Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
6741/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Btw kenelle voi jatkossa ilmoittaa, jos tuntee vartijoiden häiritsevän itseään tuijottamisella, seuraamisella tai muulla ikävällä käytöksellä ostoskeskuksessa? Kuka tulee miesylivoimalla raudottamaan steven ja iskemään kenttään hengettömäksi nuuska huulessa.

Varmaan voisi vähän vinkata sille vartiointifirmalle ja kyseiselle kaupalle ainakin että jäipä taas ostokset rehellisesti ostamatta teiltä kun vartija tuli iholle. Kyllä ne kiinnostuu kun eivät saa asiakkailta rahaa vaikka ruokakaupoilla hyvin meneekin. Itsekin olen tuollaisen kohteeksi joutunut ja lopetin monen vuoden kanta-asiakkuuden kaupassa ja siirryin kilpailijalle. Siinäpä sitten ihmettelevät miksi myynnit ja asiakasmäärät tippuu.

Vierailija
6742/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No mysteerimies on kyllä saanut todella monta päivää aikaa pohtia vartijoiden kanssa että minkä tarinan kertoo että menee läpi. En vaan voi ymmärtää!

Sillä on kiire kirjoittaa kirja. Rahan tuloa ei voi estää.

Ja miettii kirjan nimeä.

"Näin palkkaat palkkamurhajan Ilmaiseksi"

muut tollot tekevät sen ilmaiseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6743/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tän voisi kyllä pelillistää. Big Apple-peli jossa asioit kaupoissa ja väistelet pahoja papmputtavia securitateja. Aloitat pohjakerroksesta ja etenet kerroksissa "leveleissä" liukuportaita. Muutaman pamputuksen jälkeen et jaksa enää juosta ja josbhidastelet, pamputtaja saa apuvoimia. Neljä riittää tappamaan. Voit käyttää kahta oljenkortta "112" ja "deffa" mutta kumpaakin vain kerran. Jos puhut jollekulle hän soittaa vartijat ja taas tulee pampusta. Jos selviät katolle asti ja olet ehtinyt kerätä tarpeeksi muovipusseja, pääset leijailemaan alas => uusi kierros, nyt on enemmän vartijoita.

Ja toinen olisi toi väkijoukkoon ajo.

Vierailija
6744/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mysteerimies on kyllä saanut todella monta päivää aikaa pohtia vartijoiden kanssa että minkä tarinan kertoo että menee läpi. En vaan voi ymmärtää!

Sillä on kiire kirjoittaa kirja. Rahan tuloa ei voi estää.

Ja miettii kirjan nimeä.

"Näin palkkaat palkkamurhajan Ilmaiseksi"

muut tollot tekevät sen ilmaiseksi.

Puhdistus II

Vierailija
6745/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko tämä Eve töissä koskaan?

Vierailija
6746/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vartijoiden liiallinen ja pitkään kestänyt voimankäyttö aiheutti naisen kuoleman - tätä faktaa ei kukaan ramboilija saa kumottua. Toivottavasti vartijat tuomitaan vähintään taposta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6747/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt alkaa jutut olla niim sairaita, että huhheijaa!

Vierailija
6748/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vartijoiden liiallinen ja pitkään kestänyt voimankäyttö aiheutti naisen kuoleman - tätä faktaa ei kukaan ramboilija saa kumottua. Toivottavasti vartijat tuomitaan vähintään taposta.

Tuli selväksi. Jatka huomenna lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6749/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saako tänne laittaa uhrin nimen?

Vierailija
6750/7218 |

Ja kärsivät pitkään...

Tämä keissi on pitkä. Haetaan ennakkopäätöstä, ja käydään kaikki tuomioistuimet läpi Suomessa.

Ehkä vielä päätös Eu:n tuomioistuimessa.

Ettei vain pojille kävisi aika pitkäksi, olla löysässä..

Ja muistella Evea ja mitä tuli tehtyä. Siinä vaiheessa ollaan jo vanhoja miehiä, jos nyt kolmekymppisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6751/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pää kolahti, eli niskan ja pään eli aivojen ja kallon vamma, arvaus. Se sukellus oli niin nopea voimallinen ja hurja lattiaan.

Vierailija
6752/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vartijoiden liiallinen ja pitkään kestänyt voimankäyttö aiheutti naisen kuoleman - tätä faktaa ei kukaan ramboilija saa kumottua. Toivottavasti vartijat tuomitaan vähintään taposta.

Tuli selväksi. Jatka huomenna lisää.

Vartijat ta ppoivat kiltin evankelista naisen.

Tuleekohan Eve tap pijille kummitt elemaan uniin tai sielunmaisemiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6753/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parempi lähteä silloin kun pyydetään ja jos kokee että tilanne on mennyt epäreilusti niin jälkeenpäin voi palata asiaan ja lähettää palautetta liikkeeseen ja vartijoiden esimiehille. Harva asia on niin iso että kannattaa jäädä paikan päälle ja pistää vastaan.

Vierailija
6754/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pää kolahti, eli niskan ja pään eli aivojen ja kallon vamma, arvaus. Se sukellus oli niin nopea voimallinen ja hurja lattiaan.

Höpöhöpö noitatohtori. Pää ei käyny laiton aikana lattiassa vaikka kuinka haluaisit.

Tod.näköisin kuolinsyy on shokki. Shokkitilaan mennyt ihminen voi kuolla muutamien minuuttien kuluessa jos elvytystä ei aloiteta.

Shokissa oleva tarvitsee aina tehohoitoa. Shokissa siis sydän pettää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
6755/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No mysteerimies on kyllä saanut todella monta päivää aikaa pohtia vartijoiden kanssa että minkä tarinan kertoo että menee läpi. En vaan voi ymmärtää!

Nykysin tarviit vaan 2 älylaitetta ja algoritmi kertoo parhaan version millä selviää. Se niinkuin ehdottaa ensin erästä versiota ja jos se ei toisesta ole hyvä niin sitten se eka rarantelee tarinaa kunnes se on aukoton. Tekoälyhän nämä nykyisin hoitaa.

Vierailija
6756/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauhea tunne kuolla kun neljä miestä kimpussa ja ihmisiä ympärillä ja kukaan ei auta.

Vierailija
6757/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Saako tänne laittaa uhrin nimen?

Ylilaudalla on kuvia ja nimi.

Vierailija
6758/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pää kolahti, eli niskan ja pään eli aivojen ja kallon vamma, arvaus. Se sukellus oli niin nopea voimallinen ja hurja lattiaan.

Höpöhöpö noitatohtori. Pää ei käyny laiton aikana lattiassa vaikka kuinka haluaisit.

Tod.näköisin kuolinsyy on shokki. Shokkitilaan mennyt ihminen voi kuolla muutamien minuuttien kuluessa jos elvytystä ei aloiteta.

Shokissa oleva tarvitsee aina tehohoitoa. Shokissa siis sydän pettää.

Pää voi kolahtaa repusta ja niskan retkauksesta aivot kolahtaa. Tätä veikkaan. Pniikkihäiriö vie hapen minimiin muutenkin shokissa.

Vierailija
6759/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kauhea tunne kuolla kun neljä miestä kimpussa ja ihmisiä ympärillä ja kukaan ei auta.

Aatella, ja silti kirjoittelet täällä! Yliluonnollista!

Vierailija
6760/7218 |
12.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parempi lähteä silloin kun pyydetään ja jos kokee että tilanne on mennyt epäreilusti niin jälkeenpäin voi palata asiaan ja lähettää palautetta liikkeeseen ja vartijoiden esimiehille. Harva asia on niin iso että kannattaa jäädä paikan päälle ja pistää vastaan.

Vapaus isänmaassa on iso asia ja uskonnonvapaus myös ja Perustuslailliset oikeudet koskemattomuuteen ja suojaan ovat isoja asioita.Puolustaisin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän kolme