Kolmannekselle 20-45-vuotiaista traumaattinen kokemus ensimmäisestä synnytyksestä on syy olla hankkimatta lisää lapsia

Vierailija kirjoitti:

Tyhmille naisille tulee yllätyksenä että vauva syntyy heidän maailmannavastaan.

Heidän maailmannapansa saattaa kärsiä eikä olekaan mikään maailmannapa. Siinå syy.

Luullaan olevansa enemmän kuin ihmisiä

Itsellä onneksi jo aikuiset lapset.

N43

Useampi aikuinen lapsi tuon ikäisellä - aistin vahvaa elämäm kolua.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee jo siitä, että ei kerrota synnytyksestä tarpeeksi. Ennen oli kunnon valmennukset, nykyään ei ole. Vaikka ei pitäisi pelotella, niin hyvä olisi kertoa mitä kaikkea voi tapahtua ja ennen kaikkea se, että mitä missäkin tilanteessa on tarpeen tehdä. Esim. mulle ei kukaan kertonut etukäteen, että käynnistetyssä synnytyksessä voi käydä niin, että supistuksia tulee tauotta. Mua supisti koko ajan kivuliaasti ja sitten välillä niin, että meinasi taju lähteä. Mä olisin saattanut voida  tai ainakin koettaa, kävellä siitä huolimatta, jos olisin tiennyt, että makaaminen lisää riskiä sille, että napanuora jää jumiin. Minulla siis kävi niin, että napanuora jäi puristuksiin ja päädyttiin kiirelliseen sektioon. Mulle ei jäänyt traumoja, vaan mulla oli tosi kivat kätilöt, hoitajat ja lääkärit. Mun mies sen sijaan kyllä sai traumoja, kun sille ei kukaan kertonut miksi mua alettiin kärrätä leikkuriin niin äkkiä, mitä siellä tapahtuu, olenko minä hengenvaarassa (en ollut) ja mihin mies voi mennä odottamaan. (Mulle nää asiat selitettiin hississä matkalla leikkuriin.) Niinpä se jäi synnytyssaliin miettimään, että onko nyt kuolemassa vaimo, lapsi vai molemmat. Mun miehelle oli iso kynnys lähteä toista lasta tekemään, kun se mietti vaan että mä voisin kuolla synnytykseen.  Tehtiin kuitenkin toinen lapsi ja se synnytys meni loistavasti ilman kivulievityksiä ja mitään puuttumisia.

Juuri tämä. Kyllä äidillä on oikeus saada tietoa synnytyksen etenemisestä, muutenkin kuin googlettamalla. Synnytysvalmennus oli jotain vauvan kuvan piirtelyä ja parisuhdepuhetta.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmille naisille tulee yllätyksenä että vauva syntyy heidän maailmannavastaan.

Heidän maailmannapansa saattaa kärsiä eikä olekaan mikään maailmannapa. Siinå syy.

Luullaan olevansa enemmän kuin ihmisiä

Itsellä onneksi jo aikuiset lapset.

N43

Useampi aikuinen lapsi tuon ikäisellä - aistin vahvaa elämäm kolua.

Ei sun wittus mikään maailmannapa oo, usko jo, seuraava ja parempi löytyy jo naapuristasi.

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Kyllä minä otin selvää, ostin synnytysvalmennus cd:n lähdin avoimin mielin ilman muita odotuksia kuin että toivottavasti terve lapsi ja äiti synnytyksen jälkeen. Synnytystä käynnistettiin melkein puolitoista viikkoa, lopulta se pakotettiin käyntiin, kaikki meni ihan ok ja kivut oli siedettävät, sitten lekuri puhkaisi kalvot ja kipu suorastaan räjähti käyntiin ihan muutamassa minuutissa. Tai kipu ja kipu, ei se edes ollut kivuksi määriteltävissä tyyliin sattuu sinne tai tuonne, vaan se oli kokovartalopakokauhu ja paniikki ja kuolemanpelko, oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja vastasin kyllä, tässä kohtaa katkesi filmi ensimmäisen kerran eli en pysty muistamaan mitä tapahtui. Seuraavaksi muistan kuinka epiduraalin laittaja esittelee itsensä, sen jälkeen kaikki sujuu taas ok kunnes tuli aika ponnistaa, vauva ei lähde tulemaan ulos. Kolme kamalaa tuntia ponnistamista ja sitten sektio, kun vauva saadaan ulos filmi katkeaa seuraavan kerran enkä muista mitään heräämöstä. Synnytyksen jälkeen kärsin pitkään oireista jotka tajusin myöhemmin ptds-oireiksi. En vaan pystynyt ajatella toista lasta ja aika kului kunnes oli liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Kyllä minä otin selvää, ostin synnytysvalmennus cd:n lähdin avoimin mielin ilman muita odotuksia kuin että toivottavasti terve lapsi ja äiti synnytyksen jälkeen. Synnytystä käynnistettiin melkein puolitoista viikkoa, lopulta se pakotettiin käyntiin, kaikki meni ihan ok ja kivut oli siedettävät, sitten lekuri puhkaisi kalvot ja kipu suorastaan räjähti käyntiin ihan muutamassa minuutissa. Tai kipu ja kipu, ei se edes ollut kivuksi määriteltävissä tyyliin sattuu sinne tai tuonne, vaan se oli kokovartalopakokauhu ja paniikki ja kuolemanpelko, oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja vastasin kyllä, tässä kohtaa katkesi filmi ensimmäisen kerran eli en pysty muistamaan mitä tapahtui. Seuraavaksi muistan kuinka epiduraalin laittaja esittelee itsensä, sen jälkeen kaikki sujuu taas ok kunnes tuli aika ponnistaa, vauva ei lähde tulemaan ulos. Kolme kamalaa tuntia ponnistamista ja sitten sektio, kun vauva saadaan ulos filmi katkeaa seuraavan kerran enkä muista mitään heräämöstä. Synnytyksen jälkeen kärsin pitkään oireista jotka tajusin myöhemmin ptds-oireiksi. En vaan pystynyt ajatella toista lasta ja aika kului kunnes oli liian myöhäistä.

Synnytyksen jälkeen luin myös jostain, että joillakin äideillä kalvojen puhkaisu käynnistetyssä synnytyksessä saatttaa aiheuttaa kivun räjähtämisen nollasta sataan tuolla lailla. En tiedä oliko siinä muutakin, käänsikö lekuri samalla ohi mennessään käynnistyslääkkeen täysille tai jotain.

Minusta kolmannes on iso luku.

Typerää keskustella syntyvyyden lisäämisestä, jos tällaiseen asiaan ei aiota edes puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Kyllä minä otin selvää, ostin synnytysvalmennus cd:n lähdin avoimin mielin ilman muita odotuksia kuin että toivottavasti terve lapsi ja äiti synnytyksen jälkeen. Synnytystä käynnistettiin melkein puolitoista viikkoa, lopulta se pakotettiin käyntiin, kaikki meni ihan ok ja kivut oli siedettävät, sitten lekuri puhkaisi kalvot ja kipu suorastaan räjähti käyntiin ihan muutamassa minuutissa. Tai kipu ja kipu, ei se edes ollut kivuksi määriteltävissä tyyliin sattuu sinne tai tuonne, vaan se oli kokovartalopakokauhu ja paniikki ja kuolemanpelko, oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja vastasin kyllä, tässä kohtaa katkesi filmi ensimmäisen kerran eli en pysty muistamaan mitä tapahtui. Seuraavaksi muistan kuinka epiduraalin laittaja esittelee itsensä, sen jälkeen kaikki sujuu taas ok kunnes tuli aika ponnistaa, vauva ei lähde tulemaan ulos. Kolme kamalaa tuntia ponnistamista ja sitten sektio, kun vauva saadaan ulos filmi katkeaa seuraavan kerran enkä muista mitään heräämöstä. Synnytyksen jälkeen kärsin pitkään oireista jotka tajusin myöhemmin ptds-oireiksi. En vaan pystynyt ajatella toista lasta ja aika kului kunnes oli liian myöhäistä.

Synnytyksen jälkeen luin myös jostain, että joillakin äideillä kalvojen puhkaisu käynnistetyssä synnytyksessä saatttaa aiheuttaa kivun räjähtämisen nollasta sataan tuolla lailla. En tiedä oliko siinä muutakin, käänsikö lekuri samalla ohi mennessään käynnistyslääkkeen täysille tai jotain.

Pakko vielä mainita että luulen että minulla oli ehkä elämäni ensimmäinen ja ainoa "sivupersoona" tuossa tilanteessa. Dissosiaatiohan on ymmärtääkseni sitä, että ylivoimaisen tilanteen edessä psyyke menee ikään kuin tilttiin ja muodostuu toinen persoonallisuus joka ottaa tilanteen haltuun ja vaikeimmillaan persoonat eivät ole ollenkaan tietoisia toisistaan. Mieheni sanoi että käyttäydyin synnytyssalissa normaalisti koko ajan, mutta minulla itselläni ei ole mitään mielikuvaa siitä mitä tapahtui. Sama myös tuon toisen muistikatkon aikana, jonka jäljille pääsin muutenkin vasta myöhemmin. Luulin aluksi että minut kursittiin kokoon leikkaussalissa ja kärrättiin saman tien synnyttäneiden osastolle. Vasta muiden äitien keskusteluista kuulin että pitäisi olla joku heräämö jossa vietetään muutama tunti kiireellisen sektion jälkeen. Jos olen tällaisessa ollut, minulla ei ole siitä mitään mielikuvaa. Lasta näytettiin minulle leikkaussalissa ja sen jälkeen seuraava mielikuva on hississä matkalla osastolle. Jos joku on sitä mieltä että voidaan viedä suoraan salista osastolle, kertokaa. Ehkä on mahdollista ettei toista muistikatkoa ollutkaan.

Haave oli kolmesta lapsesta, mutta tiesin jo ensimmäisen kohdalla, että viimeiseksi jäi. Sen verran iso trauma jäi. Harmittaa vieläkin, kun lapsella ei ole leikkikavereita, mutta aivan järkyttävä kokemus osastohoitoineen, hätäsektioineen ja molemmat teholla jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Kyllä minä otin selvää, ostin synnytysvalmennus cd:n lähdin avoimin mielin ilman muita odotuksia kuin että toivottavasti terve lapsi ja äiti synnytyksen jälkeen. Synnytystä käynnistettiin melkein puolitoista viikkoa, lopulta se pakotettiin käyntiin, kaikki meni ihan ok ja kivut oli siedettävät, sitten lekuri puhkaisi kalvot ja kipu suorastaan räjähti käyntiin ihan muutamassa minuutissa. Tai kipu ja kipu, ei se edes ollut kivuksi määriteltävissä tyyliin sattuu sinne tai tuonne, vaan se oli kokovartalopakokauhu ja paniikki ja kuolemanpelko, oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja vastasin kyllä, tässä kohtaa katkesi filmi ensimmäisen kerran eli en pysty muistamaan mitä tapahtui. Seuraavaksi muistan kuinka epiduraalin laittaja esittelee itsensä, sen jälkeen kaikki sujuu taas ok kunnes tuli aika ponnistaa, vauva ei lähde tulemaan ulos. Kolme kamalaa tuntia ponnistamista ja sitten sektio, kun vauva saadaan ulos filmi katkeaa seuraavan kerran enkä muista mitään heräämöstä. Synnytyksen jälkeen kärsin pitkään oireista jotka tajusin myöhemmin ptds-oireiksi. En vaan pystynyt ajatella toista lasta ja aika kului kunnes oli liian myöhäistä.

Synnytyksen jälkeen luin myös jostain, että joillakin äideillä kalvojen puhkaisu käynnistetyssä synnytyksessä saatttaa aiheuttaa kivun räjähtämisen nollasta sataan tuolla lailla. En tiedä oliko siinä muutakin, käänsikö lekuri samalla ohi mennessään käynnistyslääkkeen täysille tai jotain.

Pakko vielä mainita että luulen että minulla oli ehkä elämäni ensimmäinen ja ainoa "sivupersoona" tuossa tilanteessa. Dissosiaatiohan on ymmärtääkseni sitä, että ylivoimaisen tilanteen edessä psyyke menee ikään kuin tilttiin ja muodostuu toinen persoonallisuus joka ottaa tilanteen haltuun ja vaikeimmillaan persoonat eivät ole ollenkaan tietoisia toisistaan. Mieheni sanoi että käyttäydyin synnytyssalissa normaalisti koko ajan, mutta minulla itselläni ei ole mitään mielikuvaa siitä mitä tapahtui. Sama myös tuon toisen muistikatkon aikana, jonka jäljille pääsin muutenkin vasta myöhemmin. Luulin aluksi että minut kursittiin kokoon leikkaussalissa ja kärrättiin saman tien synnyttäneiden osastolle. Vasta muiden äitien keskusteluista kuulin että pitäisi olla joku heräämö jossa vietetään muutama tunti kiireellisen sektion jälkeen. Jos olen tällaisessa ollut, minulla ei ole siitä mitään mielikuvaa. Lasta näytettiin minulle leikkaussalissa ja sen jälkeen seuraava mielikuva on hississä matkalla osastolle. Jos joku on sitä mieltä että voidaan viedä suoraan salista osastolle, kertokaa. Ehkä on mahdollista ettei toista muistikatkoa ollutkaan.

En ollut heräämössä kiireellisen sektion jälkeen. Vauva oli pienen hetken rinnallani heti leikkauksen jälkeen, ja kun minua alettiin ommella, hänet vietiin siihen synnytyssaliin mistä oltiin leikkaukseen lähdetty. Isän ja hoitajien huomaan siis. Kun haavani oli ommeltu, minut vietiin siihen saliin ja sain vauvan rinnalle. Siellä vain hetken ihmettelimme, kerättiin tavarat ja minua lähdettiin kärräämään osastolle.

Synnytys meni olosuhteisiin nähden hyvin (syöksysynnytys). Hoitohenkilökunta kohteli tosi hyvin. Mutta eipä sitä kipua pysty unohtamaan, kun yli 4 kiloisen pojan puski maailmaan ilokaasun voimalla.

Synnytystä rankempana koin kuitenkin vauvavuoden. Se on ollut niin raskasta aikaa, että en halua enää ikinä kokea uudestaan. Ottaisin sterilisaation, mutta iän (26) ja lapsiluvun (1) takia en sitä saa. Viime yön painajainen oli se, että meille syntyi kaksoset joilla molemmilla oli vielä vammoja. Heräsin tuskanhiessä ja se oli aivan hirveä tunne, kun uni tuntui täysin todelta.

Synnytystä en jaksa edes muistella, mutta se aika osastolla.. jouduin olemaan 4 päivää. Maitoa ei noussut ollenkaan, ja vauvan paino tietenkin laski liikaa. Hoitajat kävi vuoron perään syyllistämässä ja haukkumassa. "Sun pitäis nyt miettiä aiotko ollenkaan imettää lastasi!" yksikin tuli tiuskimaan, kun pyysin lupaa että saisin sieltä jääkaapista vielä vähän hakea maitoa nälkäänsä huutavalle vauvalle :( kaksi hoitajaa tuli esittelemään sähköistä rintapumppua ja purskahdin itkuun. Olin niin sekaisin kaikesta väsymyksestä ja sitten tehtiin kaikin tavoin selväksi, miten epäonnistunut ja viallinen äiti olen kun ei maitoa tule (siltä se siis tuntui siinä hormonipöllyssä). Hoitajat vain ilmeettöminä katselivat seiniin kun itkin, ei yhtään ystävällistä sanaa. Maito nousi vasta kotona kun vauva oli viikon vanha. Jos vielä joskus päädyn synnyttämään, ihan varmasti pakkaan reppuun valmiiksi korvikkeen ja tuttipullon. En pidä lasta nälässä.

Kaikille tuleville synnyttäjille vinkki; varatkaa itse korviketta ja tuttipullo mukaan varuiksi synnärille. Pääsette helpommalla.

Ennen traumat tuli sodasta, nykyään synnytyksestä 🙄

Vierailija kirjoitti:

Kaikille tuleville synnyttäjille vinkki; varatkaa itse korviketta ja tuttipullo mukaan varuiksi synnärille. Pääsette helpommalla.

+särkylääkkeet, eväät ja iso vesipullo

Vierailija kirjoitti:

Ennen traumat tuli sodasta, nykyään synnytyksestä 🙄

Joopa joo. Nyt jo edesmennyt, vuonna 1930 syntynyt läheinen sanoi että lapsiluku jäi kahteen koska synnytyskokemukset olivat niin traumaattisia. Kautta historian on naiset saaneet traumoja synnytyksestä. Taidat olla mies kaikenlisäksi.

Synnytin kaksi lasta. En ihmettele, vaikka jää traumoja. Toinen oli syöksysynnytys. Lapsi syntyi Kätilöopiston käytävälle. Puolikuntoisena kotiin. Oli tosi raskasta aikaa. Ei enää koskaan, vaikka lapset ovat elämäni suurin ilo.

Tuo synnyttäjien ala-arvoinen kohtelu, mikä ihme siinä on taustalla? Tuleeko jotenkin huono äiti, jos muutaman päivän ajan saisi sellaista tavallista välittävää palvelua, että tuotaisiin ruoka huoneeseen kuten muiden osastojen potilaille, huolehdittaisiin että on puhdas vuode ja vähän kyseltäisiin kivuista, nukkumisesta, onko päässyt suihkuun jne. Mutta kun synnyttäneet on siellä vaan vaivoina...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siihen valmistautumiseen pitäisi saada tukea mutta itsekin voi ottaa selvää. Kaikki ei tule valmiina.

Kannattaa yrittää voida hyvin ja elää terveellisesti ja opetella kivunsietoa ja sellaista.

En ymmärrä, miten synnytys voisi olla syy olal hankkimatta lisää lapsia.

Kyllä minä otin selvää, ostin synnytysvalmennus cd:n lähdin avoimin mielin ilman muita odotuksia kuin että toivottavasti terve lapsi ja äiti synnytyksen jälkeen. Synnytystä käynnistettiin melkein puolitoista viikkoa, lopulta se pakotettiin käyntiin, kaikki meni ihan ok ja kivut oli siedettävät, sitten lekuri puhkaisi kalvot ja kipu suorastaan räjähti käyntiin ihan muutamassa minuutissa. Tai kipu ja kipu, ei se edes ollut kivuksi määriteltävissä tyyliin sattuu sinne tai tuonne, vaan se oli kokovartalopakokauhu ja paniikki ja kuolemanpelko, oksensin kaaressa, kätilö kysyi haluatko epiduraalin ja vastasin kyllä, tässä kohtaa katkesi filmi ensimmäisen kerran eli en pysty muistamaan mitä tapahtui. Seuraavaksi muistan kuinka epiduraalin laittaja esittelee itsensä, sen jälkeen kaikki sujuu taas ok kunnes tuli aika ponnistaa, vauva ei lähde tulemaan ulos. Kolme kamalaa tuntia ponnistamista ja sitten sektio, kun vauva saadaan ulos filmi katkeaa seuraavan kerran enkä muista mitään heräämöstä. Synnytyksen jälkeen kärsin pitkään oireista jotka tajusin myöhemmin ptds-oireiksi. En vaan pystynyt ajatella toista lasta ja aika kului kunnes oli liian myöhäistä.

Synnytyksen jälkeen luin myös jostain, että joillakin äideillä kalvojen puhkaisu käynnistetyssä synnytyksessä saatttaa aiheuttaa kivun räjähtämisen nollasta sataan tuolla lailla. En tiedä oliko siinä muutakin, käänsikö lekuri samalla ohi mennessään käynnistyslääkkeen täysille tai jotain.

Pakko vielä mainita että luulen että minulla oli ehkä elämäni ensimmäinen ja ainoa "sivupersoona" tuossa tilanteessa. Dissosiaatiohan on ymmärtääkseni sitä, että ylivoimaisen tilanteen edessä psyyke menee ikään kuin tilttiin ja muodostuu toinen persoonallisuus joka ottaa tilanteen haltuun ja vaikeimmillaan persoonat eivät ole ollenkaan tietoisia toisistaan. Mieheni sanoi että käyttäydyin synnytyssalissa normaalisti koko ajan, mutta minulla itselläni ei ole mitään mielikuvaa siitä mitä tapahtui. Sama myös tuon toisen muistikatkon aikana, jonka jäljille pääsin muutenkin vasta myöhemmin. Luulin aluksi että minut kursittiin kokoon leikkaussalissa ja kärrättiin saman tien synnyttäneiden osastolle. Vasta muiden äitien keskusteluista kuulin että pitäisi olla joku heräämö jossa vietetään muutama tunti kiireellisen sektion jälkeen. Jos olen tällaisessa ollut, minulla ei ole siitä mitään mielikuvaa. Lasta näytettiin minulle leikkaussalissa ja sen jälkeen seuraava mielikuva on hississä matkalla osastolle. Jos joku on sitä mieltä että voidaan viedä suoraan salista osastolle, kertokaa. Ehkä on mahdollista ettei toista muistikatkoa ollutkaan.

En ollut heräämössä kiireellisen sektion jälkeen. Vauva oli pienen hetken rinnallani heti leikkauksen jälkeen, ja kun minua alettiin ommella, hänet vietiin siihen synnytyssaliin mistä oltiin leikkaukseen lähdetty. Isän ja hoitajien huomaan siis. Kun haavani oli ommeltu, minut vietiin siihen saliin ja sain vauvan rinnalle. Siellä vain hetken ihmettelimme, kerättiin tavarat ja minua lähdettiin kärräämään osastolle.

Hyvä kuulla