Onko oman kuoleman miettiminen esim nelikymppisenä aina merkki masennuksesta?

On normaalia eli ei. Parikymppisenähän mietti vähemmän käytännön asioita.

Ei ole merkki masennuksesta vaan viisastumisesta. Nuorena kuolemaa ei mieti koska on tyhmä. 

Kuoleman ajattelu on oikeasti tervehdyttävää ja tekee elämästä merkityksellistä. On outoa, miten länsimaisessa yhteiskunnassa kuolema on siivottu täysin piiloon eikä sitä uskalleta kohdata millään tavalla. Monet ongelmat johtuvat tästä pelosta.

mietin jo nyt ja olen 30v

Olen 43v ja mietin samaa. Olen menettänyt paljon läheisiä viime vuosina ja varmaan siitä syystä mietin omaa elämääni ja kuolemaa myös.

Arnold Schwarzenegger oli 44 kun elokuva Terminator 2 tehtiin. Siitähän on ikuisuus ja edelleen ukko näyttää heiluvan.

Ihan normaalia realismia. En ole vielä edes 40v ja kolmasosa omista luokkakavereista on jo kuollut.

"Kuoleman ajattelu on oikeasti tervehdyttävää ja tekee elämästä merkityksellistä."

No jaa, jos se on sellasta kuolispois-tyylistä niin eipä se nyt kauhean merkitykselliseksi elämää tee.

Vierailija kirjoitti:

"Kuoleman ajattelu on oikeasti tervehdyttävää ja tekee elämästä merkityksellistä."

No jaa, jos se on sellasta kuolispois-tyylistä niin eipä se nyt kauhean merkitykselliseksi elämää tee.

tai jos se menee ahdistukseksi tai peloksi, että elämä menee pelätessä

Mielestäni ihminen on kypsynyt,viisastunut,kun alkaa miettiä omaan kuolemaansa varautumista. On täälläkin mietitty miten jälkikasvu pärjäilee sitten kun" aika " on

Ei siis mielestäni ole masennusta vaan ihan järkevää ennakointiakin. Edunvalvontavaltuutus yms. vielä tehtävä ja se kuolinsiivous itselläni. Niin ja jospa lähtisin päiväsaikaan niin näkisi maisemia menomatkalla ..

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia realismia. En ole vielä edes 40v ja kolmasosa omista luokkakavereista on jo kuollut.

Olivatko rokotettuja?

Kuolemaan varautuminen kannattaa aina.

Jos mainitset asiasta terveydenhuollossa, saat masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kuoleman ajattelu on oikeasti tervehdyttävää ja tekee elämästä merkityksellistä."

No jaa, jos se on sellasta kuolispois-tyylistä niin eipä se nyt kauhean merkitykselliseksi elämää tee.

tai jos se menee ahdistukseksi tai peloksi, että elämä menee pelätessä

Usein pelko ja ahdistus johtuvat siitä että ajattelee kuolemaa liian vähän ts. vain yhdeltä kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Jos mainitset asiasta terveydenhuollossa, saat masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Eikös jossain masennusseulassakin kysytä että onko omaan kuolemaan liittyviä ajatuksia?

No on! Mutta ei muita masennusoireita.

Olen 47-vuotias lapseton nainen, seurustelen nuoremman miehen kanssa. Pahoitin mieleni, kun siskoni teini-ikäiset lapset jutustelivat kesällä kun kävivät mökilläni, että eikös me saada tää mökki ja sun rahat sit kun sä kuolet.

Siskoni ja hänen miehensä ovat ennenkin pilkanneet ja loukanneet minua, mutta on kyllä erityisen ilkeää valjastaa vielä lapsetkin havittelemaan perintöäni ja ikään kuin toivomaan kuolemaani.

Olen siitä asti miettinyt kuolemaan, hautajaisiin ja perinnönjakoon liittyviä asioita. Aion tehdä testamentin, mutta kannattaisiko minun mennä naimisiin poikaystäväni kanssa vai miten saisin estettyä, ettei sisaren perhettä pidetä lähiomaisinani eivätkä he pääsisi esim. sekaantumaan hautajaisjärjestelyihin tai penkomaan kotiani kuolemani jälkeen?

Mä olin noin 40, kun katselin kivoja nilkkureita kenkäkaupannikkunassa, ja ajattelin, ettei mun enää kannata tuommoisia hankkia, kohtahan tästä lähdetään. Hulluinta asiassa oli, että minulla oli rattaissa 1,5-vuotias tenava.

Toisen kerran 50-vuotiaana muistan sanoneeni hammaslääkärille, joka halusi korjata lohjenneen etuhampaani: mitä väliä sillä enää on. Hammaslääkäri ei ottanut edes maksua.

Olen kai ollut jotenkin masentunut koko ikäni. En ole uskonut tulevaisuuteen omalla kohdallani.

Vierailija kirjoitti:

Olen 47-vuotias lapseton nainen, seurustelen nuoremman miehen kanssa. Pahoitin mieleni, kun siskoni teini-ikäiset lapset jutustelivat kesällä kun kävivät mökilläni, että eikös me saada tää mökki ja sun rahat sit kun sä kuolet.

Siskoni ja hänen miehensä ovat ennenkin pilkanneet ja loukanneet minua, mutta on kyllä erityisen ilkeää valjastaa vielä lapsetkin havittelemaan perintöäni ja ikään kuin toivomaan kuolemaani.

Olen siitä asti miettinyt kuolemaan, hautajaisiin ja perinnönjakoon liittyviä asioita. Aion tehdä testamentin, mutta kannattaisiko minun mennä naimisiin poikaystäväni kanssa vai miten saisin estettyä, ettei sisaren perhettä pidetä lähiomaisinani eivätkä he pääsisi esim. sekaantumaan hautajaisjärjestelyihin tai penkomaan kotiani kuolemani jälkeen?

Otan osaa kohteluusi.

Teinit käyttäytyivät todella törkeästi. Ihan oikein tehdä testamentti muualle, jos siskosi on noin hävytön.

Olethan kuitenkin varovainen sen suhteen, ettei miesystäväsi käytä sinua hyväkseen.

Omaisuutensa voi testamentata mihin/kelle tahansa omien arvojensa mukaisesti. Voit jopa perustaa säätiön, josta jaetaan varoja valitsemaasi tarkoitukseen. Lapseton, naimaton ihminen saa vapaasti päättää varoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin noin 40, kun katselin kivoja nilkkureita kenkäkaupannikkunassa, ja ajattelin, ettei mun enää kannata tuommoisia hankkia, kohtahan tästä lähdetään. Hulluinta asiassa oli, että minulla oli rattaissa 1,5-vuotias tenava.

Toisen kerran 50-vuotiaana muistan sanoneeni hammaslääkärille, joka halusi korjata lohjenneen etuhampaani: mitä väliä sillä enää on. Hammaslääkäri ei ottanut edes maksua.

Olen kai ollut jotenkin masentunut koko ikäni. En ole uskonut tulevaisuuteen omalla kohdallani.

Itsellä on ollut samanlaisia ajatyksia uskon että liittyy jotenkin masennukseen ja ahdistukseen

Olemme yhteiskuntana vieraantuneet luonnollisesta kuolemasta. Kaikki siihen viittaavakin hiljennetään ja medikalisoidaan, vaikka asia on yhtä luonnollinen kuin hengittäminen.

Ihan normisettiä. Mä oon miettiny sitä jostain 15v lähtien. Olen nyt 38.