UMK 2023 official
Ovatko fanit valmiina? 11. 1. julkistetaan tämän vuoden kilpailijat.
Kommentit (34469)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauraisin jos Lortikan prässi jumittaisi alhaalle esc-lavalla ja joutuisi nolosti ryömimään sieltä ulos yleisön buuatessa. >D
Minä häpeän avoimesti suomalaisten kaunaista asennetta muita kuin omia suosikkejaan kohtaan. Artisteille buuauksia en ymmärrä laisinkaan jos artisti ei loukkaa yleisöä.
Esimerkiksi Robinille buuaaminen Logomossa oli todella lapsellisten ihmisten touhua. Kuinka se omaan elämään vaikuttaa jos joku artisti saa enemmän tai vähemmän pisteitä? Jokainen älyää, että viisujunan puksuttaessa aina joku jää väliasemalle ja yksi pääsee perille viisuihin. Siellä viisuissa vain yksi voittaa.
Kertoo suomalaisten alemmuudentunnosta, että nyt jo hätäillään Ruotsin edustajasta ja fantasioidaan siitä että hänelle kävisi huonosti. Euroopan maassa on sota ja lapselliset suomalaiset haluavat nokkapokkaa vaikka väkisin ruotsalaisten kanssa. Hävetkää ihan oikeasti!
Kaikki eivät oikein ole vielä päässeet metsäläisestä junttiudesta euroiloon. Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti inhottavia kiusaajia, paljon on kuitenkin myös ihan oikeasti mukavia ihmisiä, jotka osaavat jakaa ilonsa. Kukaan ei pidä ihmisistä, jotka mollaavat muita.

Robinille buuaaminen kaiken nettitöryn päälle sai minulla aikaan ikävä fiiliksen ja inhon niitä kohtaan, joilta se todennäköisimmin tuli. Eli Käärijän tai Benkun joiltakin kannattajilta. Eikös Benkkukin ole Turusta? Olen aina niiden puolella, joita kohdellaan väärin. Nyt koko Umk muuttui ikäväksi sävyltään ja kiinnostus lopahti. Kyse ei ole siitä, ketä kukin äänesti.
Benkku on Kaarinasta. Ihan Turun läheltä siis.
Minuakin suututtaa se tapa, miten Robinia kohdeltiin UMK:n aikana. Ihan käsittämätöntä sen jälkeen, kun häntä oli odotettu vuosikausia osallistumaan kuin kuuta nousevaa.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää, että tässä ketjussa on niin paljon perussuomalaisia. Luulin, että heille Euroviisut on jotain sellaista, mihin eivät koske pitkällä tikullakaan, kun siellä on sitä sateenkaariväkeä, homopropagandaa, tummaihoisia ja levitetään suvaitsevaisuuden ilosanomaa. Tämäpä oli iloinen yllätys, että hc-viisufaneissa on myös persuja! :)
Just. Sun pitäis ehkä päivittää tälle vuodelle näkemykset, että kaikki eivät ole T. Hakkaraisia.
Vierailija kirjoitti:
Melloissa on tuo vahva uudelleen osallistumisen perinne. Hyvä foorumi markkinoida uutta musiikkia, vaikkei voittaisikaan.
Suomessakin voisi olla, jos meillä olisi enemmän kuin 7 julkistettua kisaajaa. 7 osallistujaa on tosi vähän. Jos meilläkin olisi Ruotsin tavoin semifinaalit (4 7 biisiä) eli yhteensä 28 osallistujaa, se olisi juhlaa. Tai edes 2 semifinaalia. En tykkää siitä, että joku pienen piirin esiraati valitsee kansalle suoraan finalistit. Ikään kuin meidän omaan arviointikykyyn ja musiikkimakuun ei luotettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en toivo Käärijälle voittoa, koska en halua Suomen ja Ylen järjestävän Euroviisuja. Mun pumppu ei kestäisi. En luota Ylen osaamiseen, se on nähty jo UMK-finaalissa. Sen sijaan toivon, että Käärijä yltää viisufinaalissa Top5:seen, mieluiten sijalle 2. :) Se on parempi kuin voitto.
Suomihan on jo järjestänyt yhdet viisut, ja todella hienosti järjestikin.
Siitäkin huolimatta, että silloinen voittaja jätti itsestään todella ikävän kuvan haukkumalla niin järjestelyt kuin kanssakilpailijansa. Mitä ilmeisimmin kaikkien voittoa tuollainen asenne ei siis olekaan pilannut, vai olisiko kyse siitä, ettei some vielä yhtä vahvasti tuonut esiin kilpailijoiden persoonaa, joka tuossakin tapauksessa paljastui vasta voiton jälkeen annetuissa haastatteluissa? Yhtä kaikki, eipä sitä voittajaa taida kukaan enää mitenkään lämmöllä muistella toisin kuin vaikka saman vuotista Käärijänkin mieleen jäänyttä Verka Serduchkaa, vaikka ko. esiintyjä ei voittoon yltänytkään.
Tuohon aikaan some oli vielä alkutekijöissään. Nykyään kaikki leviää maailmalle salamannopeasti.
Olihan Suomenkin kerran edustamassa henkilö, joka ei tuntenut viisumusiikkia eikä ollut edes kiinnostunut Euroviisuista. Näin hän lateli kansainvälisille toimittajille yhteishaastattelussa.
Sen lisäksi Suomea edusti kansainvälistä mainetta saanut muusikko kaverinsa kanssa, jotka jäivät semifinaalissa viimeisiksi tai toiseksi viimeisiksi. Olivat niin katkeria, että kiroilivat ääneen eivätkä suostuneet osallistumaan finaalivieraiksi, vaikka heitä varten oli varattu pöytä tarjoiluneen jne. Jurottivat mieluummin hotellissa ja lapsellisen raivon vallassa eivät suostuneet finaalia katsomaan. Se sai viisutoimittajien kulmat kohoamaan.
Suomalaiset selittävät aina Käärijän kappaletta YouTubessa, että suomalaiset ovat niin anti-social nation eli epäsosiaalinen kansa. Epäsosiaalisuus tarkoittaa rikollisuutta, väkivaltaisuutta, yhteiskuntaan integroitumattomuutta ja sen säännöistä piittaamattomuutta.
Vaikka itse tuntisi niin ja oma suku olisi täynnä rikollisia, niin olisi kohtuullista ettei haukuttaisi koko kansaa suunnilleen psykopaateiksi. Ainakin minä tunnen ihan normaaleita ihmisiä, jotka osaavat kommunikoida toistensa kanssa, noudattavat lakeja, eivät ole rikollisia eivätkä väkivaltaisia.
En ymmärrä sitä, mikä kiire suomalaisilla oman pesänsä likaajilla on ylipäänsä muutenkaan someen ulvomaan kun joku suomalainen valitaan johonkin edustustehtävään, mennä selittämään omia ennakkoluulojaan tai kokemuksiaan muka kaikista suomalaisista? Tämä maa pyörii ihan normaalisti sosiaalistuneiden ihmisten voimalla.

Päivittyy hitaasti, koska lähes kaikki persuihin liittyvät otsikot on sellaisia, että ne vahvistaa noita stereotypioita.
Vierailija kirjoitti:
Mistä muuten näkis että koska minkäkin maan biisit valitaan?
Eurovision.tv
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää, että tässä ketjussa on niin paljon perussuomalaisia. Luulin, että heille Euroviisut on jotain sellaista, mihin eivät koske pitkällä tikullakaan, kun siellä on sitä sateenkaariväkeä, homopropagandaa, tummaihoisia ja levitetään suvaitsevaisuuden ilosanomaa. Tämäpä oli iloinen yllätys, että hc-viisufaneissa on myös persuja! :)
Ei kaikki persut ole rasis t eja. Itse en ole percu, mutta tunnen useamman, ja ovat kaikkea muuta.
Missä sille Robinille buuattiin? Multa mennyt ohi. Ainakin esityksessä hurrataan
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää, että tässä ketjussa on niin paljon perussuomalaisia. Luulin, että heille Euroviisut on jotain sellaista, mihin eivät koske pitkällä tikullakaan, kun siellä on sitä sateenkaariväkeä, homopropagandaa, tummaihoisia ja levitetään suvaitsevaisuuden ilosanomaa. Tämäpä oli iloinen yllätys, että hc-viisufaneissa on myös persuja! :)
Mulla ei ole mitään erilaisuutta vastaan. Itsekin olen semmoinen oman tieni kulkija ja kuulun seksuaalivähemmistöön. Mä vaan ajattelen, että meidän pitäisi ajatella enemmän oman kansan etua, estää Suomea valumasta uudeksi Ruotsiksi, pitää pääasiallinen päätäntävalta Suomessa eikä lähteä kaikkiin vouhotuksiin kuten että sukupuolia on tuhat mukaan. Minulla ei ole esim. mitään tummaihoisia ja seksuaalivähemmistöja vastaan, vaan holtitonta m**hnmuuttoa tietyistä maista ja esimerkiksi sitä, että yritetään väittää et biologinen mies voi muka olla lesbonainen. Lisäksi korona-aikana meni moni asia överiksi, mitä en nyt ala erittelemään, ettei tuu uutta tappelua. Inhoan myös nykyajan cancel-kulttuuria ja oon väsynyt moneen woke-ilmiöön.
Euroviisut ei taas ole keneltäkään pois, se on melko harmiton tapahtuma. Rakastan viisujen tunnelmaa, ajoittaista campia menoa (jota Käärijäkin mahtavasti edustaa) ja sitä kaikkea huumaa, mitä siihen liittyy. Ei viisut myöskään ole ainakaan enää niin "homojuhla" kuin ehkä joskus ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en toivo Käärijälle voittoa, koska en halua Suomen ja Ylen järjestävän Euroviisuja. Mun pumppu ei kestäisi. En luota Ylen osaamiseen, se on nähty jo UMK-finaalissa. Sen sijaan toivon, että Käärijä yltää viisufinaalissa Top5:seen, mieluiten sijalle 2. :) Se on parempi kuin voitto.
Suomihan on jo järjestänyt yhdet viisut, ja todella hienosti järjestikin.
Siitäkin huolimatta, että silloinen voittaja jätti itsestään todella ikävän kuvan haukkumalla niin järjestelyt kuin kanssakilpailijansa. Mitä ilmeisimmin kaikkien voittoa tuollainen asenne ei siis olekaan pilannut, vai olisiko kyse siitä, ettei some vielä yhtä vahvasti tuonut esiin kilpailijoiden persoonaa, joka tuossakin tapauksessa paljastui vasta voiton jälkeen annetuissa haastatteluissa? Yhtä kaikki, eipä sitä voittajaa taida kukaan enää mitenkään lämmöllä muistella toisin kuin vaikka saman vuotista Käärijänkin mieleen jäänyttä Verka Serduchkaa, vaikka ko. esiintyjä ei voittoon yltänytkään.
Tuohon aikaan some oli vielä alkutekijöissään. Nykyään kaikki leviää maailmalle salamannopeasti.
Olihan Suomenkin kerran edustamassa henkilö, joka ei tuntenut viisumusiikkia eikä ollut edes kiinnostunut Euroviisuista. Näin hän lateli kansainvälisille toimittajille yhteishaastattelussa.
Sen lisäksi Suomea edusti kansainvälistä mainetta saanut muusikko kaverinsa kanssa, jotka jäivät semifinaalissa viimeisiksi tai toiseksi viimeisiksi. Olivat niin katkeria, että kiroilivat ääneen eivätkä suostuneet osallistumaan finaalivieraiksi, vaikka heitä varten oli varattu pöytä tarjoiluneen jne. Jurottivat mieluummin hotellissa ja lapsellisen raivon vallassa eivät suostuneet finaalia katsomaan. Se sai viisutoimittajien kulmat kohoamaan.
Suomalaiset selittävät aina Käärijän kappaletta YouTubessa, että suomalaiset ovat niin anti-social nation eli epäsosiaalinen kansa. Epäsosiaalisuus tarkoittaa rikollisuutta, väkivaltaisuutta, yhteiskuntaan integroitumattomuutta ja sen säännöistä piittaamattomuutta.
Vaikka itse tuntisi niin ja oma suku olisi täynnä rikollisia, niin olisi kohtuullista ettei haukuttaisi koko kansaa suunnilleen psykopaateiksi. Ainakin minä tunnen ihan normaaleita ihmisiä, jotka osaavat kommunikoida toistensa kanssa, noudattavat lakeja, eivät ole rikollisia eivätkä väkivaltaisia.
En ymmärrä sitä, mikä kiire suomalaisilla oman pesänsä likaajilla on ylipäänsä muutenkaan someen ulvomaan kun joku suomalainen valitaan johonkin edustustehtävään, mennä selittämään omia ennakkoluulojaan tai kokemuksiaan muka kaikista suomalaisista? Tämä maa pyörii ihan normaalisti sosiaalistuneiden ihmisten voimalla.
Onhan se koomista, kun joku suomalainen surkealla englannilla yrittää selittää, että miten juuri suomalaiset asiat ovat jotain niin ihmeellistä. Ihan kuin oikeasti eivät olisi ikinä ulkomailla käyneet tai oikeasti kuvittelisivat olevansa jotenkin ihmeellisempiä kuin kaikki muut.
Minäkään en tunne suomalaisia, jotka oikeasti vetäisivät kaksin käsin viiiinaa muka jäänmurtamistarkoitukseen. Holistit erikseen.
Eikös Käärijän, PB:n ja viime vuoden Teflon bros feat. Pandoran viisubiisien lyriikoissa ole kaikissa vähän samanlaista teemaa. Kerrotaan suomalaisten luonteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku jo toteskin täällä,että voittaminen on leimaavaa. Siis jos Käärijä voittaisi olisiko hän aina viisukäärijä?Olisiko parempi tulla vaan viiden parhaan joukkoon joka olisi kaikkien aikojen historiallisin tulos suomelle.
Kuinka Måneskin leimaantui viisuvoitosta? Heillehän viisuvoitto on ollut suuri askel maailmanmaineeseen. Ymmärtäkää, että ajat ovat muuttuneet.
Sillä tavalla leimautunut, ettei bändiä vieläkään pidetä salonkikelpoisena silloin, kun tärkeitä palkintoja jaetaan. Grammyissa sijoitettiin tulokasluokkaan ja jäi ilman palkintoa, viime vuonna ei ollut edes ehdolla.
Sama se on briteissä, Sam Ryder ei ollut ehdolla yhdessäkään kategoriassa Britt Awardseissa, kutsun oli sentään saanut juhlaan.
Grammya on tosi vaikea voittaa ei-amerikkalaisena tai ei-britti ehdokkaana. Ehdokkaaksikin pääseminen on iso juttu. Monia muita palkintojahan he ovat voittaneetkin, esim. European Music Awards, American Music Awards ja Video Music Awards.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauraisin jos Lortikan prässi jumittaisi alhaalle esc-lavalla ja joutuisi nolosti ryömimään sieltä ulos yleisön buuatessa. >D
Minä häpeän avoimesti suomalaisten kaunaista asennetta muita kuin omia suosikkejaan kohtaan. Artisteille buuauksia en ymmärrä laisinkaan jos artisti ei loukkaa yleisöä.
Esimerkiksi Robinille buuaaminen Logomossa oli todella lapsellisten ihmisten touhua. Kuinka se omaan elämään vaikuttaa jos joku artisti saa enemmän tai vähemmän pisteitä? Jokainen älyää, että viisujunan puksuttaessa aina joku jää väliasemalle ja yksi pääsee perille viisuihin. Siellä viisuissa vain yksi voittaa.
Kertoo suomalaisten alemmuudentunnosta, että nyt jo hätäillään Ruotsin edustajasta ja fantasioidaan siitä että hänelle kävisi huonosti. Euroopan maassa on sota ja lapselliset suomalaiset haluavat nokkapokkaa vaikka väkisin ruotsalaisten kanssa. Hävetkää ihan oikeasti!
Robinille buuaaminen kaiken nettitöryn päälle sai minulla aikaan ikävä fiiliksen ja inhon niitä kohtaan, joilta se todennäköisimmin tuli. Eli Käärijän tai Benkun joiltakin kannattajilta. Eikös Benkkukin ole Turusta? Olen aina niiden puolella, joita kohdellaan väärin. Nyt koko Umk muuttui ikäväksi sävyltään ja kiinnostus lopahti. Kyse ei ole siitä, ketä kukin äänesti.
Benkku ei kyllä millään tavoin lyttää muita artisteja. Aivan sama, että asuuko samassa kaupungissa vaiko ei. Molemmilla on oma elämänsä. Lapsellista kuvitella, että Benkun fanit olisivat jotenkin riitelemishaluisia.
Itse fanitan Benkkua rohkeuden vuoksi. Hän uskaltaa olla nykyään epätäydellinen kun yritti teinistä lähtien esittää täydellistä unelmien prinssiä. Juttelin viime yönä yhden australialaisen kanssa, joka fanittaa myös Benkun musiikkia. Hän pitää sävellyksistä ja lyriikoiden käännökset saa nykyään Lyricstranslate.comista. Hän sanoi, että Benkun kappaleet kertovat yleismaailmallisista asioista ja suomen kieli kuulostaa hänen korvissaan coolilta.
Ehkä Benkun fanit sitten ovat ympäri maailman avoimempia ja eivät ole yhtä nurkkakuntaisia kuin muiden fanit? Minusta toisen kansallisuus ei ole tärkeä vaan se, että voi keskustella musiikista. Tietenkin minua kiinnostaa tietää, miltä suomalainen musiikki kuulostaa maapallon toisella puolella olevan korvissa.
Vierailija kirjoitti:
Noitten listojen lukemiseen tarttis suorittaa jonkin kurssin. Virabelit, varabelit, parabelit...Kävin yhden Spotifyn listan katsomassa ja siellä Benkut, Robinit ja what-notit vaikka mitenkin hyvissä asemissa, Käärijä parhaimpana suomalaisena kolmantena, kärkikaksikkoa en edes muista enää.
Suomen Spotify listalla Käärijä nyt ykkösenä ja Kuumaalta peräti kaksi kappaletta sijoilla 2. ja 3. eli Ylivoimainen 2. Ja Tulipalo 3. UMK-kappaleista lisäksi kaksi muuta 10 parhaan joukossa eli Keira 5. ja Portion Boys 7.
Näyttäisi olevan Loreenkin noussut listalle sijalle 19. ja Norjan edustaja löytyy muutamaa sijaa ylempänä, eli selvästi Euroviisut kiinnostaa laajemminkin, ei ole tainnut aiemmin olla samanlaista innostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauraisin jos Lortikan prässi jumittaisi alhaalle esc-lavalla ja joutuisi nolosti ryömimään sieltä ulos yleisön buuatessa. >D
Minä häpeän avoimesti suomalaisten kaunaista asennetta muita kuin omia suosikkejaan kohtaan. Artisteille buuauksia en ymmärrä laisinkaan jos artisti ei loukkaa yleisöä.
Esimerkiksi Robinille buuaaminen Logomossa oli todella lapsellisten ihmisten touhua. Kuinka se omaan elämään vaikuttaa jos joku artisti saa enemmän tai vähemmän pisteitä? Jokainen älyää, että viisujunan puksuttaessa aina joku jää väliasemalle ja yksi pääsee perille viisuihin. Siellä viisuissa vain yksi voittaa.
Kertoo suomalaisten alemmuudentunnosta, että nyt jo hätäillään Ruotsin edustajasta ja fantasioidaan siitä että hänelle kävisi huonosti. Euroopan maassa on sota ja lapselliset suomalaiset haluavat nokkapokkaa vaikka väkisin ruotsalaisten kanssa. Hävetkää ihan oikeasti!
Kaikki eivät oikein ole vielä päässeet metsäläisestä junttiudesta euroiloon. Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti inhottavia kiusaajia, paljon on kuitenkin myös ihan oikeasti mukavia ihmisiä, jotka osaavat jakaa ilonsa. Kukaan ei pidä ihmisistä, jotka mollaavat muita.
Täällä pitäisi järjestelmällisesti poistattaa tuollaiset mollaamiset. Lapset oppivat kiusaamisen aikuisilta. Mollaajan kannattaisi pysähtyä miettimään miksi haluaa levittää vihaa ja kiusaamista? Lapsetkin lukevat tätä foorumia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melloissa on tuo vahva uudelleen osallistumisen perinne. Hyvä foorumi markkinoida uutta musiikkia, vaikkei voittaisikaan.
Suomessakin voisi olla, jos meillä olisi enemmän kuin 7 julkistettua kisaajaa. 7 osallistujaa on tosi vähän. Jos meilläkin olisi Ruotsin tavoin semifinaalit (4 7 biisiä) eli yhteensä 28 osallistujaa, se olisi juhlaa. Tai edes 2 semifinaalia. En tykkää siitä, että joku pienen piirin esiraati valitsee kansalle suoraan finalistit. Ikään kuin meidän omaan arviointikykyyn ja musiikkimakuun ei luotettaisi.
Ylellä ei ole varaa pyörittää niin suurta ohjelmaa. Esityksen tekemiseen videoiden kanssa menee rahaa. Se kaikki on pois UMK-voittajan euroviisubudjetista.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää, että tässä ketjussa on niin paljon perussuomalaisia. Luulin, että heille Euroviisut on jotain sellaista, mihin eivät koske pitkällä tikullakaan, kun siellä on sitä sateenkaariväkeä, homopropagandaa, tummaihoisia ja levitetään suvaitsevaisuuden ilosanomaa. Tämäpä oli iloinen yllätys, että hc-viisufaneissa on myös persuja! :)
Harmi vain, ettei sitä suvaitsevaisuutta löydy aina sitten itse vähemmistöryhmillä valtaväestöä kohtaan...
Kappaletta etsitään ja jaetaan paljon Spotifyssa muiden kanssa. Laitetaan vaikka kaverille kappaleen linkki.