Ärsyttää miten lääkärit aina tunkee masennuslääkkeitä. Hyvin usein ne ei toimi.

Minulla toimi oikein loistavasti. Sain ikään kuin oman itseni takaisin.

Onneksi hain apua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla toimi oikein loistavasti. Sain ikään kuin oman itseni takaisin.

Onneksi hain apua.

Kylhän ne joskus toimii. Onneksi sentään ettei meitä nyt ihan totaalisesti huijata tässä hommassa.

Ap

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

En suostu masennuslääkkeisiin. Otan tarvittaessa opamoxin 15 mg tai puolikkaan, minulla tuntuu toimivan. En pelkää kauhukuvia että tähän jää koukkuun jne. Käytän lääkärin ohjeen mukaisesti.

Itse eniten kaipaisin jutteluapua, mutta olen jo ymmärtänyt ettei sitä ole helppo saada. Lääkkeistä on varmasti apua joillekin mutta luulen että niitä annetaan julkiselta puolelta myös korvaamaan muuta apua, koska mihinkään ei ole resursseja.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Onko se just se osasto jonka opiskelu on tehty niin järjettömän kalliiksi ettei ihmisillä ole siihen mahdollisuutta vaikka olisikin haluja? En ainakaan itse voisi laittaa kymppitonneja jatko-opiskeluun, enkä ymmärrä miten se voi olla niin kallista.

Vierailija kirjoitti:

Itse eniten kaipaisin jutteluapua, mutta olen jo ymmärtänyt ettei sitä ole helppo saada. Lääkkeistä on varmasti apua joillekin mutta luulen että niitä annetaan julkiselta puolelta myös korvaamaan muuta apua, koska mihinkään ei ole resursseja.

Tavoitetila. Muutos alkoi 1990-luvun lamasta, jolloin hoitopaikkoja alettiin järjestelmällisesti ajaa alas. Siirryttiin avohoitoon. Avohoidossa olisi tarvittu psykososiaalista tukea, terapeutteja ym. mutta ne ovat kalliita. Tästä syystä ne palvelut sälytettiin yhdistysten eli vapaaehtoisten toteutettavaksi, lähinnä kokemusasiantuntijuus- näkökulmasta. Parasta palvelua mielenterveysasioissa saa tästä syystä Mieli ry ym. yhdisten kautta. Palvelu on vielä siinä mielessä fiksua, ettei siitä tehdä minkäänlaisia potilaskirjauksia.

Kaikki lähtee siittä omasta asenteesta että haluaako edes parantua. Hyvin harva lääke oikeasti auttaa jos lääkkeen syöjän asenne on että ei halua edes lääkkeiden auttavan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Onko se just se osasto jonka opiskelu on tehty niin järjettömän kalliiksi ettei ihmisillä ole siihen mahdollisuutta vaikka olisikin haluja? En ainakaan itse voisi laittaa kymppitonneja jatko-opiskeluun, enkä ymmärrä miten se voi olla niin kallista.

Psykiatriksi opiskellaan kuten mihin tahansa lääketieteen erikoistumisalaan. Ei maksa mitään. Psykoterapeutiksi jos haluaa, niin pitää olla sopiva pohjakoulutus ja lisäksi maksaa (yleensä) itse kallis psykoterapiakoulutus.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Onko se just se osasto jonka opiskelu on tehty niin järjettömän kalliiksi ettei ihmisillä ole siihen mahdollisuutta vaikka olisikin haluja? En ainakaan itse voisi laittaa kymppitonneja jatko-opiskeluun, enkä ymmärrä miten se voi olla niin kallista.

Tarkoitat psykoterapeutteja. He ovat eri asia, vaikka psykiatrikin voi toimia psykoterapeuttina, jos on suorittanut kalliin psykoterapeuttikoulutuksen.

Lyhyt kertaus:

Psykiatri on psykiatriaan erikoistunut lääkäri. Lääkäri on siis lääketieteen ammattilainen ja siksi hoito painottuu lääkkeelliseen lähtökohtaan. Psykiatri kirjoittaa lausunnot ja reseptit. Kukaan muu ei niitä voi tehdä.

Psykologi on lähinnä tilastotieteeseen ja tutkimuksiin perehtynyt korkeakoulutettu, jolla ei ole lääkkeiden määräämisoikeutta.

Psykologit ja psykiatrian erikoislääkärit ovat etusijalla psykoterapeuttikoulutuksessa, joka maksaa kymmeniä tuhansia lähinnä siksi, että opintojen aikana opiskelija joutuu käymään 200-300 tuntia terapiassa. Kognitiivisen puolen psykoterapeuttikoulutukselle tulee hintaa noin 35 - 40 tuhatta, harvinaisemman analyyttisen puolen noin 70 tuhatta.

Lisäksi on suojaamattomia nimikkeitä, kuten lyhytterapeutti tai mitä vaan muuta kuin psykoterapeutti, joilla ei ole virallista pätevyyttä. Virallinen pätevyys on esimerkiksi kelakorvausten edellytys.

Syy on ihan yksinkertainen. Niillä ei ole mitään muutakaan mitä tarjota. Ja lääkärin velvollisuus on tarjota hoitoa, jos havaitsee sairauden. Kyllä lääkärit tietää, että keskusteluhoito (erilaiset psykoterapiat esimerkiksi) on tehokas hoito masennukseen, mutta kun sitä ei ole saatavilla niin määrätään masennuslääke, jotta olisi edes jotain hoitoa yritetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse eniten kaipaisin jutteluapua, mutta olen jo ymmärtänyt ettei sitä ole helppo saada. Lääkkeistä on varmasti apua joillekin mutta luulen että niitä annetaan julkiselta puolelta myös korvaamaan muuta apua, koska mihinkään ei ole resursseja.

Tavoitetila. Muutos alkoi 1990-luvun lamasta, jolloin hoitopaikkoja alettiin järjestelmällisesti ajaa alas. Siirryttiin avohoitoon. Avohoidossa olisi tarvittu psykososiaalista tukea, terapeutteja ym. mutta ne ovat kalliita. Tästä syystä ne palvelut sälytettiin yhdistysten eli vapaaehtoisten toteutettavaksi, lähinnä kokemusasiantuntijuus- näkökulmasta. Parasta palvelua mielenterveysasioissa saa tästä syystä Mieli ry ym. yhdisten kautta. Palvelu on vielä siinä mielessä fiksua, ettei siitä tehdä minkäänlaisia potilaskirjauksia.

Mutta siellähän tähdennetään ettei avun ole tarkoitus korvata ns ammattiapua, eli psykoterapiaan tms hakemista.

Luulisin että itteä auttaisi jo jos asioista voisi keskustella läheisten tai ystävien kanssa. Mutta perheessä ei ole koskaan osattu puhua eikä kukaan tunnu edes ymmärtävän mitä yritän kertoa. Ystävät taas ovat kiireisiä ja monilla heistä on omat murheensa jotka kuormittavat. Yhtäkkiä tullut ymmärrys että Suomeenkin voi taas tulla ihan oikeasti sota ei myöskään auta, ja kuormittaa kaikkia entisestään pahentaen aiempia huolia. Kun ei tiedä mitä sen kanssa tapahtuu muutaman vuoden päästä. Tai tänä vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee siittä omasta asenteesta että haluaako edes parantua. Hyvin harva lääke oikeasti auttaa jos lääkkeen syöjän asenne on että ei halua edes lääkkeiden auttavan

Sitten voitaisiin määrätä lääkemyönteisille vaan plaseboa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee siittä omasta asenteesta että haluaako edes parantua. Hyvin harva lääke oikeasti auttaa jos lääkkeen syöjän asenne on että ei halua edes lääkkeiden auttavan

Sanoisin, ja tutkimuksetkin tukee, että hyödyllisintä on psykoterapia. Jos yrittää yksin ilman keskusteluapua parantua, niin ei lääkkeet välttämättä riitä. Etenkään jos niillä ei ole muuta vastetta kuin lume. Mut sitä voi vaikka mun kohdalla miettiä että mitä se mjn paranemiselle teki, että olin niin sumussa että olin lähes mykkä sosiaalisissa tilanteissa? Kaverien kanssa oli vaikeaa olla, uusiin ihmisiin täysin mahdotonta tutustua. Vaikka olisi motivaatiota parantua, niin mulla lääkkeet kyllä vain heikensi kaikkea muuta työtä mitä tein paranemisen eteen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Onko se just se osasto jonka opiskelu on tehty niin järjettömän kalliiksi ettei ihmisillä ole siihen mahdollisuutta vaikka olisikin haluja? En ainakaan itse voisi laittaa kymppitonneja jatko-opiskeluun, enkä ymmärrä miten se voi olla niin kallista.

Tarkoitat psykoterapeutteja. He ovat eri asia, vaikka psykiatrikin voi toimia psykoterapeuttina, jos on suorittanut kalliin psykoterapeuttikoulutuksen.

Lyhyt kertaus:

Psykiatri on psykiatriaan erikoistunut lääkäri. Lääkäri on siis lääketieteen ammattilainen ja siksi hoito painottuu lääkkeelliseen lähtökohtaan. Psykiatri kirjoittaa lausunnot ja reseptit. Kukaan muu ei niitä voi tehdä.

Psykologi on lähinnä tilastotieteeseen ja tutkimuksiin perehtynyt korkeakoulutettu, jolla ei ole lääkkeiden määräämisoikeutta.

Psykologit ja psykiatrian erikoislääkärit ovat etusijalla psykoterapeuttikoulutuksessa, joka maksaa kymmeniä tuhansia lähinnä siksi, että opintojen aikana opiskelija joutuu käymään 200-300 tuntia terapiassa. Kognitiivisen puolen psykoterapeuttikoulutukselle tulee hintaa noin 35 - 40 tuhatta, harvinaisemman analyyttisen puolen noin 70 tuhatta.

Lisäksi on suojaamattomia nimikkeitä, kuten lyhytterapeutti tai mitä vaan muuta kuin psykoterapeutti, joilla ei ole virallista pätevyyttä. Virallinen pätevyys on esimerkiksi kelakorvausten edellytys.

Kiitos, tuo selvensi todella paljon! Vaikuttaa siltä ettei psykoterapeuttivajetta ole ihan helppo korjata.

Vierailija kirjoitti:

Syy on ihan yksinkertainen. Niillä ei ole mitään muutakaan mitä tarjota. Ja lääkärin velvollisuus on tarjota hoitoa, jos havaitsee sairauden. Kyllä lääkärit tietää, että keskusteluhoito (erilaiset psykoterapiat esimerkiksi) on tehokas hoito masennukseen, mutta kun sitä ei ole saatavilla niin määrätään masennuslääke, jotta olisi edes jotain hoitoa yritetty.

Toisaalta eihän ne joka vaivaan muutenkaan tarjoa lääkkeitä, kun tietävät niiden ongelmat. Itseni oli esim. vaikeaa saada unilääkkeitä ja sain aluksi vain ohjeita parempaan unihygieniaan. Kun intin tarpeeksi, niin kirjoitti jonkun kevyen reseptin.

AP

Ehkä psykoterapian ei pitäisi olla niin järjettömän kallista, että opiskelijoidenkin laskut ovat kymppitonnia.

Luulisi yhteiskunnalle olevan helpompaa ja halvempaakin että ihmisten mielenterveysongelmat olisi helppo hoitaa ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa? Nyt tuntuu että psykoterapiasta on tullut jonkinlainen kallis eliittihoitomuoto, jonka ei ole edes tarkoitus olla helposti saatavilla.

Onneksi mielenterveydelle voi tehdä itse todella paljon, mutta siinä tarvitsisi useimmiten jonkinlaista keskusteluapua tueksi. Ihminen on kuitenkin laumaeläin, emmekä me ole kehittyneet pärjäämään ihan yksin, vaikka Suomessa moni niin jostain syystä kuvitteleekin. Totuushan on että perhekeskeisissä ja sosiaalisemmissa kulttuureissa ihmisten mielenterveys on keskimäärin paremmalla tolalla kuin täällä, vaikka olot olisivat muuten karmeammat. Suomen onnellisuus mittaa oikeasti tyytyväisyyttä elinoloihin, joka on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, psykiatrian erikoislääkäreitä on vähän ja halukkuus opiskella psykiatriaa on vähäistä. Lääkärit tietätävät lääkkeiden NNT ja NNH arvot, toisin sanoen, hyödyt ja haitat. Ongelma on se, että koska terapiaa tai muuta tukea ei ole tarjolla, tai ne ovat kalliita, kokeillaan mieluummin lääkkeitä. Toinen ongelma on se, että hyvin monet uskovat lääkkeen toimintaan. Pelkkä usko, eli lume, on kutakuinkin yhtä tehokas kuin SSRI/SNRI lääkkeiden teho. Ei siis kannata viedä pois uskoa lääkkeeseen.

Lääkärit tietävät senkin, että jos masentunelle seksuaalinen nautinto on viimeinen jota hän tuntee, lääkitys voi viedä sen pois ikuisiksi ajoiksi. Harvoille masennuslääke auttaa seksuaalisen nautinnon saavuttamiseen. Seksuaalisen nautinnon puuttuminen liittyy NNH-laskentaan.

Lääkekokeilut ja muut hoitokokeilut voivat auttaa ihmistä tajuamaan sen, että hänen itsensä pitää oppia tunnistamaan tekijät, jotka masennusta ylläpitävät. Lääke ei osaa puhua eikä antaa oppeja miten elää. Lääke voi kuitenkin auttaa sumentamaan pään sisäisiä ajatuksia sen verran, että ihminen siirtyy tarkastelemaan itseään objektipositiosta, joka on se ainoa tapa parantua sairaudesta.

Joopa joo. Ja sitten ihmisille syötetään näitä cocktaileja hamaan tappiin. Mäkin ehdin kokeilla yhtä sun toista troppia 15vuotta. Aina oli vaan uutta nappia tarjolla. Olisin kaivannut keskustelua, uraohjausta, jotain tukea. Mistään saanut mitään paitsi maksamalla kalliisti. Ja rahastukseltahan se tuntui. Kymppitonneja meni kankkulan kaivoon. Nykyään olen hyvin lääke- ja terapiavastainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee siittä omasta asenteesta että haluaako edes parantua. Hyvin harva lääke oikeasti auttaa jos lääkkeen syöjän asenne on että ei halua edes lääkkeiden auttavan

Sitten voitaisiin määrätä lääkemyönteisille vaan plaseboa.

Niistä ei ainakaan ole mömmöjen haittoja. Psilolääkitys kiinostaisi. Yksi tai kaksi hoitokertaa on maailmalla vaikuttanut paremmin kuin vuosien huonot lääkkeet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on ihan yksinkertainen. Niillä ei ole mitään muutakaan mitä tarjota. Ja lääkärin velvollisuus on tarjota hoitoa, jos havaitsee sairauden. Kyllä lääkärit tietää, että keskusteluhoito (erilaiset psykoterapiat esimerkiksi) on tehokas hoito masennukseen, mutta kun sitä ei ole saatavilla niin määrätään masennuslääke, jotta olisi edes jotain hoitoa yritetty.

Toisaalta eihän ne joka vaivaan muutenkaan tarjoa lääkkeitä, kun tietävät niiden ongelmat. Itseni oli esim. vaikeaa saada unilääkkeitä ja sain aluksi vain ohjeita parempaan unihygieniaan. Kun intin tarpeeksi, niin kirjoitti jonkun kevyen reseptin.

AP

Joo mutta vallalla on konsensus, jonka mukaan unilääkkeiden haitat on suuria ja siksi pyritään unettomuuden lääkkeettömään hoitoon ensisijaisesti. Ja samalla on vallalla konsensus, että masennus on herkästi invalidisoiva ja siksi se pitää yrittää hoitaa tehokkaasti varhaisvaiheessa ja samalla, että masennuslääkkeiden haitat on verraten pienet. Itse en ihan jaa näitä näkemyksiä, mutta alalla on vallalla tuollainen ajattelu.