Kolmannekselle 20-45-vuotiaista traumaattinen kokemus ensimmäisestä synnytyksestä on syy olla hankkimatta lisää lapsia

Jotenkin kummallista tänä kivunlievitysten aikana. Ei ennen ollut juurikaan apua kipuihin eikä silti traumoja jäänyt. Minäkin sain ensimmäisessä synnytyksessä vain ilokaasua, joka ei kipuihin auttanut. Toisella kerralla ei sitäkäån. Ei sitä vieläkään monessa maassa kipua lievitetä.

Vierailija kirjoitti:

Se kohtelu mitä sain osakseni lapsivuodeosastolla on se syy, miksi en halua minkäänlaista palkankorotusta hoitajille.

Eivät sitä ansaitse.

Kyynel. EVVK.

Lapsia ei ole pakko hankkia eikä raskaaksi paukahtaa aikamme sivistyneessä maailmassa. Ehkäisy on saatavilla.

Jos tieten tahtoen raskaudutte ja valitsette joutua synnyttämään, niin lopettakaa ulinat. Olen lopen kyllästynyt hormonihuuruisiin pallomahamammoihin, jotka tyrannisoivat kaikkia ympärillään ja odottavat kumartelua ja sympatiaa joka puolelta ihan vain siksi, että sattuivat imaisemaan spermat kohti oikean kypsyistä munasolua.

Toivoisin, että joutuisitte yksin pellon laidalle pungertamaan vauvanne ulos, niin arvostaisitte enemmän sitä hoivaa ja tukea mitä nykypäivänä on terveydenhuollon puolesta teille tarjolla ja mitä me kaikki veronmaksajat teille palkkapusseistamme maksamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole nainen, joten ihan "teorian" tasolla asiaa kommentoin, mutta uskallan epäillä että se jokaisen kohdalla olisi pelkästään huonosta kohtelusta tms kyse, kyllähän siitä nyt voi tehdä traumaattisen monet muutkin, muista ihmisistä riippumattomat tekijät.

Enkä tosiaan sano, ettei se muistakin ihmisistä monilla johtuisi, varmasti johtuu ja niihin pitäisi puuttua, mutta itse en jaksa uskoa, että tilanteesta tekisi noinkin suurelle osalle traumaattisen ilkeät hoitajat tms.

Ja tarkoitus ei ole vähätellä kenenkään kokemuksia, mutta en usko että siitä saataisiin jokaiselle miellyttävää kokemusta, vaikka siinä olisi enkeleitä tsemppaamassa ympärillä.

Tilannetta herkistää suuntaan tai toiseen hormonit, joiden ansioista synnytys tapahtuu. Näin ollen asiaa ei todellakaan kannata kommentoida, jos ei ole omaa kokemusta.

Juuri tämän hormonihuuruisuuden takia raskaana olevat mammat voisivat pysytellä omissa oloissaan ja säästää meidät muut järjettömiltä kilahteluiltaan. On mennyt ymmärrys ja myötätunto täysin riittävän monta tälläistä hermoherkkää ja p-karvan napsahdusta vaille räjähdysaltista masuasukin kantajaa kohdattuani enkä aio enää kävellä munankuorilla teidän takianne.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei ole pakko hankkia eikä raskaaksi paukahtaa aikamme sivistyneessä maailmassa. Ehkäisy on saatavilla.

Jos tieten tahtoen raskaudutte ja valitsette joutua synnyttämään, niin lopettakaa ulinat. Olen lopen kyllästynyt hormonihuuruisiin pallomahamammoihin, jotka tyrannisoivat kaikkia ympärillään ja odottavat kumartelua ja sympatiaa joka puolelta ihan vain siksi, että sattuivat imaisemaan spermat kohti oikean kypsyistä munasolua.

Toivoisin, että joutuisitte yksin pellon laidalle pungertamaan vauvanne ulos, niin arvostaisitte enemmän sitä hoivaa ja tukea mitä nykypäivänä on terveydenhuollon puolesta teille tarjolla ja mitä me kaikki veronmaksajat teille palkkapusseistamme maksamme.

No voi luoja mikä kommentti!

Minäpä taas toivon, että jokaikinen keuhkosyöpäpotilas, joka on polttanut yhdenkin tupakan, jää ilman minkäänlaista hoitoa!

Kuten jokainen pallomahainen, keskikaljan kittaajakin. Oma syy kaikki sairaudet!

Samoin evätään kaikilta terveydenhuolto, jos olet syönyt yhdenkin karkin, hampurilaisen tai grillimakkaran, koska lisäävät sairausriskiä, jolloin se ON IHAN OMA SYY jos sairastuu!! Ja näitä hoidetaan MINUN VERORAHOILLANI!!!!

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan äidit on niin tottuneet hallitsemaan kaikkea ja ennen kaikkea tottuneet mukavaan elämään, jossa jokaiseen vaivaan saa lääkettä.

Synnytys on monelle ensimmäinen hyppy tuntemattomaan, siinä sattuu ja kokeneet hoitajat ja kätilöt tekevät välillä päätöksiä puolestasi. En usko että ennen, kovaa elämää eläneet ihmiset, ovat valittaneet synnytystraumoista kuten nykyajan hallittua ja mahdollisimman kivutonta elämää elävät naiset.

Kyllä valitettiin ja jos voitiin, valittiin se mukavampi lapsenpäästäjä, jonka käsissä lapsia kuoli vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taistelin itselleni suunnitellun sektion kahdesti ja menisin vaikka huomenna uudestaan, niin turvallista ja kivutonta se oli. Ja tiedän monta äitiä, joille suunniteltu sektio painajaismaisen kidutusalatien jälkeen on ollut korjaava kokemus ja sen vuoksi uskaltanut tehdä lisää lapsia kunhan saa synnyttää sektiolla. Naisten omaa määräämisoikeutta ja oikeutta sektioon oman tahdon perusteella pantataan yhä ja se varmasti näkyy synnytyslukemissa. Suunnitellut sektiot tulevat halvemmaksi kuin yksikin alatiessä vammautunut, mutta eloon jäänyt lapsi - ja näitä syntyy Suomessa useita. Asiasta ei vaan puhuta "ettei äidit pelästy" koska me naisethan ollaan sellaisia hysteerisiä ja ohjattavissa olevia pikkurouvia, eikös niin. Naiset, vaatikaa suunniteltu sektio jos alatie pelottaa! Ne menevät pääsääntöisesti erinomaisen hyvin toipumisineen ja ne komplikaatiot joilla tykätään etukäteen perustella liittyvät kiireellisiin ja hätäsektiohin, joka on yleensä persiilleen mennyt alatiesynnytysyritys..

Olen samaa mieltä, että naisten pitäisi saada itse päättää synnytystapansa. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos sektio olisi Suomessa vapaasti valittavissa ja sektioiden prosentuaalinen osuus asettuisi sinne, missä se on muissa länsimaissa, joissa se on vapaasti valittavissa, niin äitejä kuolisi synnytyksissä tilastollisesti noin 5 vuodessa nykyisen 0-1 sijaan. Lapsilla kyllä sektio varmasti vähentää vammautumisen ja kuoleman riskiä, vaikka sitten jotain allergiariskejä nostaisikin. Itse tosiaan ehkä kallistun sille linjalle, että valinnan pitäisi olla äidin oma, vaikka pistäähän se toki mietteliääksi, että nykyinen holhouspolitiikka on säästänyt vuosien varrella suuren määrän nuorten ihmisten henkiä.

Siitä voitaisiin aloittaa että me ensimmäisessä synnytyksessä vaikeasti traumatisoituneet saisimme sektion ilman taistelua. Minä kysyin lääkäriltä synnytyksen jälkeen saanko seuraavaan sektion ja hän vastasi että sitä ei voi luvata. Joten meidän lapsiluku jäi yhteen.

Ikään kuin se sektio olisi joku autuaaksi tekevä asia. Luuletko, että sektio on kivuton? Sitten itkisitte, kun jää "ruma arpi" ja kiinnikkeitä ja vaikka mitä.. yhyy yhyy. Raskaus jättää aina jälkensä, vaikka miten sen lapsen ulostaa itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan äidit on niin tottuneet hallitsemaan kaikkea ja ennen kaikkea tottuneet mukavaan elämään, jossa jokaiseen vaivaan saa lääkettä.

Synnytys on monelle ensimmäinen hyppy tuntemattomaan, siinä sattuu ja kokeneet hoitajat ja kätilöt tekevät välillä päätöksiä puolestasi. En usko että ennen, kovaa elämää eläneet ihmiset, ovat valittaneet synnytystraumoista kuten nykyajan hallittua ja mahdollisimman kivutonta elämää elävät naiset.

Mun mielestä tässä ei ole totuuden hiventäkään. Olen hypännyt juurikin tuntemattomaan monta kertaa ihan yksin, vailla Suomen hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkoja ja täysin avuttomana kielellisesti, kykenemättömänä puolustautumaan. Käynyt silmien kammottavassa laserleikkauksessa silloin hyvin kauan sitten, kun se oli vielä hirveä riski (silmät viillettiin veitsellä, joka todella tuntui, ja ilman mitään rauhoittavia tai kunnollista selitystä aivan liukuhihnameiningillä), enkä siitäkään traumatisoitunut.

Mutta katsos kun synnytyksessä on kyse naisen intiimialueista, niistä joihin liittyy valtavasti haavoittuvaisuutta niin tunteissa kuin fyysisesti. Se oma alapää kun on arvokas ja rakas, kaunis asia, jonka ei halua tuhoutuvan. Niin kuin miehelle oma elimensä. Monella naisella siihen alakertaan myös liittyy epämukavia muistoja, jotka kytkeytyvät kipuun tai ei-toivottuun kosketukseen. Koko äidiksi tulo itsessään on hirveä riski, vaikka hyvinvointiyhteiskunta sitä pehmentää. Lyhyesti sanottuna: vaikka se lapsi onkin ihana, itse synnytys on ihan hirveää silpoutumista, "rankaisevaa" kipua ja syvimmän intimiteetin katoamista, pahimmillaan hyvin nöyryyttävää eritteissä oloa kyykyttäjien armoilla ja tuntemattomien (miesten) näkyvillä.

Ja edelleen ihmettelen synnytyspelkojen vähättelijöiltä tätä: kuka mies suostuisi samaan oman peniksensä kanssa? Vaihtamaan OMAT LAKANANSA silpoutuneena ja pyörryksissä samalla kun keskittyy 100 % hädissään upouuteen, avuttomaan vauvaansa? Ja lisänä synnytyksen mullistavuuteen liittyen: kuka mies suostuisi ottamaan kaikki ne äitiyden vastuun ja pelon tunteet, oman uran keskeytymisen ja rahallisen itsenäisyyden katastrofin? Nolla miestä.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Haave oli kolmesta lapsesta, mutta tiesin jo ensimmäisen kohdalla, että viimeiseksi jäi. Sen verran iso trauma jäi. Harmittaa vieläkin, kun lapsella ei ole leikkikavereita, mutta aivan järkyttävä kokemus osastohoitoineen, hätäsektioineen ja molemmat teholla jne. 

Eikä olisi mitään takeita siitä, että sisarukset olisivat hyvää pataa keskenään ja leikkikavereita. Kyllä niistä omanikäisistä lapsista saa päiväkodissa / koulussa sitten kavereita aivan tarpeeksi. Tämä siis oma kokemus, ainokaisen näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle synnytys ei ollut traumaattinen kokemus, mutta vauva-aika oli. Sairastuin itse vaikeasti, puolisolla oli synnytyksen jälkeinen masennus ja vauva kärsi allergioista, refluksista ja koliikista kuukausitolkulla. Apua ja tukea ei saatu, vaikka sitä pyydettiin. 

Aiheeseen liittyen; pitääkö muuten paikkaansa että aikanaan Suomessa sai kaikki halukkaat lapsiperheet kotiapua määrän x? Ilman mitään sossujen sekaantumista asiaan? Muistelisin jostain näin lukeneeni. Tästä olisi iso apu tänäkin päivänä, mutta kun täytyy rahottaa kirgisialaisia tupakoinnin lopetuksessa (eli kehitysapuun hassataan miljarditolkulla rahaa).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja vielä useammalla kauhea lapsivuodeaika osastolla synnytyksen jälkeen.

Tämän takia tokalla kerralla synnytykseen valikoitui sellainen sairaala, jossa kaikille on perhehuoneet jo sairaalaan mennessä, eikä ruveta etsimään niitä sitten kun se muksu on jo siinä ja isällä ei ole paikkaa, minne mennä. Toki oli myös lähempänä kuin se sairaala, jossa esikoisen synnytin. Sielläkin kyllä saatiin perhehuone lopulta, mutta mies joutui yöpymään pari yötä hotellissa ja yhden yön jossain tukihenkilöiden huoneessa ennen sitä, että ei mikään halpa reissu. Ei olisi ollut mitään järkeä ajaa melkein 200km takaisin kotiin ja taas sairaalaan.

Ruoat piti myös itse käydä hakemassa ja samoin petivaatteet. Toisessa sairaalassa kaikki eväät tuotiin huoneeseen, tosin koronan takia. Toisaalta ekallakin kerralla oli korona jo riesana, mutta käytännöt vaan erilaiset. Lapset syntyneet 2020 ja 2022.

Jos se kolme vuorokautta synnytyksen jälkeen on niin traumaattista, niin ehkä tosiaan on parempi jättää lapset tekemättä.

Ensimmäinen synnytys oli traumaattinen siksi, että jouduin synnyttämään täysiaikaisen kohtuun kuolleen vauvan eikä loppuvaiheessa annettu mitään kivunlievitystä. Olin siis kärsinyt synnytyksen saamatta palkintoa.

Lapsiluku ei jäänyt nollaan. Tuon jälkeen sain kolme elävää lasta, jotka syntyivät ihanalla sektiolla, jotka sain suuren taistelun jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tänne tulee joku ruikuttamaan:

Traumaattinen synnytyskokemus ei ole se, että sattuu. Synnytys sattuu suurimman osan kohdalla. Traumaattinen synnytyskokemus on sitä, että ei tule lääkityksi, synnytyksessä sattuu jotakin itselle tai lapselle, synnyttäjän asiallisia toiveita ei kuunnella, synnyttäjää kohdellaan asiattomasti, vauvan synnyttyä ei saa riittävästi tukea jne.

No kyllä se ihan normaali synnytyskin tuntuu olevan monille nykyään traumatisoiva. Aina ei ole mahdollista lääkitä vahvasti, jos synnytys on jo ehtinyt edetä liian pitkälle. Ja ennen kuin ruikutat mulle tästä, niin en ole saanut yhdessäkään synnytyksessä vahvaa kipulääkitystä, yhdessä niistä syynä oli nopea eteneminen. Sille ei mahtanut kukaan mitään.

Miksi sietämätön ja pitkä kipukokemus ei voisi olla traumatisoiva? Jos pelkää kuolevansa kipuun, niin kyseessä on ihan liskoaivotilanne. Ei ihminen ole kone.

Ota myös huomioon, että kaikki eivät ole saaneet elää hattarassa. Yksilöiden taustalla voi olla väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa, vaikeita perhe - tai avioliittotilanteita. Kaikki synnyttäjät eivät tule sairaalaan onnea ja auvoa hehkuen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan äidit on niin tottuneet hallitsemaan kaikkea ja ennen kaikkea tottuneet mukavaan elämään, jossa jokaiseen vaivaan saa lääkettä.

Synnytys on monelle ensimmäinen hyppy tuntemattomaan, siinä sattuu ja kokeneet hoitajat ja kätilöt tekevät välillä päätöksiä puolestasi. En usko että ennen, kovaa elämää eläneet ihmiset, ovat valittaneet synnytystraumoista kuten nykyajan hallittua ja mahdollisimman kivutonta elämää elävät naiset.

Ennen vanhaan eikä edes niin kauan sitten oli sisua. Woken myötä ollaan löystytty ja kaikki on sitä mieltä ettei minulla ole mitään vastuuta mistään ainakaan silloin kun itseä ei huvita/ väsyttää/ nukuttaa/ on pikku vaivoja.

Odotapa vaan kun tuo löysä sukupolvi tulee vanhaksi ja sairaaksi ja elämän päättyminen häämöttää edessä, eikä vaihtoehtoja ole. Totuuden edessä ovat. Joku saattaa siinä vaiheessa, liian myöhään, huomata ettei elänyt, vaan traumatisoitui koko elämänsä elämästä. Sitä elämätöntä elämää ei enää siinä kohtaa takaisin saa.

Valittakaa vaan joka päivä, ihan kaikesta, vaikka siitä että saatte synnyttää turvallisesti turvallisessa maassa, saatte ja lapsenne saa ravitsevaa ruokaa ja koulutuksen maksutta koko elämänsä, saatte harjoittaa sitä ammattia jota haluatte ja elää yksin, tai toisen kanssa.

Mutta ei, kun joutuu petaamaan ne lakanat vaikka on juuri synnyttänyt.

Miten mahtoi isoäitisi synnyttää, kotona ilman apua ja jos kaikki ei olisi mennyt hyvin, siihen olisi kuollut. Ja synnytettyään nousi ylös, lypsi lehmät ja teki ruuan perheelle.

Entä se mies? Jos ei pippelistään synnyttänytkään joutuiko isoisänsä sotimaan? Seisomaan pimeässä metsässä, peläten henkensä edestä, katsoen miten luoti osui parhaaseen kaveriin. Se mies tietää että sama on hänellä edessä jos niin käy. Vai menetkö hänen puolestaan? Tuskinpa, kun ne lakanatkin on liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taistelin itselleni suunnitellun sektion kahdesti ja menisin vaikka huomenna uudestaan, niin turvallista ja kivutonta se oli. Ja tiedän monta äitiä, joille suunniteltu sektio painajaismaisen kidutusalatien jälkeen on ollut korjaava kokemus ja sen vuoksi uskaltanut tehdä lisää lapsia kunhan saa synnyttää sektiolla. Naisten omaa määräämisoikeutta ja oikeutta sektioon oman tahdon perusteella pantataan yhä ja se varmasti näkyy synnytyslukemissa. Suunnitellut sektiot tulevat halvemmaksi kuin yksikin alatiessä vammautunut, mutta eloon jäänyt lapsi - ja näitä syntyy Suomessa useita. Asiasta ei vaan puhuta "ettei äidit pelästy" koska me naisethan ollaan sellaisia hysteerisiä ja ohjattavissa olevia pikkurouvia, eikös niin. Naiset, vaatikaa suunniteltu sektio jos alatie pelottaa! Ne menevät pääsääntöisesti erinomaisen hyvin toipumisineen ja ne komplikaatiot joilla tykätään etukäteen perustella liittyvät kiireellisiin ja hätäsektiohin, joka on yleensä persiilleen mennyt alatiesynnytysyritys..

Olen samaa mieltä, että naisten pitäisi saada itse päättää synnytystapansa. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos sektio olisi Suomessa vapaasti valittavissa ja sektioiden prosentuaalinen osuus asettuisi sinne, missä se on muissa länsimaissa, joissa se on vapaasti valittavissa, niin äitejä kuolisi synnytyksissä tilastollisesti noin 5 vuodessa nykyisen 0-1 sijaan. Lapsilla kyllä sektio varmasti vähentää vammautumisen ja kuoleman riskiä, vaikka sitten jotain allergiariskejä nostaisikin. Itse tosiaan ehkä kallistun sille linjalle, että valinnan pitäisi olla äidin oma, vaikka pistäähän se toki mietteliääksi, että nykyinen holhouspolitiikka on säästänyt vuosien varrella suuren määrän nuorten ihmisten henkiä.

Siitä voitaisiin aloittaa että me ensimmäisessä synnytyksessä vaikeasti traumatisoituneet saisimme sektion ilman taistelua. Minä kysyin lääkäriltä synnytyksen jälkeen saanko seuraavaan sektion ja hän vastasi että sitä ei voi luvata. Joten meidän lapsiluku jäi yhteen.

Ikään kuin se sektio olisi joku autuaaksi tekevä asia. Luuletko, että sektio on kivuton? Sitten itkisitte, kun jää "ruma arpi" ja kiinnikkeitä ja vaikka mitä.. yhyy yhyy. Raskaus jättää aina jälkensä, vaikka miten sen lapsen ulostaa itsestään.

Synnytys ei ole sairaus ja sektio on aina riski.

Jos ei halua synnyttää voi valita olemaan raskautumatta. First world valitus synnytyksestä maailman parhaimman terveydenhuollon maassa on todella tympeää ja itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jännä, että tutkimuksessa niputetaan 20-45-vuotiaat naiset. Harva 20 v miettii tosissaan lapsen saamista, synnyttäjien keski-ikä on kolmissakymmenissä. Ja toisaalta taas harva 45 v nainen saa enää perheenlisäystä, monen kohdalla juna on jo mennyt.

Toisaalta juuri se 45-vuotias osaa parhaiten sanoa, miksi ei tehnyt vielä yhtä lasta lisää. Se on arvokasta tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan äidit on niin tottuneet hallitsemaan kaikkea ja ennen kaikkea tottuneet mukavaan elämään, jossa jokaiseen vaivaan saa lääkettä.

Synnytys on monelle ensimmäinen hyppy tuntemattomaan, siinä sattuu ja kokeneet hoitajat ja kätilöt tekevät välillä päätöksiä puolestasi. En usko että ennen, kovaa elämää eläneet ihmiset, ovat valittaneet synnytystraumoista kuten nykyajan hallittua ja mahdollisimman kivutonta elämää elävät naiset.

Ennen vanhaan eikä edes niin kauan sitten oli sisua. Woken myötä ollaan löystytty ja kaikki on sitä mieltä ettei minulla ole mitään vastuuta mistään ainakaan silloin kun itseä ei huvita/ väsyttää/ nukuttaa/ on pikku vaivoja.

Odotapa vaan kun tuo löysä sukupolvi tulee vanhaksi ja sairaaksi ja elämän päättyminen häämöttää edessä, eikä vaihtoehtoja ole. Totuuden edessä ovat. Joku saattaa siinä vaiheessa, liian myöhään, huomata ettei elänyt, vaan traumatisoitui koko elämänsä elämästä. Sitä elämätöntä elämää ei enää siinä kohtaa takaisin saa.

Valittakaa vaan joka päivä, ihan kaikesta, vaikka siitä että saatte synnyttää turvallisesti turvallisessa maassa, saatte ja lapsenne saa ravitsevaa ruokaa ja koulutuksen maksutta koko elämänsä, saatte harjoittaa sitä ammattia jota haluatte ja elää yksin, tai toisen kanssa.

Mutta ei, kun joutuu petaamaan ne lakanat vaikka on juuri synnyttänyt.

Miten mahtoi isoäitisi synnyttää, kotona ilman apua ja jos kaikki ei olisi mennyt hyvin, siihen olisi kuollut. Ja synnytettyään nousi ylös, lypsi lehmät ja teki ruuan perheelle.

Entä se mies? Jos ei pippelistään synnyttänytkään joutuiko isoisänsä sotimaan? Seisomaan pimeässä metsässä, peläten henkensä edestä, katsoen miten luoti osui parhaaseen kaveriin. Se mies tietää että sama on hänellä edessä jos niin käy. Vai menetkö hänen puolestaan? Tuskinpa, kun ne lakanatkin on liikaa.

Siksikö niitä lakanoita ei vaihdeta? Että 40-luvulla miehet sotivat? Sellainen tilien tasaus? Okei. No miksi kaikkea muuta sairaalassa oloa kuitenkin pehmustetaan, paitsi synnytystä? Miksi juuri synnyttäjät maksavat hintaa 40-luvun asellisista konflikteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä taistelin itselleni suunnitellun sektion kahdesti ja menisin vaikka huomenna uudestaan, niin turvallista ja kivutonta se oli. Ja tiedän monta äitiä, joille suunniteltu sektio painajaismaisen kidutusalatien jälkeen on ollut korjaava kokemus ja sen vuoksi uskaltanut tehdä lisää lapsia kunhan saa synnyttää sektiolla. Naisten omaa määräämisoikeutta ja oikeutta sektioon oman tahdon perusteella pantataan yhä ja se varmasti näkyy synnytyslukemissa. Suunnitellut sektiot tulevat halvemmaksi kuin yksikin alatiessä vammautunut, mutta eloon jäänyt lapsi - ja näitä syntyy Suomessa useita. Asiasta ei vaan puhuta "ettei äidit pelästy" koska me naisethan ollaan sellaisia hysteerisiä ja ohjattavissa olevia pikkurouvia, eikös niin. Naiset, vaatikaa suunniteltu sektio jos alatie pelottaa! Ne menevät pääsääntöisesti erinomaisen hyvin toipumisineen ja ne komplikaatiot joilla tykätään etukäteen perustella liittyvät kiireellisiin ja hätäsektiohin, joka on yleensä persiilleen mennyt alatiesynnytysyritys..

Olen samaa mieltä, että naisten pitäisi saada itse päättää synnytystapansa. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos sektio olisi Suomessa vapaasti valittavissa ja sektioiden prosentuaalinen osuus asettuisi sinne, missä se on muissa länsimaissa, joissa se on vapaasti valittavissa, niin äitejä kuolisi synnytyksissä tilastollisesti noin 5 vuodessa nykyisen 0-1 sijaan. Lapsilla kyllä sektio varmasti vähentää vammautumisen ja kuoleman riskiä, vaikka sitten jotain allergiariskejä nostaisikin. Itse tosiaan ehkä kallistun sille linjalle, että valinnan pitäisi olla äidin oma, vaikka pistäähän se toki mietteliääksi, että nykyinen holhouspolitiikka on säästänyt vuosien varrella suuren määrän nuorten ihmisten henkiä.

Siitä voitaisiin aloittaa että me ensimmäisessä synnytyksessä vaikeasti traumatisoituneet saisimme sektion ilman taistelua. Minä kysyin lääkäriltä synnytyksen jälkeen saanko seuraavaan sektion ja hän vastasi että sitä ei voi luvata. Joten meidän lapsiluku jäi yhteen.

Ikään kuin se sektio olisi joku autuaaksi tekevä asia. Luuletko, että sektio on kivuton? Sitten itkisitte, kun jää "ruma arpi" ja kiinnikkeitä ja vaikka mitä.. yhyy yhyy. Raskaus jättää aina jälkensä, vaikka miten sen lapsen ulostaa itsestään.

Synnytys ei ole sairaus ja sektio on aina riski.

Jos ei halua synnyttää voi valita olemaan raskautumatta. First world valitus synnytyksestä maailman parhaimman terveydenhuollon maassa on todella tympeää ja itsekästä.

Et ole tainnut asioida muualla terveydenhuollossa, kun Suomesta noin ruusuinen kuva?

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen synnytys oli traumaattinen siksi, että jouduin synnyttämään täysiaikaisen kohtuun kuolleen vauvan eikä loppuvaiheessa annettu mitään kivunlievitystä. Olin siis kärsinyt synnytyksen saamatta palkintoa.

Lapsiluku ei jäänyt nollaan. Tuon jälkeen sain kolme elävää lasta, jotka syntyivät ihanalla sektiolla, jotka sain suuren taistelun jälkeen. 

miksi ei puudutettu??? Morfiinia? ihan reilusti olisi voinut puudutetta laittaa tai antaa tosi tujut opiaatit, kun vauvaan sillä ei ollut enää mitään vaikutusta. Miksi meni näin,?????