Lue keskustelun säännöt.
Varatusta tykkääminen
25.12.2022 |
Miksi täältä poistettiin ketju, jossa kerroin yrittäväni päästä eroon varattuun kohdistuvista kielletyistä tunteista? Miksi tästä aiheesta ei saa keskustella? Luulisi, että se olisi kaikkien osapuolten etu saada vinkkejä miten tällaiset ongelmat saa kuriin.
Kommentit (955)
Luin tuolta alla mainitulta sivustolta seuraavia huomioita. Kirjoittaja siis myy verkkokursseja ja osa noista hänen jutuistaan on minusta alentuvia ja stereotyyppisen imeliäkin, mutta muutama pohtimisen arvoisa asia. Siis kirjoittaja on kauppatieteilijä, ei ihmistieteiden asiantuntija. Mielenkiintoista kirjoitus ja huomiot ovat siksi, että "varatusta tykkääjiä" moralisoidaan niin tylysti. Taustalla omat pelot ym.
"Sanotaan, että mitä enemmän on satsannut johonkin ihmissuhteeseen tai unelmaansa, sitä vaikeampaa siitä on päästää irti.
Tämä “Uponneiden kustannusten teoria” on psykologinen malli, joka vaikuttaa yllättävän (ärsyttävän!) voimakkaasti juuri tämänkaltaisissa tilanteissa.
Arvaat varmaan, miksi varattu mies ei jätä vaimoaan, jonka kanssa luotuun (huonoonkin) parisuhteeseen on “panostettu” vuosikausia….?"
”He eivät usko olevansa vapaan rakkauden arvoisia, joten on “turvallisempaa” ryhtyä suhteeseen toisen yhtä “varatun” kanssa.”
Kirjoittaja esittää syyksi myös sitoutumisen pelon. Lukemisen arvoinen kirjoitus kuitenkin. Etenkin se pysäytti, miten paljon energiaa menee niihin pähkäilyihin.
https://rakkaudenrevoluutio.fi/varatun-miehen-toinen-nainen-salarakas/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niin vaikeaa tukahduttaa tunteet ja yrittää ajatella jotain muuta väkisin, kun omat ajatukset pyörii 24/7 ihastuksessa.. Mutta pakko yrittää unohtaa se mies. Molemmat ollaan varattuja, eikä yhteistä tulevaisuutta. Minä vain ihastuin pahemmin ja toinen pisti jarrut päälle. Nyt koitan kärvistellä ja päästä näistä ihastuksen tunteista eroon, sillä yksipuolinen ihastus on aivan kamalaa kidutusta! Ei ole helppoa, vaikka tiedänkin, että jonkin ajan kuluttua ahdistus helpottaa enkä mieti häntä enää. Ainakaan näin paljon ja tunne ikävää. Vihaan sydänsuruja! Olen helposti ihastuvaa sorttia, mutta aiemmin olen pitänyt omat ihastukseni vain itseni tiedossa. Tämä oli eka kerta kun annoin itseni ihastua toiseen varattuun, niin että kumpikin ihastui. Vahva tunne, mutta karma toi mulle myös vahvat sydänsurut.
Kirjoitin tuon yllä olevan tekstin. Olen siis varattu ja ihastuin toiseen varattuun muutama kuukausi sitten. Meillä on välimatkaa, joten kirjoittelimme toisillemme tiiviisti päivittäin pari kuukautta, kunnes se yhtäkkiä loppui miehen puolelta. Jäin ihmettelemään ja ikävöimään perään. Hänen ihastuksensa ilmeisesti vain hiipui. Muutamaan viikkoon ei oltu yhteyksissä ja nuo viikot oli kauheita.. Kunnes hän yhtäkkiä otti yhteyttä tällä viikolla. Oli kuulemma säikähtänyt hieman tätä juttua, varattuja kun ollaan, ja tunteita tuli mukaan. Ja kuulemma vielä ajatteli mua ja tykkää musta. Olihan se ihana tuollaista kuulla, mutta varauksella jotenkin suhtauduin, koska olin jo kerennyt tässä muutaman viikon ajatella, ettei tässä mitään järkeä ollutkaan eikä mitään tulevaisuutta, kun molemmat varattuja. Ja tuon yhteydenoton jälkeen on taas täysin hiljaista meidän välillä. Ei ole mitään kuulunut siitä miehestä moneen päivään. Koitan olla ajattelematta koko miestä ja päästä näistä lopuistakin tunteista eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niin vaikeaa tukahduttaa tunteet ja yrittää ajatella jotain muuta väkisin, kun omat ajatukset pyörii 24/7 ihastuksessa.. Mutta pakko yrittää unohtaa se mies. Molemmat ollaan varattuja, eikä yhteistä tulevaisuutta. Minä vain ihastuin pahemmin ja toinen pisti jarrut päälle. Nyt koitan kärvistellä ja päästä näistä ihastuksen tunteista eroon, sillä yksipuolinen ihastus on aivan kamalaa kidutusta! Ei ole helppoa, vaikka tiedänkin, että jonkin ajan kuluttua ahdistus helpottaa enkä mieti häntä enää. Ainakaan näin paljon ja tunne ikävää. Vihaan sydänsuruja! Olen helposti ihastuvaa sorttia, mutta aiemmin olen pitänyt omat ihastukseni vain itseni tiedossa. Tämä oli eka kerta kun annoin itseni ihastua toiseen varattuun, niin että kumpikin ihastui. Vahva tunne, mutta karma toi mulle myös vahvat sydänsurut.
Kirjoitin tuon yllä olevan tekstin. Olen siis varattu ja ihastuin toiseen varattuun muutama kuukausi sitten. Meillä on välimatkaa, joten kirjoittelimme toisillemme tiiviisti päivittäin pari kuukautta, kunnes se yhtäkkiä loppui miehen puolelta. Jäin ihmettelemään ja ikävöimään perään. Hänen ihastuksensa ilmeisesti vain hiipui. Muutamaan viikkoon ei oltu yhteyksissä ja nuo viikot oli kauheita.. Kunnes hän yhtäkkiä otti yhteyttä tällä viikolla. Oli kuulemma säikähtänyt hieman tätä juttua, varattuja kun ollaan, ja tunteita tuli mukaan. Ja kuulemma vielä ajatteli mua ja tykkää musta. Olihan se ihana tuollaista kuulla, mutta varauksella jotenkin suhtauduin, koska olin jo kerennyt tässä muutaman viikon ajatella, ettei tässä mitään järkeä ollutkaan eikä mitään tulevaisuutta, kun molemmat varattuja. Ja tuon yhteydenoton jälkeen on taas täysin hiljaista meidän välillä. Ei ole mitään kuulunut siitä miehestä moneen päivään. Koitan olla ajattelematta koko miestä ja päästä näistä lopuistakin tunteista eroon.
Tavallaan vähän sama tilanne, että olin jo pääsemässä yli kun tuli tavallaan toivoa ja sen seurauksena kauhea repsahdus. Ja nyt taas lähtöruudussa. Paitsi että kerta kerran jälkeen tässä tuntuu olevan vähemmän järkeä. Mikä on ehkä hyväkin. Jotenkin minusta tuntuu, että suunta on oikea. Tunteet sahaa, mutta en ehkä ole enää putoamassa syvemmälle vaan pikemminkin pääsemässä ylös suosta. Viimeisimmän repsahduksen jälkeen en ole edes itkenyt. Edellisen jälkeen itkin viikkokausia. Enemmänkin olo on pettynyt. Ehkä lähinnä itseen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Luin tuolta alla mainitulta sivustolta seuraavia huomioita. Kirjoittaja siis myy verkkokursseja ja osa noista hänen jutuistaan on minusta alentuvia ja stereotyyppisen imeliäkin, mutta muutama pohtimisen arvoisa asia. Siis kirjoittaja on kauppatieteilijä, ei ihmistieteiden asiantuntija. Mielenkiintoista kirjoitus ja huomiot ovat siksi, että "varatusta tykkääjiä" moralisoidaan niin tylysti. Taustalla omat pelot ym.
"Sanotaan, että mitä enemmän on satsannut johonkin ihmissuhteeseen tai unelmaansa, sitä vaikeampaa siitä on päästää irti.
Tämä “Uponneiden kustannusten teoria” on psykologinen malli, joka vaikuttaa yllättävän (ärsyttävän!) voimakkaasti juuri tämänkaltaisissa tilanteissa.
Arvaat varmaan, miksi varattu mies ei jätä vaimoaan, jonka kanssa luotuun (huonoonkin) parisuhteeseen on “panostettu” vuosikausia….?"
”He eivät usko olevansa vapaan rakkauden arvoisia, joten on “turvallisempaa” ryhtyä suhteeseen toisen yhtä “varatun” kanssa.”Kirjoittaja esittää syyksi myös sitoutumisen pelon. Lukemisen arvoinen kirjoitus kuitenkin. Etenkin se pysäytti, miten paljon energiaa menee niihin pähkäilyihin.
https://rakkaudenrevoluutio.fi/varatun-miehen-toinen-nainen-salarakas/
Kirjoituksen lukeminen on vasta kesken, mutta tulin kommentoimaan välissä.
"Toinen nainen ei anna periksi tosirakkauden edessä niin kauan kuin hän uskottelee itselleen, että juuri tuo yksi varattu mies koko maailman 8 miljardin ihmisen joukosta on kuin ihmeen kaupalla juuri Se Ainoa Oikea."
Tämän ajatuksen tunnistan jotenkin itsessäni. Että on vaikea päästää irti niistä tunteista, koska se on se ainut millä on edes jollain tasolla pystynyt puolustelemaan kaiken itselleen. Jos tämä onkin jotain ohimenevää eikä sitä elämää suurempaa elokuvarakkautta, niin se muuttaa kaiken jotenkin rumaksi. Minut itseni huonommaksi. Onnettomasta kielletystä rakkaustarinasta tuleekin jotain likaista ja synkkää minusta traagisen sankarittaren sijaan pelkkä halpa - no, kyllä te tiedätte mikä. Ja sitä on jotenkin vaikea kohdata. Mahdollisuutta, että minä olinkin väärässä, tunteet ei olleetkaan mitään ikuista ja tähtiin kirjoitettua ja minä olen pelkästään hölmö ja halpa ja sekaisin.
-Ap
Sanon vielä, että minä olen tullut siihen lopputulokseen että tunteet ovat lähtökohtaisesti aina todellisia ja oikeassa. Se tarve, johon ne vastaavat ja se viesti jonka ne yrittävät välittää ei vaan aina ole se mitä äkkiseltään luulisi. Eikä tunteiden luoman ensimmäisen impulssin perässä laukkaaminen ole välttämättä oikea tie. Mutta siksi mikä jankkaan tästäkin kolmatta kuukautta. Koska minä uskon, että ongelmallisillakin tunteilla on tarkoitus. Ja se pitää tavoittaa jotta niistä pääsee eteenpäin. Se niiden tarjoama opetus pitää ymmärtää. Muuten ei joko pääse yli, tai sitten jatkaa vaan samaa toivottomien rakkauksien kierrettä kasvojen vaihtuessa - mikä on pohjimmiltaan sama asia.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sinussa ei ole mitään halpaa vaan päinvastoin rakastumisessa juurikin se toinen on sillä hetkellä se yksi ja ainoa persoona. Ja rakastuminen edellyttää riskin ottamista tai luovuttamista.
Mulla taas on niin, että tämä varattu kyllä haluaa yhteyttä, mutta mun psyyke ei kestä. Siis alkoi ihan kauniisti ja ollut todella hyviä keskusteluja ja ihania kohtaamisia. Mutta...hän vetoaa taloudellisiin sitoumuksiinsa. Ei enää lapsia kehissä. Eli näin ollen, se olin minä, jonka piti tehdä ratkaisu ja lopettaa kaikki. Ja sitä myöten pidän häntä melko epäkypsänä, epävakaana, laskelmoivana ja manipuloivana. Itsekkäänäkin. Itse olin vilpitön.
Toki minäkin lopulta pahoittelin sotkeentumistani tyyppiin itselleni. Mutta hän osasi olla todella viehättävä. Tosin nyt, kun olen kohdannut totuuden, niin hän ei enää näyttäydy minulle viehättävänä. Joudun sitä jankkaamaan aika ajoin itselleni.
Tuossa linkissä minusta tuo nainen puhuu ikään kuin sellaiselle, joka on vuosikaudet ollut varatun kanssa. Niin kuin esimerkeissä oli. Ja joka aina sotkeentuu varattuun. Minä en ainakaan kuulu tuohon joukkoon. Tämä ihastus sai alkunsa, kun elin tosi vaikean elämäntapahtuman jälkivaiheita. Syvän surun jälkeisiä aikoja osin jo toipuneena. Silloin on altis rakastumaan, kun sopiva ihminen tulee vastaan ja antaa vastakaikua. Meilläkin oli pitkä viritys. Ja pitkiä taukoja. Nyt se on loppu. En palaisi vaikka hän eroaisi. Koska näen jo toisin. Ja aikaikkuna meni kiinni.
Haavelusta ja siitä hyvästä fiiliksestä nauttimisestahan ei kukaan kuole, ainoastaan teot ratkaisee. Kirjottele jotain rakkausnovelleja, ja ota siitä ihastumisen tunteesta kaikki energia irti. Jos et pysty täysin etäisyyttä pitämään, koita vähentää radikaalisti kasvokkain tapaamisia, ja viestittelyjä. Keskity itsesi hoitamiseen sekä hemmotteluun. Itke kun on vaikeaa ja puhu paljon jollekin todella luotetulle ja empaattiselle ihmiselle.
Itsellä meni 1,5 vuotta että sain ihastuksen tunteen muutettua ystävyydeksi. Eikä ketään sattunut ja löysin sen oikean!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinussa ei ole mitään halpaa vaan päinvastoin rakastumisessa juurikin se toinen on sillä hetkellä se yksi ja ainoa persoona. Ja rakastuminen edellyttää riskin ottamista tai luovuttamista.
Mulla taas on niin, että tämä varattu kyllä haluaa yhteyttä, mutta mun psyyke ei kestä. Siis alkoi ihan kauniisti ja ollut todella hyviä keskusteluja ja ihania kohtaamisia. Mutta...hän vetoaa taloudellisiin sitoumuksiinsa. Ei enää lapsia kehissä. Eli näin ollen, se olin minä, jonka piti tehdä ratkaisu ja lopettaa kaikki. Ja sitä myöten pidän häntä melko epäkypsänä, epävakaana, laskelmoivana ja manipuloivana. Itsekkäänäkin. Itse olin vilpitön.
Toki minäkin lopulta pahoittelin sotkeentumistani tyyppiin itselleni. Mutta hän osasi olla todella viehättävä. Tosin nyt, kun olen kohdannut totuuden, niin hän ei enää näyttäydy minulle viehättävänä. Joudun sitä jankkaamaan aika ajoin itselleni.
Tuossa linkissä minusta tuo nainen puhuu ikään kuin sellaiselle, joka on vuosikaudet ollut varatun kanssa. Niin kuin esimerkeissä oli. Ja joka aina sotkeentuu varattuun. Minä en ainakaan kuulu tuohon joukkoon. Tämä ihastus sai alkunsa, kun elin tosi vaikean elämäntapahtuman jälkivaiheita. Syvän surun jälkeisiä aikoja osin jo toipuneena. Silloin on altis rakastumaan, kun sopiva ihminen tulee vastaan ja antaa vastakaikua. Meilläkin oli pitkä viritys. Ja pitkiä taukoja. Nyt se on loppu. En palaisi vaikka hän eroaisi. Koska näen jo toisin. Ja aikaikkuna meni kiinni.
Sama juttu, että en koe olevani sellainen joka jatkuvasti sotkeentuisi nimenomaan varattuihin. Tavalla tai toisella huonoennusteisiin suhteisiin kyllä, mutta suurin osa niistä on kyllä ihan vapaita. Tosin osa artikkelin pohdinnoista päätee kyllä tähänkin tilanteeseen. Kuten se, miksi ei uskalla rakastua aidosti molemminpuolisessa suhteessa.
Minä en ole ihan vielä siellä, että en ottaisi enää vaikka saisin. Kyllä minä ottaisin. Mutta jotenkin pahin epätoivo on taittunut siitä ihastuksesta. Minä tiedän, että tulen olemaan ihan okei ilmankin. Jotenkin tähän heijastui paljon muutakin, sellaisia tunteita ja ajatuksia jotka on pohjimmiltaan olleet jotain ihan muuta ja olen pystynyt nyt kohdentamaan ne paremmin oikeaan osoitteeseen. En esimerkiksi enää pakene tähän oman liittoni kariutumista vaan pystyn vihdoin käsittelemään niitä tunteita erikseen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.
Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haavelusta ja siitä hyvästä fiiliksestä nauttimisestahan ei kukaan kuole, ainoastaan teot ratkaisee. Kirjottele jotain rakkausnovelleja, ja ota siitä ihastumisen tunteesta kaikki energia irti. Jos et pysty täysin etäisyyttä pitämään, koita vähentää radikaalisti kasvokkain tapaamisia, ja viestittelyjä. Keskity itsesi hoitamiseen sekä hemmotteluun. Itke kun on vaikeaa ja puhu paljon jollekin todella luotetulle ja empaattiselle ihmiselle.
Itsellä meni 1,5 vuotta että sain ihastuksen tunteen muutettua ystävyydeksi. Eikä ketään sattunut ja löysin sen oikean!
Minä luulen, että puhtaalla omatunnolla selviäminen on tässä tapauksessa ihan liian myöhäistä. Enemmänkin edessä on vahinkojen minimoiminen. Miten ketään ei sattuisi sen enempää kuin on jo sattunut eikä ketään kohdeltaisi sen vääremmin kuin on jo kohdeltu. Vaikka nämä tavoitteet saattavat olla osin ristiriidassa. Osa minusta on helpottunut, ettei se päätös ole minun käsissäni.
Mutta joo, tuo oli ehkä minä vuosi sitten. Silloin kaikki olisi vielä ollut mahdollista pitää viattomana unelmointina. Joidenkin rajojen rikkomista ei vaan saa enää peruttua, vaikka kuinka päättäisi tehdä parannuksen. En ole enää se ihminen joka pystyy pitämään kielletyt haaveilut viattomina. En riittävän vahva tai ehjä tai riittävän hyvä ihminen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
"Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain." Typo, piti puhua pettäjästä eikä petetystä. Tosin väitän, että joskus se menee kai noinkin. Joskus näissä kuvioissa lienee petetyn puolelta tiedostettua tai tiedostamatonta silmien ummistamista, ja johonkin tarpeeseen varmaan sekin toimintamalli vastaa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
Minun tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat varattuna/vapaana ns. pettäneet ja monen vuoden jälkeen sitten jopa avioituneet keskenään. Aivan siis fiksuja ihmisiä. Samoin julkisuudesta on tuttu ex-piispa Ilkka Kantola, joka sitten erosi jopa piispuudestaankin ja avioitui ko. naisen kanssa. Samoin psykiatri Huttunen on julkisesti kertonut, että hänellä oli sivusuhde peräti yli 15 vuotta ja oli pahoillaan, kun se tuli ilmi. Sitten hän virallisti sen sivusuhteen. Että on se mahdollista. Tosin tuota psykiatrin sanomaa/toimintaa en ymmärrä. Ilmeisesti noissa suhteissa on vahvana tunneyhteys ja siten avoimuus keskenään ja siitä seuraava luottamus. Eli ei sivusuhteeseen "kakkosena" oleva saattaakin olla se ykkönen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
Minun tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat varattuna/vapaana ns. pettäneet ja monen vuoden jälkeen sitten jopa avioituneet keskenään. Aivan siis fiksuja ihmisiä. Samoin julkisuudesta on tuttu ex-piispa Ilkka Kantola, joka sitten erosi jopa piispuudestaankin ja avioitui ko. naisen kanssa. Samoin psykiatri Huttunen on julkisesti kertonut, että hänellä oli sivusuhde peräti yli 15 vuotta ja oli pahoillaan, kun se tuli ilmi. Sitten hän virallisti sen sivusuhteen. Että on se mahdollista. Tosin tuota psykiatrin sanomaa/toimintaa en ymmärrä. Ilmeisesti noissa suhteissa on vahvana tunneyhteys ja siten avoimuus keskenään ja siitä seuraava luottamus. Eli ei sivusuhteeseen "kakkosena" oleva saattaakin olla se ykkönen.
Joo, ei minun ollut tarkoituskaan sanoa ettei mistään sivusuhteesta voi koskaan tulla mitään. Jokainen varmaan tietää tapauksen tai tapauksia joissa on tullut. Niin minäkin. Itseasiassa useampia. Mutta uskon, että yleensä sivusuhteeseen ei ajauduta sattumalta eikä edes sellaisesta puhtaasta elämää suuremmasta rakkaudesta, jota ei olisi mitenkään voinut löytää vapaana tai vapaasta ihmisestä. Vaan että joku sekä pettäjän että kakkosen ominaisuus tai olosuhde altistaa juuri tällaiseen kuvioon ajautumiselle, ja että ne asiat pitää ratkaista ellei samaa kuviota halua toistaa. Ja niiden ratkettua on mahdollista, että toinen tai molemmat toteaa ettei siellä ollutkaan mitään sen suurempaa rakkautta takana. Tietysti on myös mahdollisuus, että on. Mutta väitän, että usein se dynamiikka kuitenkin muuttuu matkan varrella kun salasuhteesta tulee julkinen. Se suhde pitää ikäänkuin rakentaa uudelleen. Se todellinen ihminen ja se todellinen suhde joka sieltä alta löytyy ei usein ole se sama, jolta lähdettiin alunperin salasuhdetta hakemaan.
Tai niin minä ainakin sen itselläni näen. Ymmärrän nyt ainakin jossain määrin, miksi olen ajautunut toistuvasti mahdottomiin ja epätoivoisiin kuvioihin ja tajuan ettei ne tunteet ole rakkautta vaan enemmänkin traumasidosta. Ei se tarkoita sitä, etten voisi aidostikin rakastaa jotain näiden tunteiden kohdetta. Päinvastoin, ei se kipinä näissäkään tyhjästä lähde. Jokin siellä klikkaa. Mutta koen, että se mahdollinen aito rakkaus pitäisi sitten rakentaa ihan uudelta pohjalta. Katsoa, mitä jää jäljelle, kun se toivottamaan suhteeseen alunperin ajanut epäterve elementti on purettu. Ja löytää se ihminen uudestaan. Eikä pelkästään sitä yhtä ominaisuutta, joka on sen alkuperäisen piilotetun tarpeen laukaissut, vaan se kokonainen ihminen huonoine ja hyvine puolineen. Ja siinä vaiheessa on mahdollista, että toinen tai molemmat herääkin kysymykseen, että mitä hittoa mä tossa oikein näin. Se on ikäänkuin se riski salasuhteen muuttamisessa julkiseksi. Että iskeekin se vuosisadan ostoskatumus, ja on pistetty koko elämä palasiksi ihan turhan takia.
No joo, tuo meni nyt vähän asian vierestä ja sekoitti jo traumasidostakin tähän. Eihän varmasti läheskään aina siitä ole kyse. Mutta tällaisia asioita olen pyöritellyt mielessäni.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
Minun tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat varattuna/vapaana ns. pettäneet ja monen vuoden jälkeen sitten jopa avioituneet keskenään. Aivan siis fiksuja ihmisiä. Samoin julkisuudesta on tuttu ex-piispa Ilkka Kantola, joka sitten erosi jopa piispuudestaankin ja avioitui ko. naisen kanssa. Samoin psykiatri Huttunen on julkisesti kertonut, että hänellä oli sivusuhde peräti yli 15 vuotta ja oli pahoillaan, kun se tuli ilmi. Sitten hän virallisti sen sivusuhteen. Että on se mahdollista. Tosin tuota psykiatrin sanomaa/toimintaa en ymmärrä. Ilmeisesti noissa suhteissa on vahvana tunneyhteys ja siten avoimuus keskenään ja siitä seuraava luottamus. Eli ei sivusuhteeseen "kakkosena" oleva saattaakin olla se ykkönen.
Joo, ei minun ollut tarkoituskaan sanoa ettei mistään sivusuhteesta voi koskaan tulla mitään. Jokainen varmaan tietää tapauksen tai tapauksia joissa on tullut. Niin minäkin. Itseasiassa useampia. Mutta uskon, että yleensä sivusuhteeseen ei ajauduta sattumalta eikä edes sellaisesta puhtaasta elämää suuremmasta rakkaudesta, jota ei olisi mitenkään voinut löytää vapaana tai vapaasta ihmisestä. Vaan että joku sekä pettäjän että kakkosen ominaisuus tai olosuhde altistaa juuri tällaiseen kuvioon ajautumiselle, ja että ne asiat pitää ratkaista ellei samaa kuviota halua toistaa. Ja niiden ratkettua on mahdollista, että toinen tai molemmat toteaa ettei siellä ollutkaan mitään sen suurempaa rakkautta takana. Tietysti on myös mahdollisuus, että on. Mutta väitän, että usein se dynamiikka kuitenkin muuttuu matkan varrella kun salasuhteesta tulee julkinen. Se suhde pitää ikäänkuin rakentaa uudelleen. Se todellinen ihminen ja se todellinen suhde joka sieltä alta löytyy ei usein ole se sama, jolta lähdettiin alunperin salasuhdetta hakemaan.
Tai niin minä ainakin sen itselläni näen. Ymmärrän nyt ainakin jossain määrin, miksi olen ajautunut toistuvasti mahdottomiin ja epätoivoisiin kuvioihin ja tajuan ettei ne tunteet ole rakkautta vaan enemmänkin traumasidosta. Ei se tarkoita sitä, etten voisi aidostikin rakastaa jotain näiden tunteiden kohdetta. Päinvastoin, ei se kipinä näissäkään tyhjästä lähde. Jokin siellä klikkaa. Mutta koen, että se mahdollinen aito rakkaus pitäisi sitten rakentaa ihan uudelta pohjalta. Katsoa, mitä jää jäljelle, kun se toivottamaan suhteeseen alunperin ajanut epäterve elementti on purettu. Ja löytää se ihminen uudestaan. Eikä pelkästään sitä yhtä ominaisuutta, joka on sen alkuperäisen piilotetun tarpeen laukaissut, vaan se kokonainen ihminen huonoine ja hyvine puolineen. Ja siinä vaiheessa on mahdollista, että toinen tai molemmat herääkin kysymykseen, että mitä hittoa mä tossa oikein näin. Se on ikäänkuin se riski salasuhteen muuttamisessa julkiseksi. Että iskeekin se vuosisadan ostoskatumus, ja on pistetty koko elämä palasiksi ihan turhan takia.
No joo, tuo meni nyt vähän asian vierestä ja sekoitti jo traumasidostakin tähän. Eihän varmasti läheskään aina siitä ole kyse. Mutta tällaisia asioita olen pyöritellyt mielessäni.
-Ap
Niin, minä ajattelen niin, että on jotain tarpeita/kehittymisvaihe ja kun uskaltaa näyttää haavoittuvuuttaan ja toinenkin, niin siinä on se haavoista paranemisen ja kasvun mahdollisuus. Ja silloin kiinnytään vakaasti. Näissä varatun kanssa on alkuhuuma, keskipiina, loppupiina ja uudet kierrokset ja paranemista ei tapahdu, vaan haavoittuu lisää. Ainakin jos toinen eli yleensä varattu paljastuukin siksi, joka ei ollutkaan niin yhtä tosissaan. Toisen rakkaus sammuu hitaasti. Sen sammuttaa asenne, jonka käsittää sietämättömäksi ymmärryksen puutteeksi ja anteeksiantamattomaksi itsekkyydeksi. Ja se helpottaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.Saanko kysyä miltä tuo kaikki sinusta tuntui?
Minä olen melkein puoli vuotta viestitellyt erään varatun miehen kanssa tiiviisti. Tavattu ollaan kerran, välimatka on pitkä. Ollaan yritetty monesti lopettaa, ei kestä kuin pari päivää kun jompikumpi repsahtaa.
Tunteita on molemmin puolin, järkeäkin mukana. Olen itse vapaa mutten odota miehen eroavan, ainakaan vuokseni. On puhunut erosta kotona, puoliso ei halua erota. Ollaan jumissa kun ei haluta menettää toisiamme muttei kuitenkaan haluta tapailla salassa.
Mietin päivittäin sitä puolisoa. Minulle mies kertoo aivan kaiken, puolisosta olen kuitenkin pyytänyt olla puhumatta enempää. Kokisin että se syö puolison yksityisyyttä.
En tiedä miksi jatkamme, miksemme voi lopettaa.
Ehkä sinunkin kannattaisi lukea tuo pari kommenttia sitten ketjuun linkattu artikkeli. Se auttoi ainakin minua ymmärtämään, että yleensä molemmilla osapuolilla on joku syy hakeutua tällaiseen kolmiodraamaan. Sekä sillä kakkosella että pettäjällä. Hyvin harvoin se on oikeasti sattumaa, sitä että se universumin Ainut Oikea nyt vaan sattuu tulemaan väärällä hetkellä vastaan. Se on liian helppo vastaus. Oikeasti sivusuhde vastaa petetylläkin johonkin tarpeeseen, auttaa pakenemaan jotain. Siksi ei erota. Koska eroaminen ei tunnu vastaavan yhtä hyvin sitä tarvetta. Jos olisi vastannut, olisi alunperinkin erottu eikä petetty. Joskus se tarve, mihin sivusuhde vastaa on pako sietämättömästä suhteesta. Joskus pakoa kokonaan ulos, tekosyy lähteä, turvaverkko valmiina ettei yksin jääminen pelota niin paljon. Mutta joskus myös keino jatkaa omaa suhdetta. Keino olla lähtemättä suhteesta, jossa joku kriittinen tarve jää muuten täyttymättä. Keino paeta sen hyväksymistä että oma suhde tekee onnettomaksi. Tai ihan vaan keino selvitä siinä suhteessa. Jos ei omasta suhteesta saa jotain, jota ilman ei koe voivansa elää eikä halua myöskään erota, niin silloin se haetaan jostain muualta. Oli se sitten seksi, hyväksyntä, hellyys, ymmärretyksi tuleminen, mikä vaan. Mutta olennaista on juuri se lisäys - ei halua myöskään erota. Siksi sivusuhde. Jotenkin se oli asia, joka minun oli vaikea ymmärtää.
Ja minä näkisin, että jos se asia jota sivusuhteen avulla paetaan tulee joskus käsiteltyä, voi olla että sivusuhteen tarve lakkaa. On mahdollista, että pettäjän lopulta erotessa hän ei haluakaan oikeaa parisuhdetta entisen sivusuhteen kanssa. Se suhde on ikäänkuin jo täyttänyt tarkoituksensa. Toki pettäjän näkökulmasta tämä riski pätee myös toisinpäin - on mahdollista, että kakkonen haki sivusuhteesta jotain mihin ei julkinen suhde enää vastaa. Joku syy siihenkin on ollut, miksi kakkonen päätyi juuri kakkoseksi. Onko se syy ratkaistu tai ratkaistavissa ja onko sen ratkettua niiden tarpeiden alla vielä jotain todellista tunnetta jonka pohjalle rakentaa, se jää nähtäväksi. Puolin ja toisin.
Lisäksi pitää minusta muistaa, että petoksella alkaneeseen suhteeseen viedään mukana hirveä syyllisyyden ja epäluottamuksen painolasti. Millä ihmeellä opettelee luottamaan ihmiseen, jonka on itse omin silmin todennut kykeneväksi pettämiseen. Ihmisen täytyy luoda itselleen joku selitys sille, miksi minä olen erilainen, miksi tämä suhde on erilainen. Miksi minua ei tarvitse pettää vaikka edellistä petettiin. Aika usein ne selitykset lienee enemmän tai vähemmän itsepetosta. Se riippuu sitten ihmisestä, miten kestämättömäksi tällaisen itsepetoksen kokee. En siis tarkoita, että uudessa suhteessa aina ja väistämättä petettäisiin. Vaan sitä, että useimmiten lienee itsepetosta kuvitella olevansa turvassa niiltä syiltä jotka ajoivat kumppanin pettämään exäänsä. Ne ajatukset on 99-100% potaskaa. Joskus jopa enemmän - joskus entistä kakkosta on jopa helpompi pettää, ajatuksella ettei senkään moraali nyt sieltä puhtaimmasta päästä ollut. Tai että itsehän se tiesi lähtevänsä suhteeseen pettäjän kanssa.
Tällaisia asioita itse olen viime aikoina tajunnut. Jotenkin ymmärrän, että joskus elämässä pitää varoa sitä mitä haluaa. Se ei välttämättä tee niin onnelliseksi kuin luulee. Päinvastoin, saattaa pikemminkin avata kokonaan uuden Pandoran boksillisen ongelmia.
-Ap
Minun tuttavapiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat varattuna/vapaana ns. pettäneet ja monen vuoden jälkeen sitten jopa avioituneet keskenään. Aivan siis fiksuja ihmisiä. Samoin julkisuudesta on tuttu ex-piispa Ilkka Kantola, joka sitten erosi jopa piispuudestaankin ja avioitui ko. naisen kanssa. Samoin psykiatri Huttunen on julkisesti kertonut, että hänellä oli sivusuhde peräti yli 15 vuotta ja oli pahoillaan, kun se tuli ilmi. Sitten hän virallisti sen sivusuhteen. Että on se mahdollista. Tosin tuota psykiatrin sanomaa/toimintaa en ymmärrä. Ilmeisesti noissa suhteissa on vahvana tunneyhteys ja siten avoimuus keskenään ja siitä seuraava luottamus. Eli ei sivusuhteeseen "kakkosena" oleva saattaakin olla se ykkönen.
Joo, ei minun ollut tarkoituskaan sanoa ettei mistään sivusuhteesta voi koskaan tulla mitään. Jokainen varmaan tietää tapauksen tai tapauksia joissa on tullut. Niin minäkin. Itseasiassa useampia. Mutta uskon, että yleensä sivusuhteeseen ei ajauduta sattumalta eikä edes sellaisesta puhtaasta elämää suuremmasta rakkaudesta, jota ei olisi mitenkään voinut löytää vapaana tai vapaasta ihmisestä. Vaan että joku sekä pettäjän että kakkosen ominaisuus tai olosuhde altistaa juuri tällaiseen kuvioon ajautumiselle, ja että ne asiat pitää ratkaista ellei samaa kuviota halua toistaa. Ja niiden ratkettua on mahdollista, että toinen tai molemmat toteaa ettei siellä ollutkaan mitään sen suurempaa rakkautta takana. Tietysti on myös mahdollisuus, että on. Mutta väitän, että usein se dynamiikka kuitenkin muuttuu matkan varrella kun salasuhteesta tulee julkinen. Se suhde pitää ikäänkuin rakentaa uudelleen. Se todellinen ihminen ja se todellinen suhde joka sieltä alta löytyy ei usein ole se sama, jolta lähdettiin alunperin salasuhdetta hakemaan.
Tai niin minä ainakin sen itselläni näen. Ymmärrän nyt ainakin jossain määrin, miksi olen ajautunut toistuvasti mahdottomiin ja epätoivoisiin kuvioihin ja tajuan ettei ne tunteet ole rakkautta vaan enemmänkin traumasidosta. Ei se tarkoita sitä, etten voisi aidostikin rakastaa jotain näiden tunteiden kohdetta. Päinvastoin, ei se kipinä näissäkään tyhjästä lähde. Jokin siellä klikkaa. Mutta koen, että se mahdollinen aito rakkaus pitäisi sitten rakentaa ihan uudelta pohjalta. Katsoa, mitä jää jäljelle, kun se toivottamaan suhteeseen alunperin ajanut epäterve elementti on purettu. Ja löytää se ihminen uudestaan. Eikä pelkästään sitä yhtä ominaisuutta, joka on sen alkuperäisen piilotetun tarpeen laukaissut, vaan se kokonainen ihminen huonoine ja hyvine puolineen. Ja siinä vaiheessa on mahdollista, että toinen tai molemmat herääkin kysymykseen, että mitä hittoa mä tossa oikein näin. Se on ikäänkuin se riski salasuhteen muuttamisessa julkiseksi. Että iskeekin se vuosisadan ostoskatumus, ja on pistetty koko elämä palasiksi ihan turhan takia.
No joo, tuo meni nyt vähän asian vierestä ja sekoitti jo traumasidostakin tähän. Eihän varmasti läheskään aina siitä ole kyse. Mutta tällaisia asioita olen pyöritellyt mielessäni.
-Ap
Niin, minä ajattelen niin, että on jotain tarpeita/kehittymisvaihe ja kun uskaltaa näyttää haavoittuvuuttaan ja toinenkin, niin siinä on se haavoista paranemisen ja kasvun mahdollisuus. Ja silloin kiinnytään vakaasti. Näissä varatun kanssa on alkuhuuma, keskipiina, loppupiina ja uudet kierrokset ja paranemista ei tapahdu, vaan haavoittuu lisää. Ainakin jos toinen eli yleensä varattu paljastuukin siksi, joka ei ollutkaan niin yhtä tosissaan. Toisen rakkaus sammuu hitaasti. Sen sammuttaa asenne, jonka käsittää sietämättömäksi ymmärryksen puutteeksi ja anteeksiantamattomaksi itsekkyydeksi. Ja se helpottaa!
Minä en tavallaan ajattele, että paraneminen olisi jotenkin riippuvainen suhteesta. Minusta se on ennen kaikkea prosessi joka käydään omassa päässä. Paranemista ja kasvua voi tapahtua huonossakin suhteessa, ja toisaalta, paraneminen voi jäädä tapahtumatta perusedellytyksiltään hyvässäkin suhteessa. Minä ehkä koen, että oma liittoni katkesi pohjimmiltaan siihen, että toksisesta suhteesta huolimatta minä aloin parantua. Tai minun oli oikeastaan pakko. Joko alkaa parantua tai romahtaa lopullisesti.
-Ap
Itsellä myös tulee mieleen että kun se suhdedynamiikka on niin erilainen salasuhteessa kuin oikeassa suhteessa että jos salasuhteesta tulisi jossain vaiheessa se oikea suhde niin miten hyvin se oikeasti kestäisi. Monesti sitten käykin niin että eron tullessa purkautuu myös salasuhde. Jo pelkästään juuri luottamuksen kannalta ajateltuna mutta vielä enemmän kun miettii että suhde arkipäiväistyy ja se suhdemuoto on ihan erilainen kuin salasuhteessa, jossa saatetaan hakea kevyttä hupia ja jännitystä vailla oikean elämän karikoita ja tylsää arkea eli juuri ihan päinvastaista mihin salasuhde monesti perustuu.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä myös tulee mieleen että kun se suhdedynamiikka on niin erilainen salasuhteessa kuin oikeassa suhteessa että jos salasuhteesta tulisi jossain vaiheessa se oikea suhde niin miten hyvin se oikeasti kestäisi. Monesti sitten käykin niin että eron tullessa purkautuu myös salasuhde. Jo pelkästään juuri luottamuksen kannalta ajateltuna mutta vielä enemmän kun miettii että suhde arkipäiväistyy ja se suhdemuoto on ihan erilainen kuin salasuhteessa, jossa saatetaan hakea kevyttä hupia ja jännitystä vailla oikean elämän karikoita ja tylsää arkea eli juuri ihan päinvastaista mihin salasuhde monesti perustuu.
Toksiset ihmiset hakee hupia tai jännitystä. Epäkypsät. On kaikenlaisia suhteita, mutta varmaan suhteessa varattuun on suurimmat riskit tulla satutetuksi. Siksi niitä kannattaa välttää...
Löysin kirjan Toisen kanssa ja varasin sen kirjastosta. Itselleni oli niin omituinen kokemus se "varatusta tykkääminen", että kampaan vielä tämänkin kirjan. Siis sitä pettäjää on vaikea ymmärtää, kun kokee, että onkin aika yksinäisen pintapuolinen silloin, kun huijaa sekä puolisoaan, Toista ja siis itteensäkin. Mutta tässä kirjasta, tää on ilmestynyt vuonna 2017.
”Sorjanen ja Raita-aho huomasivat, että monilla heidän lähipiirissään oli kokemuksia monimutkaisista ihmissuhdekuvioista. Suomalaiset tuomitsevat pettämisen laajasti, mutta samalla noin joka kolmas on ollut uskoton. He päättivät selvittää, mistä se johtuu, ja miksi pettämisestä on niin vaikea puhua. Kirjallaan he pyrkivät rikkomaan pettämisen tabua.
Kirjassa tarinansa kertovat kymmenet tavalliset suomalaiset, jotka ovat joutuneet keskelle repivää kolmiodraamaa niin pettäjän, petetyn kuin sen ”toisen” rooleissa. Kirjassa esitellään myös eri alojen asiantuntijoiden näkemyksiä pettämisestä ja moderneista parisuhteista. Kirjassa pohditaan muun muassa, miten petetty voi selvitä kokemastaan? Onko pettäjä aina se suhteen pahis? Ja miksi ihminen, joka ei uskonut koskaan pettävänsä, ajautuu niin tekemään?”
Kun riittävästi itsestään paljastaa, niin varmasti voi tunnistaa. Onhan tässäkin ketjussa jo pari kuvitellut tunnistavansa. He ovat tietysti olleet väärässä, mutta ei kai se täysi mahdottomuus kuitenkaan ole että joku veikkaisin oikeinkin.
Ja olen itseasiassa kertonut, mutta en minä niille ihmisille paljastumista pelkää. Heihin luotan sataprosenttisesti.
-Ap