Lue keskustelun säännöt.
Nainen! Oletko hylännyt ystävän?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.
Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.
Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap
Eikö sitä nyt aina jokin syy ole? Itse olen jättänyt taakse kaikki joiden kanssa pidemmän päälle alkoi tuntua pahalta tai ei vain ollut enää mitään yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.
Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap
Ja tuota loppua et heti osannut kirjoittaa 🤦
Olen ns. poistanut elämästäni, mutta siinä vaiheessa en ole häntä enää ystäväksi kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.
Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap
Eikö sitä nyt aina jokin syy ole? Itse olen jättänyt taakse kaikki joiden kanssa pidemmän päälle alkoi tuntua pahalta tai ei vain ollut enää mitään yhteistä.
Tarkoitan syytä tyyliin "parempaan kyytiin pääseminen". Tosin epäilen onko naisista sitä myöntämään. Ap
En ole hylännyt ystävää, mutta en ole yhteydessä muutamaan henkilöön, jotka normaalin, ystävällisen käytöksen vuoksi olettivat minun olevan heidän ystävänsä. Heistä tuli maanvaivoja, joten en vastannut puheluihin ja toiselle jouduin lopulta hakemaan lähestymiskiellon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ns tehnyt mitään erityistä, se perus murjottaminen, vittuilu, kitinä, uhriutuminen ja valittaminen vaan eskaloituivat ajan kanssa. En jaksanut enää.
En ole, mutta minut on kyllä "hylätty" niin etten tiedä syytä. Silloin se satutti paljon, mutta ei enää nykyään. En enää edes haluaisi olla tekemisissä, ja siksipä en ole itsekään enää ollut. Olen tekemisissä vain ihmisten kanssa jotka tuntuvat haluavan olla minun kanssani tekemisissä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu alkoi olla liian alkoholipitoinen elämä ja haittasi minunkin vapaa-aikaa kun soitteli outoihin aikohin ja vaati huomiota
Pidän joihinkin välillä enemmän etäisyyttä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, ystävyys ei ollut vastavuoroista ja joka asiassa mentiin tämän "ystävän" ehdoilla. Tyyliin, jos halusin tavata häntä niin minun piti aina mennä hänen luokseen ettei hänen tarvinnut vaivautua matkustamaan. Hän myös käytti minua ilmaisena terapeuttinaan ja jälkikäteen ajateltuna kohteli muutoinkin törkeästi. Ei hän oikeastaan koskaan tainnut minulle ystävä ollakaan. Kerran olen häneen ollut yhteydessä näiden vuosien aikana ja silloin alkoi heti syyttely kuinka kamalaa hänellä on ollut kun jätin hänet niin pahaan aikaan. Ei pienintäkään osoitusta välittämisestä silloinkaan. Tiesin tehneeni viimeistään tuolloin oikean ratkaisun.
Tarkoitan syytä tyyliin "parempaan kyytiin pääseminen". Tosin epäilen onko naisista sitä myöntämään. Ap
Naiset tekevät tuota koko ajan mutta lyön vetoa että yksikään ei sitä rehellisesti sano. Ei sovi naisten yli-imartelevaan kuvaan itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus nuorempana pari todella huonoa ystävyyssuhdetta vain lopettanut. Näissä oma arviokyky on ollut vielä huono, eli en ole ymmärtänyt millaisen ihmisen kanssa kannattaa ystävystyä.
Aikuisiällä olen pari ystävyyssuhdetta lopettanut hiljalleen vähentämällä yhteydenpitoa. Nämä eivät ole olleet mitään kamalia ihmisiä, vaan kyse on ollut molemminpuolisesta heikosta ystävyydestä, jossa molemmille on selvästi jäänyt paha mieli usein tapaamisesta. Yksi tällainen ystävä esimerkiksi hirveän herkästi iski kommenteillaan arkaan paikkaani eikä jotenkin ymmärtänyt, millaisessa haastavassa tilanteessa elin sillä hetkellä (verrattavissa esim. oman lapsen vakavaan itsetuhoisuuteen) Hän eli itse jotenkin niin pienessä kuplassa, ettei kerta kaikkiaan voinut suodattaa omia ajatuksia niin, että olisi ollut iskemättä jatkuvasti herkimpään kohtaan. Ei hän oikeasti mikään ilkeä ihminen ollut. Ei vain ollut ikinä kohdannut mitään aikuisten oikeaa vastoinkäymistä ja piti omia työstressejä samantasoisena ongelmana kuin minun "elämän ja kuoleman" ongelmia. Sitten itsekin olin osa ongelmaa, sillä ennen pitkää en voinut olla tölvimättä takaisin ja provosoitumatta toisen kommenteista. Hiljalleen sitten lopetin yhteydenpidon, mutta en mitenkään dramaattisesti. En ajattele, että tämä entinen ystävä olisi mikään huono ihminen. Emme vain olleet hyvä parivaljakko ainakaan siinä elämäntilanteessa. Enkä minäkään hoitanut omaa ystävyyttä hyvin, varmasti minussa on yhtä ärsyttäviä piirteitä. Sekin pitäisi oppia huomaamaan, että joskus on todella itse osa ongelmaa.
Itselläni on onneksi paljon ystäviä, joiden kanssa välit ovat kestäneet kaikkea mahdollista ja nämä ovat niitä, joiden kanssa pystytään avoimesti puhumaan ja muuttamaan omaa käytöstä. Näiden jätettyjen ystävien kanssa olen yrittänyt avointa kohtaamista, mutta se on yleensä johtanut jonkin asteiseen passiivis aggressiivisuuteen, niin ystävyys ei selvästi vain ole ollut sillä tasolla, että asioita voitaisiin avoimesti puhua läpi.
Joitakin ihmisiä ei vain jaksa enää tavata. Puhuvat jatkuvasti itsestään tai ovat ylimielisen hiljaisia ja muistuttavat mielellään minua, kuinka kehno ihminen olen. Ja kaikenlaista. Varmasti tapaamisten vähentäminen tai molemmille on aina helpotus molemmille.
Olen montakin hylännyt. En helpolla hylkää. Aina ollut hyvä syy, kuten yhteydenpitämättömyys ystävän taholta, ystävyyden hyväksikäyttö, törkeä käytös jossakin tilanteessa, pahan tekeminen/puhuminen selän takana tai jatkuva suutahtelu pikkuasioista.
Minä olen hylännyt montakin ystävää (sellaisia joiden kanssa esim. opiskeluaikana oltiin läheisiä) ihan vaan siksi, kun arki monen lapsen ja töiden kanssa on kuormittavaa, ei jaksa viikonloppuisin kutsua ketään kylään. Sitten kun ei pitkään aikaan oo nähty niin etäännytään ja kaikki yhteydenpito jää. Osa näistä ystävistä on ollut ihan yhtä saamattomia eli vastaavasti hylännyt mut, mutta pari on yrittänyt pitempään, esim. kutsunut kylään heille useamman kerran, hiipuu vaan kun en jaksa olla vastavuoroinen.
On mulle pari hyvää kaveria jäänytkin, tuntuu että ne riittää. Ehkä jossain vaiheessa lasten kasvettua kaduttaa jääneet ystävyydet, mutta ehkä taas sitten löytää esim. harrastusten parista uusia?
Ei kukaan "hylkää" ketään ilman mitään syytä. Joku syy siihen aina taustalla on. Yleensä ihmiset, jotka kokevat tulleensa hylätyksi ilman omaa syytään, eivät osaa tarkastella itseään ja omaa käytöstään.
En usein jaksa enää nähdä tuttavaa, joka on aina vain negatiivinen ja valittaa kaikesta. Myöskin omistushaluinen ja suuttuu, jos kaikki ei mene hänen toiveiden mukaan. Ei näe itse käytöksessään vikaa, mutta ihmettelee miksi muut välttelee.
Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa ja kuunnella, mutta en ole kenenkään äiti tai terapautti enkä saa tuosta suhteesta muuta kuin stressiä. Parempi siis ottaa etäisyyttä oman jaksamisen ja ajan takia.
Yhden nuoruuskaverin jätin taa, vaikka ei ollut tehnyt minulle mitään pahaa. Oli vain aika nuiva ja tiukkapipoinen ja puhui aina töistä vaikka yritin kääntää puhetta muuhun.
Asumme kaukana toisistamme, enkä pitänyt väärtinä matkata häntä tapaamaan kun tapaamisista alkoi jäädä ikävä maku, kuin olisi pitänyt aina selitellä valintojaan. Hän oli nuorenakin ehkä vähän tuollainen hikarityyppi, mutta työelämä muutti häntä paljon.Mieluummin panostaa ystävyyksiin joissa itse viihtyy. Olen avoin mutta kuulustelua en siedä
Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.