Aina kun näen tuoreet vanhemmat , tulee haikeus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun näen tuoreen vauvaperheen ajattelen, että onneksi ei tarvitse enää ikinä olla raskaana, synnyttää, imettää tai heräillä yöllä tunnin välein. Lapset 6,10 ja 14v ja kohta alkaa sitten teinin kanssa valvominen. Vaunulenkeille kyllä silti menen siskonpojan kanssa, mutta siinä on se hyvä puoli, että hänet saa palauttaa.

Meillä on käytössä tuplaehkäisy ja ikääkin on jo 38v niin edes vahingon mahdollisuutta ei ole.

Teinin kanssa valvominen?

No kyllähän teinit alkaa kokeilla rajojaan. Öitä pois kotoa, ei aina ehkä kerrota totuutta , missä ollaan...

Ei kokeile, kun on rajat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun näen tuoreen vauvaperheen ajattelen, että onneksi ei tarvitse enää ikinä olla raskaana, synnyttää, imettää tai heräillä yöllä tunnin välein. Lapset 6,10 ja 14v ja kohta alkaa sitten teinin kanssa valvominen. Vaunulenkeille kyllä silti menen siskonpojan kanssa, mutta siinä on se hyvä puoli, että hänet saa palauttaa.

Meillä on käytössä tuplaehkäisy ja ikääkin on jo 38v niin edes vahingon mahdollisuutta ei ole.

Teinin kanssa valvominen?

No kyllähän teinit alkaa kokeilla rajojaan. Öitä pois kotoa, ei aina ehkä kerrota totuutta , missä ollaan...

Ei kokeile, kun on rajat kunnossa.

Niinhän mustakin aina äiti puhui. Ei vain tiennyt mun seikkailuista:)

Äidit, huss täältä teinenne kanssa.. Teiltä ei kysytty mitään.. Ettekö osaa lukea.

Vierailija kirjoitti:

Äidit, huss täältä teinenne kanssa.. Teiltä ei kysytty mitään.. Ettekö osaa lukea.

Toiset haikailee vanhaa, toiset menee eteenpäin

Odota lapsenlapsia, tämä se vasta ihanaa onkin, saa rusinat pullasta!

Jaa. Mulle tulee lähinnä helpotuksen huokaus, ettei tarvitse elää tuota aikaa enää uudestaan. Olin ihan hajalla väsymyksestä ja vtutti koko ajan. Ei ollut yhtään omaa aikaa eikä rauhaa - jopa suihkussa piti käydä kiireesti sydän kurkussa stressaten. MIeskin oli ihan avuton ja tuuppasi vauvan aina mulle, kun se vähän huusi. Ja sehän huusi koko ajan paitsi sylissä. Tein kaiken yhdellä kädellä - ruuat, siivous, pyykit, kauppa.

Koko ensimmäinen vauvavuosi oli jonkun kehitysaskelman odottamiista, että josko se sitten nukkuisi täyden yön...? No ei nukkunut. Minä, tervepäinen ihminen, toivoin jo kuolemaa, että saisin edes haudassa levätä.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Mulle tulee lähinnä helpotuksen huokaus, ettei tarvitse elää tuota aikaa enää uudestaan. Olin ihan hajalla väsymyksestä ja vtutti koko ajan. Ei ollut yhtään omaa aikaa eikä rauhaa - jopa suihkussa piti käydä kiireesti sydän kurkussa stressaten. MIeskin oli ihan avuton ja tuuppasi vauvan aina mulle, kun se vähän huusi. Ja sehän huusi koko ajan paitsi sylissä. Tein kaiken yhdellä kädellä - ruuat, siivous, pyykit, kauppa.

Koko ensimmäinen vauvavuosi oli jonkun kehitysaskelman odottamiista, että josko se sitten nukkuisi täyden yön...? No ei nukkunut. Minä, tervepäinen ihminen, toivoin jo kuolemaa, että saisin edes haudassa levätä.

Muistan myös, kun odotin esikoista, kaikki sanoi kuinka "vauva vain syö ja nukkuu alkuun" ....

Ensinnäkin, ei syönyt. Olin kauhean stressaantunut, kun vauva oli niin väsynyt, ettei malttanut syödä. Viimein kun alkoi syömään, niin ei ainakaan nukkunut. Se alun imetysrumba ja maidon nousu oli myös sellaista, mistä kukaan ei ollut puhunut etukäteen. Muistan kun vauva oli 4 päivän ikäinen ja olimme tulleen kotiin, sanoin miehelle, että menen suihkuun pian. No, siinähän oltiin vauvan ehdoilla. Pääsin suihkuun vasta illalla.

Kun mietin kaikkea tuota, ei tule ikävä, mutta myönnän, että oli vauva-ajassa hyviäkin puolia.

Voihan lenkkeillä ilman vauvojakin

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei osaa lopettaa. Mun kaverilla jo 4 lasta ikähaitari 1-8v ja edelleen haluaa lisää. Mietin välillä, miltä noista isommista tuntuu, kun aina tulee uusi vauva taloon. Ystäväni sanoo aina, että isot on jo niin isoja, että hyvin sopii vauvan tulla.

Kiva kun isojen lapsuus menee tuohon vauvarumbaan. Jossain kohtaa on pakko lopettaa.

Opettajana olen tehnyt sen huomion, että isommista perheistä tulevat lapset ottavat toiset paremmin huomioon ja heillä on jollain lailla parempi "yleiskuva" asioista. He eivät mene palasiksi pienistä vastoinkäymisistä, eivätkä koe tarvetta olla keskiössä koko ajan. Teinit taas yleensä tykkäävät todella paljon pienistä sisaruksistaan. Se on jotenkin hellyttävää. Eri.

Miksi kaikki haluaa heti lytätä ap:n? Eikö tosiaan saa enää nauttia äitiydestä ja lapsistaan? Kyllä se aika, kun omat lapset olivat pieniä oli jotenkin tärkeää. Vaikka välillä väsytti, niin elämällä oli selkeästi tarkoitus. Nyt se tarkoitus pitää löytää sitten muualta, mutta ei se ole sama. Ymmärrän hyvin ap:n tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei osaa lopettaa. Mun kaverilla jo 4 lasta ikähaitari 1-8v ja edelleen haluaa lisää. Mietin välillä, miltä noista isommista tuntuu, kun aina tulee uusi vauva taloon. Ystäväni sanoo aina, että isot on jo niin isoja, että hyvin sopii vauvan tulla.

Kiva kun isojen lapsuus menee tuohon vauvarumbaan. Jossain kohtaa on pakko lopettaa.

Opettajana olen tehnyt sen huomion, että isommista perheistä tulevat lapset ottavat toiset paremmin huomioon ja heillä on jollain lailla parempi "yleiskuva" asioista. He eivät mene palasiksi pienistä vastoinkäymisistä, eivätkä koe tarvetta olla keskiössä koko ajan. Teinit taas yleensä tykkäävät todella paljon pienistä sisaruksistaan. Se on jotenkin hellyttävää. Eri.

Luulen, että näissäkin on eroja. Tiedän muutaman suuren perheen ja osalla on aika kurjat oltavat. Varsinkin , kun kyseinen äiti tekee lapsia , ettei tarvitse mennä töihin . . . Millaisen kuvan antaa työnteosta?

Toisessa perheessä taas näyttää olevan kaikki aika hyvin. Elävät aika vaatimatonta elämää.

Minulla sama! Kaksi omista lapsistani ovat aikuisia, kaksi teinejä, ja on kova ikävä vauva-aikoja. Ehkä minulle vielä joku päivä suodaan lapsenlapsi, tai sitten on alettava ehkä varamummoksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki haluaa heti lytätä ap:n? Eikö tosiaan saa enää nauttia äitiydestä ja lapsistaan? Kyllä se aika, kun omat lapset olivat pieniä oli jotenkin tärkeää. Vaikka välillä väsytti, niin elämällä oli selkeästi tarkoitus. Nyt se tarkoitus pitää löytää sitten muualta, mutta ei se ole sama. Ymmärrän hyvin ap:n tunteet.

Niinpä. Kiva kun ymmärrät. Tunnen juuri jotenkin niin, että tässäkö tämä oli. Olen kokenut olevani tarpeellinen jne. Mieheni taas odottaa koko ajan sitä, että lapset vain kasvaa ja kasvaa. Hän suunnittelee mitä tekee sitten, kun lapset on isoja. Saahan sitä niinkin tehdä, mutta itse olen löytänyt hyvät puolet myös pikkulapsiajasta.

Mulla on vain yksi lapsi, teini. Haikeaa on. Enää ei lapsia saa eikä mies niitä enempää halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vain yksi lapsi, teini. Haikeaa on. Enää ei lapsia saa eikä mies niitä enempää halunnut.

Jos halusit enemmän, olisi voinut etsiä vielä uuden kumppanin

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama! Kaksi omista lapsistani ovat aikuisia, kaksi teinejä, ja on kova ikävä vauva-aikoja. Ehkä minulle vielä joku päivä suodaan lapsenlapsi, tai sitten on alettava ehkä varamummoksi.

Miten tästä pääse yli, kun on kaipuu hoitaa vauvoja.

Jos tunnen haikeutta pikkulapsiajoista muistutan itseäni vaikeista hetkistä: koliikista, uhmakohtauksista, järjettömästä väsymyksestä, piinaavan pitkistä päivistä kun kaikki piti tehdä lapsen ehdoilla. Onneksi ei koskaan enää. Nyt valvon ja tappelen teinin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnen haikeutta pikkulapsiajoista muistutan itseäni vaikeista hetkistä: koliikista, uhmakohtauksista, järjettömästä väsymyksestä, piinaavan pitkistä päivistä kun kaikki piti tehdä lapsen ehdoilla. Onneksi ei koskaan enää. Nyt valvon ja tappelen teinin kanssa.

Tätä mäkin teen. Vaikka olisin toivonut vielä yhtä lasta enemmän meille, mut mies ei olisi jaksanut. Silloin kun kaipuu iskee, mietin myös niitä huonoja puolia.

Itsellä tulee syvä huojennus varsinkin kun tietää että siitä on ihanuus kaukana. Väsyneenä siitä ajasta edes nauti. Se on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Vauvat ovat vauvoja hyvin pienen hetken ja taaperoiden itkupotkuraivarit seuraa perässä ja vuosien stressi ennenkuin saa taas ns oman rauhan takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei osaa lopettaa. Mun kaverilla jo 4 lasta ikähaitari 1-8v ja edelleen haluaa lisää. Mietin välillä, miltä noista isommista tuntuu, kun aina tulee uusi vauva taloon. Ystäväni sanoo aina, että isot on jo niin isoja, että hyvin sopii vauvan tulla.

Kiva kun isojen lapsuus menee tuohon vauvarumbaan. Jossain kohtaa on pakko lopettaa.

Opettajana olen tehnyt sen huomion, että isommista perheistä tulevat lapset ottavat toiset paremmin huomioon ja heillä on jollain lailla parempi "yleiskuva" asioista. He eivät mene palasiksi pienistä vastoinkäymisistä, eivätkä koe tarvetta olla keskiössä koko ajan. Teinit taas yleensä tykkäävät todella paljon pienistä sisaruksistaan. Se on jotenkin hellyttävää. Eri.

Luulen, että näissäkin on eroja. Tiedän muutaman suuren perheen ja osalla on aika kurjat oltavat. Varsinkin , kun kyseinen äiti tekee lapsia , ettei tarvitse mennä töihin . . . Millaisen kuvan antaa työnteosta?

Toisessa perheessä taas näyttää olevan kaikki aika hyvin. Elävät aika vaatimatonta elämää.

Työelämässä olen tavannut monenlaisia työkavereita, jotka ovat olleet suurperheen lapsia. Yksi kertoi, että äiti teetti hänellä lapsuuskodissa paljon töitä eikä pitänyt hänestä yhtään. Toinen oli äänekäs ja kova puhumaan eikä osannut kuunnella muita ihmisiä. Pari muuta olivat kuin me muutkin. Se, että on suurperheestä, ei vielä kerro ihmisestä paljon mitään.