Aina kun näen tuoreet vanhemmat , tulee haikeus

Se on sitä taikaa. Niitä pieniä tähtihetkiä elämässä. Toki semmoista voi ja saa kaivata.

Mutta omalla kohdallani kyse on nimenomaan siitä hetken huumasta. Siitä kun kaikki on uutta ja ihmeellistä ja se pieni suloinen pallero on vielä niin viaton.

Kaikki tämä haaveilu rapistuu kuin syksyinen lehti pihakoivussa, kun muistan palata todellisuuteen. Herättelen itseni tästä ruusunpunaisesta unelmasta miettimällä kaikkia niitä kuraisia aamuja, kun lapsia roudasi tarhaan aamuvarhain. Sitä sotkua ja kaaosta, huutoa, jatkuvaa ulkoilua, syömistä, nukkumista, valvomista. Sitä, kun rukoili että saa vielä joku aamu nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Ne on niitä elämän taikahetkiä, joista maksetaan aika kallis hinta.

Ne ON ihania ja upeita hetkiä, mutta en omalla kohdallani enää koskaan ole valmis maksamaan lunnaita.

Vierailija kirjoitti:

Vastasyntynyt vauva otetaan hätääntyneeltä äidiltään ja heitetään teuraaksi, jotta ihmiset joita ei ole liikaa voivat lutkuttaa sille tarkoitetun maidon.

Taikuutta!

Kyse on vähän samasta ilmiöstä kuin rakkausriippuvaisilla. Siis näillä jotka ihastuu aina uudestaan ja uudestaan. Luulen et sama ilmiö liittyy näihin joilla on jatkuva "vauvan kaipuu ".

Ehkä sun syli on vielä tyhjä? Asia kannattaa perinpohjaisesti käsitellä ja pohtia monelta kantilta.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on vähän samasta ilmiöstä kuin rakkausriippuvaisilla. Siis näillä jotka ihastuu aina uudestaan ja uudestaan. Luulen et sama ilmiö liittyy näihin joilla on jatkuva "vauvan kaipuu ".

Enpä olekaan tätä ennen ajatellut

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun syli on vielä tyhjä? Asia kannattaa perinpohjaisesti käsitellä ja pohtia monelta kantilta.

Ehkä se onkin. Kuka tietää? Mies ei ole enää valmis uuteen lapseen. Sen asian joudun hyväksymään. En ole kuitenkaan niin paljon uuden vauvan perään, että alkaisin etsiä puolisoa sitä varten ja jättäisin perheeni

Se on inhimmillistä kaivata silloin tällöin johonkin aikaan. Itselläni se aika oli kesä 2015. Silloin olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin, biletin yötä myöten, tutustuin ihan hirveän moniin uusiin ihmisiin ja koin eeppiseltä tuntuneen rakastumisen. Ei tuossa kaipuussa koskaan muista sitä, että samana kesänä rahani olivat aivan loppu, gradun tekeminen ahdisti ja että se eeppinen rakastuminenkin päättyi jätetyksi tulemiseen ja siitä aiheutuneeseen masennuskauteen. Sinulla ap on syystä tai toisesta vauva-aika se, johon aina silloin tällöin haluaisit palata.

Neuvoisin, että varaat kalenteristasi joitakin hetkiä, jolloin vaikka otat kaikki vanhat valokuvat esille, nostalgisoit ja suret aikaa, jota et takaisin saa. Mutta älä tee sitä jatkuvasti. Ja kannattaa välillä muistella myös niitä ikäviä puolia, joita siihenkin aikaan varmasti liittyi. Sitten toivottavasti osaat olla enemmän kiitollinen myös nykyhetkesi hyvistä puolista.

Vierailija kirjoitti:

Se on inhimmillistä kaivata silloin tällöin johonkin aikaan. Itselläni se aika oli kesä 2015. Silloin olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin, biletin yötä myöten, tutustuin ihan hirveän moniin uusiin ihmisiin ja koin eeppiseltä tuntuneen rakastumisen. Ei tuossa kaipuussa koskaan muista sitä, että samana kesänä rahani olivat aivan loppu, gradun tekeminen ahdisti ja että se eeppinen rakastuminenkin päättyi jätetyksi tulemiseen ja siitä aiheutuneeseen masennuskauteen. Sinulla ap on syystä tai toisesta vauva-aika se, johon aina silloin tällöin haluaisit palata.

Neuvoisin, että varaat kalenteristasi joitakin hetkiä, jolloin vaikka otat kaikki vanhat valokuvat esille, nostalgisoit ja suret aikaa, jota et takaisin saa. Mutta älä tee sitä jatkuvasti. Ja kannattaa välillä muistella myös niitä ikäviä puolia, joita siihenkin aikaan varmasti liittyi. Sitten toivottavasti osaat olla enemmän kiitollinen myös nykyhetkesi hyvistä puolista.

Kyllä, tämä on totta. Ymmärrän kyllä, että elämässä on mentävä eteenpäin. Ei voi jäädä ikuisesti vauva-aikaan. Kuitenkin mielestäni on mukavaa, että vauva-aika on mielessäni hyvänä aikana, eikä sellaista mitä moni muu puhuu: väsymystä, kiukkua, ahdistusta, töihin kaipuuta.

Minulle se oli kaikkea muuta kuin tuota. Elämäni parhaita hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä taikaa. Niitä pieniä tähtihetkiä elämässä. Toki semmoista voi ja saa kaivata.

Mutta omalla kohdallani kyse on nimenomaan siitä hetken huumasta. Siitä kun kaikki on uutta ja ihmeellistä ja se pieni suloinen pallero on vielä niin viaton.

Kaikki tämä haaveilu rapistuu kuin syksyinen lehti pihakoivussa, kun muistan palata todellisuuteen. Herättelen itseni tästä ruusunpunaisesta unelmasta miettimällä kaikkia niitä kuraisia aamuja, kun lapsia roudasi tarhaan aamuvarhain. Sitä sotkua ja kaaosta, huutoa, jatkuvaa ulkoilua, syömistä, nukkumista, valvomista. Sitä, kun rukoili että saa vielä joku aamu nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Ne on niitä elämän taikahetkiä, joista maksetaan aika kallis hinta.

Ne ON ihania ja upeita hetkiä, mutta en omalla kohdallani enää koskaan ole valmis maksamaan lunnaita.

Tässä oli hyvin kuvailtu. Välillä mietin, kuinka selvisimme noista ajoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei osaa lopettaa. Mun kaverilla jo 4 lasta ikähaitari 1-8v ja edelleen haluaa lisää. Mietin välillä, miltä noista isommista tuntuu, kun aina tulee uusi vauva taloon. Ystäväni sanoo aina, että isot on jo niin isoja, että hyvin sopii vauvan tulla.

Kiva kun isojen lapsuus menee tuohon vauvarumbaan. Jossain kohtaa on pakko lopettaa.

Opettajana olen tehnyt sen huomion, että isommista perheistä tulevat lapset ottavat toiset paremmin huomioon ja heillä on jollain lailla parempi "yleiskuva" asioista. He eivät mene palasiksi pienistä vastoinkäymisistä, eivätkä koe tarvetta olla keskiössä koko ajan. Teinit taas yleensä tykkäävät todella paljon pienistä sisaruksistaan. Se on jotenkin hellyttävää. Eri.

Luulen, että näissäkin on eroja. Tiedän muutaman suuren perheen ja osalla on aika kurjat oltavat. Varsinkin , kun kyseinen äiti tekee lapsia , ettei tarvitse mennä töihin . . . Millaisen kuvan antaa työnteosta?

Toisessa perheessä taas näyttää olevan kaikki aika hyvin. Elävät aika vaatimatonta elämää.

Työelämässä olen tavannut monenlaisia työkavereita, jotka ovat olleet suurperheen lapsia. Yksi kertoi, että äiti teetti hänellä lapsuuskodissa paljon töitä eikä pitänyt hänestä yhtään. Toinen oli äänekäs ja kova puhumaan eikä osannut kuunnella muita ihmisiä. Pari muuta olivat kuin me muutkin. Se, että on suurperheestä, ei vielä kerro ihmisestä paljon mitään.

Itse olen suurperheestä. Jouduin ottamaan omista asioistani tosi nuorena jo suuren vastuun. Lisäksi olin lastenhoitaja pienemmille sisaruksilleni. Tiedän, että se oli väärin . Miten paljon jouduin hoitamaan. Vanhemmat oli töissä kesät ja minähän koululaisena olin sitten pienempien vahtina.

Äitini aina puhuu kuinka hän aina ajatteli, että minusta tulisi lastenhoitaja kun olin niin hyvä lasten kanssa.

Jostain syystä minusta tuli jotakin aivan muuta...

Mä aina mietin niin, että jos nyt tulis vielä uusi vauva, niin miten isoja mun isot jo on silloin. Koen, että myös isot lapset tarvitsevat tukeni mm. Koulunkäyntiin jne.

Itse olin kolmas lapsi ja kun pikkusisarukseni syntyi, olin 9v. Olen kokenut, että jäin yksin. Kärsin myös ongelmista , enkä saanut apua. En halua , että isommat lapseni joutuisivat kokemaan samaa. Se vauvavuosi on myös rankkaa

Miten jotkut voi olla varmoja, että lapsiluku on täysi?

Vierailija kirjoitti:

Aika kultaa muistot?

Nautin tuosta ajasta jo silloin. Nyt on vain yksinäisyys ja isot lapset. Ex-vaimon päätöksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika kultaa muistot?

Nautin tuosta ajasta jo silloin. Nyt on vain yksinäisyys ja isot lapset. Ex-vaimon päätöksestä.

Ehkä voisit etsiä elämääsi muutakin sisältöä. Isojen lasten kanssakin on monenlaista tekemistä. Myös ilman lapsia voisit löytää uusia puolia itsestäsi