Nykyään joka toinen uupunut tai palanut loppuun työssään

Vierailija kirjoitti:

Olen seuraillut paria työpaikalla burnoutin partaalla olevaa. He tekevät pilkusta asiaa, touhottavat ja säätävät asioissa, jotka ei heille edes kuulu. He ovat innokkaana menossa mukaan kaikkeen "ylimääräiseen", johon ei aika kuitenkaan riitä ja joutuvat olemaan työajan yli. Näiden kanssa on muutenkin rasittava töitä, kun jumitutaan epäolennaiseen eikä työt tästä syystä etene.

Mun kokemus on päinvastainen, näiden säätäjien ja säheltäjien, joka paikkaan tunkevien 'ylimääräiseen' mukaan menevien vuoksi ne jotka yrittävät pitää perustyön pyörimässä ja joilla on edes jonkinlainen kokonaiskuva ja johto-ajatus siitä mitä ja miksi tehdään, uupuvat.

Lisäisin vielä, että jatkuva ns ' kehittäminen' on ihan s-tanasta itsestään, pyörä pitää keksiä aina vain uudelleen, kehittämisestä on tullut pelkkä mainoslause, mutta kukaan ei aidosti tiedä mitä kehitetään, miksi ja miten se tehdään. Ja tässä 'kehittämisessä' pyörivät nimenomaan kaikki säätäjät, säheltäjät ja varsinaista työntekemistä viimeiseen asti välttelevät lusmut.

Näistä kehittämisistä syntyy lopulta tilanteita, joissa kukaan työyhteisössä ei enää tiedä yhteisiä pelisääntöjä tai niitä ei vain enää ole, tavoitteet muuttuvat päivittäin, osa tämän tietää, osa ei, kokonaisuudesta ei kukaan ota vastuuta, eikä pysty vastaamaankaan.

Kokemukseni ovat terveydenhuollosta, enkä taida enää ikinä palata alalle.

Ja kokemukseni ovat jo ennen tätä Sote-sirkusta, nyt taitaa todella olla itse p..u merrassa.

Olen sote-alalla oleva nelikymppinen korkeasti koulutettu. Ennen sai työn tehdä hyvin ja se oli tietenkin motivoivaa ja asiakkailta (potilailta) sai tyytyväisiä kommentteja ja itsellä oli hyvä nueli kun oikeasti sai autettua asiakkaita ja heidän tilanne parani. Työ tuntui siis mielekkäältä ja arvokkaalta ja oma osaaminen tuli hyödynnettyä apua tarvitsevien hyväksi.

Nykyään tehokkuusvaatimukset ja suoritusvaatimukset on niin kovia ja työt aikataulutettu niin tiukoille, että oikeastaan ainuttakaan työtehtävää en enää pysty tekemään hyvin enkä yhtään asiakasta auttamaan hyvin. Vaan on pakko tietoisesti tehdä sairaita ihmisiä koskeva työ huonosti, hutiloiden ja paljon jättää ihan tekemättä. Omaa mieltä raastaa kovin tästä syntyvä paha arvomaailman ristiriita, koen joka päivä tekeväni väärin asiakkaita kohtaan. Työssä, johon hakeuduin, koska halusin auttaa ihmisiä. Nyt valvon yöt, koska murehdin sitä, että työnantaja pakottaa minut toimimaan eettisesti väärin joka päivä. Ja kiire töissä on niin kova, että elimistöni on stressin vuoksi koko ajan ylikierroksilla. Valvotut yöt ei tietenkään asiassa auta, mutta en voi nukkua kunnolla, kun en kestä sitä että joudun toimimaan tahallaan väärin ihmisiä kohtaan.

Pakko vaihtaa alaa, en vain tiedä mihin.

Työ on liian sirpaloitunutta. Assitenttien sijaan asiantuntijat tekevät myös kaikki suorittavat työt, vaikka tiedetään että olisi järkevämpi olla joku järjestelmiin perehtynyt joka niitä hoitaisi. Vastuualueita on iso määrä, ja työtunnit jaetaan niiden välillä, tällöin joutuu hallinnoimaan yksin aika isoja kokonaisuuksia jotka eivät välttämättä oikein sovi yhteen. Kymmeniä hankkeita täytyy edistää rinnakkain. Ja tästä ilosta saa vielä maksaa sellaiset määrät veroja, ettei voi edes hankkia kotiin apuja jotta vapautuisi hieman ylimääräistä aikaa. Meillä kun on kiinteä kuukausipalkka. Tuntitasolla varmaan mennään kohta samoissa summissa kuin suorittavat työntekijät.

Itse aion lähteä takaisin ulkomaille. Viimeinen sammuttakoon valot

Vierailija kirjoitti:

Älkääpä unohtako yöunien palauttavaa vaikutusta. Jos unet olisivat ok, työpäiväkin olisi helpommin siedettävissä. Yöunien palauttavan vaikutuksen eliminointi on erittäin helppoa, sen tekee jo yksi alkoholiannos. Yllättävän moni nainenkin tuntuu ottavan useamman annoksen viikossa, monesti juurikin sen yhden tai kaksi illassa. Se sidukkakin on alkoholiannos viinistä puhumattakaan.

Juon noin 2 kpl alkoholiannosta VUODESSA. Nukun huonosti huonon työjohtamisen ja työstressin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen sote-alalla oleva nelikymppinen korkeasti koulutettu. Ennen sai työn tehdä hyvin ja se oli tietenkin motivoivaa ja asiakkailta (potilailta) sai tyytyväisiä kommentteja ja itsellä oli hyvä nueli kun oikeasti sai autettua asiakkaita ja heidän tilanne parani. Työ tuntui siis mielekkäältä ja arvokkaalta ja oma osaaminen tuli hyödynnettyä apua tarvitsevien hyväksi.

Nykyään tehokkuusvaatimukset ja suoritusvaatimukset on niin kovia ja työt aikataulutettu niin tiukoille, että oikeastaan ainuttakaan työtehtävää en enää pysty tekemään hyvin enkä yhtään asiakasta auttamaan hyvin. Vaan on pakko tietoisesti tehdä sairaita ihmisiä koskeva työ huonosti, hutiloiden ja paljon jättää ihan tekemättä. Omaa mieltä raastaa kovin tästä syntyvä paha arvomaailman ristiriita, koen joka päivä tekeväni väärin asiakkaita kohtaan. Työssä, johon hakeuduin, koska halusin auttaa ihmisiä. Nyt valvon yöt, koska murehdin sitä, että työnantaja pakottaa minut toimimaan eettisesti väärin joka päivä. Ja kiire töissä on niin kova, että elimistöni on stressin vuoksi koko ajan ylikierroksilla. Valvotut yöt ei tietenkään asiassa auta, mutta en voi nukkua kunnolla, kun en kestä sitä että joudun toimimaan tahallaan väärin ihmisiä kohtaan.

Pakko vaihtaa alaa, en vain tiedä mihin.

Aamen tälle kommentille.

Olen itse samassa tilanteessa, olisin itse voinut kirjoittaa ihan jok'ikisen sanan tästä kommentista.

Olen tullut siihen tulokseen, että jos tässä työssä aikoo jaksaa vuodesta toiseen, on pakko tehdä työnsä huonosti.

Tämä taas istuu niin kovin huonosti työn luonteeseen, kyse on ihmisten hengestä ja terveydestä.

Minäkään en enää jaksa tätä ristiriitaa, en sitä, että teenpä kuinka hyvin tai paljon tahansa, riittämättömyys on aina taustalla ja se, että jotakin on aina pakko priorisoida, vaikka tietää, että ne asiat, jotka nyt jäivät hoitamatta tai tehtiin ei-niin-hyvin, olisivat olleet tärkeitä.

Työasiat pyörivät mielessä jatkuvasti, minäkään en nuku ja jos nukun lyhyen pätkän, painajaiset töistä ovat kuin kauhuelokuvana alitajunnassa.

En enää jaksa, on luovutettava ja lähdettävä muihin töihin, opiskeltava jokin muu tutkinto.

Minullakin on elämä ja teini-ikäiset lapseni tarvitsevat äitiään. Mieluummin hyvässä voinnissa ja terveenä kuin loppuun ajettuna haamuna itsestään.

Tein 10v duunaritöitä ja ne tuntuivat ihan lomalta asiantuntijatöihin verrattuna, joita teen nyt yli 100h/vko.

Te jotkut ootte puhunut siitä että esimiehet syynää työntekijöiden tekemisiä, kahvitaukoja, vessataukoja,... kaikkea tarkkaillaan ettei vahingossakaan alainen voisi tehdä "vääryyttä" firmaa kohtaan, eli ettei esim saisi täyttä palkkaa vaikka tekee vähemmän aikaa töitä kuin muut kun pitää muita pidemmän vessatauon. Tuosta asiasta voisin mainita...

Insinöörituttavani teki työmatkoja Etelä-Afrikkaan. Hän kertoi ja ihmetteli että siellä kun paikalliset työntekijä-duunari-asentajat poistuu päivän päätteeksi kotiin paikalliselta tehtaalta-työpajalta niin joka kerta esimiesten täytyy ovella tarkistaa jokainen työntekijä, ettei ne vaan vie sieltä pajalta mitään työkaluja mennessään. Että jos kerrankin tarkistus unohtuu niin firma menettää työkaluja koska niitä työkaluja vuorenvarmasti kähvelletään! Tuttavani manasi että "eihän Suomessa työnteosta tulisi yhtään mitään jos tolla lailla pitäisi".

Mutta eikös se mun tuttavani tiedä Suomen työoloista yhtään mitään, häh, onko se ihan pihalla? Suomessahan se on vielä paljon pahempi!

Siellä Afrikassahan on hyvä juttu jos työntekijät syynätään vain kerran päivässä eli kun ne poistuu työpaikalta. Se ei häiritse työntekoa ollenkaan, työt ne saa tehdä rauhassa, ne saa töissä keskittyä työntekoon, uskomattoman onnekkaita ihmisiä, maailman onnellisimpia työntekijöitä! Todellakin minutkin saa ulko-ovella tarkistaa, se nyt ei haittaa yhtään mitään.

Mutta Suomessa esimiehet syynää alaisten jokaikistä askelta, kaikkea mitä ne siellä työpaikalla päivän mittaan tekee. Teepäs siinä sitten mukamas jotain töitä! Ei töitä voi tehdä kun esimies on koko ajan häiritsemässä. Esimiehet syynäävät alaiset niin väsyksiin että alaiset palaa loppuun ja joutuu irtisanoutumaan.

Esimiesten tulisi mahdollistaa työnteko, eikä päinvastoin eli estää työnteko. Suomi on tällänen päinvastoinmaa. Täällä esimiehet toimivat omaa firmaansa vastaan ja omia alaisiaan vastaan. Työntekoa tulisi edistää eikä vaikeuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Älkääpä unohtako yöunien palauttavaa vaikutusta. Jos unet olisivat ok, työpäiväkin olisi helpommin siedettävissä. Yöunien palauttavan vaikutuksen eliminointi on erittäin helppoa, sen tekee jo yksi alkoholiannos. Yllättävän moni nainenkin tuntuu ottavan useamman annoksen viikossa, monesti juurikin sen yhden tai kaksi illassa. Se sidukkakin on alkoholiannos viinistä puhumattakaan.

Palaudupa siinä sitten kun yöunet on sitä että traumojen vuoksi joka yö nousee huomaamattaan sängystä ja "unikävelee" istumaan tuolille, istuu siinä pari tuntia silmät auki tuijottaen suoraan eteenpäin,... kunnes lopulta havahtuu ja huomaa ettei olekaan sängyssä ja sitten palaa sänkyyn. Joten yöunet: 3 tuntia nukkumista + 2 tuntia istumista + 3 tuntia nukkumista. Jotta yöuni olisi aidosti palauttava niin yhtäjaksoista unta pitäisi useimpien tutkimusten mukaan olla vähintään 6 tuntia. Mutta mitenkäs nukut 6 tuntia putkeen, kun käy aina 3 tunnin nukkumisen jälkeen se että nousee sängystä ja menee tuolille istumaan. Tuollainen 3 tunnin pätkissä nukkuminen ei kokonaisvaltaisesti palauta aivoja, vaikka niitä pätkiä olisi kuinka paljon.

Milloin minä palaudun? En milloinkaan. Kunnolla unessa en ole koskaan. Enkä ole koskaan kunnolla hereillä, vaan päivisin olen puoliunessa.

Milloin minä opin mitään, kehityn, vahvistun, rentoudun, keskityn,...? En milloinkaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Älkääpä unohtako yöunien palauttavaa vaikutusta. Jos unet olisivat ok, työpäiväkin olisi helpommin siedettävissä. Yöunien palauttavan vaikutuksen eliminointi on erittäin helppoa, sen tekee jo yksi alkoholiannos. Yllättävän moni nainenkin tuntuu ottavan useamman annoksen viikossa, monesti juurikin sen yhden tai kaksi illassa. Se sidukkakin on alkoholiannos viinistä puhumattakaan.

Yhtään terveellisten elämäntapojen merkitystä väheksymättä, mutta joskus ne huonot valinnat ovat loppuun palamisen/ sietämättömän stressin seurauksia.

Loppuun ajettu, työpaikkakiusattu, työmääräänsä hukkuva, tekemättömään paikkaan joutunut työntekijä voi hyvinkin tarttua viinilasiin, ei siinä mitään ihmeellistä ole.

Sormi pystyssä moralisoiva, hyvin yönsä nukkuva ja hyvinvoiva ihminen, joka ei ole äärirajoja nähnytkään, saati siellä käynyt, ei tunnista, että oireen hoitaminen, saati oireesta syyllistäminen, ei alkusyytä muuta miksikään.

Elin säntillisesti kuin nunna kunnes aloitin uudessa työpaikassa, jossa kohtasin työpaikkakiusaamista ja aivan ala-arvoista johtamista.

Epäkohtiin ei puututtu millään tavalla, keskustelun yritykset niin esimiehen kuin työterveydenkin kanssa lytättiin täysin.

Ensin loppui urheilu, en vain jaksanut enää käydä lenkillä, en joukkueeni treeneissä, en salilla, en uimassa. Useampaan kertaan itkin pukuhuoneessa väsymystäni.

Sitten loppui nukkuminen. Olin aina pystynyt nukkumaan, olin pystynyt palautumaan vuorotyössä, lapseni nukkuivat vauvoina huonosti, aina palauduin, aina sain unirytmini korjattua. En enää. Valvoin, nukuin huonosti, sain hirveitä painajaisia.

Lopulta en syönyt juuri mitään.

Olin aina tykännyt ruoan laittamisesta ja kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Nyt tuskin söin mitään ja perheelleni laitoin einekset uuniin, kun en enää muuta jaksanut. Onneksi mieheni otti koppia keittiössä, muuten lapset olisivat eläneet pelkillä nakeilla ja ranskiksilla. Mieheni myös heräsi mun vointiin tässä kohtaa ja vahtimalla vahti, että joka päivä syön jotain, vaikkapa vain voileivän.

Tässä kohden irtisanoutuminen oli ainoa järkevä vaihto-ehto. Hyppäsin tyhjän päälle, mutta mieheni näki, että olin jo siinä jamassa, että terveyteni oli vaakalaudalla. Tästä olen miehelleni kiitollinen, pelasti varmasti niin minut, kuin koko perheen.

Minunkin kokemukseni terveydenhoidosta.

Onpa monta kokemusta tässä ketjussa sote-alan ihmisiltä. Ei taida olla vain sattumaa.

Vierailija kirjoitti:

Elin säntillisesti kuin nunna kunnes aloitin uudessa työpaikassa, jossa kohtasin työpaikkakiusaamista ja aivan ala-arvoista johtamista.

Epäkohtiin ei puututtu millään tavalla, keskustelun yritykset niin esimiehen kuin työterveydenkin kanssa lytättiin täysin.

Ensin loppui urheilu, en vain jaksanut enää käydä lenkillä, en joukkueeni treeneissä, en salilla, en uimassa. Useampaan kertaan itkin pukuhuoneessa väsymystäni.

Sitten loppui nukkuminen. Olin aina pystynyt nukkumaan, olin pystynyt palautumaan vuorotyössä, lapseni nukkuivat vauvoina huonosti, aina palauduin, aina sain unirytmini korjattua. En enää. Valvoin, nukuin huonosti, sain hirveitä painajaisia.

Lopulta en syönyt juuri mitään.

Olin aina tykännyt ruoan laittamisesta ja kiinnostunut terveellisestä ruoasta. Nyt tuskin söin mitään ja perheelleni laitoin einekset uuniin, kun en enää muuta jaksanut. Onneksi mieheni otti koppia keittiössä, muuten lapset olisivat eläneet pelkillä nakeilla ja ranskiksilla. Mieheni myös heräsi mun vointiin tässä kohtaa ja vahtimalla vahti, että joka päivä syön jotain, vaikkapa vain voileivän.

Tässä kohden irtisanoutuminen oli ainoa järkevä vaihto-ehto. Hyppäsin tyhjän päälle, mutta mieheni näki, että olin jo siinä jamassa, että terveyteni oli vaakalaudalla. Tästä olen miehelleni kiitollinen, pelasti varmasti niin minut, kuin koko perheen.

Minunkin kokemukseni terveydenhoidosta.

Kultainen mies sinulla, onneksi olkoon siitä, ja kiitos jutun jakamisesta. Tämä auttoi hahmottamaan myös omaa tilannettani ja seurauksia huonosta johdosta ja työpaikkakiusaamisesta.

Olen töissä suuressa kansainvälisessä yrityksessä ja olen nähnyt usean kollegan eri osastoilla olevan pitkiäkin aikoja sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. On miehiä ja naisia sekä eri-ikäisiä ihmisiä jotka ovat asiantuntijoita omalla alueellaan.

Vuosia sitten, ennen kuin itse edes olin firman palkkalistoilla oli monilla osastoilla paljon suurempi miehitys vaikkei systeemit tai prosessit ole ihmeemmin kehittyneet/muuttuneet. Työtä on enemmän kuin ehtii tehdä tai kaikkea valvotaan, kytätään ja tehostetaan koko ajan. Tukiverkostot ovat huonot eli uudet työntekijät tai ne jotka saa uusia työtehtäviä/järjestelmiä käytettäväkseen eivät saa tarvittavaa tukea ja ohjausta. Monella on siis paljon vastuuta mutta samalla paljon epävarmuustekijöitä työssään. 

Mainitsematta sitä miten käytännössä firma kuin firma käy läpi yt:t tietyin väliajoin. Joka vuosi saa keksiä parannettavaa työstään vaikka oikeasti toivoisin että riittäisi että tulee aina ajoissa töihin, hyvin vähän jos ollenkaan vuosittaisia saikkupäiviä, on mukava työkaveri ja hoitaa työkuvauksen mukaiset tehtävät mallikkaasti. Mutta kun ei. 

Ja sitten taas sekin että lapsia ei tosiaan saisi olla. Saatikka lapsia joita ei voi istuttaa 12h päivähoidossa tai lapsia jotka ovat joskus vatsataudissa vaikka vanhemman töissä on kiirettä. Oman osansa tekee myös se että palkasta jää niin vähän käteen että sillä maksetaan laskut ja ruuat muttei osteta ihmeemmin esimerkiksi siivouspalveluita tai muita arkea helpottavia palveluita. 

Nykyajan ihmistä kuormittaa kaikenkaikkinen liika tieto, kovemmat vaatimukset ja huonosti johdettu organisaatio.

Myös ns. onnellisuusansa. Pitäisi olla koko ajan kaikki hyvin ja elämän soljuu eteenpäin vailla ongelmia. Ja kaikesta pitää tehdä vielä somepäivityksiä.

Ei ole realismia. Elämä on täynnä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä ja on aina ollut.

Hyvä puoli kaikessa on se että nykyaikana asioista voi puhua ääneen. Voi sanoa että ahdistaa, uuvuttaa, masentaa jne. eikä tule samalla tavalla leimatuksi kuin vielä 50 vuotta sitten.

Tärkeää onkin elämässä että ihmisen ei tarvitse teeskennellä jotain mitä ei ole JA että ihminen kelpaa kaikkinensa ja on hyväksytty. Teennäisyys kostautuu tavalla tai toisella.

Uupumuksesta selviytyy kun tekee elämänmuutoksia. Työnantajilla olisi tuhannen taalan paikka luoda hyväksyvä lämminhenkinen avoin ilmapiiri jotta ihmiset jaksaisivat paremmin ja uupumisen hetkinäkin kokisivat olevamsa tärkeitä.

Iso ongelma. Auttaisiko lyhyempi työaika? Ja organisaatiomuutos? Koulutetumpi johtoporras? Pidemmät lomat? Joustava työaika?

Up, tärkeä aihe.

Töissä firman omistaja vaihtui, jonka jälkeen alkoi loputon uupumisten aalto. Silloin vaihtuivat myös tietokoneohjelmat joilla työtä tehtiin, alkoi kellottaminen, tehokkuusajattelu ja kaiken mittaaminen. Tietokoneohjelmat vaihtuivat siitä eteenpäin uusiin aina vuoden välein, kun uusi omistaja halusi kilpailuttaa halvimman.

Ihmiset opettelivat koko ajan uutta ohjelmaa, juuri kun sen oppi, vaihtui tilalle seuraava ohjelma opeteltavaksi, jonka jälkeen taas seuraava. Lisäksi väliaikojen päivitykset, joissa oli taas kerran muutettu muutamia nappien paikkoja muutoksen vuoksi.

Kaikki se oli pois työn tekemisestä. Monella aivot yksinkertaisesti ylikuormittuivat kaikkiin vaatimuksiin. Muutos on väistämätöntä, mutta jatkuva hallitsematon muutos vain muutoksen vuoksi uuvuttaa jokaisen.

Vierailija kirjoitti:

Tein 10v duunaritöitä ja ne tuntuivat ihan lomalta asiantuntijatöihin verrattuna, joita teen nyt yli 100h/vko.

Varmasti tuollaisella tuntimäärällä!

Vierailija kirjoitti:

Te jotkut ootte puhunut siitä että esimiehet syynää työntekijöiden tekemisiä, kahvitaukoja, vessataukoja,... kaikkea tarkkaillaan ettei vahingossakaan alainen voisi tehdä "vääryyttä" firmaa kohtaan, eli ettei esim saisi täyttä palkkaa vaikka tekee vähemmän aikaa töitä kuin muut kun pitää muita pidemmän vessatauon. Tuosta asiasta voisin mainita...

Insinöörituttavani teki työmatkoja Etelä-Afrikkaan. Hän kertoi ja ihmetteli että siellä kun paikalliset työntekijä-duunari-asentajat poistuu päivän päätteeksi kotiin paikalliselta tehtaalta-työpajalta niin joka kerta esimiesten täytyy ovella tarkistaa jokainen työntekijä, ettei ne vaan vie sieltä pajalta mitään työkaluja mennessään. Että jos kerrankin tarkistus unohtuu niin firma menettää työkaluja koska niitä työkaluja vuorenvarmasti kähvelletään! Tuttavani manasi että "eihän Suomessa työnteosta tulisi yhtään mitään jos tolla lailla pitäisi".

Mutta eikös se mun tuttavani tiedä Suomen työoloista yhtään mitään, häh, onko se ihan pihalla? Suomessahan se on vielä paljon pahempi!

Siellä Afrikassahan on hyvä juttu jos työntekijät syynätään vain kerran päivässä eli kun ne poistuu työpaikalta. Se ei häiritse työntekoa ollenkaan, työt ne saa tehdä rauhassa, ne saa töissä keskittyä työntekoon, uskomattoman onnekkaita ihmisiä, maailman onnellisimpia työntekijöitä! Todellakin minutkin saa ulko-ovella tarkistaa, se nyt ei haittaa yhtään mitään.

Mutta Suomessa esimiehet syynää alaisten jokaikistä askelta, kaikkea mitä ne siellä työpaikalla päivän mittaan tekee. Teepäs siinä sitten mukamas jotain töitä! Ei töitä voi tehdä kun esimies on koko ajan häiritsemässä. Esimiehet syynäävät alaiset niin väsyksiin että alaiset palaa loppuun ja joutuu irtisanoutumaan.

Esimiesten tulisi mahdollistaa työnteko, eikä päinvastoin eli estää työnteko. Suomi on tällänen päinvastoinmaa. Täällä esimiehet toimivat omaa firmaansa vastaan ja omia alaisiaan vastaan. Työntekoa tulisi edistää eikä vaikeuttaa.

Kirsikkana kakun päällä on se, että työt tunkee vapaa-ajallekin. Koko ajan joku nopea kysymys. Mieheni kun oli isyyslomalla, pomonsa halusi katsomaan vauvaa. Tulikin puhumaan työasioista "siinä samalla".