Nainen! Oletko hylännyt ystävän?

Olen yrittänyt vältellä ja lopettaa yhteydenpidon, koska tämä ystävä on niin rasittava. Hänessä ei ole kepeyttä lainkaan. Hän jankuttaa vaikka neljä tuntia samaa asiaa ja vaatii vastausta, vaikka olen sanonut, etten osaa ottaa kantaa hänen ongelmaansa tai lukea ihmisten ajatuksia, mitä kukakin milläkin tarkoittaa. Ja sitten olen häntä vastaan ja samanlainen kun muutkin, kun en suostu ymmärtämään, että kyseessä on salaliitto tai vaino, jotain piilee pinnan alla .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.

Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap

Eikö sitä nyt aina jokin syy ole? Itse olen jättänyt taakse kaikki joiden kanssa pidemmän päälle alkoi tuntua pahalta tai ei vain ollut enää mitään yhteistä.

Tarkoitan syytä tyyliin "parempaan kyytiin pääseminen". Tosin epäilen onko naisista sitä myöntämään. Ap

On tapahtunut ainakin itselle, että kai tuota jotkut tekee. Mutta itse en myönnä tehneeni, nainen kun olen. 

Ystävää en ole hylännyt.

Olen hylännyt ihmisen joka ei halunnut enää olla mun kaa.

Ennen piti neuvojen mukaan yrittää ottaa jokainen mukaan ja olla kaveri. Nykyään etsitään vikoja miksi pääsisi eroon ihmisistä. Sydäntä musertavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.

Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap

Ei kukaan hylkää ystävää ilman syytä. Siihen on aina jokin syy. Jos hylätty ystävä ei ole "tehnyt" jotain yksittäistä tekoa, niin sitten hän on yleensä vuosien kuluessa muuttunut ikävämpään suuntaan, jolloin ystävyydestä ei ole enää mitään iloa.

Olen montakin.  Pari ihan tietoisesti, loput vahingossa ikäänkuin, kasvoimme liian erilaisiin suuntiin, elämä tuli väliin.

Viimeisin kaveri aiheutti niin suurta draamaa ihan mitättömistä asioista, etten ole koskaan edes parisuhteessa kokenut sellaista.

Ystäväni käytti minua alibina miehensä pettämisessä, enkä tiennyt tästä asiasta etukäteen. Tehköön mitä haluaa, mutta jokainen hoitakoon omat pettämisenä ihan itse, sotkematta niihin muita.

Yritin kyllä tapahtuneen jälkeen asiaa selvittää. Vastaus oli:"Olen sanottavani sanonut."

Oikea ystävyys on sellaista että sitä ei voi edes oikein selittää,  Oikea ystävä on kullan arvoinen, ei häntä noin vain hylätä. Oikea ystävä pysyy rinnalla vaikka mikä tulisi, itselläni sellainen ystävä 16-vuotiaasta asti ja vaikka asumme eri maissa. kumpikaan ei Suomessa,  tämä ystävyys kestää varmasti hamaan elämän loppuun.

Aina kun tapaamme se on kuin olisimme tavanneet eilen. Aika eikä välimatka ei meitä erota.

Oikea ystävä ei petä eikä juonittele. Oikea ystävä on sielunkumppani.

Miehiä olen pistänyt menemään, ystävälleni en sitä koskaan voisi tehdä. Jos hän tekisi jotain kummallista - sillä kummallista se olisi jos niin tapahtuisi- minua vastaan, selkäni takana tms. olisin huolissani. Silloin ei asiat olsi oikein hänen kohdallaan. 

Olen. Tosin enpä kokenut enää hänen edes olevan ystävä, hän itse suhtautui minuun siten, koska oli itsekeskeinen nirppanokka. Esim. hänelle olisi pitänyt vuodattaa kaikki asiat, vaikka hän oli vanha kiusaajani, eikä ollut edes pyytänyt sitä anteeksi.

Joten effortti oli hänen puolellaan pistää pöytään saadakseen luottamukseni, ei toisin päin.

Loukkaannuin tosi paljon siitä, että hän piti minun pitävän itseään vain hyvänpäivän tuttuna, vaikka siinä vaiheessa, kun meistä tuli ystävät (eräs kielikurssi), en todellakaan ajatellut enää niin.

Liekö itsellään ollut vain huomo omatunto omasta käytöksestään, jonka projisoi minuun.

Hänhän se siinä hyvänpäiväntuttuna pitämäänsä ihmistä tapaili, minä pidin häntä ystävänä. Kunnes en sitten enää pitänyt ja hylkäsin hänet oltuani vuoden kansanopistossa.

Siinä kotiin tullessa en halunnut enää jatkaa yhteydenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen piti neuvojen mukaan yrittää ottaa jokainen mukaan ja olla kaveri. Nykyään etsitään vikoja miksi pääsisi eroon ihmisistä. Sydäntä musertavaa.

Joo, ja nämä neuvot olivat sellaisia, että *älä tee sitä tai tätä tai ystäväsi hylkäävät sinut tai kun olet tuollainen, ei sinua kukaan siedä* JA *ota toinen mukaan (jos tämä oli tehnyt jotain itseä loukkaavaa)*

Eli itsen piti olla kieli keskellä suuta ja täydellinen, ettei joku heti hylkäisi, mutta itsen piti samalla sietää kaikkea paskaa muilta.

Joo, ei kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.

Tarkoitin että hylännyt ystävän ilman että tämä on "tehnyt jotain"? Ap

Eikö sitä nyt aina jokin syy ole? Itse olen jättänyt taakse kaikki joiden kanssa pidemmän päälle alkoi tuntua pahalta tai ei vain ollut enää mitään yhteistä.

Tarkoitan syytä tyyliin "parempaan kyytiin pääseminen". Tosin epäilen onko naisista sitä myöntämään. Ap

No en todellakaan ole. Jos kyseessä on hyvä ystävä, aina mahtuu mukaan uusia.

Itsellä on ollut kylläystäviä erilaisissa ympyröissä. Jos joku on ollut niin itsekeskeinen, että haluaa änkeä sellaisiin ympyröihin mukaan, joihin ei kuulu, en ole pitänyt enää ystävänä. Mutta siinä eiole kyse siitä, että *pääsin parempiin piireihin*, vaan siitä, että eri piireillä ei vain ole ollut mitään yhteistä.

Olen aikeissa ehkä hylätä yhden ystävän. Jatkuva lupaustan pitämättömyys alkaa todella rasittamaan.

Olen hylännyt kaksi ystävääni. Ensimmäisen olin tuntenut ekaluokkalaisesta saakka ja vasta aikuisena ymmärsin, miten omistava ja kiinnipitävä ihminen hän oli. Minulla ei olisi saanut olla muita eikä ainakaan tärkeämpiä ystäviä, mutta hän antoi koko ajan ymmärtää etten todellakaan ole hänelle erityisen tärkeä. Toinen taas käytti minua terapeuttinaan ja tarvitsi koko ajan tukea ja ymmärrystä. Kun omassa elämässäni tapahtui suuria myllerryksiä, hän ei ikinä kysynyt mitä minulle kuuluu.

Totesin, että en menetä paljon jos jatkan elämääni ilman heitä.

Olen. En ihan pienten asioiden takia hylkää ketään, mutta on asioita mitä en hyväksy. Pitää myös osata pyytää anteeksi, jos toimii ikävästi ystävää kohtaan. Sitä ei kuulunut, joten totesin ettei vuosikausien ystävyys merkinnyt hänelle mitään.

Toinen oli epävakaan oloinen, kyllästyin jatkuvaan draamaan niin oli pakko blokata koko tyyppi.

Hylkäsin ihmissuhteen, koska koin hänen kilpailevan kanssani ja mitätöivän minua ja käyttävän minua hyväkseen ja hän yritti viedä mieheni ja omaisuuteni.

Vierailija kirjoitti:

Olen, koska ystäväni muuttui negatiivisemmaksi ja purki pitkään minuun ilmeisesti omaa yleistä tyytymättömyyttään piilovittuilulla/epäkannustavuudella jne. Hän on itse hapannaamainen introvertti. Itse olen hymyileväinen enkä pura muihin ihmisiin pahaa päivääni ja itsekään ole ekstrovertti, mutta hänen introverttiytensä oli minulle liikaa. Ja jos näkeminen ei tuota aina hyvää oloa, miksi edes nähdä.

Kuulostat itse siltä, että näet vain toisessa negatiivista. Kuulostat itse ylemmyydentuntoiselta.

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus nuorempana pari todella huonoa ystävyyssuhdetta vain lopettanut. Näissä oma arviokyky on ollut vielä huono, eli en ole ymmärtänyt millaisen ihmisen kanssa kannattaa ystävystyä.

Aikuisiällä olen pari ystävyyssuhdetta lopettanut hiljalleen vähentämällä yhteydenpitoa. Nämä eivät ole olleet mitään kamalia ihmisiä, vaan kyse on ollut molemminpuolisesta heikosta ystävyydestä, jossa molemmille on selvästi jäänyt paha mieli usein tapaamisesta. Yksi tällainen ystävä esimerkiksi hirveän herkästi iski kommenteillaan arkaan paikkaani eikä jotenkin ymmärtänyt, millaisessa haastavassa tilanteessa elin sillä hetkellä (verrattavissa esim. oman lapsen vakavaan itsetuhoisuuteen) Hän eli itse jotenkin niin pienessä kuplassa, ettei kerta kaikkiaan voinut suodattaa omia ajatuksia niin, että olisi ollut iskemättä jatkuvasti herkimpään kohtaan. Ei hän oikeasti mikään ilkeä ihminen ollut. Ei vain ollut ikinä kohdannut mitään aikuisten oikeaa vastoinkäymistä ja piti omia työstressejä samantasoisena ongelmana kuin minun "elämän ja kuoleman" ongelmia. Sitten itsekin olin osa ongelmaa, sillä ennen pitkää en voinut olla tölvimättä takaisin ja provosoitumatta toisen kommenteista. Hiljalleen sitten lopetin yhteydenpidon, mutta en mitenkään dramaattisesti. En ajattele, että tämä entinen ystävä olisi mikään huono ihminen. Emme vain olleet hyvä parivaljakko ainakaan siinä elämäntilanteessa. Enkä minäkään hoitanut omaa ystävyyttä hyvin, varmasti minussa on yhtä ärsyttäviä piirteitä. Sekin pitäisi oppia huomaamaan, että joskus on todella itse osa ongelmaa.

Itselläni on onneksi paljon ystäviä, joiden kanssa välit ovat kestäneet kaikkea mahdollista ja nämä ovat niitä, joiden kanssa pystytään avoimesti puhumaan ja muuttamaan omaa käytöstä. Näiden jätettyjen ystävien kanssa olen yrittänyt avointa kohtaamista, mutta se on yleensä johtanut jonkin asteiseen passiivis aggressiivisuuteen, niin ystävyys ei selvästi vain ole ollut sillä tasolla, että asioita voitaisiin avoimesti puhua läpi.

Mulla oli tuollainen tölvivä ystävä, jos hymyili aina leveästi että onneksi hänen lapsllaan ei ole tuollaisia ongelmia silloin kun olin todella ahdistunut, enkä edes tiennyt missä lapseni oli. KEhui että niin on kiltti ja ihana hänen lapsensa, eikä koskaan tekisi mitään tuollaista.  Minun lapseni oli teini, hänen lapsensa alakoululainen. 

Noh, oma lapseni kasvoi ja on nykyään aktiivinen nuori aikuinen joka muutti toiseen kaupunkiin ja nyt meillä on oikein lämpimät ja hyvät välit, kun taas tämä ystäväni, tai entinen sellainen lopetti yhteydenpidon minuun kun hänen lapsellaan diagnosoitiin mt- ongelmia. En ole tölvinyt takaisin, mutta uskon että hän kokee huonommuutta, ja huonoa omaatuntoa, eikä siksi enää halua olla ystävä.

Mä olen aikeissa pian hylätä ystävän yksinkertaisesti tupakan takia.

Aina kun me tavataan meillä, hän kuuskymppinen nainen on parvekkeella. Lisäksi parvekkeen ovi jää raolleen, kun hän jättää sen ikään kuin hollille. Tuntuu, että niuhotan hänen silmissään.

Kun ollaan heillä puolestaan, on hän liesituulettimen alla ja vinottain sieltä keskustelee.

Minnekään sisätilakahvilaankaan ei voida mennä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hylännyt montakin ystävää (sellaisia joiden kanssa esim. opiskeluaikana oltiin läheisiä) ihan vaan siksi, kun arki monen lapsen ja töiden kanssa on kuormittavaa, ei jaksa viikonloppuisin kutsua ketään kylään. Sitten kun ei pitkään aikaan oo nähty niin etäännytään ja kaikki yhteydenpito jää. Osa näistä ystävistä on ollut ihan yhtä saamattomia eli vastaavasti hylännyt mut, mutta pari on yrittänyt pitempään, esim. kutsunut kylään heille useamman kerran, hiipuu vaan kun en jaksa olla vastavuoroinen.

On mulle pari hyvää kaveria jäänytkin, tuntuu että ne riittää. Ehkä jossain vaiheessa lasten kasvettua kaduttaa jääneet ystävyydet, mutta ehkä taas sitten löytää esim. harrastusten parista uusia?

Et nyt taida kovinkaan rehellisesti katsoa tilannettasi? Eivät nämä "olen niin väsynyt etten jaksa"-ihmiset ole yksin ollenkaan, heillä on ties mitä menoa ja meininkiä ystäviensä kanssa, tämä "elämäni on niin kiireistä" koskee vain niitä jätettyjä ihmisiä ;)

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan "hylkää" ketään ilman mitään syytä. Joku syy siihen aina taustalla on. Yleensä ihmiset, jotka kokevat tulleensa hylätyksi ilman omaa syytään, eivät osaa tarkastella itseään ja omaa käytöstään.

En usein jaksa enää nähdä tuttavaa, joka on aina vain negatiivinen ja valittaa kaikesta. Myöskin omistushaluinen ja suuttuu, jos kaikki ei mene hänen toiveiden mukaan. Ei näe itse käytöksessään vikaa, mutta ihmettelee miksi muut välttelee.

Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa ja kuunnella, mutta en ole kenenkään äiti tai terapautti enkä saa tuosta suhteesta muuta kuin stressiä. Parempi siis ottaa etäisyyttä oman jaksamisen ja ajan takia.

Kyllä siihen aina syy onkin, mutta että se olisi siinä hylätyssä, se ei pidä paikkaansa läheskään aina.

Se että sinulla on ollut yksi negatiivinen kaveri ei vielä tarkoita että kaikissa hylätyissä kavereissa on varmasti joku vika. Se vika voi olla ihan yhtälailla siinä hylkääjässäkin.