Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?
Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?
Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.Kaadettiin vauhdikkaasti? Nainen laitettiin/meni ensin polvilleen ja kun ei siinäkään asennossa totellut vartijoiden käskyä mennä maahan, hänet painettiin mahalleen. Ei siis suorilta jaloin kaadettu naamalleen, kuten joku jo meni väittämään.
Miksi naisen olisi pitänyt mennä makaamaan kylmään maahan?
Koska käskettiin. Muuta syytä ei tuossa kohtaa enää tarvita.
Sinäkö ihmisperze menet polvillesi, kun joku vain keksii käskeä? Nuoletko persettäkin käskystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti oli tekniikoiden mukaista, mutta kysymyshän kuuluu, missä tilanteissa niitä tekniikkoja käytetään/saa käyttää? Ne on tarkoitettu väkivaltatilanteisiin. Jos asiakas ei suostu poistumaan, vaikka on käsketty, poistaminen voidaan suorittaa neljän vartijan toimesta muutoinkin kuin maahan tukehduttamalla. Tässä jutussa sekoitetaan kaksi asiaa: pitikö asiakas poistaa kauppakeskuksen tiloista (todennäköisesti piti) ja saiko sen vuoksi käyttää sellaista voimaa, jota käytettiin.
No jos riehuva henkilö fyysisesti vastustelee ja huutaa että ei suostu lähtemään minnekään ja vastustaa tiloista poistamista, niin mitäs ajattelit tehdä jos olisit tuossa tilanteessa vartija? Sanoa, että ai jaa, että jos et halua niin ei sitten mitään?
No kun niitä raavaita miehiä siinä oli joka raajalle ja ylikin, niin mikseivät kantaneet ulos? Joka äijälle kinttu- tai kainalo-ote. Luulisi neljä raavasta miestä kantavan tuollaisen max 60 kiloisen naisihmisen ulos. Yksi olisi siitä viidestä jäänyt vielä yli kantohommista raivaamaan tietä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut, että olisi soitettu ne poliisit paikalle, mitä se nainen oli tahtonut. Varsinkin jos ei ollut oikeaa syytä, minkä nojalla naisen olisi saanut poistaa paikalta. Ei se paikalta poistaminen ainakaan tuolla tavalla etene, että kaadetaan kenttään ja mennään istuskelemaan päälle. Mitä nämä tyypit olisi seuraavaksi tehneet, jos eivät olisi saaneet naista hengiltä? Mikähän oli heillä niinkuin se toimintasuunnitelma? Toimintansa tarkoitus? Poistaa nainen paikalta? Ei kyllä oikein järkevää toimia silloin noin. Saada nainen kokonaan hiljaiseksi? No, siinä onnistuivat perusteellisesti.
Olisiko ollut tarkoitus pitää nainen aloillaan siihen asti, että poliisi saapuu? Ei ulos kantaminen olisi auttanut mitään, kun nainen olisi vain tullut takaisin sisälle, niinhän hän yritti jo siinä vaiheessa, kun hänet poistettiin vaatekaupasta.
Eihän sinne oltu soitettu poliisia paikalle ennenkuin elvytyksen ja ensihoidon jälkeen. Että tuskin oli tuo tarkoitus. Herää kyllä kysymys että mitä niillä vartijoilla oli toimintasuunnitelmana? Antaa opetus? Siinähän oli joku ohikulkija mies kommentoinut että tuo on liiallista voimankäyttöä ja vartija vaan vastannu että jatka menoas.
Hesarin jutussa kyllä näyttäisi poliisiauton valot vilkkuvan videossa, joka on kuvattu kun naista vielä pidetään maassa.
Ja yllätys, yllätys, poliisi ei saavu paikalle sekunnissa. Kiinniolotilanne kesti 7 minuuttia, joten tehokkaasti toimittu että poliisi saapunut paikalle tuossa ajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei puhutettu? Poliisi pyrkii ratkaisemaan tilanteet puhejudolla.
Miten niin ei? Siksi kun ei pyynnöllä ollut suostunut lähtemään.
Eihän nainen edes ollut liikkeessä. Oli kävellyt kaupan ohi. Kaikista vähimmällä olisi päästy kun olisi annettu ihmisen jatkaa matkaansa minne oli matkalla. Nyt se matka katkesi.
Entäs jos kaupan henkilökunta oli väärässä? Tekivät hälytyksen väärästä henkilöstä kun luulivat tuntemattoman tulevan heidän kauppaansa?
Oli kaupassa tekemässä reklamaatiota. Hermostui kun asia ei selvinnyt koska hänellä ei ollut kuittia ja ryhtyi riehumaan. Myyjä teki hälytyksen vartijoille koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta eikä nainen suostunut poistumaan liikkeestä. Vartijoiden saavuttua paikalle nainen jatkoi huutamista ja riehumista, huutaen ettei ole lähdössä minnekään ja vastusteli vartijoita.
Paperista kassakuittia ei ole tarvittu enää vuosiin, koska nykyään tapahtumat löytyvät sähköisesti, myös kaupan järjestelmästä. Jos asiakkaalla on antaa pankkitapahtumat, niin kuin tässä tapauksessa oli, mutta myyjä ei hallinnut omaa kassajärjestelmäänsä. Asiakkaalla oli lakiin perustuva oikeus reklamaatioon. Ja viime kädessä siitä ei päätä kauppa, vaan tuomioistuin.
Antaako tuomioistuin päätöksensä siinä heti, kunhan asiakas jankkaa vain sitkeästi? Hoet tuota samaa joka ketjussa. Kauppalaki jne.
Tuo tutkija ei ole mikään puolueeton tyyppi. Miettikääpä, mitä tutkija tekee: tutkimuksia vartiointialasta. Mitä se siihen tarvitsee? No, tietenkin vartijoiden ja järjestyksenvalvojien haastatteluita tai vastauksia kyselylomakkeisiin. Mistä tutkija saa kontaktin satoihin vartijoihin ja järkkäreihin? No, tietenkin olemalla hemmetin hyvää pataa kaikkien vartiointiyritysten kanssa! Se on sataprosenttisesti niiden puolella eikä näe niiden toiminnassa mitään väärää, ei vaikka yksi ihminen on vartijoiden toimesta tapettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhri ei ole ilmeisesti saanut happea, kun yksi vartoijoista on ollut tämän selän päällä
No ei todellakaan ole kukaan ollut kenenkään selän päällä.
Kyllä on yksi saastainen sikaniska siinä painamassa selän päällä. Siitä on kuva.
No ei todellakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ei ole mitään oikeaoppista että nainen kaadetaan paskaiselle kovalle lattialle ja tukehdutetaan kuoliaaksi. Tuo tutkija on pihalla.
Hmm, kumpaa uskoisin, asiaan perehtynyttä tutkijaa vai hysteerisenä kirkuvaa pölömammaa?
inä kyllä uskot naisvihaan se on ihan selvä asia.
Korona-(pelottelu)aikaan kukaan ei käynyt toisiin kiinni kun pelkäsivät tartuntaa, ikävä niitä rauhallisia aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhri ei ole ilmeisesti saanut happea, kun yksi vartoijoista on ollut tämän selän päällä estäen hengitysliikkeet. Sinänsä kuulostaa ihan suunnitelmalliselta murhalta, jos näin on käynyt. Jos raajojen päällä jo ollaan ja henkilö on raudoissa, miksi pitää olla vielä selän päällä? Maallikkokin ymmärtää sen olevan vaarallista.
Näytä kuva tai video, jossa yksi vartijoista on uhrin selän päällä? Kaikki mediassa esillä olleet ovat näyttäneet, että ainoastaan raajoja on pidelty kiinni.
Ylen uutisten tekstissä sanotaan, että 1 oli selän päällä.
No sitten siinä sanotaan väärin.
Kuka niistä vartijoista sinä olet? Minkä päällä istuit vai olitko ympäristöä tarkkaileva?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää..
On kyllä aivan naurettavaa lässytystä. Voimakeino on aina se kaikkein viimeisin johon ryhdytään ja silloinkaan ketään ei saa tietenkään tappaa.
Nyt siellä on neljä riuskaa vartijaa ollut yhden naisen kimpussa, joka ei ollut edes käyttäytynyt agressiivisesti.
Todellakin käyttäytyy aggressiivisesti. Vartijat teki mitä piti.
Tappajavartija bongattu!
No mitä sinä sitä täällä huutelet, mene pyytämään nimikirjoitus <3
Vierailija kirjoitti:
m.infossa luki, että oli tunnettu nark-.ki josta oli aina häiriötä. Yritti jotain vanhoja paskasia farkkuja palauttaa liikeeseen nark*ausrahojen toivossa.
kolme-kahdeksan-yhdeksän
Ei riitä syyksi m...u...r...h...aan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhri ei ole ilmeisesti saanut happea, kun yksi vartoijoista on ollut tämän selän päällä
No ei todellakaan ole kukaan ollut kenenkään selän päällä.
Kyllä on yksi saastainen sikaniska siinä painamassa selän päällä. Siitä on kuva.
No ei todellakaan ole.
Kyllä on. Siitä on tarkka kuva ja se on MANNE ja virnistys päällä! Pthui!
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeesti toimintaohjeissa on että kohde pitää kaataa paskaiselle lattialle ja tukehduttaa, niin toimintaohjeiden laatija on väärällä alalla eikä tiedä mistään mitään.
Mennyvittuun pelle
Nyt tiedän mitä tehdä jos joku murtautuu meille. Istutaan selän päälle. Vain 7 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää..
On kyllä aivan naurettavaa lässytystä. Voimakeino on aina se kaikkein viimeisin johon ryhdytään ja silloinkaan ketään ei saa tietenkään tappaa.
Nyt siellä on neljä riuskaa vartijaa ollut yhden naisen kimpussa, joka ei ollut edes käyttäytynyt agressiivisesti. Jos neljä painavaa ukkoa istuu naisen päällä, niin edes jollain pitäisi korvienvälissä välähtää edes sen verran, että tajuaisi alla olevan olevan tukehtumisvaarassa.
Jos nämä vartijat pääsevät tästä kuin koira veräjästä ilman tuomiota, niin silloin ei kyllä oikeus toteudu.
Valehtelet. Onko sinulle jotenkin tyypillistä valehdella. Mahdatko pitää kansallispukua arki asuna?
Vartijat valehtelee. Oletko yksi heistä?
Mitäs tänään varastit
En liiku teidän paskaisissa ostoskeskuksissanne. Pthui!
Vierailija kirjoitti:
Omenassa käynti loppui.
Ei loppunut. Keskitän loputkin ostokseni sinne koska siellä huolehditaan asiakkaan turvallisuudesta kaikken maailman hysteeristen hörhöjen varalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?
Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?
Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.Kaadettiin vauhdikkaasti? Nainen laitettiin/meni ensin polvilleen ja kun ei siinäkään asennossa totellut vartijoiden käskyä mennä maahan, hänet painettiin mahalleen. Ei siis suorilta jaloin kaadettu naamalleen, kuten joku jo meni väittämään.
Miksi naisen olisi pitänyt mennä makaamaan kylmään maahan?
Koska käskettiin. Muuta syytä ei tuossa kohtaa enää tarvita.
Ketään ei tarvitse kaataa kylmälle paskaiselle lattialle jossa kaikki kävelee.
Paitsi jokainen joka ei tottele käskytystä tuossa kohtaa.
Näin.
Koulutuksessa opetetaan kyllä, miten "asiakas" saadaan maahan hallitusti. Ja sinne lattialle päätyy kun ei tottele käskytyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka kauppakeskuksessa riehuisikin, se ei oikeuta vartijoita tappamaan. Tässä ei edes riehuttu, siitä on kaikki silminnäkijät olleet samaa mieltä. Joten voisi lopettaa nuo kommentit siitä, että kannattaako riehua, todella vastenmielistä.
No siinä tapauksessa kaikki silminnäkijät ovat yksiselitteisesti väärässä, koska jokaiselta videolta voi sokea Reettakin nähdä että tuo nainen rimpuilee ja vastustaa kunnes vartijoita on viisi kappaletta niputtamassa häntä.
Jos kiinniotettu rimpuilee maassa, se on ihan eri asia kuin että olisi riehunut ja siksi laitettu maihin. Silminnäkijät ovat kertoneet naisen siis rimpuilleen vartijoiden otteessa maassa mutta kukaan ei ole kertonut naisen riehuneen ensin ja sen jälkeen (siitä syystä) vartijoiden heittäneet hänet maihin.
Tuosta on sata videota kun nainen on kahden vartijan talutettavana ja hän riuhtoo ja rimpuilee joka suuntaan, aiheuttaen vaaraa itselleen, vartijoille ja sivullisille. Asiasta ei ole minkään valtakunnan epäselvyyttä.
Enpä ole nähnyt kuin sen yhden liukuportaan alta olevan lyhyen pätkän. Itse olin vieressä joitakin minuutteja sen jälkeen kun nainen oli jo maassa. En nähnyt minkäänlaista riehumista. Ilmeisesti painava reppu selässä, paksut vaatteet ja vartijoiden toiminta niin ettei saanut happea johti tuohon. Tilanteessa ei ollut mitään mikä ei olisi selvinnyt puhumalla.
Sen riehumisen ennen taltuttamista maahan näkee jo tuolta Hesarin videolta! Se, että sinä näit tilanteesta vain ihan loppupään ei tarkoita etteikö aiempia tapahtumia olisi tapahtunut.
Edelleenkään ei minusta ole mitään_riehumista. -sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?
Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?
Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.Kaadettiin vauhdikkaasti? Nainen laitettiin/meni ensin polvilleen ja kun ei siinäkään asennossa totellut vartijoiden käskyä mennä maahan, hänet painettiin mahalleen. Ei siis suorilta jaloin kaadettu naamalleen, kuten joku jo meni väittämään.
Miksi naisen olisi pitänyt mennä makaamaan kylmään maahan?
Koska käskettiin. Muuta syytä ei tuossa kohtaa enää tarvita.
Sinäkö ihmisperze menet polvillesi, kun joku vain keksii käskeä? Nuoletko persettäkin käskystä?
En, minä osaan käyttäytyä joten minua ei ole tarve kenenkään käskyttää. Sinä puolestasi menet, koska olet haitaksi yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen piti lattialle kaataa? Oli jo kaksi vartijaa käsissä kiinni niin eikö siinä olisi voinut taluttaa pihalle tai niputtaa kädet selän taakse?
Tätä minäkin ihmettelen. Varmasti 5 ukkoa saa yhden naisen talttumaan muutenkin, ja videolla näkyy kuinka hänet kaadettiin vauhdikkaasti. Jos naista ei edes epäilty rikoksesta niin varmaan ulostalutus ja puhutus olisi riittänyt. Mitä ihmettä ne luuli tolla maassapitämisellä voittavansa?
Ja mehän ei tosiaan tiedetä varmasti missä liikkeessä nainen oli ja mitä oli tapahtunut kun tiedot ovat ristiriitaisia.Kaadettiin vauhdikkaasti? Nainen laitettiin/meni ensin polvilleen ja kun ei siinäkään asennossa totellut vartijoiden käskyä mennä maahan, hänet painettiin mahalleen. Ei siis suorilta jaloin kaadettu naamalleen, kuten joku jo meni väittämään.
Miksi naisen olisi pitänyt mennä makaamaan kylmään maahan?
Koska käskettiin. Muuta syytä ei tuossa kohtaa enää tarvita.
Ketään ei tarvitse kaataa kylmälle paskaiselle lattialle jossa kaikki kävelee.
Paitsi jokainen joka ei tottele käskytystä tuossa kohtaa.
Ei ole mitään oikeutta käskyttää äänen korottamisesta ja asian hoitaminen oli kesken. Olet sadistisika.
Ei riitä tunti, kuvittele baariin järkkäri jankkaamaan jonkun känniääliön kanssa