Mikä juttu tämä on, kun miehen jotkut kaverit ovat ilkeitä minulle ensi kertaa tavatessa?
Olen jo vähän yli 40 ja ollut muutamassa vakituisessa parisuhteessa elämäni aikana, nykyisessä liitossa olen siis edelleen. Olen rauhallinen, ystävällinen ja käsittääkseni mukava tavallinen ihminen. Koulutettu, jos sillä nyt on jotain väliä.
Jokaisessa parisuhteessa on minulle käynyt niin, että joku miehen (tai silloisen miesystävän/poikaystävän) kavereista alkaa ihan tyhjästä kettuilemaan minulle tai siis puhuu avoimen ilkeästi minulle. Vaikka en edes tunne henkilöä hyvin itse vaan tapaan ensimmäistä kertaa tai ensimmäisiä kertoja. Ja olen siis itse ollut aivan asiallinen aina kaikkia kohtaan.
Mikä ihmeen juttu tämä on? On jäänyt vaivaamaan mieltä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on mistään koulutuksista kyse. Tai toki joillain voi olla. Mutta olen itsekin törmännyt tuohon. En kyllä ihan suoraan ilkeilyyn. Minulla on ollut vain yksi pidempi suhde, lasteni isän kanssa, nyt hän on ex. Mutta osa hänen kavereistaan ei vaan jotenkin tykännyt ikinä minusta. Ei moikannut, olin kuin ilmaa jne. En tiedä miksi, näin oli jo alusta asti. En koskaan rajoittanut exän menoja, olisi saanut enemmänkin käydä poikien illoissa, mutta ei kai käynyt ennen minuakaan. Ja ei siis kumpikaan olla mitenkään koulutettuja, eikä hänen kaveritkaan. Joten siitä ei johtunut.
Vain Suomessa-jutut. Itsekin olen kokenut samaa, mutta noita ilkeitä juntteja olen tavannut vain Suomessa. Amerikkalaisen poikaystäväni kaverit olivat kaikki supermukavia.
jos on ilkeilijä,niin miehesi pitää laittaa hänelle rajat,kyllä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää,että toisten parisuhdetta pitää kunnioittaa...en haluaisi naisena joutua kohtaamaan ilkeilyä,enkä pelkäämään eihän sitä tiedä,millainen se tyyppi voi olla muutenkaan,agressiivinen?
Kertoisitko tarkemmin jonkin näistä tilanteista. Mitä ukkeli tarkalleen ottaen sanoi?
Meghan Markle -vastaanotto? Olet nainen ja kaverin puoliso. Et prinsessa, jota miehen ystävän pitäisi mielistellä. Voit viedä miehen aikaa.
Totta kai mukava vastaanotto olisi normaalia, mutta oletko flirttaava tai voiko tilanteissa olla jotenkin reviirin määrittelyn tuntua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on mistään koulutuksista kyse. Tai toki joillain voi olla. Mutta olen itsekin törmännyt tuohon. En kyllä ihan suoraan ilkeilyyn. Minulla on ollut vain yksi pidempi suhde, lasteni isän kanssa, nyt hän on ex. Mutta osa hänen kavereistaan ei vaan jotenkin tykännyt ikinä minusta. Ei moikannut, olin kuin ilmaa jne. En tiedä miksi, näin oli jo alusta asti. En koskaan rajoittanut exän menoja, olisi saanut enemmänkin käydä poikien illoissa, mutta ei kai käynyt ennen minuakaan. Ja ei siis kumpikaan olla mitenkään koulutettuja, eikä hänen kaveritkaan. Joten siitä ei johtunut.
Vain Suomessa-jutut. Itsekin olen kokenut samaa, mutta noita ilkeitä juntteja olen tavannut vain Suomessa. Amerikkalaisen poikaystäväni kaverit olivat kaikki supermukavia.
Olen itse kasvanut sellaisissa porukoissa, että ihmisille nyt vain kuuluu olla kohtelias ja mukava, tietenkin ellei joku henkilö ensin käyttäydy todella törkeästi itse. Siksi en millään ymmärrä tuollaista tyhjästä kettuilua, ilkeilyä ja olet kuin ilmaa -käyttäytymistä. Se vain on niin vastaan kaikkea mihin olen itse kasvanut. Ap
Jotain huhuja. Hyvinkin tuttua. Ihan kun olisin tehnyt jotain pahaa vaikka mitään sellaista ei ollut. Kerran oli huvittavaa. Niin selvää se. Ei halunnut vaihtaa sanaa edes.
Noin käyttäytyvät jotkut ihan tuntemattomat muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Noin käyttäytyvät jotkut ihan tuntemattomat muutkin.
Siis miten?
Miehillä on usein iso kaveriporukka, johon kuuluu myös niitä mätämunia. Miehet ei ole niin tarkkoja siitä ketkä kelpuuttaa osaksi porukkaa, vaan huonommatkin omenat otetaan mukaan. Toisin on naisilla. Ja AP on vain sitten kohdannut myös nuo huonommat omenat, jotka on varmasti ilkeitä myös muille kuin AP:lle.
Käsittämätöntä käytöstä.