Mikä juttu tämä on, kun miehen jotkut kaverit ovat ilkeitä minulle ensi kertaa tavatessa?
Olen jo vähän yli 40 ja ollut muutamassa vakituisessa parisuhteessa elämäni aikana, nykyisessä liitossa olen siis edelleen. Olen rauhallinen, ystävällinen ja käsittääkseni mukava tavallinen ihminen. Koulutettu, jos sillä nyt on jotain väliä.
Jokaisessa parisuhteessa on minulle käynyt niin, että joku miehen (tai silloisen miesystävän/poikaystävän) kavereista alkaa ihan tyhjästä kettuilemaan minulle tai siis puhuu avoimen ilkeästi minulle. Vaikka en edes tunne henkilöä hyvin itse vaan tapaan ensimmäistä kertaa tai ensimmäisiä kertoja. Ja olen siis itse ollut aivan asiallinen aina kaikkia kohtaan.
Mikä ihmeen juttu tämä on? On jäänyt vaivaamaan mieltä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Miten miehesi on selittänyt asian? Oma isäni on joskus tahallaan juottanut vävyehdokkaalle juomia ja sitten alkanut ärsyttämään. Tiesin heti, että hän testaa miehen, että alkaako vävyehdokas käymään päälle eli onko rähinäryyppääjä. Sellaista ei saa omalle tyttärelle tulla puolisoksi. Aika noloa mielestäni, enkä sitten ole vienytkään miesystäviäni kotiin ärsytettäväksi.
En ole ottanut puheeksi tätä kenenkään noista kumppaneistani kanssa. Olen ne tilanteet saanut asiallisesti hoidettua itse, vaikka niistä onkin jäänyt hyvin ikävä olo. Ja olen huolehtinyt, että en ole kyseisten tyyppien kanssa kanssakäymisissä enempää. En ole halunnut kellekään kumppanilleni puhua pahaa heidän tutuista, vaikka kyseessä olisikin ihan totuus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Anders kirjoitti:
Miehelläsi on ilmeisen huono kaverimaku. Minun on mahdotonta kuvitella, että joku ystäväni tai tuttavani pottuilisi puolisolleni.
Kyse on neljästä eri miesystävästä, jotka minulla on ollut ikävuodesta 25 ylöspäin ja nyt olen siis nelikymppinen. Viimeisin tällainen kettuilija on nykyisen avomieheni työkaveri, jonka kanssa on yhteyksissä välillä myös vapaa-ajalla.
Yhteistä näissä kaikissa on myös se, että kumppanini ei ole ollut läsnä niissä kettuilutilanteissa vaan vaikka vastannut silloin puheluun tai käynyt vessassa tms. Eli en tiedä pystyykö hekään kuvittelemaan, että heidän kaverit heidän selän takana kettuilee heidän puolisolle.
Ap
tulee mieleen,että yrittää ehkä ajaa sut pois miehesi ja hänen välistä,jos ilkeilee silloin kun miehesi ei ole paikalla...ei halua että kaverilla on tyttöystävä jos itsellä ei ole ,aika lapsellista...en jaksaisi ilkeilyä,sanoisin jotain takaisin :)
Sä olet vaan niin herkkä uniikki lumihiutale.
miten tuollaisella erityisherkällä rasittavalla kaikestaloukkaantujalla voi olla mies?
Vierailija kirjoitti:
Sä olet vaan niin herkkä uniikki lumihiutale.
Höpönlöpön.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anders kirjoitti:
Miehelläsi on ilmeisen huono kaverimaku. Minun on mahdotonta kuvitella, että joku ystäväni tai tuttavani pottuilisi puolisolleni.
Kyse on neljästä eri miesystävästä, jotka minulla on ollut ikävuodesta 25 ylöspäin ja nyt olen siis nelikymppinen. Viimeisin tällainen kettuilija on nykyisen avomieheni työkaveri, jonka kanssa on yhteyksissä välillä myös vapaa-ajalla.
Yhteistä näissä kaikissa on myös se, että kumppanini ei ole ollut läsnä niissä kettuilutilanteissa vaan vaikka vastannut silloin puheluun tai käynyt vessassa tms. Eli en tiedä pystyykö hekään kuvittelemaan, että heidän kaverit heidän selän takana kettuilee heidän puolisolle.
Ap
tulee mieleen,että yrittää ehkä ajaa sut pois miehesi ja hänen välistä,jos ilkeilee silloin kun miehesi ei ole paikalla...ei halua että kaverilla on tyttöystävä jos itsellä ei ole ,aika lapsellista...en jaksaisi ilkeilyä,sanoisin jotain takaisin :)
ja miehen kuuluisi oikeasti puolustaa tyttöystäväänsä ja sanoa kaverille :) miehen pitää olla se turvallinen
Tuo on miesten välinen koodi alkaa kettuilemaan muille. Eivät tajunneet että niin ei naisille kannata tehdä.
Kattoo, ettet ole mieskaverin kanssa samaa tasoa ja haluaa saada sut häipymään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut joittenkin mies tai no enempi poikaystävien kanssa sama että tyypin kaveri alkaa tyhjästä pölöttämään että tää heppu on maailman paras tyyppi ja sitä ei saa vahingoittaa tms. Wtf.
Minäkin olen kokenut tämän. Ja lopulta kävi kylläkin niin, että kyseinen maailman paras tyyppi eli exäni petti minua ja siihen loppui se suhde eli ei ollut todellakaan mikään maailman paras heppu.
Vierailija kirjoitti:
Kattoo, ettet ole mieskaverin kanssa samaa tasoa ja haluaa saada sut häipymään.
Tasojankkaajakin löysi ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anders kirjoitti:
Miehelläsi on ilmeisen huono kaverimaku. Minun on mahdotonta kuvitella, että joku ystäväni tai tuttavani pottuilisi puolisolleni.
Kyse on neljästä eri miesystävästä, jotka minulla on ollut ikävuodesta 25 ylöspäin ja nyt olen siis nelikymppinen. Viimeisin tällainen kettuilija on nykyisen avomieheni työkaveri, jonka kanssa on yhteyksissä välillä myös vapaa-ajalla.
Yhteistä näissä kaikissa on myös se, että kumppanini ei ole ollut läsnä niissä kettuilutilanteissa vaan vaikka vastannut silloin puheluun tai käynyt vessassa tms. Eli en tiedä pystyykö hekään kuvittelemaan, että heidän kaverit heidän selän takana kettuilee heidän puolisolle.
Ap
tulee mieleen,että yrittää ehkä ajaa sut pois miehesi ja hänen välistä,jos ilkeilee silloin kun miehesi ei ole paikalla...ei halua että kaverilla on tyttöystävä jos itsellä ei ole ,aika lapsellista...en jaksaisi ilkeilyä,sanoisin jotain takaisin :)
lisään: ja siis voihan olla,että tämä kaveri ei pidä jostain syystä sinusta ja yrittää siksi ajaa sinut,että ehkä jättäisit hänen kaverinsa...ihan hyvin voi olla..mutta hälle ei kuulu kaverinsa suhde...
Vierailija kirjoitti:
Kattoo, ettet ole mieskaverin kanssa samaa tasoa ja haluaa saada sut häipymään.
Minusta nämä tasojutut on aika lapsellisia. Itse tapaan ajatella niin, että kun ryhtyy parisuhteeseen, niin molemmat on toistensa sydämen valittuja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tyttöystävä pilaa poikien illanvietot tai naispuolisella ystävällä on ollut jotain muita suunnitelmia miehesi varalle.
kylläpä on kipeä ja köyhä ajattelumalli, jos ajattelee, ettei mies ja nainen voi olla puhtaasti pelkkiä kavereita.
Tuskin on mistään koulutuksista kyse. Tai toki joillain voi olla. Mutta olen itsekin törmännyt tuohon. En kyllä ihan suoraan ilkeilyyn. Minulla on ollut vain yksi pidempi suhde, lasteni isän kanssa, nyt hän on ex. Mutta osa hänen kavereistaan ei vaan jotenkin tykännyt ikinä minusta. Ei moikannut, olin kuin ilmaa jne. En tiedä miksi, näin oli jo alusta asti. En koskaan rajoittanut exän menoja, olisi saanut enemmänkin käydä poikien illoissa, mutta ei kai käynyt ennen minuakaan. Ja ei siis kumpikaan olla mitenkään koulutettuja, eikä hänen kaveritkaan. Joten siitä ei johtunut.
Noilla tyypeillä on iskenyt päälle alemmuudentunne kohdatessaan fiksun ja laadukkaan naisen. Ja alemmuudentunteen takia alkavat ilkeilemään sen tunteen aiheuttajalle.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin on mistään koulutuksista kyse. Tai toki joillain voi olla. Mutta olen itsekin törmännyt tuohon. En kyllä ihan suoraan ilkeilyyn. Minulla on ollut vain yksi pidempi suhde, lasteni isän kanssa, nyt hän on ex. Mutta osa hänen kavereistaan ei vaan jotenkin tykännyt ikinä minusta. Ei moikannut, olin kuin ilmaa jne. En tiedä miksi, näin oli jo alusta asti. En koskaan rajoittanut exän menoja, olisi saanut enemmänkin käydä poikien illoissa, mutta ei kai käynyt ennen minuakaan. Ja ei siis kumpikaan olla mitenkään koulutettuja, eikä hänen kaveritkaan. Joten siitä ei johtunut.
Olen kokenut saman. Tyyppi oli kuin jäätä minua kohtaan, olin hänelle kuin ilmaa. Ei puhunut minulle mitään vaikka yritin jutella ystävällisesti, ei moikannut, ei tarjonnut minulle karkkia pussista, josta tarjosi kaikille muille läsnäolijoille jne. Kerran hän tuli meillä käymään viinipullon kanssa kun olin kotona kaksin keittiössä avomieheni kanssa. Ja otti lasihyllystä kaksi lasia ja kaatoi itselleen ja avomiehelleni siinä edessäni, minulle ei mitään. Aivan törkeää. Enkä minäkään koskaan rajoittanut silloisen poikaystäväni menoja tai muutakaan sellaista.
Osa miehistä nyt vain on ilkeitä ihmisiä, ikävä kyllä. Onneksi vain osa.
Kaverin vaimo nyt vain on se pahis. Vaikea selittää.
Katkeria siitä, että varastit heidän brofriendin.
Bros before ho's.