Pitkä suhde takana, kaipaan ensihuumaa ja kaikkia "ekoja kertoja" uudessa suhteessa.

Joka väittää ettei kaipaa ihastumista ja ensisuudelmaa, valehtelee.

Minä ratkaisen asian niin että flirttailen ja ihastunun vapaasti, kuitenkin niin etten tee mitään puolisoani loukkaavaa.

En usko häneen rakastuvani enää uudelleen, mitä sekin tarkoittaa. Ehkäpä jos olisimme hyvin pitkän ajan erossa, olisi sekin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Ja mun mielestä se uudelleen rakastuminen on ihan paskapuhetta.

Täytyy jotenkin pönkittää julkisuudessa omaa alustaa jauhamalla sellaisesta.

Älä huoli, tunteesi ovat normaaleja ja ohimeneviä.

Kyllä mä oon ainakin huumaantunut miehestäni uudelleen pitkässä suhteessa, hieman vajaa 20 v yhdessä. Ihan sillä tavalla, että sydän lyö ja mietin vain, että voiko olla totta, tunne yllättää ja toivoo vain, että se jatkuisi ikuisesti. Toki sen jälkeen pää on pilvissä korkeintaan muutaman päivän, mutta uskon, että voisi jatkua pidempäänkin jos pääsisi vaikka lomamatkalle tai muuten saisi pyhitettyä kahdestaan ololle enemmän aikaa.

Mulla on vieläpä sellainen mies, että välillä koen ristiriitaisia ajatuksia miksi sen kanssa edes olen. Toki todella hyvä, mutta tietyt asiat välillä ottaa päähän ja tuntuu hyvinhyvin hankalilta. En siis kuvittele, että olisi täydellinen kuten uuteen ihmiseen rakastuessa voi kuvitella. Joskus se silti vieläkin tuntuu täydelliseltä ja kipinä roihahtaa kunnolla. Unohtuu kaikki peiton alla piereskelyt ja raukkamaisimmat riitelyt vuosien takaa.

Varmaan riippuu ihmisestä kuka saa päästettyä irti sellaisista. Mutta kyllä ne asiat/viat toisessa pystyy sivuuttamaan sokeasti myös pitkässä suhteessa ihan niinkuin uudenkin kumppanin kohdalla sokaistuu ja näkee vain parhaat puolet.

En jaksaisi olla yhden ihmisen kanssa pidempään jos vain alussa tuntuisi niin hyvältä eikä enempää olisi luvassa. Kaveruus ja kumppanuus eivät ole itselle kovin lumoavia asioita tai niin toivottuja, että kaipaisin suhdetta niiden takia. Ainakaan tässä alle 40 iässä, olisin ihan ok ilman kumppanuuttakin. Toki ilman romantiikkaa ja seksiäkin voisin elää jos se ei sovi kuvioihin (lapset, eksät tms...), mutta suhteeseen en sitoudu jos siinä ei ole hurmaa tai romantiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies kirjoitti:

Ettekö käy treffeillä enää ollenkaan vaan elätte sitä arkea kotona kännykkää tuijoittaen. Ei ihme kun alat miettimään menneitä. Pariskunnan pitäisi mennä treffeille kerran kuukaudessa jotta kipoinä säilyy. Menkää kylpylä hotelliin viikonlopuksi tai jonnekkin romantiikkaa hakemaan.

Kylpylähotelli on yhdyssana. Ja kylpyläviikonloppu on miehelle lähinnä rangaistus jos sinne täytyy mennä oman eukon kanssa, etenkin sellaisen joka haaveilee menneestä elämästä ja muista miehistä, valittaa omasta suhteestaan nettifoorumeilla ja joka odottaa että jotain maagista muka tapahtuu kun mennään yöpymään pariksi yöksi kotioloja ahtaampiin tiloihin.

Mikä sitten olisi miehenä sinun neuvosi kuolleeseen parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä, eikä yhteistä parisuhdeaikaa?

Jos omaksi puolisokseni sattunut jostain menneestä haaveilija, sellainen joka etsii harlekiinimaista ensihuumaa yhä uudelleen ja hakisi erosympatioita nettifoorumeilla, niin itse siinä kohtaa tekisin itselleni palveluksen ja heivaisin kyseisen puolison saman tien ulos elämästäni. Miksi panostaa sellaisen asian korjaamiseen, joka todennäköisesti toistuu uudelleen kun perusarki käy taas harlekiinileidille liian harmaaksi?

Eli olet miehenä sitä mieltä, että on ok lopettaa seksi ja kaikki panostus suhteeseen ja sitten olla sitä mieltä, että parempi erota, jos nainen haluaa suhteeseen parannusta?

En tietenkään, totta kai molemmilla on oikeus haluta parannusta ja molemmilla velvollisuus edes yrittää sellaista jos todetaan että jotain puuttuu. Usein noissa tilanteissa vikaa on todellisuudessa molemmissa, joten korjaus ei voi lähteä siitä että ensin etsitään syyllinen jonka pitää sitten tehdä itse jotain.

Kommenttini oli lähinnä aloittajan tilanteeseen, jossa hän myöntää että nykyinen parisuhde on onnellinen mutta alkuhuuma ja siihen liittyvä höttö puuttuu ja siksi pohdiskelee selkeästi vertaistukea naismaisesti hakien että pitäisikö sitä hakea muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies kirjoitti:

Ettekö käy treffeillä enää ollenkaan vaan elätte sitä arkea kotona kännykkää tuijoittaen. Ei ihme kun alat miettimään menneitä. Pariskunnan pitäisi mennä treffeille kerran kuukaudessa jotta kipoinä säilyy. Menkää kylpylä hotelliin viikonlopuksi tai jonnekkin romantiikkaa hakemaan.

Kylpylähotelli on yhdyssana. Ja kylpyläviikonloppu on miehelle lähinnä rangaistus jos sinne täytyy mennä oman eukon kanssa, etenkin sellaisen joka haaveilee menneestä elämästä ja muista miehistä, valittaa omasta suhteestaan nettifoorumeilla ja joka odottaa että jotain maagista muka tapahtuu kun mennään yöpymään pariksi yöksi kotioloja ahtaampiin tiloihin.

Mikä sitten olisi miehenä sinun neuvosi kuolleeseen parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä, eikä yhteistä parisuhdeaikaa?

Jos omaksi puolisokseni sattunut jostain menneestä haaveilija, sellainen joka etsii harlekiinimaista ensihuumaa yhä uudelleen ja hakisi erosympatioita nettifoorumeilla, niin itse siinä kohtaa tekisin itselleni palveluksen ja heivaisin kyseisen puolison saman tien ulos elämästäni. Miksi panostaa sellaisen asian korjaamiseen, joka todennäköisesti toistuu uudelleen kun perusarki käy taas harlekiinileidille liian harmaaksi?

Harlekiinit ja harlekiinit. Voisiko ne harlekiinit tunkea jo hanuriin. Itse haluan vain olla rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää ettei kaipaa ihastumista ja ensisuudelmaa, valehtelee.

Minä ratkaisen asian niin että flirttailen ja ihastunun vapaasti, kuitenkin niin etten tee mitään puolisoani loukkaavaa.

En usko häneen rakastuvani enää uudelleen, mitä sekin tarkoittaa. Ehkäpä jos olisimme hyvin pitkän ajan erossa, olisi sekin mahdollista.

Sama. En estä itseltäni mitään. Jos joku päivä olen tilanteessa, jossa loukkaan puolisoani, täytyy suhdetta punnita uudestaan. Näin muuten miehet ovat aina eläneet. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia on olemassa elämää piristävä harmiton flirtti

Ja mielikuvitus.

Minä ainakin kuvittelen mitä hurjimpia romanttisia tarinoita päivät pitkät, jos on ap:n kuvaama olo. Sijoitan ne fantasiamaailmaan tai johonkin muuhun aikakauteen, ettei tarvitse välittää vähääkään realiteeteista.

Tosielämässä varmaan kuolisin jännityksestä, jos pitäisi ruveta nyt jotakuta muuta tapailemaan, 17 vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on ikäkriisi.

Minulla oli se myös noin 38-42 vuotiaana, kun olin ollut mieheni kanssa 20 vuotta. Miehessä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, mutta olin tylsistynyt. Nyt olen 48 vuotias ja meillä on mieheni kanssa maailman paras parisuhde, olemme toistemme parhaat ystävät ja ikäkriisi on selätetty täydellisesti jo vuosia sitten.

Mitäkö tein? Tein aika paljonkin, mutta en mitään pahaa ja peruuttamatonta. Ostin uusia kauniita alusvaatteita ja yleensäkin uusia nättejä vaatteita itselleni. Kävin hyvällä kampaajalla ja sain kerrankin oikeasti kivan näköiset hiukset ja vanha nopeasti laitettu "äititukka" jäi historiaan. Otin aikaa itselle ja kun lapsetkaan eivät tarvinneet minua niin paljon, koska olivat jo isoja koululaisia, niin aloin harrastaa liikuntaa ihan omaksi ilokseni. Yksi isoin asia oli se, että lopetin hormonaalisen ehkäisyn sterilointini myötä ja sain vuosia kateissa olleet haluni takaisin.

Ja kyllä, flirttailin jonkun verran. Tein sen aikuismaisesti ja en leikkinyt mitään vapaata naista, vaan olin mukava kaikille ja sain myös mukavaa vastakaikua, joka sitten näkyi kotona niin, että mies sai illalla kyytiä sängyssä. Mieheni innostui siitä kovasti ja meillä oli varmaan vuoden pituinen uusi kuherruskuukausi, jonka aikana seksiä oli paljon ja molempien aloitteesta. Lähennyimme silloin mieheni kanssa todella paljon, löysimme toisemme uudestaan, juttelimme runsaasti ja sillä tiellä olemme yhä. Seksiä ei ole enää niin paljoa, mutta on sitä kuitenkin hyvinkin pari kolme kertaa viikossa. En vaihda tätä mukavaa rauhallista rakkautta ikinä pois. En voisi edes kuvitella, että jakaisin arkeni jonkun toisen kanssa ja rikkoisin ihanan kotimme ja perheemme. Olen aivan liian laiska sitä paitsi siihen ja minulle riittää, kun katson joskus vaikka jonkun lällyleffan tai lukaisen romanttisen kirjan.

Hyvin hoidit ikäkriisisi. Sait "ensihuuman" omaan tuttuun avioliittoosi. Ja se "huuma" on jotakin syvempää ja tyydyttävämpää, kuin pinnallinen alkuhuuma. Lopulta jäljelle jää levollinen rakkaus, luottamus ja kumppanuus.

Itse en ainakaan tavoittele mitään tämän enempää.

Jotenkin lohdullista, että muillakin on samansuuntaisia ajatuksia. Oma tilanteeni on sellainen, että olen ollut uskollinen vaimo 20 vuoden ajan. Nyt yhtäkkiä olen täysin hullaantunut työkaveriini ja välillämme on tapahtunutkin jotain pientä. Olen naimisissa hurjan komean miehen kanssa, ihastukseni taas ei ole erityisen hyvännäköinen. Vaikka kuinka yritän ajatella tätä järjellä, tästä ihastumisesta on todella vaikea päästä yli. Ja haluanko edes, koska se on ihanan kihelmöivä tunne.. Teille, jotka olette valmiita tuomitsemaan, voin kertoa, että tämä on erittäin hankala tilanne jo ihan omastakin mielestä..

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei kiellä sinua ihastumasta johonkin suhteen ulkopuoliseen mieheen. Saat sitä kutkutusta, minkä voit purkaa sitten mieheesi. Virkistää kummasti!

Mutta muista: älä ruoki tunnetta liikaa ettei lähde lapasesta.

Tämä toimii. Oikeasti olisin tosi plösö ja niin elämääni kyllästynyt ilman ulkopuolista ihastusta. Juttelemme silloin tällöin, muuta emme tee. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan normaalia ja nuo tunteet vaihtelevat eri aikoina. Itse olen ratkaissut tuon niin, kun mulla on taipumusta välillä ihastua, niin annan itseni ihastua ja fantasioida, mutta en ikinä todellisuudessa tee mitään.

Aluksi jotenkin sätin itseäni, jos ajattelin vieraita miehiä, mutta sitten tajusin, että tuo voikin olla omalla tavalla voimavara parisuhteessa. Ja vaikka ihastuminen ja muutenkin kaikki tunteet voivat velloa vahvoina, niin aina on lopulta käynyt niin, että esim. nuo ihastuksetkin hiipuvat.

Ja tiedän muutenkin, että vaikka se naapurin komea mies olisikin yrittänyt mua, niin en mä oikeasti olisi halunutkaan häntä. Pari vuotta sitten olin tosi ihastunut häneen, mutta nykyään ajattelen, että okei, mitäköhän ihmeellistä näin hänessäkään. Ja kun ajattelen asioita laajemmin, niin en ole koskaan kohdannut ketään parempaa kuin oma nykyinen mieheni.

Ja kyllähän se niin on, että pidemmän päälle rakkaus on myös päätös. Ja itse olen päättänyt rakastaa miestäni. Ja ymmärrän toisaalta itsekin, että varmasti miehenikin saattaa joskus katsoa vaikka kauniita naisia, ehkä jopa ajatella heitä, mutta silti hän on päättänyt olla kanssani.

Aika inhimmillistä haluta kokea niinkin euforisia tunteita kuin ensihuuma ja ihastuminen. Nuo tunteet päässä ovat kuin huumetta ja siksi niin petollisia. Kannattaa tosissaan miettiä pilaako hyvän parisuhteen vain tuon hetkellisen tunteen takia. Se kun ei voi säilyä kenenkään kanssa.

Minusta tuollaiset leikki-ihastukset ovat vallan hauskoja ja turvallisia. Muistan, miten tyhjä olo itselläni oli mieheni kanssa ensimmäiset pari vuotta, kun olin niin rakkauden huumassa, että en reagoinut muihin miehiin mitenkään. Ihan kuin joku henkinen raaja olisi amputoitu.

Huokaisin helpotuksesta, kun yhdessä asumista oli kaksi vuotta takana ja huomasin katsovani yhtä kollegaa "sillä silmällä".

Minulla ainakin ruokkii seksuaalisuutta todella paljon se, että on joku kiinnostava mutta saavuttamaton mies näköpiirissä. Kaikki siis sataa mieheni laariin. Kyse ei ole siitä, että OIKEASTI haluaisin ruveta mihinkään niiden miesten kanssa, vaan vähän samasta kuin teinityttöjen Kurt Cobainin kuolaaminen. Turvallista kaukoihastusta, jossa voi vaan velloa tunteissa.

Ainakaan minun tapaiselleni siveyden sipulille tämä ei ole yhtään sen vaarallisempaa kuin harlekiinipokkarin lukeminen. Tiedän, että riski "lankeamiseeni" on olematon, mieheni on tähän mennessä ainoa seksikumppanini ja näillä näkymin jääkin sellaiseksi.

Eli huoli pois, ap. On ihan normaalia, että silloin tällöin kaipaa muitakin tunteita kuin tuttua ja turvallista ja vakaata rakkautta. Katseleehan ihmiset aikuisviihdettäkin, ja tosiaan lukee hömppäromaaneja, vaikka olisi kuinka hyvä parisuhde.

Just puhuttiin miehen kanssa, miten muuttaminen on aina piristänyt. Vuosi pari muuton jälkeen on ollut aina mukavaa aikaa. Vaikka olisi muutettu 2km päähän 😁 Mikähän siinä on? Ehkä se vain piristää kumpaakin. Uudessa ympäristössä tulee varmaan myös tehtyä enemmän asioita yhdessä...

Olen samaa mieltä. Naiset ottaa elämän joskus liian vakavasti. Työpaikkani varatut ukot flirttaavat, minkä kerkeävät ja tuskin potevat tästä huonoa omaatuntoa. Heille pettäminen on niin konkreettisesti se tapahtuma, jossa ylitetään raja ja kosketaan vierasta. 

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies kirjoitti:

Ettekö käy treffeillä enää ollenkaan vaan elätte sitä arkea kotona kännykkää tuijoittaen. Ei ihme kun alat miettimään menneitä. Pariskunnan pitäisi mennä treffeille kerran kuukaudessa jotta kipoinä säilyy. Menkää kylpylä hotelliin viikonlopuksi tai jonnekkin romantiikkaa hakemaan.

Kylpylähotelli on yhdyssana. Ja kylpyläviikonloppu on miehelle lähinnä rangaistus jos sinne täytyy mennä oman eukon kanssa, etenkin sellaisen joka haaveilee menneestä elämästä ja muista miehistä, valittaa omasta suhteestaan nettifoorumeilla ja joka odottaa että jotain maagista muka tapahtuu kun mennään yöpymään pariksi yöksi kotioloja ahtaampiin tiloihin.

Kylpylähotelli on rangaistus ihan jokaiselle, jolla on enemmän kuin puoli aivosolua. Toki niissä on joskus ihan hyvät ravintolat, mutta noin muuten.

Sitäpaitsi ap:n kuvailemia tunteita voi olla, vaikka tekisi koko ajan kumppanin kanssa kaikkea kivaa ja keskustelisi syvällisesti jne. Eihän tässä ollut kyse siitä, että ap olisi miestään jättämässä tai pettämässä, vaan ihan vaan tunteiden kaipuusta.

Erilaisia tunnetiloja voi tosiaan tuottaa itselleen "turvallisestikin", pienellä flirtillä, kirjoilla, elokuvilla ja mielikuvituksella. Ja tosiaan löytämällä sen naisen itsestään, mitä se itse kullekin sitten merkitsee, jollekulle Agent Provocateurin alusvaatteita, toiselle sitä että alkaa käyttää silkkialusvaatteita ja heivaa rintaliivit. Kolmas voi vapautua sillä, että vaikkapa lakkaa sheivaamasta tai alkaa käydä sokeroinnissa, tapoja on yhtä monia kuin naisiakin.

Kaikki tämä vain parantaa parisuhdetta ja seksielämää, eli on ihan eduksi sille rakkaalle miehellekin.

Yksi hyvä tapa leikkiä on alkaa katsoa kaikkia miehiä "sillä silmällä". Siis ihan kaikkia vastaantulijoitakin. Noteerata, että siinä tulee Mies minua vastaan, mikä siinä on viehättävää? Lähes jokaisessa on jotain, pultsareita lukuunottamatta.

Moni ei näytä uskovan, että puolisoonsa voisi rakastua uudelleen.

Itse väitän, että voisin kalenteriini laittaa vaikka tammikuun kohdalle, että "Rakastua puolisooni syvemmin", ja sitten alkaa tekemään niitä rakkauden tekoja...

Elämässä ainoa keino SAADA on ANTAA.

Täytyneepä tehdä uudenlainen uudenvuodenlupaus ja helmikuussa sitten kysyä siipalta, onko uusi vuosi tuonut jotain uutta kihelmöintiä 😊

M (20v. aviossa)

Kyllä tämän elämän voi elää ihan ilman kihloja, prinsessapäivää, liikakansoittamista tai liian suurta lämmitettyä taloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia on olemassa elämää piristävä harmiton flirtti

Ja mielikuvitus.

Minä ainakin kuvittelen mitä hurjimpia romanttisia tarinoita päivät pitkät, jos on ap:n kuvaama olo. Sijoitan ne fantasiamaailmaan tai johonkin muuhun aikakauteen, ettei tarvitse välittää vähääkään realiteeteista.

Tosielämässä varmaan kuolisin jännityksestä, jos pitäisi ruveta nyt jotakuta muuta tapailemaan, 17 vuoden jälkeen.

Ihan sama minulla! Jännä kun tuo kirjoituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani!

Minulla on pitkä parisuhde mieheni kanssa ja matkalla on ollut mäkistä, mutta 90% parisuhteemme on todella hyvä. Jotain pientä hippusta kaipaan kuitenkin arkeani piristämään ja sen saan mielikuvituksestani.

Muistan kuinka jo ihan nuorena teininä luin todella paljon ja sain kirjoista paljon erilaisia ideoita, joita lähdin sitten miettimään. Itse olin tietenkin aina sankaritar. Siitä lähtien on mielikuvitus ollut aina ilonani. Olen näiden vuosien aikana ollut vaikka minkälaisissa tarinoissa ja jotkut tarinat saattavat kestää kuukausia, jopa pari vuotta, ennen kuin aihe on kaluttu loppuun. Minulla ei ole koskaan yksinäistä hetkeä ja jos herään yöllä, niin mielikuvitustarina lähtee heti jatkumaan mielessäni.

En kerro tarinoistani koskaan kenellekään. Joskus nuorena kirjoitin niitä ylös ja olen harkitsin joskus jopa niiden julkaisemista, mutta ei, en enää. Ne ovat minun ikiomia satuja.

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää ettei kaipaa ihastumista ja ensisuudelmaa, valehtelee.

Minä ratkaisen asian niin että flirttailen ja ihastunun vapaasti, kuitenkin niin etten tee mitään puolisoani loukkaavaa.

En usko häneen rakastuvani enää uudelleen, mitä sekin tarkoittaa. Ehkäpä jos olisimme hyvin pitkän ajan erossa, olisi sekin mahdollista.

Tiedätkö, että en todellakaan kaipaa enää ihastumista ja varsinkaan jotain ensisuudelmaa. Olen pian viisikymppinen nainen ja olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 25 vuotta.

Voin sanoa siis nyt, että en kaipaa enää näitä asioita, mutta minulla oli ikäkriisi kymmenisen vuotta sitten ja silloin kaipasin. Silloin myös flirttailin ja esimerkiksi kaupassa käyminen oli onnistunut, kun olin saanut yhdenkin miehen katseesta kiinni kunnolla.

Silloin myös ihastuin, ihastuin jopa kaksi kertaa, ja nämä miehet ovat yhä vieläkin ystäviäni. Meidän välillä ei ollut yhtään mitään, ei edes kosketusta tai "vääriä" keskusteluita, mutta he näyttivät minulle omalla tavallaan maailmaa. En tiedä vieläkään, miten eteni tulikin kaksi niin upeaa hienoa miestä, joiden molempien kanssa olo oli kuin olisin tuntenut heidät aina, mutta ehkä he olivat jotain parisuhteeni pelastusenkeleitä, jotka saivat minut tuntemaan itseni arvokkaaksi ja jopa kauniiksi. Tajusin kuitenkin hyvin, että kumpikaan miehistä ei olisi ollut minulle Se Mies. En pystynyt edes kuvittelemaan suudelmaa kummankaan kanssa, seksiä en edes ajatellut. Mutta kun ajattelin omaa miestäni ja hänen tapaansa saada minut nauttimaan, niin sisälläni kävi lämmin värinä. Nämä miehet opettivat minut tietämättään arvostamaan omaa miestäni.

Siihen omaan kumppaniin voi rakastua uudestaan korkeintaan silloin jos on jo erottu. Siinä saman katon alla arjen keskellä ei kyllä kukaan taatusti rakastu uudelleen samaan tyyppiin.

Nuo on ap ihan normaaleja tunteita pitkässä liitossa. Kokeilkaa olla vähän aikaa erillään tai kokeilkaa vapaata suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiltti mies kirjoitti:

Ettekö käy treffeillä enää ollenkaan vaan elätte sitä arkea kotona kännykkää tuijoittaen. Ei ihme kun alat miettimään menneitä. Pariskunnan pitäisi mennä treffeille kerran kuukaudessa jotta kipoinä säilyy. Menkää kylpylä hotelliin viikonlopuksi tai jonnekkin romantiikkaa hakemaan.

Kylpylähotelli on yhdyssana. Ja kylpyläviikonloppu on miehelle lähinnä rangaistus jos sinne täytyy mennä oman eukon kanssa, etenkin sellaisen joka haaveilee menneestä elämästä ja muista miehistä, valittaa omasta suhteestaan nettifoorumeilla ja joka odottaa että jotain maagista muka tapahtuu kun mennään yöpymään pariksi yöksi kotioloja ahtaampiin tiloihin.

Mikä sitten olisi miehenä sinun neuvosi kuolleeseen parisuhteeseen, jossa ei ole seksiä, eikä yhteistä parisuhdeaikaa?

Jos omaksi puolisokseni sattunut jostain menneestä haaveilija, sellainen joka etsii harlekiinimaista ensihuumaa yhä uudelleen ja hakisi erosympatioita nettifoorumeilla, niin itse siinä kohtaa tekisin itselleni palveluksen ja heivaisin kyseisen puolison saman tien ulos elämästäni. Miksi panostaa sellaisen asian korjaamiseen, joka todennäköisesti toistuu uudelleen kun perusarki käy taas harlekiinileidille liian harmaaksi?

Eli olet miehenä sitä mieltä, että on ok lopettaa seksi ja kaikki panostus suhteeseen ja sitten olla sitä mieltä, että parempi erota, jos nainen haluaa suhteeseen parannusta?

En tietenkään, totta kai molemmilla on oikeus haluta parannusta ja molemmilla velvollisuus edes yrittää sellaista jos todetaan että jotain puuttuu. Usein noissa tilanteissa vikaa on todellisuudessa molemmissa, joten korjaus ei voi lähteä siitä että ensin etsitään syyllinen jonka pitää sitten tehdä itse jotain.

Kommenttini oli lähinnä aloittajan tilanteeseen, jossa hän myöntää että nykyinen parisuhde on onnellinen mutta alkuhuuma ja siihen liittyvä höttö puuttuu ja siksi pohdiskelee selkeästi vertaistukea naismaisesti hakien että pitäisikö sitä hakea muualta.

Todellakin niin, että parisuhteen molemmilla osapuolilla on velvollisuus hoitaa parisuhdetta.

Ainahan sitä ensihuumaa voi muistella. Luulisi sen riittävän, paitsi tietenkin siinä tapauksessa ettei oma kumppani enää kiinnosta.