Lue keskustelun säännöt.
Oliko perheväkivalta ns normaalina pidetty asia vielä 70-80-luvuilla? Kokemuksia....
28.12.2022 |
Olen ns normaalista perheestä oleva keski-ikäinen nainen ja lapsuudenperheessä ei ollut väkivaltaa, mutta omat vanhempani jostain syystä pitivät väkivaltaa ns normaalina..
Esim oma mies hakkasi tätiäni, isän siskoa siis ja isä oli todistanut, miten siskon mies veti tätiäni turpaan, mutta ei puuttunut asiaan mitenkään. Oli päinvastoin sitä mieltä, että tätini oli itse ansainnut hakkaamisen
"nalkuttamisen takia". Minulle myös opetti, että jos joskus saan miehen niin ei kannata sitten nalkuttaa tai voi käydä huonosti. Äitini komppasi isää ja oli samaa mieltä, että ei kannata naisen nalkuttaa jos ei halua turpaansa saada.
Tädin lapset eli serkkuni kärsivät perheväkivallasta ja ottivat asiassa äitinsä puolen, mitä oma isäni ihmetteli ja totesi, että serkkuni vain liioittelevat, että ei se väkivalta oikeasti niin pahaa ollut kuulemma...
Oliko tämä jokin yleinen asenne vielä suurten ikäluokkien nuoruudessa, että ei se niin haittaa jos vaimo saa vähän turpaansa joskus?
Minusta tuollainen asenne on todella sairasta ja jotenkin järkyttää vanhempieni asenne, kun itse olen aika herkkä ihminen
Kommentit (107)
Ei tietenkään ollut mitään normaalia. Kyllä sitä tietysti tapahtui niin kuin nytkin. Silloin oli paljon vaikeampi lähteä suhteesta, joten avioeroja oli vähemmän. Monet naiset olivat kotiäiteinä riippuvaisia miehen tuloista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lapsuudenperheessä isä oli väkivaltainen humalassa aina silloin tällöin 70- ja 80-luvuilla. Minä ja veljeni olemme traumatisoituneet mokomasta riehumisesta. Asiasta ei tietenkään olisi saanut puhua kodin ulkopuolella. Isäni on joskus sanonut häntä ärsyttäneestä naisesta "se pitäisi hakata kuuliaiseksi" ja itsekin sain kokea murrosikäisenä tyttönä väkivaltaa. Tuon lauseen kuulin vasta aikuisiässä ja se jotenkin avasi vielä enemmän silmäni siihen, miten sairasta perhe-elämä välillä oli lapsuuden perheessäni.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudenperheessä isä oli väkivaltainen humalassa aina silloin tällöin 70- ja 80-luvuilla. Minä ja veljeni olemme traumatisoituneet mokomasta riehumisesta. Asiasta ei tietenkään olisi saanut puhua kodin ulkopuolella. Isäni on joskus sanonut häntä ärsyttäneestä naisesta "se pitäisi hakata kuuliaiseksi" ja itsekin sain kokea murrosikäisenä tyttönä väkivaltaa. Tuon lauseen kuulin vasta aikuisiässä ja se jotenkin avasi vielä enemmän silmäni siihen, miten sairasta perhe-elämä välillä oli lapsuuden perheessäni.
Äitini oli työelämässä, mutta ero olisi ollut maailmanloppu, kulisseja ylläpidettiin.
Esim. lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1984. Veljeni on minua paljon vanhempi ja hän on kertonut, että hänen lapsuudessaan oli ihan tavanomaista, että koulukaverit saivat kotona isältä turpaan ja siihen ei ulkopuolelta juuri puututtu. Ajateltiin, että toisten perheasioihin ei pidä sekaantua.
Ap:n vanhemmat ovat jotenkin sairaita ajatusmaailmaltaan. Mutta kyllähän varsinkin ennen vanhaan perheväkivaltaa vähäteltiin ja sen ajateltiin olevan yksityisasia joka ei kuulu muille. Lasten kärsimyksiä ei niin ajateltu eikä myöskään niiden vaimojen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esim. lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1984. Veljeni on minua paljon vanhempi ja hän on kertonut, että hänen lapsuudessaan oli ihan tavanomaista, että koulukaverit saivat kotona isältä turpaan ja siihen ei ulkopuolelta juuri puututtu. Ajateltiin, että toisten perheasioihin ei pidä sekaantua.
Niinhän se kiellettiin, mutta mitäpä isäni olisi tuosta välittänyt. Veljeni kirjoitti sosiaaliviranomaisille, isä löysi kirjeen ja repi sen raivoten.
Oli ihan normaalia. Ei siihen puututtu mitään tiedettiin hyvin kenen ukko hakkaa ketäkin. Muistan omankin mummoni vain todenneen että siskolla oli vaihteeksi käsi murtunut ja kulkiluut poikki, sinisen naaman lisäksi eikä siinä mitään outoa ollut. Välillä oli niin. Lapsuuden kaveri sai selkäänsä nahkavyöllä niin että selkä oli auki pitkillä viiltohaavoilla. Ihan normaalia. Minua vain lyötiin ja revittiin hiuksista ja tavarani ajoittain tuhottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä silloin jo oli mahdollisuus erota väkivaltaisesta puolisosta toisin kuin nykyisinkin suuressa osassa maailmaa ja meilläkin tietyn kansanosan parissa vaimon hakkaaminen on ihan normaalia toimintaa.
Oma isäni on v-45 syntynyt ja itse perheväkivallan uhri (äitipuoli hakkasi remmillä) ja omaa sellaisen maailmankuvan, että naisen paikka on kotona ja ruumiillinen väkivalta on ihan ok jos lapset ja vaimo "ansaitsevat" sen. Itse synnyin -85 ja risua olen saanut kintuille sekä tukkapöllyjä ja luunappia. Opin pelkäämään ja vihaamaan isää ja samoin veljeni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan ollut yleisesti hyväksyttyä! Tosin siihen aikaan vaimoilla ja vielä vähemmän miehillä oli mahdollisuutta eroon tai mihinkään turvakotiin lähtemiseen. Yleensä se oli oma sauna tai naapuri, johon paettiin humalassa riehuvaa miestä. Ja miehet ... tuskin suurempaa häpeää olisi ollut kuin joutua vaimonsa pahoinpitelemäksi.
Ei ollut sen normaalimpaa kuin nykyäänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1984. Veljeni on minua paljon vanhempi ja hän on kertonut, että hänen lapsuudessaan oli ihan tavanomaista, että koulukaverit saivat kotona isältä turpaan ja siihen ei ulkopuolelta juuri puututtu. Ajateltiin, että toisten perheasioihin ei pidä sekaantua.
Niinhän se kiellettiin, mutta mitäpä isäni olisi tuosta välittänyt. Veljeni kirjoitti sosiaaliviranomaisille, isä löysi kirjeen ja repi sen raivoten.
Minä olen syntynyt tuon jälkeen ja muistan lapsuudesta useamman tilanteen, kun äitini keskeytti isän raivoisat askeleet minua kohti ja sanoi, että hän soittaa poliisin jos isä minuun koskee. En koskaan sitten saanut selkääni. Tuota vanhempaa veljeäni oli hakattu senkin edestä. Olen itse ajatellut, että lain muutos antoi äidille mahdollisuuden uhmata isää ja suojella lasta.
Vierailija kirjoitti:
Oli ihan normaalia. Ei siihen puututtu mitään tiedettiin hyvin kenen ukko hakkaa ketäkin. Muistan omankin mummoni vain todenneen että siskolla oli vaihteeksi käsi murtunut ja kulkiluut poikki, sinisen naaman lisäksi eikä siinä mitään outoa ollut. Välillä oli niin. Lapsuuden kaveri sai selkäänsä nahkavyöllä niin että selkä oli auki pitkillä viiltohaavoilla. Ihan normaalia. Minua vain lyötiin ja revittiin hiuksista ja tavarani ajoittain tuhottiin.
Aivan järkyttävää että tuo on ollut jotenkin hyväksyttyä eikä siihen ole puututtu :( Onneksi asenteet ovat sittemmin hieman muuttuneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini oli kännissä riitaisa ja aggressiivinen. Eli totuuden nimissä naisetkin osasivat rähistä. Oli jo sitä aikaa kun naiset opettelivat ulos ns estoista ja vasemmistolainen feminismi jylläsi. Ei tietenkään ollut kansan suurta valtavirtaa se mutta naiset jotka tekivät ihan niin kuin heitä huvitti olivat olemassa jo tuolloin.
Ikävä sanoa mutta olisin halunnut itselleni täyspäisemmän äidin. Olen keski-ikäinen perheetön nainen pitkälti syystä että äidistäni ei ollut innostamaan tai valmistamaan äitiyteen.
Itäisen naapurimme päällikön yksi bbf oikein huvittelee asialla. Väärin ajattelevia miehiä rangaistaan pakottamalle heidät piiskamaan vaimojaan näytösluontoisesti. Vaihtehtona on antaa hänen korkeutensa käskyläisten piiskata, jos itse ei halua.
Itselläänkin on kolme vaimoa. Onnea heille.
Suuret ikäluokat ovat syntyneet sodan traumatisoimille isille ja äideille ja heidän lapsuudessa vaimon ja lasten hakkaaminen oli yksityisasia josta ei julkisesti puhuttu ja johon ei juurikaan puututtu. Vinoutuneet käsitykset varmastikin sieltä asenneilmapiiristä omaksuttu
Surullista, että ap:n vanhemmilla on tuollainen ajatusmaailma, että vaimon hakkaaminen on ihan ok. Kyseessä vielä oma sisko jonka hakkaamista ap:n isä katsonut vierestä tekemättä mitään :/ Sairas maailma
Ap:n isä ei kyllä ole päästään ihan normaali...Ei kai kukaan tyynenä vain katsele vierestä jos omaa siskoa hakataan? Ja jos katselee puuttumatta mitenkään niin täytyy olla luonnehäiriöinen jollain tavalla, ei ole tuollainen tunteettomuus normaalia
Olin noina aikoina nuorena sairaalassa rutiinileikkauksessa ja viereissä sängyssä oli kotiväkivallan uhri. Ilmeisesti ei ollut ensimmäinen kerta niinkin pahasta väkivallasta.
Monikin lääkäri ym. kävivät hänelle puhumassa ilmeisesti avioerosta vaihtoehtona jatkuvalle lyömiselle. Nainen siihen sanoi, että kun se on niin hyvä mies selvinpäin.
Kun se mies vielä tuli illalla katsomaan rouvaansa kukkakimpun kera, aloin oksentaa, ja minua ei sen takia meinattu vielä laskea pois seuraavana päivänä.
Silloin päätin, että minua ei kukaan mies lyö kahta kertaa. Eikä ole lyönyt.
Jos ap:n kertoma on totta niin kyseessä ovat häiriintyneet vanhemmat, miten kukaan voi pitää tuollaista mukamas normaalina? Isäsi varsinkin kuulostaa joltain naistenvihaajalta