Mies ilmoitti että yhteiseen käyttöön rahat täytyisi laittaa tästä lähtien puoliksi
Tähän mennessä kaikki tulot on mennyt samalle tilille ja kummallekin on siirretty sieltä omalle säästötilille. Tämä tuntui helpolta ratkaisulta silloin kun parisuhde sujui hyvin ja yhdessä tähän päädyttiin että minun ollessani hoitovapaalla on helppo maksaa yhteiset menot kun on kaikki samassa.
Olen nyt opintovapaalla ja kotona lasten kanssa. Saan tukea noin 1300e. Miehen nettopalkka, ja lapsilisät ym jotka hän on hakenut, ovat yhteensä noin 4000e. Ja nyt sanoi että haluaa että yhteiset kulut (lainat, ruoka, vakuutukset yms) pitäisi alkaa laittaa yhteiselle tilille puoliksi ja loput omaan käyttöön. Ehdotin että prosenttiosuus tuloista olisi reilumpaa mutta se ei käy, hän ei suostu siihen ja jos ei ehdotuksensa kelpaa niin hän ei laita yhtään rahaa yhteisiin juttuihin.
Niin mitä nyt sitten teen? Pelkkä laina on 1500e/kk ja siihen kaikki muu. Käytännössä koko mun tuloni uppoaa siihen ja miehelle jää omaan käyttöön sitten 2700 omiin juttuihin. Ei tunnu ihan reilulta mutta mitä voin tehdä? Elää säästöillä mutta ei sekään tunnu reilulta.
Ja kyse ei ole siitä että tuhlaisin holtittomasti rahoja itseeni. Säännölliset omat menoni on harrastus 40e/kk ja kosmetologi 60e/joka toinen kk. On kuukausia kun en osta mitään muuta, olen aika pihi. Niin ja töissä ollessani nettoni on noin 2500e ja valmistuttuani palkkani nousee.
Kommentit (1717)
Vierailija kirjoitti:
Kaitpa nuo mieheksi esittäytyvät jotka väittävät että lasten hoito on naisen työ ja kela maksaa siitä palkan ovat trolleja. Eihän noin tyhmiä miehiä voi olla oikeassa elämässä.
Jos mies ei halua lapsia niin huolehtii ehkäisystä. Jos haluaa lapsia niin miehen tulee ymmärtää että kummankin elämä muuttuu lapsen myötä. Ei se mene niin että päätetään hommata lapsi ja sitten nainen on raskaana, synnyttää lapsen ja hoitaa ja maksaa kaiken. Miehet usein jatkavat työtään, harrastuksiaan jne ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Huippuna ajatus että yhteistä lasta kotona hoitavan naisen tulisi maksaa kaikesta puolet!
Mitä siitä tulusi, jos ne isätkin jäisi sinne kotiin? Ja sanoino joku kaikesta puolet? Naisethan täällä jauhaa 50/50 lasten hoidosta ja kuluista. Apnkin tapauksessa rahallisestikin homma olisi 1300€ vs. noin 3000€.

Lue nyt aloitus. Idea oli, että ap antaisi kaikki tulonsa yhteisiin menoihin, mies saman verran, ja pitäisi loput itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulot (netto)
Mies 3800e
Nainen 1300e
Lapsilisät 200e
Menot
Lainat 1500e
Loput kulut ei ole tiedossa, mutta heitetään vaikka seuraavaa
Ruoka 700e
Vakuutukset 150e
Auto, n.300e
Muu asuminen 300e (oletan, ettei ole sähkölämmitystä omakotitalossa :D)
Pienten lasten vaatteet ja tarvikkeet 600e (oletan, ettei köyhäillä tässä,mutta mies köyhäilee, joten summa todennäköisesti pienempi)
= 1750 euroa käytettäväksi aikuisten omiin kuluihin tai laitettavaksi säästöön.
Mies meinaa pitää tuon summan kokonaan itsellään omiin kuluihinsa ja säästöihinsä, jolloin ap:n kuluja ei vaan käytännössä saa olla ollenkaan, tai ap maksaa kaiken säästöistään. Onko reilua? Ilman lapsia naisen tulot olisivat vanhalla palkalla 2500e. Jos saa opinnot, joita tekee lasten päikkäriaikaan, loppuun, niin palkka nousee.
Ja kyllä nämä on ihan hyvätuloisia ihmisiä. Esim. miehen 3800e nettopalkka on n. 6000e brutto ja ap:n vanha brutto n. 4000e ja jatkossa tähtää paremmille palkoille uudella tutkinnollaan.
Sä vertaat nyt kuin ap olisi nyt vasta jäänyt kotiin. Ei ole, hän on ennen tätä saanut hoitorahaa vanhemmasta lapsesta ja silloin tuonut kuluihin määrän x, kuten sovittu. Nyt hänen tulonsa ovat kasvaneet ja mies haluaa samassa suhteessa hänen maksavan enemmän. Sekö on kohtuutonta? Miksi se on ollut aplle ok että hänelle ei jää omaa rahaa aiemmin, mutta nyt sit se ei olekaan ok? Ei tämä miehen ehdotus ole irrallaan aiemmasta ja nykytilanteesta.
Ai jos ensimmäistä lasta tehdessä ap:n nettotulot on olleet 2500e ja sitten aletaan tehdä kaksi lasta putkeen, niin yhtäkkiä tätä ap:ta pitää alkaa kohdella toisen lapsen vauvavuotena jonain köyhäläisenä, jolle ei tarvitse jättää ollenkaan käyttörahaa, vaan mies voi pitää melkein 2000e humputtelurahaa itsellään? Kyllä ne ap:n tulot edelleen (jo kolmatta vuotta) on pienet siksi, että hän on kotona pienten, yhteisten lasten kanssa. Silloin verrataan tilanteeseen, jos lapsia ei olisi. Muutenhan vain ap ottaa kontolleen lapsista aiheutuneet tulonmenetykset, ja mies vapaamatkustaa.
Miksi miehen pitäisi ottaa kontolleen apn tulonmenetykset? Varmaan ap ihan itse päätti jäädä kotiin? Jos ei ole valmis siihen että palkkaa ei saa, ei tee lapsia tai menee töihin. Yksinkertaista. Ei se miehen vika ole että perhe on perustettu.
Kun se lapsen hankinta nimen omaan ei ole vain naisen päätös, vaikka nainen onkin se, joka kroppansa siinä tuhoaa ja imettää jne. Mies on päätöksessä yhtälailla mukana ja miehen tehtävä on ennen kaikkea huolehtia lapsensa äidistä tuona aikana (myös taloudellisesti), koska äiti sitten huolehtii siitä lapsesta. Toki se isi voi myös jäädä kotiin huolehtimaan lapsesta, varsinkin, kun vauva syö jo kiinteitä, mutta ap:n mies ei vissiin sellaista ajatellut?
Apn mies on neljä vuotta ollut mukana, huomaatko?
Edelleen on nollavuotias se nuorempi lapsi ja mies on saanut tehdä valintansa uudelleen siinä kohtaa, kun päätti, että tehdään vielä toinen. Siitä ei ole neljää vuotta. Ja kyllä, ne lapset on asia, johon sitoutuu pariksi kymmeneksi vuodeksi ja moni siitä eteenpäinkin.
Juu, toinen on varmasti tehty ihan yhteisymmärryksessä, mutta tämä rahasopimus on koskenut ekaa lasta. Nyt apn mies haluaa että ap osallistuu enemmän, onko se ihme? Jos se nyt ei sit aplle sovi, senkus kieltäytyy ja ottaa sen 1300€ omalle tililleen. Mutta tollainen *kyllä isän pitää vauva-arjessa maksaa äidin hyvinvoinnista*-puheet on naurettavia. Ihan kuin se nainen ei kykenisi itse hoitamaan tai päättämään mitään.
Miksi naisen pitäisi maksaa yhteisten lasten hoitamisesta omilla säästöillään, miehen samalla sääsäessä suuren osan tuloistaan tililleen, jos mies ei hoida lapsia 50/50?
Mistä sä tiedät vaikka apn mies hoitaisi lapsia 60/40?
Ei taida olla fyysisesti mahdollista, jos oikeasti käy töissä.
Aa, eli sen miehen pitääkin hoitaa lasta myös töissä ollessaan? Aivan, tietenkin. Juu, epistä on, jos ei töiden lisäksi sit vielä hoida 8h/pvä lasta, kun se on sit se 50/50.
Tietenkin, kun ei kerran sitä paljon uhottua leipää pöytään tuo. Vaimo tekee 8 h päivän kotona ja maksaa 50% menoista, mies tekee 8 h päivän töissä ja maksaa 50% menoista. Siihen päälle molemmat hoitavat lasta 4 h/ ilta, tekevät kodin askareita 4 h / ilta ja huolehtivat puoliksi yövalvomiset. Jos ei kotitöihin aina mee 4 h niin sitten jää vapaatakin. Myös äidille, mikä taitaa olla uutta.
Ei näin. Nainen maksaa tuon 50% omasta taskustaan, joten se lastenhoito siinä sivussa on ylimääräinen juttu, joten nainen hoitaa lasta 8h, mies sitten 8h ja yö laitetaan tasan. Koska mies ei mitenkään taloudellisesti kompensoi sitä, että nainen hoitaa miehen lasta päivällä.
Miksi kompensoisi? Mikä ylimäärinen juttu se lasten hoito on? Se on sen naisen työ, jos hän on kotona.
Ai nyt se onkin työ? Eli miehen pitää korvata ne naiselle taloudellisesti? Sitähän minäkin. Joku tässä vaan väitti, että naisen pitäisi maksaa kuluista 50% siitä huolimatta, että tekee miehelle 8h päivässä töitä, ja sehän olisi törkeää hyväksikäyttöä. Sinä et onneksi niin ajattele, vaan olet sitä mieltä, että lapsen hoito on naisen työtä, eli hän ansaitsee siitä palkan. Nyt on vain pariskunnan sovittava, mikä se palkka on.
Tottakai se on työ, palkan maksaa Kela, ei isä. Ei se äiti miehelleen niitä lapsia hoida.
No hoitaahan. Puoliksi miehelle ja puoliksi itselleen. Kelako se lasten isä on...? Joo, Suomessa yhteiskunta tukee lapsiperheitä ja jonkin verran myös kompensoi lasta hoitavan vanhemman tulonmenetyksiä. Se on hyvä juttu, mutta ei korvaa isän osuutta asioihin, vaikka helpottaa toki jonkin verran työssäkäyvänkin vanhemman taoudelista asemaan ja vastuuta.

Lue itse. Apn mies maksaa edelleen kaiken muun paitsi asumiskulut menisi puoliksi (plus ruoka). Luuletko että perhe elää 2600€/kk? Miksi sitten se olisi niin kauheaa että ne rahat ei olisi enää yhteisellä tilillä, jos tuo pitäisi paikkaansa?

Isäkö sen tulonmenetyksen aiheuttaa? Jos lapset on sulle ttlonlähde, muista ehkäisy!
Jos on lapsia niin rahat on yhteiset. Niin se on helpoin, eikä että lasketaan sun pennit ja mun pennit ja kuka maksaa kenen penneillä lapselle uudet talvikengät. Eikä tuhlailla hölmöyksiin, vaan rahaa säästöön ja suunnitelmallisesti yhdessä ostetaan asioita. Mutta jos on yhteiset lapset ja mies sanoo että "eiku nää on MUN rahat" niin öö, ei kiitos. Vaikea ois tollei elää, jos toinen elää yhdessä yhteistä elämää ja toinen jakaa sun ja mun.

Isä ihan yhtä paljon kuin äitikin. Ja kyllä, ehkäisy pitää muistaa, jos mies on huono, eikä halua kantaa omaa osuuttaan lapsen aiheuttamista tulonmenetyksistä, tai suostu itse jäämään kotiin.
Kuulostaa tasa-arvoiselta, sopii varmasti kaikille feministeille.

Lapsen aiheuttamista tulonmenetyksistä? Nyt menee jo totaaliöveriksi. Kyllä, sen isän pitää maksaa kulut siltä osin kun se äiti ei kykene. Mutta ei se isä ole mikään lapsen saannin korvausvastuullinen rahapussi tai maksa palkkaa omien lasten hoidosta. Ei tietenkään! Ihan kuin isän pitäisi pyytää anteeksi lapsia heidän puolestaan. Kyllä hävettää olla nainen ja äiti kun näitä lukee.

Ei kuule kun se feministi haluaa kotiin jäädessään saman palkan kuin ennen lapsia. Mies, joka ei kärsi ansionmenetyksistä, toki sen kompensoi. Jos sitä ei voi kompensoida muutoin, sit luovutaan harrastuksista, koska äiti nyt on kuitenkin hänen lapsiaan hoitamassa. Näin sillä naisella on edelleen 4000€ tulot, miehelle jää lapaan 2000€ ja niistä sit mies maksaa tietenkin 70% kuluista tai sit tekee 8h töitä ja siihen päälle 8h kotitöitä ja hoitaa lapsia jolloin maksaa vain 50%. Se on tasa-arvoa se.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap on opintovapaalla 0v vauvan kanssa? Miksi et ole hoitovapaalla, jonka aikana alussa ollut rahajärjestely oli sovittukin?
Opintovapaalla saa enemmän rahaa kuin hoitovapaalla. Opintojen ohella ap hoitaa kahta pientä lastaan samaan aikaan. Miksi hänen pitäisi lopettaa opintovapaa ja siirtyä hoitovapaalle?

Miksi naiset tekee lapsia jos ne aiheuttaa tuskaa ansionmenetyksen kautta? Eikö tämmöinen nainen pysy ihan siellä töissä vaan? Ihanan rakastettu olo lapsella varmasti kun on äitinsä talouden romuttanut.

Miksei sitten mies jää lasten kanssa kotiin? Mies olisi voinut ehdottaa, että hän jää kotiin lasten kanssa, vaimo lähtee töihin ja opiskelee sitten työpäivän jälkeen. Kumma, kun ei kelvannut.

Ettei tarvitsisi maksaa puolia lainasta ja vakuutuksista. Tietenkin.

Tuo huoli on ihan aiheellinen ja iloksesi voin kertoa, että Suomessa syntyvyys laskee vuosi vuodelta. Ei taida mennä kauaa, kun se saadaan nollille. Iso kiitos siitä suomalaisille miehille <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap on opintovapaalla 0v vauvan kanssa? Miksi et ole hoitovapaalla, jonka aikana alussa ollut rahajärjestely oli sovittukin?
Opintovapaalla saa enemmän rahaa kuin hoitovapaalla. Opintojen ohella ap hoitaa kahta pientä lastaan samaan aikaan. Miksi hänen pitäisi lopettaa opintovapaa ja siirtyä hoitovapaalle?
Ettei tarvitsisi maksaa puolia lainasta ja vakuutuksista. Tietenkin.
Eihän aloittaja saa nyt opintovapaan aikaankaan puolia kuluista katettua saamallaan summalla. Hoitamalla lapsia kotona hän säästää miehen rahoja satoja euroja kuukaudessa. Miksi sitä ei oteta huomioon?

Mistä sä tiedät vaikka olisi ehdottanutkin? Tuskin ap olisi suostunut.

Miksi otettaisiin? Silläkö ne laskut maksetaan ettei sitä mene vielä enemmän?

Ap oli itse miehelle kotiinjääntiä ehdottanut, ei ollut suostunut.
No daa! Niin miksi kompensoisi?