentoida niitä mitenkään järkevästi.

Todennäköisesti eivät silloin kun ongelmat ovat isoja, mutta monella vaikuttaisi perusturvallisuuteen jo se että tuntisi tulevansa kuulluksi ja että voisi puhua ongelmista ja huolista jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Se selventää omiakin ajatuksia paremmin kuin yksin märehtiminen. Parempi tietysti jos pääsisi ammattilaisen pakeille, mutta suurelle osalle se ei ole mahdollista edes silloin kun ongelmat ovat isoja. Lapsetkin kuulemma kasvavat pois jonoista kun odottavat apua, ja sitten alkaakin uusi jonottaminen aikuisten puolella. Ongelmat ovat siinä vaiheessa tuskin ainakaan lieventyneet.