Lue keskustelun säännöt.
En koskaan tottunut olemaan vuoroviikkoäiti
28.12.2022 |
Nuorinkin muuttaa omilleen vuoden alusta. Lapset olivat yli kymmenen vuotta vuoroviikoin luonani enkä koko tänä aikana tottunut siihen (vaikka minua alussa lohduteltiin, että totut kyllä).
Viikoilla, jolloin lapset eivät olleet luonani harrastin, opiskelin, tein pitkää päivää, tapasin ystäviä, kävin teattereissa, lopulta otin koirankin, mutta silti tunsin olevani kokonainen ja onnellinen vain silloin, kun lapset olivat luonani. Vaikka teineinä olivat omissa menoissaan ja oloissaan suurimman osan, oli se kuitenkin eri asia kun olivat kuitenkin luonani perheenä.
Ja edelleen on haikeus ja surukin siitä, että en saanut viettää omien lapsieni lapsuutta kokoaikaisesti heidän kanssaan.
Kommentit (3)
Eka kommentoija vielä lisää että eihän sitä suunnitellut eroa ja vuoroviikkosysteemiä kun perhettä vasta perusti, kyllä se ero toi semmoisen luuserifiiliksen. Mutta ihminen on sopeutuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samoja fiiliksiä täällä. Jotenkin on lapsesta asti ajatellut, että sitten aikuisena on oma perhe, jonka kanssa tekee yhdessä asioita. Ja sitten onkin vain itse kaikesta vastuussa ja vuoroviikoin yksin. Seurustelen kyllä, mutta ei se ole sama kuin ydinperhe. Uusi mieheni pitää lapsistani, mutta eivät ne hänelle ole tärkeitä ja maailman rakkaimpia kuten minulle.
Meillä taas tuntuu että lapset saivat viettää laatuaikaa molempien vanhempien kanssa. Isä luki iltasadut omilla viikoillaan, vei pulkkamäkeen, kuljetti ja seurasi harrastuksia.... Sitten taas vapaaviikoilka ehti siivota, kokata pakkaseen, seurustella ja tavata ystäviä, hoitaa itseään. Jaksoi paremmin olla vanhempi kun "huilaili" joka toisen viikon.
Vähän itsekin tunsin olevani itsekäs kun nautin myös lapsettomista viikoista. Olivathan ne lapsiviikot rankkojakin olit itse vastuussa lapsista 24 tuntia vuorokaudessa.
Nykyään nuorilla hyvät välit molempiin vanhempiin.