YLE: Suomen Pankki ei halua, että suomalaisten ostovoima palautetaan yleiskorotuksilla. Kiihdyttäisi muka inflaatiota vain lisää. Mitä mieltä olette asiasta, tarvitseeko suomalaisilla enää olla varaa sähköön ja ruokaan niin kuin oli ennen?
Näin sanottiin YLEn tv-uutisissa. Suomen Pankki väittää, että yleiskorotuksen kiihdyttäisivät inflaatiota.
Kovaa puhetta pankkiherroilta, kertoo kyllä kaiken Suomen kansalaisten arvostuksesta, kun kyse on tavisduunareista.
Suomessa tavikset ovat saaneet kärvistellä nollakorotuksilla jo vuodesta 2016 asti, vaikka hinnat ovat hurjasti nousseet. Aiemminhan yleiskorotuksilla pidettiin tavisten ostovoima kunnossa, kun inflaatio sitä olisi muuten nakertanut, mutta nykyään ei.
Joko alkaa kurjistaminen riittämään? Voiko täällä enää tehdä työtä?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Is communism society a stateless, classless, moneyless and familyless society?
Vähän samaa kuin nykyään Suomessa ruoka ja leivonnaiset ovat -ton, -ton, -ton, -ton.
Eli maku kadotettu alkuperäisiä korvaavien ainesosien alati kasvavaan osuuteen.
Inflaatio on kuluttajan syytä eli heti kun kuluttajalla on varaa, hän ostaa myös kalliimmalla. Tästä tulee ikuinen kehä eli ostetaan yhä kalliimmalla, jos on varaa. Nyt jos katkaisee tuon kehän kun ei ole varaa niin kallis jää kauppoihin kauppojen harmiksi ja saa hinnat laskemaan.
Köyhä ei ole vielä tarpeeksi kyykyssä, jos hänestä ei tule hyvää jalkarahia sikarihuoneeseen.
Mites Ranskassa palkankorotukset? Toisesta ketjusta just luin että 62 eläkkeelle ja 7 tunnin työpäivä. Että mitä
Vierailija kirjoitti:
Miksi saksassa tehtiin näin mutta suomessa tarjotaa sitä max 1% korotusta ja kertakorvaus ehkä korkeintaan 100e.
"Saksan suurin ammattiliitto, metalli- ja elektroniikka-alan IG Metall on hyväksynyt uuden työehtosopimuksen. Työntekijöiden palkat nousevat ensi vuonna 5,2 prosenttia ja vuonna 2023 3,3 prosenttia. Lisäksi työntekijät saavat 3 000 euron verottoman korvauksen, joka maksetaan kahdessa erässä."
Saksassa ammattiliittoon ei kuulu kuin 20% työntekijöistä.. IG Metall edustaa etenkin auto- ja elektroniikkajättien työntekijöitä. Mersu, Audi, Siemens jne. ilmeisesti ei halua menettää työntekijöitään. Ei ole kyse siis mistään yleiskorotuksesta. Kertakorvaus on yrityksille verotuksellisesti edullinen tietyissä rajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Inflaatio on kuluttajan syytä eli heti kun kuluttajalla on varaa, hän ostaa myös kalliimmalla. Tästä tulee ikuinen kehä eli ostetaan yhä kalliimmalla, jos on varaa. Nyt jos katkaisee tuon kehän kun ei ole varaa niin kallis jää kauppoihin kauppojen harmiksi ja saa hinnat laskemaan.
Nyt kyllä hallitus on avustanut tässä parhaansa mukaan jakamalla 2020-2022 tukia sellaisillekin, jotka eivät mitään olisi tarvinneet. Ei se ole ihme, että sijoitusbloggareita tänä päivänä riittää tai tuplalapsilisät pistetään haisemaan, jos ei ole säästäväistä tyyppiä.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin on totta, että jos suurempi rahamäärä jahtaa samaa määrää tuotteita, niin siitä seuraa inflaatio. Ja lisäksi suuremmat palkat nostavat tuotteiden hintoja joka kasvattaa inflaatiota.
Tilaisuus teki varkaan ja yritykset ovat nostaneet hintatasoa 200-300 % enemmän kuin reaalikustannusten nousun vuoksi olisi ollut tarpeellista. Tällä tavalla kaikki velkaelvytys on valunut kuluttajan käsien kautta tiettyjen yritysten taseeseen.
Eihän ihmiset mitään ostovoimaa tarvitse herranen aika. Saavat mädäntyä rauhassa omaan p*skaansa, yritykset taikovat miljardeja vain olemassa olollaan tyhjästä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihmiset mitään ostovoimaa tarvitse herranen aika. Saavat mädäntyä rauhassa omaan p*skaansa, yritykset taikovat miljardeja vain olemassa olollaan tyhjästä.
Valtion tuet yrityksille vääristävät kilpailua. Jos yritys ei ole kannattava, niin sen pitää antaa mennä konkurssiin. Korkeat hinnat yleensä luovat uusia innovatiivisia yrityksiä, jotka tekevät asiat tehokkaamin ja halvemmalla, mutta valtion rahaelvytyksen varassa olevaan järjestelmään ei synny uusia yrityksiä, koska yritysten tulot eivät ole vakaalla pohjalla. Uusilta yrityksiltä vaaditaan yhtä suuret satsaukset kaikkeen mahdolliseen kuin suuryrityksiltä, niin käytännössä suuryritykset muodostuvat monopoliyrityksiksi, kun uusia yrityksiä ei synny markkinoille.
Vierailija kirjoitti:
Inflaatio on kuluttajan syytä eli heti kun kuluttajalla on varaa, hän ostaa myös kalliimmalla. Tästä tulee ikuinen kehä eli ostetaan yhä kalliimmalla, jos on varaa. Nyt jos katkaisee tuon kehän kun ei ole varaa niin kallis jää kauppoihin kauppojen harmiksi ja saa hinnat laskemaan.
Muista että olemme EU-markkinoilla ja siellä suurin osa kuluttajista on säilyttänyt ostovoimansa mikä tulee nostamaan hintoja. Sillä ei ole vaikutusta, että piskuisessa Suomessa ei pystytä enää ostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin on totta, että jos suurempi rahamäärä jahtaa samaa määrää tuotteita, niin siitä seuraa inflaatio. Ja lisäksi suuremmat palkat nostavat tuotteiden hintoja joka kasvattaa inflaatiota.
Pitäisikö sille rahamäärän lisäämiselle laittaa sitten stoppi.
EKP:n painokone, kun on jauhanut täysillä v. 2008.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inflaatio on kuluttajan syytä eli heti kun kuluttajalla on varaa, hän ostaa myös kalliimmalla. Tästä tulee ikuinen kehä eli ostetaan yhä kalliimmalla, jos on varaa. Nyt jos katkaisee tuon kehän kun ei ole varaa niin kallis jää kauppoihin kauppojen harmiksi ja saa hinnat laskemaan.
Muista että olemme EU-markkinoilla ja siellä suurin osa kuluttajista on säilyttänyt ostovoimansa mikä tulee nostamaan hintoja. Sillä ei ole vaikutusta, että piskuisessa Suomessa ei pystytä enää ostamaan.
Niin olemme ja pelkästään Saksa painattaa 430 miljardia lisää käteistä tänä vuonna piilottaakseen tollisuutensa romahduksen EU:n sotimisen takia.
Nykyisen inflaation syy on EU:n setelirahoituksessa.
Tavallaan ovat oikeassa. Se on ikäänkuin keinotekoista apua, että nostettaisiin perässä palkkoja aina sitä mukaa, kun hinnat nousee. Siitä tulee vain ikuinen kierre, joka ei johda mihinkään. Paitsi siihen inflaation. Kohta se kurkku maksaa 200e ja palkka pitää nostaa 200 000 euroon. Eihän siinä ole mitään järkeä. Yhtä kusessa oltaisiin taas kohta, vaikka palkat nousisi nyt.
En kuitenkaan ole kansalaisten olojen kurjistamisen kannalla. Tottakai pitää pitää ihmisistä huoli.
Pitäisi vain hoitaa ne oikeat syyt kuntoon. Miksi me ollaan tässä jamassa? Minne suomalaisten verorahat valuu? Sitä kannattaa tarkastella enemmän.
Enkä ole putinisti, mutta nyt kannattaa ajatella Putinin lisäksi muutakin ja nähdä omien läpi.
Kyllä kelpaa talousnerojen 20000€/kk liksalla kertoa ettei palkankorotuksia duunareille. Täysin todellisuudesta vieraantuneita!
Joku 3% yleiskorotus 2000€/kk palkkaan on 60€! Sitten duunarit ryntäis joukolla ostelee kun on millä mällätä!
Samaan aikaan voidaan säätää lakeja esim. kaupan alan voitoista. Kyllä se suitsii inflaatiota.
Niin varmaan.
Ensin pitää erota eurosta ja EU:sta ja ottaa vaikka markka takaisin.
Sitten tietysti mahtikäskyllä tuplata palkat.
Tästä tietysti seuraa se, ettei Suomesta viedä ulos yhtään mitään.
Viimeinen sammuttaa valot.
Hyvä, jos sinulla riittää uskoa pakkovaltaan ja suunnitelmatalouteen.