Työttömät vastikkeellisiin töihin ajatus sisältää valtavan sudenkuopan veronmaksajille
Säännöllisesti kuulee niitä ajatuksia, joissa toitotetaan, että työttömän pitäisi tehdä työtä sen työttömyyskorvauksensa eteen, eli toisin sanoen työttömyysturvasta halutaan vastikkeellista. Tämä on varmasti varsinkin monelle kokoomusmieliselle niin herkullinen ajatus, että kuola suorastaan valuu suupielestä, mutta tämä ajatus sisältää myös todella kalliin pommin veronmaksajien niskaan.
Tämä järjestelmähän takaisi käytännössä varmasti sen, että yritykset pyrkisivät hyödyntämään tätä ilmaista työvoimaa niin paljon kuin suinkin olisi mahdollista. Tästä seuraisi, että valtava määrä niitä oikean palkan työpaikkoja jäisi syntymättä ja ne paikat korvattaisiin näillä ilmaistyöntekijöillä. Lopputuloksena on se, että meillä olisi entistä enemmän työttömyysturvaa saavia ihmisiä, jotka eläisivät veronmaksajilta tulevilla tulonsiirroilla. Me oikeissa palkkatöissä käyväthän oltaisiin tämän järjestelmän maksumiehinä. Me maksettaisiin jo ennestään työttömänä olleiden elatuksen lisäksi myös nämä uudet tuelliset joita syntyisi, kun yritykset käyttäisivät tätä ilmaistyövoimaa perustamatta niitä oikean palkan työpaikkoja. Tämä koko systeemihän olisi valtava tulonsiirto veronmaksajilta suoraan yrityksille. Oletteko oikeasti ajatuksella kiihkoilijat miettineet tätä puolta asiasta?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Henk.koht.avustaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että miksi tässä maassa on niin paljon työttömiä. Tätä asiaa pitäisi kartoittaa jotenkin paremmin ja tarjolla tulisi myös olla paremmin tukea työllistymiseen. Ongelma on myös se, että on iso joukko pitkäaikaistyöttömiä, jotka kertovat olevansa kuitenkin työkyvyttömiä esim. kroonisen kivun vuoksi. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnista tätä työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi sairaudeksi, jonka johdosta nämä ihmiset pyörivät järjestelmässä nostamassa toimeentulotukea, sairauspäivärahoja ja työttömyysetuuksia. Saanen myös epäillä, että osan kohdalla kyse on kivun/sairauden sijaan laiskuudesta tai piilossa olevasta päihdeongelmasta.
Hyvä ystäväni työskentelee te-toimiston palveluksessa ja hän vahvisti tuon mitä sinäkin epäilet, että todella huomattavalla osalla työttömistä on päihdeongelmia. Ei tietenkään kaikilla, mutta hälyttävän suurella osalla. Hän sanoi, että alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden käyttö näkyy monesta tyypistä ja että heitä on todella vaikea nähdä jokapäiväisessä työelämässä. Totesi, että jo pelkästään hänen pakeillensa sovittuun saapumiseen moni tulee kyseenalaisessa tilassa ja näkee, että henkilön pitää koota itseään ja esittää kirkaspäisempää kuin onkaan.
Aivan höpötystä. Suurinosa työnhakijoista ovat vajaakuntoisia eli jokin perussairaus.
Te-keskus pitää näistä lypsylehmistä kiinni kynsin hampain siksi esim; eläkeprosessit neuvotaan väärin tai annetaan väärää tietoa hakijoille. Kannattaa kysyä hausta ja pääsystä sairailta jotka ovat päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle ja unohtaa kunnan sossut.No höpö höpö. Harva on oikeasti täysin työkyvytön. Minun tuttava kärsii mm. selkärangan reumasta ja hemoglobiini on erittäin alhainen tuntemattomasta syystä ja se aiheuttaa yleistä väsymystä ja energisyyden puutetta. Tekee silti raskasta ja hektistä siivoushommaa kokopäivätyönä. Väitän ja kiveen kirjoitan, että moni ns. nykypäivän työkyvytön on paremmassa yleistilassa kuin hän. Monella voi olla alentunut työkyky, mutta oikeasti täysin työkyvyttömiä on harva.
Jokainen elää täällä vain itselleen, jos ystäväsi haluaa leikkiä orjana raskaissa ja hektisissä hommissa, niin silloin se on hänen valintansa. Kaikki ei siihen suostu.

Sietää tuet katkaista, jos ei kiinnosta. Leikkikööt nämä oloneuvokset sitten rahatta leikkejään.
Vastikkeellisiin töihin? Työnteosta kuuluukin maksaa vastiketta eli palkkaa.
Työn teettäjällä on myös vastuu työturvallisiudesta ja työtapaturmien varalta täytyy olla vakuutus. Työvälineet, turvavarusteet ja työasut....
Juu.

Ei niitä katkaista, ääliö, nousevat taas vuodenvaihteessa.
Tuota teidän itkua kuunnellu 17 vuotta kuinka ,"kohta ne tuet katkastaan", öö millon???? 🤣
Minä en tee työttömyyskorvauksella töitä. Teen duunia vain ja ainoastaan kunnollista palkkaa vastaan, jossa käteen jää enemmän kuin tukien kanssa ollessa. Jos minut "velvoitetaan" jonnekkin ilman palkkaa, niin eihän minulla ole mitään velvollisuutta saapua edes paikalle. Tukia voi leikata, olen järjestänyt elämäni niin että pärjään noin 200e/kk, muu on bonusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Entäs työttömän lapset ja puoliso? Saako nekin tulla syömään?
Ilman muuta! Työtönhän saattaisi vaikka rasittua, jos joutuisi laittamaan perheelleen ruokaa.
Tästäkin ketjusta päätellen nämä ilmaisen työn uhkaa kokevat ovat niin ainutlaatuisia ja vankkumattomia ammattilaisia, moniosaajia ja erityisasiantuntijoita, että he kyllä työllistyvät ennen edellisen työn loppumista jo uuteen ja vaativampaan tehtävään.

Osa työssäkäyvistä ei osaa laittaa ruokaa, he menevät lounas ravintolaan.
Kelan tutkija sanoi vastikkeellisen tukirahan sisältävän tukun käytännön ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin ketjusta päätellen nämä ilmaisen työn uhkaa kokevat ovat niin ainutlaatuisia ja vankkumattomia ammattilaisia, moniosaajia ja erityisasiantuntijoita, että he kyllä työllistyvät ennen edellisen työn loppumista jo uuteen ja vaativampaan tehtävään.
Ei ole koulutuksesta ja työkokemuksesta kiinni, haluaako tehdä töitä ilmaiseksi vai ei. Et sinäkään halua, vaikka sitä niin toisille manaat.
Vierailija kirjoitti:
Kelan tutkija sanoi vastikkeellisen tukirahan sisältävän tukun käytännön ongelmia.
Onhan siellä joukossa porukkaa, jota kukaan ei halua vaivoikseen, Ei, vaikka maksettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Entäs työttömän lapset ja puoliso? Saako nekin tulla syömään?
Ilman muuta! Työtönhän saattaisi vaikka rasittua, jos joutuisi laittamaan perheelleen ruokaa.
Se työssäkäyvä puolisoko aina kokkaa perheelle raskaan työpäivän jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Onhan noita töitä mitä 9eurolla voi tehdä; risuhommia, haravointia, lumitöitä, nurmikonleikkuuta....
Eläisitkö itse mielelläsi sellaista elämää että sun työ olisi noin 500€ arvoinen per kk ja kulukorvauksia saisit sen 9€ per pv? Sitten joutuisit hakemaan Kelasta asumistukea ja mahdollisesti toimeentulotukea ja tilittäisi vähän väliä asiasi Kelalle ja elintasosi olisi törkeän matala. Olisko hyvää elämää? Keräisit niinku vähän risuja ja silleen.
Toi on itseasiassa aika törkeetä toivoa ihmisille tuollaista. Kertoo paljon teistä ihmisenä ketkä näin ajattelette.
( ja tuo systeemi pitää purkaa)
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Sinäkään et ole ajatellut asiaa lainkaan vaan vauhkoat muiden vöyhöttäjien mukana. Miksi noihin hommiin ei voisi ihan oikeasti palkata ihmisiä jos noille töille kerta on tarvetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Entäs työttömän lapset ja puoliso? Saako nekin tulla syömään?
Ilman muuta! Työtönhän saattaisi vaikka rasittua, jos joutuisi laittamaan perheelleen ruokaa.
Työtön käy siis itse syömässä päivällä koulun ruokalassa, mutta tekee silti ruuat perheelle, mutta ei itse syö niistä mitään. Tosi hyvä idea, todellakin.
Oleellinen pointti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Tuo on juuri tärkeää, että vastikkeelliset työt olisivat juuri niitä, jotka eivät kilpaile normaalien palkkatöiden kanssa, jolloin yhteiskunta hyötyisi ja työmarkkinat eivät häiriintyisi.
Yhteiskunnalle tulisi enemmän hyötyä, jos työttömät sakottaisivat roskaajia. Jostain syystä osa porukasta ei miellä tupakantumppeja roskiksi. Osa koiran ulkoiluttajista jättää koiran paskat keräämättä eikä koiran kusia siivoa kukaan. Sadan euron sakko jokaiselle roskaajalle, josta työtön saisi vähintään puolet.
Veronmaksaja kirjoitti:
Minä voisin vaikka maksaa hieman lisää siitä nautinnosta, että loppuu työttömien kotona lorviminen.
Samoin. Kyllä siinä
näytetään lapsille aikamoista elämän mallia lorvimalla kotona ja nostamalla tukia. Sitten kehdataan vielä tulla arvostelemaan ihmisiä jotka yrittää pelastaa Suomen suosta, elämällä heidän rahoillaan. Yrittäisivät edes esittää työssä käyvää lapsilleen ja vähän naapureillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Sinäkään et ole ajatellut asiaa lainkaan vaan vauhkoat muiden vöyhöttäjien mukana. Miksi noihin hommiin ei voisi ihan oikeasti palkata ihmisiä jos noille töille kerta on tarvetta?
Tässä tämä olennaisin kysymys. Jos jollekin työlle on tarvetta, miksi siihen ei palkata ihmisiä?
Kysyisin myös vielä kerran, oikein hitaasti, jotta kaikki ymmärtäsivät:
MIL-LÄ PE-RUS-TEEL-LA pidätte OI-KEU-DEN-MU-KAI-SE-NA sitä, että osa ihmisistä saa työstään palkkaa, kuten kuuluu ja osan pitäisi työskennellä palkatta, korvausta vastaan.
Jos joku nyt vielä alkaa vinkua, että asia ratkeaa sillä, että kutsutaan korvausta palkaksi, niin pyytäkää vaikka joululoman jälkeen yhteiskuntatiedon opettajaa selittämään, mikä on palkan ja korvauksen ero. (Vanhempanne eivät ehkä osaa, kun ovat tuollaisiksi teidät kasvattaneet.)
kokoomuslaiset on tuollaisia orjakauppiaita että työttömyyskorvaukset vastikkeellisiksi, maksoi mitä maksoi... mutta unohtavat, että työstä piti maksaa PALKKAA eikä työttömyyskorvausta!!!
Jännästi aina palstalla kuvitellaan työttömien olevan yksin asuvia sinkkuja.