Opet hoi! Enhän tehnyt virkavirhettä?
Olen vasta valmistumassa opettajaksi ja työskentelen ala-asteella. Hetki sitten soi puhelin ja eräs oppilaani äiti soitti kysyäkseen, mitä tarkoittaa, kun poika väittää, että joutuu jäämään huomenna koulun jälkeen tekemään läksyjä. Selitin, että pojalta oli läksyt tekemättä ja että hän livisti koulun jälkeen, vaikka piti jäädä näitä tehtäviä tekemään. Poika huutaa taustalla, ettei aio jäädä ja äiti huutaa pojalle, että miksei kertonut läksyjen tekemättömyydestä.
Minulla kilahti ja sanoin suoraan tiukasti ja rauhallisesti, että tällaiset asiat hoidetaan päiväsaikaan ja toivon, että jatkossa eivät häiritse minua iltaisin tällaisilla asioilla. Äidin oli pöyristynyt, kun kehtasin häntä näin ojentaa. Ottaa kuulemma rehtoriin huomenna yhteyttä. Sanoin, että näin minäkin toivon.
Meninkö liian pitkälle?
Kommentit (27)
Mä en kyllä edelleenkään ymmärrä, mikä voi edes erityislapsella olla sellainen asia, ettei asiaa voi hoitaa aamulla ennen koulun alkua. Mulle ei menny läpi ollenkaan kakskymppisen selitykset.
Meillä on myös erityislapsi, joka pelkää ajoittain kouluun menoa ym. kummallista, mutta koskaan ei vielä olla jouduttu soittamaan opettajalle illalla. Taitaa olla jotain mätää kasvatusmenetelmissä, jos ei kotona pystytä hoitamaan asioita ilman opettajan apua.
Muutenkin tuntuu kauhealta, jos erityisopettajaa tai ketä tahansa opettajaa kuormitetaan iltamyöhän tai aamuvarhaisen puheluilla. Pitäisihän sen open jaksaa niiden meidän lasten kanssa siellä koulussa. Eikö se ole kaikkien etu pitää ope tyytyväisenä ja virkeänä .
Sulle on sattunut " kamalat" lasten vanhemmat. Mulla oli viimekeväänä luokka, jolla oli hyvin aktiivisia vanhempia. Yhdellä äidillä oli tapana soittaa perjantai-iltaisin ja haukkua minua milloin mistäkin ratkaisustani. Hänen poikansa olisi näet tarvinnut erityiskohtelua.
-ope kans
Ja opettajat opettavat koulussa ja tekevät kasvatustyönsä siellä virka-aikaan? Kyllä ihmettelen vanhempia, jotka soittelevat opettajille ja vaikkapa päiväkodin hoitajille kotiin. Ja tälläkin palstalla on varmaan viimeksi mainittuja.
Olisi mielenkiintoista lukea lisää vauhkoista vanhemmista!
Mutta kotona otetaan puheeksi hoitopaikan hoitajien hienovaraisestikin sanomat asiat. Esim. lapsi ei ollut yrityksistä huolimatta suostunut laittamaan lakin nauhoja kiinni, vaikka sää olisi vaatinut.
Minä koin sen ihan asialliseksi huomautukseksi, vaikka itse olenkin erittäin joustava, jos minulle päin soitellaan. Eli minulle saa soittaa milloin vain ja missä asioissa vain, joten siksi minusta on ihan hyvä huomauttaa, että juuri hän opettajana ei halunnut, että hänelle soitetaan liian myöhään.
Mielestäni et tehnyt mitään virhettä, vaikka en opettaja olekaan.
Poika kun ei ollut suostunut niitä läksyjä illalla tekemään, niin äiti halusi ilmoittaa, että ne läksyt ovat sitten edelleen tekemättä eli koulun jälkeen olisi sitten hommia. Olin niin pöpperössä, etten tajunnut sanoa mitään aikaisesta ajankohdasta. Hoh hoijaa!
ap