Lue keskustelun säännöt.
En aio hoitaa ikääntyneiden vanhempieni asioita - muita?
27.12.2022 |
Otsikko on hieman provosoiva, mutta kuvaava. Havahduin tähän asiaan vastikään, kun useammalla itseäni vähän vanhemmalla tuttavalla on nyt ollut huolta vanhempiensa asumisjärjestelyistä ja terveydentilasta. Vanhempien haurastuminen ja kuolema ovat monelle heistä suuri surun aihe. Itselläni on se tilanne, että olen ottanut tietoisesti etäisyyttä vanhempiini. Isäni on erittäin rajaton ja raskas ihminen. Hänen jäljiltään olen saanut tehdä hartiavoimin töitä, jotta olen ylipäätään päässyt kiinni ns. normaaliin työ- ja perhe-elämään. Yksi konkreettinen esimerkki on, että hän yrittää edelleen painostaa minua kouluttautumaan ammatteihin, joista hänelle olisi hyötyä, vaikka olen liki nelikymppinen ja vakituisessa työssä. Jos hänen oikkuihinsa ei suostu, hän syytää kamalia loukkauksia, jotka kätevästi unohtaa hetken päästä. Äitini on normaalimpi, mutta hän säälii isää tämän vaikean lapsuuden vuoksi, eikä näe miten isä on oikeasti läpeensä itsekäs ja manipuloiva tunnesyöppö. Koska vanhempani ovat yhdessä, minun on pitänyt etäännyttää välejäni myös äitiin ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Vanhempani ovat kohta 75-vuotiaita ja monisairaita, ja olen aistivinani että he alkavat kohta ripustautua minuun, jos vain annan sen tapahtua. Tämä on poissuljettu vaihtoehto, sillä siitä kärsisivät minun itseni lisäksi oma perheeni.
Onko jollain palstalaisella ollut samanlaista tilannetta? Kerroitko ratkaisustasi esim. omille tuttavillesi, joilla itsellään on hyvä suhde vanhempiinsa? Oletko kohdannut ulkopuolisilta tai esim. terveydenhuollosta ihmettelyä? Oletko pitänyt ratkaisuasi oikeana myös vanhemman kuoleman jälkeen? Suritko vanhempaasi vai oliko hänen kuolemansa vapauttavaa? Miten olet pärjäillyt sen asian kanssa, ettei sinulla tule koskaan olemaan tervettä suhdetta ainoisiin vanhempiisi? Tällaisia mietin tänään.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Mitä puppua tämäkin taas. Ihan ihmisistä riippuu. Omat lapseni on poikia ja he ei jaksa aikuisena edes hoivata itseään saatika kiinnostuisi kenestäkään muusta. Myös ajatus lapsestani ronkkimassa paikkojani, hyi helv... oikeasti.
Miksi olet kasvattanut noin avuttomia poikia? Enkä tarkoita sinun ronkkimista vaan itsestään huolehtimista? Jos sinulla olisi tyttöjä, suhtautuisitko asiaan eri tavalla?
Ne on autistisia. Kyvyttömyys huomioida muita ihmisiä on niillä ihan piirre. En tytärtäkään vaivaisi, en ole misogynisti ja luule että naiset tehdään tähän maailmaan palvelemaan muita ja uhraamaan elämänsä muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Ei, vaan sellaisen vanhuuden saat, minkä lapsillesi annat. Olitko väkivaltainen alkoholisti? Ei kannata odotella omista lapsista mitään empaattista kädestä pitelijää loppusuoralle.
Suomessa on kotihoito ja myös yksityisiä palveluita saatavilla. Jos asuu lähellä vanhempiaan ja ovat hyväkuntoisia ja suhteet kunnossa, voi tietty hoitaa. Mikään pakko ei kenenkään ole. Kova työ ja huoli ja vastuu on. Olen anopin kotityöt ja muut hoitanut pientä korvausta vastaan monta vuotta. Nyt ovat jo kaikki meidän molempien vanhemmat kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Isäni suhteen, kyllä. Vanhempani ovat n 75-vuotiaita, eronneet onneksi jo kauan sitten. Isääni en ole pitänyt mitään yhteyttä 8 vuoteen ja sitä ennenkin vain vähimmän välttämättömän. Syyt ovat painavat. Äitiäni sen sijaan valmistaudun auttamaan parhaani mukaan. Hän tosin on tehnyt selväksi, että hän ei halua rajoittaa elämääni ja viedä voimiani. Tietää, mitä vanheneminen on, kun on työskennellyt lähihoitajana.
Tällä hetkellä huolehdimme appiksien asioista. He ovat jo lähes 90-vuotiaita, kotona asuvia. On raskasta. Mutta yritetään jaksaa.
Ajattelen, että voisin myös osallistua äitini asioiden hoitoon ainakin jossain määrin, jos isäni poistuisi kuvioista ennen äitini kuolemaa. Tämä ei kuitenkaan ole todennäköistä, valitettavasti. Voin ihan vilpittömästi todeta, että olisipa äidilläni ollut ymmärrystä erota - silloin hän voisi olla ihan eri tavalla tekemisissä lapsenlastensa kanssa ja uskon että terveyskin olisi nyt parempi ilman isäni temppujen aiheuttamaa kroonista stressiä.
T. Ap
Vastauksena aloitukseen: olen samanlaisessa tilanteessa, ja tykkäsin lukea viestejäsi, joissa selväsanaisesti ja kirkasjärkisesti kuvailet syitä siihen, miksi mieluummin keskityt nyt itseesi ja perheeseesi kuin vanhempiin, joilta sait aikoinaan hyvin vähän. Ja ei, en juuri huutele näistä asioista ystäville. Ihmiset, joilla on ollut hyvä lapsuus, eivät välttämättä kykene eläytymään tähän hyvän tunteen puuttumiseen ja haluun pitää etäisyyttä omiin vanhempiin ja lapsuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen tekee omat valintansa. Auttaa tai ei auta. Voi ohjata ja neuvoa aina palvelujen piiriin jos ei jostain syystä voi auttaa eikä moni voi jo etäisyyksien vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Hankit heille edunvalvojan joka hoitaa heidän asiansa. Minullakin on se kokemus että ne ihmiset, jotka eivät ole ottaneet riesaakseen ikääntyviä vanhempiaan, ovat paljon onnellisempia kuin ne, jotka ovat onnettomuudekseen ottaneet.
Äläkä murehdi testamenttia, lakiosuuden heidän perinnöstään saat joka tapauksessa, sitä eivät vanhempasi voi sinulta viedä. Kuolemanjälkeisiä asioita voit palkata juristin tms, hoitamaan, jos et itse halua.
Miksi pitäisi hankkia edes se edunvalvoja. Minä en ainakaan hanki. Olen katkaissut välit jo vuosia sitten. Ensin kärsin 50 vuotta! En meinannut kärsiä yhtään enempää.
En aio hoitaa mahdollista kuolemastaan, jos kuolevat ennen minua. Ilmoitan vain kunnalle tai hautaustoimistolle, että hoitakaa ja laskutusosoite on kuolinpesä. Haisatkoon mihin tykkäävät.
En aio ottaa perintöäkään vastaan - kieltäydyn siitä. Helpointa olisi, jos olisivat tehneet testamentin, jota en kiistäisi.
Kaikki tarkistettu asianajajalta, että näin voi toimia, jos kuolevat ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi ovat eläneet lapsuutensa niukan sota-ajan jälkeen, jolloin Suomessa oli pulaa kaikesta ja kaikilla. Heidän lapsuutensa on ollut ankea sinua lapsuutesi verrattuna. Velvollisuutesi on auttaa vanhempiasi parhaan kykysi mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankit heille edunvalvojan joka hoitaa heidän asiansa. Minullakin on se kokemus että ne ihmiset, jotka eivät ole ottaneet riesaakseen ikääntyviä vanhempiaan, ovat paljon onnellisempia kuin ne, jotka ovat onnettomuudekseen ottaneet.
Äläkä murehdi testamenttia, lakiosuuden heidän perinnöstään saat joka tapauksessa, sitä eivät vanhempasi voi sinulta viedä. Kuolemanjälkeisiä asioita voit palkata juristin tms, hoitamaan, jos et itse halua.Voihan koko perinnönkin evätä, ja tuollainen julistus hylätä käy hyvinkin juridisena perusteena.
Höpö höpö. Ei käy perusteena.
-----
"Rintaperillinen voidaan tehdä perinnöttömäksi testamentilla kahdessa tapauksessa. Rintaperillisen voi tehdä perinnöttömäksi, jos rintaperillinen on tahallisella rikollisella teolla syvästi loukannut perittävää tai tämän läheistä. Toiseksi perinnöttömäksi voidaan tehdä jos rintaperillinen elää jatkuvasti kunniatonta tai epäsiveellistä elämää. Testamentissa, jossa määrätään rintaperillisen perinnöttömäksi tekemisestä on mainittava syy perinnöttömäksi tekemiseen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Ei, vaan sellaisen vanhuuden saat, minkä lapsillesi annat. Olitko väkivaltainen alkoholisti? Ei kannata odotella omista lapsista mitään empaattista kädestä pitelijää loppusuoralle.
Näillä linjoilla minäkin olen. Isäni solvasi minua alatyylisesti jopa silloin kun esikoiseni oli vastasyntynyt - millainen ihminen tekee noin omalle tyttärelleen ja pienen vauvan äidille? En ottaisi sellaista kohtelua vastaan keneltäkään muultakaan.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Isäni suhteen, kyllä. Vanhempani ovat n 75-vuotiaita, eronneet onneksi jo kauan sitten. Isääni en ole pitänyt mitään yhteyttä 8 vuoteen ja sitä ennenkin vain vähimmän välttämättömän. Syyt ovat painavat. Äitiäni sen sijaan valmistaudun auttamaan parhaani mukaan. Hän tosin on tehnyt selväksi, että hän ei halua rajoittaa elämääni ja viedä voimiani. Tietää, mitä vanheneminen on, kun on työskennellyt lähihoitajana.
Tällä hetkellä huolehdimme appiksien asioista. He ovat jo lähes 90-vuotiaita, kotona asuvia. On raskasta. Mutta yritetään jaksaa.
En ymmärrä että ihmiset uhraavat ja pilaavat oman elämänsä muiden vanhuuden takia.
Tämä on sinun elämä.
Ainutkertainen elämä.
Tämä ei toistu ja olet valmis hukuttamaan sen paskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat eläneet lapsuutensa niukan sota-ajan jälkeen, jolloin Suomessa oli pulaa kaikesta ja kaikilla. Heidän lapsuutensa on ollut ankea sinua lapsuutesi verrattuna. Velvollisuutesi on auttaa vanhempiasi parhaan kykysi mukaisesti.
Mielenkiintoinen ajatus. Olen tavannut monia erittäin kurjan lapsuuden eläneitä vanhuksia, jotka silti ovat asiallisia ihmisiä. En itsekään olettaisi keneltäkään uhrauksia vuokseni, jos olisin ensin vuosikaudet ollut tälle ilkeä ja esim. repinyt säännöllisesti hiuksista, kuten isäni teki minulle.
T. Ap
Olen itse kotihoidossa työssä ja huomannut, että vanhempien hoitoon osallistuvat ainoastaan ne lapset, jotka ovat joko todellä läheisiä ja rakkaita vanhempiensa kanssa ja toine ryhmä on ne, jotka odottavat perintöä rahankiilto silmissä.
Lapsettomilla (joita on myös yli satavuotiaita!) aktiivisia ovat yleensä veljien ja siskojen lapset tai kummilapset. Suurimmalla osalla ei ole ketään. Siis vaikka olisi lapsia, eivät ole ikääntyneiden vanhempien kanssa missään tekemisissä. Sama pätee ex-miehiin ja ex-vaimoihin.
Oma mielipiteeni on, että jos vanhempi on ollut väkivaltainen joko henkisesti tai fyysisesti, ei tarvitse osallistua hoitoon millään tavoin. Eri asia, jos on ertyisen rakas ja on läheinen suhde ja haluaa auttaa. Mitään syyllisyyttä siitä ei kannata tuntea, ettei halua osallistua hoitoon.
Näen työssäni myös niitä, jotka velvollisuudentunteesta osallistuvat vanhempiensa hoitoon ja se on surullista. Eläisivät omaa elämäänsä ja jättäisivät hoidon hoitajille, joille työ on muutenkin kurjaa p*askaa sekä virallisille edunvalvojille.
Suosittelen myös, että rahan ja tulevan perinnön vuoksi ei kannata itseään rääkätä. Myöskään perinöistä ei kannata riidella. Raha on vain rahaa, omaisuus on omaisuutta. Oma onnellisuus ja mielenrauha on tärkeintä.
Niin paljon joutunut näkemään näitä sisarusten riitoja jostain kesämökeistä sun muista, ennen kuin vanhemp edes kerennyt kuolla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat eläneet lapsuutensa niukan sota-ajan jälkeen, jolloin Suomessa oli pulaa kaikesta ja kaikilla. Heidän lapsuutensa on ollut ankea sinua lapsuutesi verrattuna. Velvollisuutesi on auttaa vanhempiasi parhaan kykysi mukaisesti.
Mene muualle jeesustelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisen vanhuuden itse saat, millaisen omille vanhemmillesi jaat, niin makaat kuin petaat.
Mitä puppua tämäkin taas. Ihan ihmisistä riippuu. Omat lapseni on poikia ja he ei jaksa aikuisena edes hoivata itseään saatika kiinnostuisi kenestäkään muusta. Myös ajatus lapsestani ronkkimassa paikkojani, hyi helv... oikeasti.
Täh? Mikä toi nyt oikein on? Ronkkumassa paikkoja?
Kai sitä huolta pidetään monella tapaa.
Sun isäs on ehjä joskus sun pyllys pyyhkinyt.
Voihan sitä auttaa vaikka hankkimalla sopivan paikan. Huolehtii, että sillon kun on aika, niin saa avun. Ei tarvi tehdä itsensä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena aloitukseen: olen samanlaisessa tilanteessa, ja tykkäsin lukea viestejäsi, joissa selväsanaisesti ja kirkasjärkisesti kuvailet syitä siihen, miksi mieluummin keskityt nyt itseesi ja perheeseesi kuin vanhempiin, joilta sait aikoinaan hyvin vähän. Ja ei, en juuri huutele näistä asioista ystäville. Ihmiset, joilla on ollut hyvä lapsuus, eivät välttämättä kykene eläytymään tähän hyvän tunteen puuttumiseen ja haluun pitää etäisyyttä omiin vanhempiin ja lapsuuteen.
Kiitos kommentistasi ja ymmärryksestäsi! Olen iloinen niiden puolesta, joilla on ollut hyvät ja turvalliset vanhemmat ja uskon, että silloin voikin olla vaikeaa mieltää, miten vanhemmuus voi olla muutakin kuin hyvää. En minäkään haluaisi paeta rakkaan mieheni luota esim. turvakotiin, mutta tiedän silti, että jollekin toiselle se voi olla paras mahdollinen ratkaisu. Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia.
T. Ap
Aion auttaa, mutta minun vanhempani ovatkin ihan tavallisia ihmisiä, eivätkä kovin itsekkäitä. Jos olisi oikeasti vanhempana esim persoonallisuus häiriöinen tai niin itsekäs ihminen, ettei välitä muista tippaakaan, niin silloin en varmaan pystyisi auttamaan. Sen verran täytyy itseään suojella. Sinun ei ole mikään pakko olla heidän kanssaan tekemisissä, jos tilanne on tuo. Tsemppiä. Kirjaa, että olet saanut vanhemmaksesi harvinaisen itsekkään ihmisen. Pistät nyt itsesi etusijalle
Vierailija kirjoitti:
Olen itse kotihoidossa työssä ja huomannut, että vanhempien hoitoon osallistuvat ainoastaan ne lapset, jotka ovat joko todellä läheisiä ja rakkaita vanhempiensa kanssa ja toine ryhmä on ne, jotka odottavat perintöä rahankiilto silmissä.
Lapsettomilla (joita on myös yli satavuotiaita!) aktiivisia ovat yleensä veljien ja siskojen lapset tai kummilapset. Suurimmalla osalla ei ole ketään. Siis vaikka olisi lapsia, eivät ole ikääntyneiden vanhempien kanssa missään tekemisissä. Sama pätee ex-miehiin ja ex-vaimoihin.
Oma mielipiteeni on, että jos vanhempi on ollut väkivaltainen joko henkisesti tai fyysisesti, ei tarvitse osallistua hoitoon millään tavoin. Eri asia, jos on ertyisen rakas ja on läheinen suhde ja haluaa auttaa. Mitään syyllisyyttä siitä ei kannata tuntea, ettei halua osallistua hoitoon.
Näen työssäni myös niitä, jotka velvollisuudentunteesta osallistuvat vanhempiensa hoitoon ja se on surullista. Eläisivät omaa elämäänsä ja jättäisivät hoidon hoitajille, joille työ on muutenkin kurjaa p*askaa sekä virallisille edunvalvojille.
Suosittelen myös, että rahan ja tulevan perinnön vuoksi ei kannata itseään rääkätä. Myöskään perinöistä ei kannata riidella. Raha on vain rahaa, omaisuus on omaisuutta. Oma onnellisuus ja mielenrauha on tärkeintä.
Niin paljon joutunut näkemään näitä sisarusten riitoja jostain kesämökeistä sun muista, ennen kuin vanhemp edes kerennyt kuolla...
Kiitos sinullekin ammattilaisen näkökulmasta tähän asiaan! Vaikka en varsinaisesti tarvitse hyväksyntää ratkaisulleni keneltäkään muulta, on mukava kuulla, että joku näitä asioita laajemminkin seurannut ymmärtää tilanteen.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat eläneet lapsuutensa niukan sota-ajan jälkeen, jolloin Suomessa oli pulaa kaikesta ja kaikilla. Heidän lapsuutensa on ollut ankea sinua lapsuutesi verrattuna. Velvollisuutesi on auttaa vanhempiasi parhaan kykysi mukaisesti.
Mielenkiintoinen ajatus. Olen tavannut monia erittäin kurjan lapsuuden eläneitä vanhuksia, jotka silti ovat asiallisia ihmisiä. En itsekään olettaisi keneltäkään uhrauksia vuokseni, jos olisin ensin vuosikaudet ollut tälle ilkeä ja esim. repinyt säännöllisesti hiuksista, kuten isäni teki minulle.
T. Ap
Repinyt hiuksista, olisiko tukkapölly oikea nimitys ? Tiedätkö minun isäni äidin motto oli, että lapset saa tottelemaan kun ravistaa hiuksista niin että neljä ilmansuuntaan näkyy yhtä aikaa, kyllä minäkin isältäni tukkapöllyä sain ja ihan aiheesta. Äitini äiti oli taas alkoholisti joka ei lapsistaan välittänyt yhtään, ei siis yhtään, äidilläni meni lapsena käsi poikki, hänen vuotta vanhempi veli joutui viemään äitini lääkäriin, ja kyllä tämä kuusi vuotias joutui kävelemään kotiin sieltä, kun ei ollut rahaa bussiin eikä taksiin, äitini pääsi sitten poliisin kyydillä kotiin kun ei nukutuksen jälkeen voineet kävelemään pistää. Ja kyllä kaikki lapset joutui heti kansakoulun loputtua lähtemään kotoaan. Siinä on vähän realiteettiä. Isän äiti jäi sota-aikana leskeksi ja kävi kahta työtä, lapset teki kaikki kotihommat, ennenkuin se hullu tuli kotiin, pelkästään siksi että pelkäsivät. Isäni 11 vuotiaana joutui veljensä 8 vuotias kanssa pitämään talon kunnossa, kun ei muita "miehiä" enää ollut.
Kiitos tähänastisista kommenteista! Moni on vastannut ehkä hiukan ohi kysymyksenasettelun ja todennut, että tulee hoitamaan vanhempiensa asioita. Kaipaisin tällä kertaa erityisesti kommentteja niiltä, joilla on samankaltainen tilanne kuin itselläni.
T. Ap