Työttömät vastikkeellisiin töihin ajatus sisältää valtavan sudenkuopan veronmaksajille
Säännöllisesti kuulee niitä ajatuksia, joissa toitotetaan, että työttömän pitäisi tehdä työtä sen työttömyyskorvauksensa eteen, eli toisin sanoen työttömyysturvasta halutaan vastikkeellista. Tämä on varmasti varsinkin monelle kokoomusmieliselle niin herkullinen ajatus, että kuola suorastaan valuu suupielestä, mutta tämä ajatus sisältää myös todella kalliin pommin veronmaksajien niskaan.
Tämä järjestelmähän takaisi käytännössä varmasti sen, että yritykset pyrkisivät hyödyntämään tätä ilmaista työvoimaa niin paljon kuin suinkin olisi mahdollista. Tästä seuraisi, että valtava määrä niitä oikean palkan työpaikkoja jäisi syntymättä ja ne paikat korvattaisiin näillä ilmaistyöntekijöillä. Lopputuloksena on se, että meillä olisi entistä enemmän työttömyysturvaa saavia ihmisiä, jotka eläisivät veronmaksajilta tulevilla tulonsiirroilla. Me oikeissa palkkatöissä käyväthän oltaisiin tämän järjestelmän maksumiehinä. Me maksettaisiin jo ennestään työttömänä olleiden elatuksen lisäksi myös nämä uudet tuelliset joita syntyisi, kun yritykset käyttäisivät tätä ilmaistyövoimaa perustamatta niitä oikean palkan työpaikkoja. Tämä koko systeemihän olisi valtava tulonsiirto veronmaksajilta suoraan yrityksille. Oletteko oikeasti ajatuksella kiihkoilijat miettineet tätä puolta asiasta?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvien eläkkeestä ei pitäisi edes puhua mitään!
Minkä takia ihminen sitten maksaa 40-50 vuotta eläkemaksuja, jos vanhana pitäisi vain itselleen kyetä hautapaikka kaivamaan ja kuolla?Siivellä eläjien eläkkeet onkin sitten erikseen...
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mutta kun minä en halua tehdä töitä. Haluan nukkua aamuisin ja viettää sellaista comfy&cozy kotoilua. Vähän sidukkaa pelatessa.
Eikö se ole ihmisoikeusrikos ettei perustavaa toimeentuloa taata jokaiselle?
Työttömiä on kaupoissa hyllyttämässä tavaroita työmarkkinatuella 570 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä työkokeilu nimellä.
Pitäisikö perustaa kauppaa, kun valtio maksaa työvoiman. Aika hyviä voittoja kaupat on saaneet mitä olen seurannut.
Missä kaupoissa? Sano yksikin kauppa.
No, esim. ruokakaupoissa.
Niin, kysyin kaupan nimeä.
Kyllä sinä kauppojen nimiä tiedät. Mitä jos kysyisit työkkäristä. He näitä työkokeiluja järjestävät.
Tiedän aika paljonkin kauppojen nimiä, ja missään näistä kaupoista ei ole palkattu 9€ työntekijöitä, joten kerro nyt sen kaupan nimi missä edes yksi työkokeilija on. Voidaan sitten selvittää puhutko pskaa. Saan sen nimittäin selville 5 minuutissa kun kerrot kaupan nimen
Selvitä itse. Tosin työnantajalla on vaitiolovelvollisuus työsuhteista ja huomasin sairaalassa, että osastonhoitaja ei ollut kertonut hoitajille, että olen työtön. Sihteeri sanoi, että oli sanottu, että tulee henkilö avuksi. Hoitajat luulivat, että olen opiskelija.
Niin eli taas meni tähän,
Väitetään että ruokakaupoissa on työkokeilijoita hyllyttäjinä ja kaupat tekevät voittoa tällä systeemillä.Kun kysytään kaupan nimeä sitä ei tietenkään kerrota koska sellaista ei ole. Taas valehdeltiin ja tarkoitus oli mikä?
No soittele vaikka oman paikkakunnan kaupat läpi, kun kerran pystyt noin helposti asian selvittämään.
Ei tarvitse soitella. Tiedän asian ilman soittelua.
Ruokakaupoissa ei ole työkokeilijoita.En vaan ymmärrä miksi pitää tällaista valhetta levittää.. ja vielä siihen päälle toteamalla että melkoista tiliä tehdään tällä toiminnalla. Törkeä valhe.
Ja mistä tiedät, että ei ole työkokeilijoita ruokakaupoissa.
Kun minä tein työkokeilusopimuksen sairaalassa niin huoneessa oli osastonhoitaja ja osastonsihteeri ja ovi laitettiin kiinni.
Koska kesko, S-ryhmä tai Lidl eivät ota työkokeilijoita.
Siksi olisi mielenkiintoista tietää miksi tämä yksi vastaaja väittää näin.Linkki
Ei ole linkkiä, tiedän tämän työni kautta. Voit vaikka heti soittaa johonkin näistä kaupoista ja kysyä asiaa.
Joten nyt minä vuorostani odottelen sitä kauppaa missä näitä työkokeilijoita on nähty tai tietysti voi vaihtoehtoisesti myöntää valehdelleensa.
Yllättäen nämä pask*npuhujat katoavat kuin tuhka tuuleen kun pitäisi todisteita antaa
Tarkistapa inkuttaja vaikka Tokmanni.
t. ohis
Ps. Samaan aikaan firma puhui ettei saa työntekijöitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia, kun työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia.
Millä vanhan ihmisen mielestäsi pitäisi sitten elää ja tulla toimeen?
Hypätä hautaan suoraan töiden jälkeen?Kaikki eivät ole miljonäärejä tai heidän jälkeläisiään joilla toimeentulo on turvattu vaikka ei saisi euroakaan eläkettä!
Tavallisen tallaajaan taas on pakko saada eläkettä pystyäkseen maksamaan laskunsa!
Sitäpaitsi he ovat työllä 40-50 vuotta.. eläkkeensä ansainneet toisin kuin eräät..
Tämä 👍
2400 bruttopalkasta eläkemaksu on 180 euroa, josta 2,7 euroa menee työntekijän omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Nuoremmilla muutettiin elinaikakerrointa eli eläke on heillä 40% palkasta eli kun tekee 30 vuotta töitä 2400 bruttopalkalla niin saa eläkettä 1100 netto.
Kansaneläke + takuueläke nousee tammikuussa 922 euroon eikä siitä mene veroa.
Suomessa 200 000 eläkeläistä saa eläkeläisen asumistukea joka on suurempi kuin yleinen asumistuki ja 200 000 eläkeläistä saa leskeneläkettä.
Eläkeläisen asumistuessa saa olla maksimissaan 16000 tilillä. Nyky hallitus muuttaa leskeneläkkeen määräaikaiseksi eli saa vain 10 vuotta, jos on syntynyt 1975 tai nuorempi.
Jos omistaa kesämökin niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin eikä sähköön jne.
2000 tilillä on raja jolloin alkavat laskeskella onko tuottoa, muuten omaisuutta se 16 000 käsittääkseni.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että miksi tässä maassa on niin paljon työttömiä. Tätä asiaa pitäisi kartoittaa jotenkin paremmin ja tarjolla tulisi myös olla paremmin tukea työllistymiseen. Ongelma on myös se, että on iso joukko pitkäaikaistyöttömiä, jotka kertovat olevansa kuitenkin työkyvyttömiä esim. kroonisen kivun vuoksi. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnista tätä työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi sairaudeksi, jonka johdosta nämä ihmiset pyörivät järjestelmässä nostamassa toimeentulotukea, sairauspäivärahoja ja työttömyysetuuksia. Saanen myös epäillä, että osan kohdalla kyse on kivun/sairauden sijaan laiskuudesta tai piilossa olevasta päihdeongelmasta.
Hyvä ystäväni työskentelee te-toimiston palveluksessa ja hän vahvisti tuon mitä sinäkin epäilet, että todella huomattavalla osalla työttömistä on päihdeongelmia. Ei tietenkään kaikilla, mutta hälyttävän suurella osalla. Hän sanoi, että alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden käyttö näkyy monesta tyypistä ja että heitä on todella vaikea nähdä jokapäiväisessä työelämässä. Totesi, että jo pelkästään hänen pakeillensa sovittuun saapumiseen moni tulee kyseenalaisessa tilassa ja näkee, että henkilön pitää koota itseään ja esittää kirkaspäisempää kuin onkaan.
Teen töitä jos siitä maksetaan palkkaa. En tule ikinä työskentelemään työttömyyskorvauksella tai tekemään kokoaikatyötä jos joudun nostamaan samalla tukia. Siinäpä onkin pähkinä purtavaksi, kun edes tukien leikkaus ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä.
T. Vapaaehtoisesti työtön ennenkuin palkanmaksuhalukkuutta löytyy
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Tuo on juuri tärkeää, että vastikkeelliset työt olisivat juuri niitä, jotka eivät kilpaile normaalien palkkatöiden kanssa, jolloin yhteiskunta hyötyisi ja työmarkkinat eivät häiriintyisi.
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Entäs työttömän lapset ja puoliso? Saako nekin tulla syömään?
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Taksillako sinne ilmaisten pöytien ääreen pääsee? Lähin koulu 40km päässä ja autoa ei ole. Tosin, roudataanhan noita 9e/pvä tukityöllistettyjäkin taksilla 50km suuntaansa muutamaksi tunniksi ristikoita tekemään ja kahvia juomaan. Kouluruoka on sitä paitsi mielestäni hyvää, kannatan ehdotustasi!
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Kannatan! Olen aina tykännyt kouluruuasta joten tälläinen järjestely sopisi minulle hyvin. Miten muuten ajattelit hoitaa kuljetukset? Kouluja on lakkautettu niin paljon, eikä julkisetkaan enää kulje kuin harvoin. Lähin opinahjo on itselle noin 35km päässä, eikä sinne selkäongelmaisena niin vain kävellä. Mites koulujen loma-ajat, ryöstelläänkö sen aikaa mummoja ja pöllitään rikkaiden autoista renkaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että miksi tässä maassa on niin paljon työttömiä. Tätä asiaa pitäisi kartoittaa jotenkin paremmin ja tarjolla tulisi myös olla paremmin tukea työllistymiseen. Ongelma on myös se, että on iso joukko pitkäaikaistyöttömiä, jotka kertovat olevansa kuitenkin työkyvyttömiä esim. kroonisen kivun vuoksi. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnista tätä työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi sairaudeksi, jonka johdosta nämä ihmiset pyörivät järjestelmässä nostamassa toimeentulotukea, sairauspäivärahoja ja työttömyysetuuksia. Saanen myös epäillä, että osan kohdalla kyse on kivun/sairauden sijaan laiskuudesta tai piilossa olevasta päihdeongelmasta.
Hyvä ystäväni työskentelee te-toimiston palveluksessa ja hän vahvisti tuon mitä sinäkin epäilet, että todella huomattavalla osalla työttömistä on päihdeongelmia. Ei tietenkään kaikilla, mutta hälyttävän suurella osalla. Hän sanoi, että alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden käyttö näkyy monesta tyypistä ja että heitä on todella vaikea nähdä jokapäiväisessä työelämässä. Totesi, että jo pelkästään hänen pakeillensa sovittuun saapumiseen moni tulee kyseenalaisessa tilassa ja näkee, että henkilön pitää koota itseään ja esittää kirkaspäisempää kuin onkaan.
Aivan höpötystä. Suurinosa työnhakijoista ovat vajaakuntoisia eli jokin perussairaus.
Te-keskus pitää näistä lypsylehmistä kiinni kynsin hampain siksi esim; eläkeprosessit neuvotaan väärin tai annetaan väärää tietoa hakijoille. Kannattaa kysyä hausta ja pääsystä sairailta jotka ovat päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle ja unohtaa kunnan sossut.
Oleellinen pointti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Tuo on juuri tärkeää, että vastikkeelliset työt olisivat juuri niitä, jotka eivät kilpaile normaalien palkkatöiden kanssa, jolloin yhteiskunta hyötyisi ja työmarkkinat eivät häiriintyisi.
Voitaisiin laittaa työt kiertämään niin että kaikki tekisivät niitä vuorollaan ja olisivat vastikkeellisissa töissä vuorollaan.
Esim. lukio opettaja saa 4000 brutto niin hän voisi olla joka toinen vuosi työmarkkinatuella 570 netto siivoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Tarjotaan kouluruokailu työttömille, niin korvauksia voidaan tiputtaa joku 300 e per lärvi kuussa 1,50 euroa kustantavaa päivittäistä lautasta vastaan.
Tajuatko yhtään kuinka kalliiksi tuo tulisi valtiolle? Kaikki kun ei asu 500m päässä koululaitoksesta..
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin rajoittaa ne työt sellaisiin jota ei nykyisin tule tehtyä (esim roskien siivoaminen kadunvarsilta) tai sellaisiin jotka vain ulkomaalaiset suostuvat tekemään (wolt kuski, siivous, marjanpoiminta).
Sillä tavalla se ei olisi koulutetuilta työntekijöiltä pois.
Mulla on jo kaksi tutkintoa. En pysty tekemään koulutuksiani vastaavaa työtä enkä mitään noista luettelemistasi töistä vaikean nivelrikon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Hei! Päiväkotiin työllistyy tällä hetkellä ilman koulutustakin, jos vaan rikosrekisteri on tietyiltä osin puhdas! Iloa työnhakuun!
Haittaako jos käy Amsterdamissa tai Espanjassa "pyörähtämässä" pari kertaa kuukaudessa? Pirinvetäjät on kuitenkin sallittu noissa töissä, joten haittaako miedommista aineista nautiskelijat jos ei ole rikosrekisteriä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis töihin, mutta ilman palkkaa.
Työkkärikorvaus olisi palkkaa eli työtunteja olisi viikossa max 10. Voi itku, voidaanko tuohon oikeasti mennä?
Itseasiassa ollaan jo. Työkokeilu/harjoittelu?

Itselleni riittää korvaus menetetystä vapaa-ajasta työsuoritetta vastaan. Jos saan nyt noin 930e "hanuri homeessa" kotona, niin en lähde samalla summalla töihin, etenkään puolikuntoisena. Työnilo ei riitä, palkan on kompensoitava menetettyä vapaa-aikaa. Vuodenvaihteen jälkeen tuista jää käteen asumiskustannusten, kotivakuutuksen, lääkärikäytien ja lääkkeiden jälkeen 555e. Itse ainakin syön hyvin, harrastan ja pärjään muutenkin kivasti tuolla summalla.

Minun kuukausittainen tukisummani on noin 1350e. Vuokran ja muiden jälkeen tänä vuonna käteen jäi se 532e, ja nyt tosiaan ensi vuonna 555e. En valita, sääliksi käy pienipalkkaisissa duuneissa olevat.
Henk.koht.avustaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on se, että miksi tässä maassa on niin paljon työttömiä. Tätä asiaa pitäisi kartoittaa jotenkin paremmin ja tarjolla tulisi myös olla paremmin tukea työllistymiseen. Ongelma on myös se, että on iso joukko pitkäaikaistyöttömiä, jotka kertovat olevansa kuitenkin työkyvyttömiä esim. kroonisen kivun vuoksi. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnista tätä työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi sairaudeksi, jonka johdosta nämä ihmiset pyörivät järjestelmässä nostamassa toimeentulotukea, sairauspäivärahoja ja työttömyysetuuksia. Saanen myös epäillä, että osan kohdalla kyse on kivun/sairauden sijaan laiskuudesta tai piilossa olevasta päihdeongelmasta.
Hyvä ystäväni työskentelee te-toimiston palveluksessa ja hän vahvisti tuon mitä sinäkin epäilet, että todella huomattavalla osalla työttömistä on päihdeongelmia. Ei tietenkään kaikilla, mutta hälyttävän suurella osalla. Hän sanoi, että alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden käyttö näkyy monesta tyypistä ja että heitä on todella vaikea nähdä jokapäiväisessä työelämässä. Totesi, että jo pelkästään hänen pakeillensa sovittuun saapumiseen moni tulee kyseenalaisessa tilassa ja näkee, että henkilön pitää koota itseään ja esittää kirkaspäisempää kuin onkaan.
Aivan höpötystä. Suurinosa työnhakijoista ovat vajaakuntoisia eli jokin perussairaus.
Te-keskus pitää näistä lypsylehmistä kiinni kynsin hampain siksi esim; eläkeprosessit neuvotaan väärin tai annetaan väärää tietoa hakijoille. Kannattaa kysyä hausta ja pääsystä sairailta jotka ovat päässeet työkyvyttömyyseläkkeelle ja unohtaa kunnan sossut.
No höpö höpö. Harva on oikeasti täysin työkyvytön. Minun tuttava kärsii mm. selkärangan reumasta ja hemoglobiini on erittäin alhainen tuntemattomasta syystä ja se aiheuttaa yleistä väsymystä ja energisyyden puutetta. Tekee silti raskasta ja hektistä siivoushommaa kokopäivätyönä. Väitän ja kiveen kirjoitan, että moni ns. nykypäivän työkyvytön on paremmassa yleistilassa kuin hän. Monella voi olla alentunut työkyky, mutta oikeasti täysin työkyvyttömiä on harva.
Niin, pitäisikö alkaa järjestämään kampauskursseja, kun nykyään ei saa työstä palkkaa eikä ole rahaa parturiin ja hiukset leikataan itse niin saisi hiukset sitten nätisti kiinni, kun olet kaupungin yksikössä toimistotöissä tai kirjastossa laittamassa kirjoja hyllyyn ilman palkkaa.