Kolmannekselle 20-45-vuotiaista traumaattinen kokemus ensimmäisestä synnytyksestä on syy olla hankkimatta lisää lapsia

On suorastaan noloa että nykyaikana länsimaalaisessa yhteiskunnassa noin perustavanlaatuinen asia on ihan retuperällä. Jos rahalla pääsisi synnyttämään ympäristöön jossa olisi tarpeeksi resursseja ja tietäisit että olet oikeasti hyvissä ja osaavista käsissä joilla on aikaa ja voimavaroja huolehtia sinun ja lapsesi terveydestä, maksaisin mielelläni. Nykyään olet vain kuluerä ja heittopussi ja kertomuksista päätellen esimerkiksi kipulääkitystä pihdataan ihan huvin ja urheilun vuoksi.

Suomi on niitä harvoja länsimaita, joissa synnytysväkivalta on sallittua. Synnyttäjää ei kuunnella, kätilön ammattitaito ja mielipiteet ohittavat yksilön. Ja kun vauva on vaivalla saatu maailmaan, jätetään se päiväkausiksi ilman ravintoa, koska vain imetys on sallittua. Jos maitoa ei rintoihin nouse, on lapsen kuivuminen pienempi paha kuin korvikkeen antaminen.

Ensimmäinen synnytys oli traumaattinen. En ehtinyt saada kivunlievitystä, lääkäriä odoteltiin ja odoteltiin ja tuli paikalle kun oli liian myöhäistä, totesi vaan, että tsemppiä! Kipu oli todella järkyttävää enkä sen kivun keskellä tuntenut mitään ponnistustarpeita. Toinen lääkäri tuli huutamaan, että nyt se vauva on pakko puskea ulos tai käy huonosti. Itellä meinasi taju lähteä kivusta. Jotenkin vauva sieltä sitten imukupilla saatiin vedettyä ulos. Mulle vaan huudettiin. Joku kätilö tuli synnytyksen jälkeen kysymään tylysti, että jäikö jotain hampaankoloon. Toisen kerran uskaltaudin raskautua vasta 8 vuoden jälkeen, mutta kävin pelkopolilla, koska traumaa vielä oli. Toinen synnytys olikin aivan eri kokemus, sain riittävän kivunlievityksen ja tunsin sen ponnistuksen kun ei pahemmin sattunut ja vauva tuli helposti ulos. Että joo, jos kaikki synnytykset menisi kuin tämä toinen niin voisihan noita vaikka viisi pyöräyttää jos haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kun tänne tulee joku ruikuttamaan:

Traumaattinen synnytyskokemus ei ole se, että sattuu. Synnytys sattuu suurimman osan kohdalla. Traumaattinen synnytyskokemus on sitä, että ei tule lääkityksi, synnytyksessä sattuu jotakin itselle tai lapselle, synnyttäjän asiallisia toiveita ei kuunnella, synnyttäjää kohdellaan asiattomasti, vauvan synnyttyä ei saa riittävästi tukea jne.

No kyllä se ihan normaali synnytyskin tuntuu olevan monille nykyään traumatisoiva. Aina ei ole mahdollista lääkitä vahvasti, jos synnytys on jo ehtinyt edetä liian pitkälle. Ja ennen kuin ruikutat mulle tästä, niin en ole saanut yhdessäkään synnytyksessä vahvaa kipulääkitystä, yhdessä niistä syynä oli nopea eteneminen. Sille ei mahtanut kukaan mitään.

Vuosia jo puhuttu julkisesti synnytysväkivallasta, äitien huonosta kohtelusta, osastojen kiireestä, synnytystraumoista, jne.

Ja mitä asialle tehty? Lakkautettu synnytysosastoja, keskitetty synnytykset isoihin sairaaloihin jolloin välimatkat pidentyneet, pahimmillaan äidit ei edes pääse ajoissa sairaalaan, kipuja ei hoideta ei ennen eikä jälkeen synnytyksen, mitä vielä.

Meillä on tällä hetkellä hallituksessa enemmän äitejä ja naisia kuin koskaan ja silti ei kyetä tekemään päätöksiä joilla saataisiin korjattua em. asiat.

Samasta syystä uskon että Japanissakin lapsiluku senkun laskee, toki päälle vielä sovinistinen kulttuuri jossa oletetaan äidiksi tulleen naisen hoitavan kaiken yksin. Mutta siis japanilaiset naiset synnyttävät enimmäkseen ilman kivunlievitystä, koska koulutetut lääkärit teknologian ihmemaassa uskovat, että vauvalle SAATTAA olla haitaksi jos äidin kipuja lievitetään keinotekoisesti. Suomessa odottava + synnyttänyt äiti on kuin nautakarjaa, kipupiikin voi saada, mutta siihen se huolenpito sitten jääkin. Sairaalasta pääsee pois kun on onnistunut käymään paskalla, sekin täsmää. Ketään ei kiinnosta miten voit tai oletko nukkunut viikkoon tai pääsitkö hakemaan ruokiasi. Jos satuit menettämään synnytyksessä kaksi litraa verta ja/tai vatsasi on juuri leikattu auki etkä sen takia uskalla yrittää kävelemistä, kukaan ei auta sinua. Ai niin ja lakanat vaihdetaan itse, vaikka millään muulla osastolla yksikään potilas ei niitä joudu vaihtamaan. Mutta kun eihän synnytys ole sairaus...hehheh. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jännä, että tutkimuksessa niputetaan 20-45-vuotiaat naiset. Harva 20 v miettii tosissaan lapsen saamista, synnyttäjien keski-ikä on kolmissakymmenissä. Ja toisaalta taas harva 45 v nainen saa enää perheenlisäystä, monen kohdalla juna on jo mennyt.

Niin onhan se tosi jännä, että otokseksi on otettu lisääntymisikäiset naiset. Kaikki kun eivät lisäänny 30-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on niitä harvoja länsimaita, joissa synnytysväkivalta on sallittua. Synnyttäjää ei kuunnella, kätilön ammattitaito ja mielipiteet ohittavat yksilön. Ja kun vauva on vaivalla saatu maailmaan, jätetään se päiväkausiksi ilman ravintoa, koska vain imetys on sallittua. Jos maitoa ei rintoihin nouse, on lapsen kuivuminen pienempi paha kuin korvikkeen antaminen.

Ja sitten kun ruoattomuus alkaa vaikuttaa vauvan verensokereihin, niistä on kiva vittuilla, jos synnyttäjä on ylipainoinen (vaikkei olisi ollut diabetesta ja vauvakin ihan terve). :) Koska juuri sitähän vastasynnyttänyt äiti kaipaakin, lisää vittuilua ja huolenaiheita, itseinhon päälle.

t. koettu on

Yksinkertainen vastaus on raha. Sairaanhoitopiirien johtoa ei pätkän vertaa kiinnosta kenenkään kokemus tai mitkä tunnelmat jäi synnytyksestä vaikka tutkitusti tiedetään, että synnytyskokemuksella on vaikutusta kiintymyssuhteen luomiseen eli traumaattinen synnytys voi edesauttaa ongelmia lapsen myöhäisemmällä iällä. 

Ennaltaehkäisevä ajattelutapa on niin last season - ihan typerää hömpötystä tällaiset kokemuksista keskustelut. Ei sitä 70-luvullakaan tarttettu mitään terapiaa synnytyksiin (vaikka resurssit oli AIVAN eri ja myös tuki synnytyksen jälkeen koko perheelle) niin on ihmisen heikkoutta saada traumaa synnytyksistä. T. sairaanhoitopiirien johto 

Vierailija kirjoitti:

On suorastaan noloa että nykyaikana länsimaalaisessa yhteiskunnassa noin perustavanlaatuinen asia on ihan retuperällä. Jos rahalla pääsisi synnyttämään ympäristöön jossa olisi tarpeeksi resursseja ja tietäisit että olet oikeasti hyvissä ja osaavista käsissä joilla on aikaa ja voimavaroja huolehtia sinun ja lapsesi terveydestä, maksaisin mielelläni. Nykyään olet vain kuluerä ja heittopussi ja kertomuksista päätellen esimerkiksi kipulääkitystä pihdataan ihan huvin ja urheilun vuoksi.

Yksityinen synnytysosasto itseasiassa löytyy Suomesta, vaikka julkisrahotteinen onkin. Terveydenhuollon valinnanvapaus takaa sinulle oikeuden hakeutua sinne hoitoon.

Tuskinpa missään muualla maailmassa masennustaustainen äiti jätetään joka kerta huoneeseen sanaa sanomattakaan, kun tämä itkee keskellä yötä voimakkaasti ääneen (sekaisin unettomuudesta, synnytyksestä ja hormoneista) tuntikausia. Minulle siis vaihdettiin tippaa, ja olin niin sekaisin että vaan itkin ulvoen, räkä poskilla. Yksikään kätilö ei sanonut sanaakaan, ei katsonut tai koskettanut. Ketään ei kiinnostanut edes kysyä, miksi itkin. Koska minulla ei ollut naispuolisia sukulaisia tai perheenjäseniä elossa, en voinut kysyä keneltäkään ovatko tunteeni normaaleja, vasta myöhemmin luin että jo pelkkä maidon heruminen voi saada itkemään (ja se muuten alkoikin eräs yö). 

Minulle synnytys oli niin traumaattinen kokemus, että lapsivuodeosastolla vain itkin koko ajan. Vauva oli teholla ja minä jouduin olemaan lapsivuodeosastolla ilman vauvaa sektiovaurioiden ja ison verenhukan takia monta päivää lapsivuodeosastolla. Kukaan ei kysynyt miksi vain itken ja itken. Yritin yhdelle hoitajalle ja yhdelle lääkärille itkun seasta kertoa ja pyytää apua, mutta minulle tiuskittiin. En päässyt sieltä myöskään pois vaikka pyysin päästä muualle hoitoon, kun toivoin, että muualta olisin saanut apua.

Vierailija kirjoitti:

Se kohtelu mitä sain osakseni lapsivuodeosastolla on se syy, miksi en halua minkäänlaista palkankorotusta hoitajille.

Eivät sitä ansaitse.

Joo, aiemmin symppasin hoitajia kunnes olin itse synnärillä.

Missään ei ole kohdeltu niin huonosti kuin siellä. Eivät todellakaan ansaitse mitään korotuksia.

Kuulun näihin. Traumaattinen raskaus, synnytys sekä vauva- ja taaperoaika. Oltiin monta vuotta äärirajoilla. Kun siitä selvittiin, ei tullut mieleenkään kokeilla uudestaan.

Synnärillä syyllistetään maidottomuudesta, sitten siitä ettei vauva ime kunnolla. 

Myöhemmin kaikki lapseen liittyvä menee vanhempien tekemisten ja tekemättömyyden piikkiin, ihan sama onko siinä järkeä vai ei. Kotona käy porukkaa joiden työ on v*ttuilla aamusta iltapäivään, siitäkin tuli sanomista kun aikataulu oli noin tuntia "myöhässä" suosituksesta. Sitten rampataan perheneuvolassa jossa kukaan ei osaa auttaa mitenkään, koska kaikki neuvotut keinot ovat jo käytössä eivätkä riitä tai tuota tulosta. Vanhemmat alkavat väsymään, josta saadaan uusi retuuttamisen aihe: kaikki tämä tapahtuu vain, koska itse näytätte olevanne puhki.

Lopulta lapsi huostaanotetaan ja viedään tutkimuksiin. Käy ilmi että tämä on vaikeasti autistinen. Hups. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle synnytys oli niin traumaattinen kokemus, että lapsivuodeosastolla vain itkin koko ajan. Vauva oli teholla ja minä jouduin olemaan lapsivuodeosastolla ilman vauvaa sektiovaurioiden ja ison verenhukan takia monta päivää lapsivuodeosastolla. Kukaan ei kysynyt miksi vain itken ja itken. Yritin yhdelle hoitajalle ja yhdelle lääkärille itkun seasta kertoa ja pyytää apua, mutta minulle tiuskittiin. En päässyt sieltä myöskään pois vaikka pyysin päästä muualle hoitoon, kun toivoin, että muualta olisin saanut apua.

Eikö ole helpotus että vauva muiden hoivissa tuossa tilanteessa? Toki ikävä kun teholla ja kurjaa käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle synnytys oli niin traumaattinen kokemus, että lapsivuodeosastolla vain itkin koko ajan. Vauva oli teholla ja minä jouduin olemaan lapsivuodeosastolla ilman vauvaa sektiovaurioiden ja ison verenhukan takia monta päivää lapsivuodeosastolla. Kukaan ei kysynyt miksi vain itken ja itken. Yritin yhdelle hoitajalle ja yhdelle lääkärille itkun seasta kertoa ja pyytää apua, mutta minulle tiuskittiin. En päässyt sieltä myöskään pois vaikka pyysin päästä muualle hoitoon, kun toivoin, että muualta olisin saanut apua.

Eikö ole helpotus että vauva muiden hoivissa tuossa tilanteessa? Toki ikävä kun teholla ja kurjaa käytöstä.

Tietenkin on helpotus, että vauvaa hoidetaan, mutta pystytkö kuvittelemaan millainen hätä minulla oli vauvasta? En päässyt teholle katsomaan vauvaa, koska en saanut nousta sängystä itse. Soittelin sinne, mutta minulle ei kerrottu oikein mitään. En tiennyt mitä vauvalleni tapahtuu ja miksi enkä mikä hänellä on. Kukaan ei kertonut mitään eikä kuunnellut hätääni. Kukaan ei suostunut puhumaan kanssani siitä, että olin ollut hetki sitten kuoleman vaarassa. Kun yritin puhua ja kysyä, minulle vain tiuskittiin. Ja kätilöt kävi paasaamassa imetyksen aloittamisesta. Itkin heille, että miksi puhutte tuosta kun minä olen täällä ja vauva jossain teholla. En saanut vastausta. Kyseessä oli iso sairaala. Eikö koko talossa olisi ollut yhtään työntekijää, vaikka sitten psykologia tai ketä vain, joka olisi voinut kuunnella minua edes vartin?

Koska ketään ei oikeasti kiinnosta.

Olen pahoillani näistä teidän kokemuksista.

Mulla on kolme Helsingissä syntynyttä lasta ja ei traumoja. Keskimmäisen synnytyksessä kätilö oli ammattitaidoton ja ohitti toiveet, mutta se meni niin nopeasti ja sain tilanteen käytyä läpi ja laitoin palautetta myös.

Viimeisin synnytys naikkarilla oli hieno kokemus ja sain hyvän muiston kokonaisuudessaan. Tuettiin, luotettiin ja kannustettiin. Perhepesähotelli oli niin ihana paikka ja saatiin lepoa ja rauhaa vauvan kanssa. Eli toisenlaisiakin tarinoita synnytyksestä on, ei vain näitä joissa kaikki tuntuu menneen pieleen

Minä taistelin itselleni suunnitellun sektion kahdesti ja menisin vaikka huomenna uudestaan, niin turvallista ja kivutonta se oli. Ja tiedän monta äitiä, joille suunniteltu sektio painajaismaisen kidutusalatien jälkeen on ollut korjaava kokemus ja sen vuoksi uskaltanut tehdä lisää lapsia kunhan saa synnyttää sektiolla. Naisten omaa määräämisoikeutta ja oikeutta sektioon oman tahdon perusteella pantataan yhä ja se varmasti näkyy synnytyslukemissa. Suunnitellut sektiot tulevat halvemmaksi kuin yksikin alatiessä vammautunut, mutta eloon jäänyt lapsi - ja näitä syntyy Suomessa useita. Asiasta ei vaan puhuta "ettei äidit pelästy" koska me naisethan ollaan sellaisia hysteerisiä ja ohjattavissa olevia pikkurouvia, eikös niin. Naiset, vaatikaa suunniteltu sektio jos alatie pelottaa! Ne menevät pääsääntöisesti erinomaisen hyvin toipumisineen ja ne komplikaatiot joilla tykätään etukäteen perustella liittyvät kiireellisiin ja hätäsektiohin, joka on yleensä persiilleen mennyt alatiesynnytysyritys..