Lue keskustelun säännöt.
Varatusta tykkääminen
25.12.2022 |
Miksi täältä poistettiin ketju, jossa kerroin yrittäväni päästä eroon varattuun kohdistuvista kielletyistä tunteista? Miksi tästä aiheesta ei saa keskustella? Luulisi, että se olisi kaikkien osapuolten etu saada vinkkejä miten tällaiset ongelmat saa kuriin.
Kommentit (955)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen kommenttiin viitaten niin olisiko ongelma juuri tuossa että mikään ihastus ei kestä loputtomiin ja jos et ole ollut kovin aito alunperin (eli olet miettinyt miten saat jonkun hurmattua, miettinyt mitä sanot, miten käyttäydyt ja minkälaisen "olemuksen" otat itsellesi --> miten viittasitkin noissa edellisissä kommenteissa) niin ei sellaista esitystä pysty loputtomiin ylläpitää ja lopulta totuus tulee ilmi. Ikäänkuin juuri kupla puhkeaa, se ei ole ollut rehellistä alunperinkään ja aitous on puuttunut. Sellaista aitoutta kannattaa ylläpitää elämässä ja rehellisyyttä myös itselle, se on lopulta se asia joka kantaa ja tuo elämääsi oikeita ihmissuhteita.
Se ihminen johon ihastutaan on kyllä ihan aito minä, ihan yhtä todellinen kuin sekin minä joka lopulta karkottaa. Ehkä jopa todellisempi. Sillä kuplahetkellä minä olen täysin tunteen vietävänä enkä esitä mitään. Liika miettiminen tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa kun hurahtaminen hiipuu.
-Ap
Ap, tämä ja edellinen viestisi on todella hyvää pohdintaa ja tunnistan niistä myös omaa käyttäytymismalliani. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että jokin muukin ajattelee näin ja omaa samantyyppisiä kokemuksia. Itselläni on monen monta ihmissuhdetta mennyt taas niin, että mies ihastuu minuun heti täysillä, lähes hullaantuu, ja itse lämpenen vähän hitaammin, mutta toisen ihailu vahvistaa omaa ihastumistani. Hetken aikaa on ihanaa ja ollaan molemmat ihastuneita toisiimme, mutta sitten miehen kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipua, kun taas oma kiinnostukseni vahvistuu. Tällöin usein on käynyt niin, että juttu loppuu miehen puolelta ja minä jään suremaan ihastuksen perään. Minulle jää kuukausiksi arvottomuuden tunne, juuri se etten kelpaa ja etten ollut tarpeeksi hyvä, etten vain ollut tarpeeksi. Ja jään miettimään syitä, miksi toisen kiinnostus loppui ja mitä tein väärin tai miksi en ollutkaan sopiva. Ja kierre jatkuu, kun tapaan seuraavan tyypin, johon ihastun. Jotain vikaa minussa tai käytöksessäni täytyy olla, jos kuvio on usein tämä sama. Olenko liian innokas jossain vaiheessa, joka työntää toista kauemmas? Ihastunko vääriin miehiin? Ja miten hitossa voi olla niin vaikeaa päästä ihastuksen tunteista eroon, vaikka tietää, että juttu on ohi ja jopa joskus tajuaa itsekin järjellä, ettei suhteesta olisi lopulta tullutkaan mitään järkevää kyseisen miehen kanssa. Silti sydän itkee perään. Ehkä olen liian tunteellinen ja päädyn lopussa ylianalysoimaan suhteen loppua itsekseni omassa päässäni viikkokausia.
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap
Sorry, mutt toi kuulostaa aika psykodynaamiselta tulkinnalta. Sitä saa pähkäillä loputtomiin. Siis itse oon etäisten vanhempien lapsi. että ehkä aluksi meni jotenkin sen mukaisesti. Eli pelko kohdata itse ja toinen/toisen myötä itsensä. Iän ja kokemuksen ja terapian myötä oon oppinut, että ei kannata jumittua noihin uskomuksiin, että haenkin just jotain. Eli uskomukset ja halut vaikuttavat. Ja jumittavat. Puhun siis vain itsestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ainakin loppui ihastuksen tunteet mieheen, kun selvisi, että tämä on naisia pyörittävä peluri sekä mahdollisesti epävakaa tai narsisti (impulsiivisuutta, valehtelua, raivareita ja suhdesotkuja). Juu, ei kiitos.
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Ap, mitä on tapahtunut?
Ap, oletko langennut mieheen? Ja hän ei edelleenkään halua jättää vaimoaan? Vai oletko kertonut hänen vaimolleen teistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Kerro ihmeessä lisää
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Veikkaan, että hait töihin samaan paikkaan kuin missä kaivattusi työskentelee. Vai muutatko asumaan hänen kanssaan samaan kaupunkiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Avaatko hieman? Jos et halua kertoa, mitä on tapahtunut, miksi edes laitoit mitään tänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Avaatko hieman? Jos et halua kertoa, mitä on tapahtunut, miksi edes laitoit mitään tänne?
Samasta syystä kuin muutenkin ylipäänsä kirjoitan tähän ketjuun. Purkaakseni tunteitani ja selkiyttääkseni ajatuksiani itselleni. Joskus siihen riittää yhden lauseen mittainen puuskahdus.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Avaatko hieman? Jos et halua kertoa, mitä on tapahtunut, miksi edes laitoit mitään tänne?
Samasta syystä kuin muutenkin ylipäänsä kirjoitan tähän ketjuun. Purkaakseni tunteitani ja selkiyttääkseni ajatuksiani itselleni. Joskus siihen riittää yhden lauseen mittainen puuskahdus.
-Ap
Päiväkirjasta koskaan kuullut..?
Tottakai kiinnostaa mitä on tapahtunut, koska olet tänne asiaa jakanut. Jossain kohtaa ihmettelit kunnon keskustelun puutetta. On hieman vaikea keskustella kun kryptisesti puuskahdat jotain mitä et edes aio avata enempää.
No, se siitä.
Et missään nimessä ole ainoa ketä tässä painetaan...
T: rallit kukkuloilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen kommenttiin viitaten niin olisiko ongelma juuri tuossa että mikään ihastus ei kestä loputtomiin ja jos et ole ollut kovin aito alunperin (eli olet miettinyt miten saat jonkun hurmattua, miettinyt mitä sanot, miten käyttäydyt ja minkälaisen "olemuksen" otat itsellesi --> miten viittasitkin noissa edellisissä kommenteissa) niin ei sellaista esitystä pysty loputtomiin ylläpitää ja lopulta totuus tulee ilmi. Ikäänkuin juuri kupla puhkeaa, se ei ole ollut rehellistä alunperinkään ja aitous on puuttunut. Sellaista aitoutta kannattaa ylläpitää elämässä ja rehellisyyttä myös itselle, se on lopulta se asia joka kantaa ja tuo elämääsi oikeita ihmissuhteita.
Se ihminen johon ihastutaan on kyllä ihan aito minä, ihan yhtä todellinen kuin sekin minä joka lopulta karkottaa. Ehkä jopa todellisempi. Sillä kuplahetkellä minä olen täysin tunteen vietävänä enkä esitä mitään. Liika miettiminen tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa kun hurahtaminen hiipuu.
-Ap
Ap, tämä ja edellinen viestisi on todella hyvää pohdintaa ja tunnistan niistä myös omaa käyttäytymismalliani. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että jokin muukin ajattelee näin ja omaa samantyyppisiä kokemuksia. Itselläni on monen monta ihmissuhdetta mennyt taas niin, että mies ihastuu minuun heti täysillä, lähes hullaantuu, ja itse lämpenen vähän hitaammin, mutta toisen ihailu vahvistaa omaa ihastumistani. Hetken aikaa on ihanaa ja ollaan molemmat ihastuneita toisiimme, mutta sitten miehen kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipua, kun taas oma kiinnostukseni vahvistuu. Tällöin usein on käynyt niin, että juttu loppuu miehen puolelta ja minä jään suremaan ihastuksen perään. Minulle jää kuukausiksi arvottomuuden tunne, juuri se etten kelpaa ja etten ollut tarpeeksi hyvä, etten vain ollut tarpeeksi. Ja jään miettimään syitä, miksi toisen kiinnostus loppui ja mitä tein väärin tai miksi en ollutkaan sopiva. Ja kierre jatkuu, kun tapaan seuraavan tyypin, johon ihastun. Jotain vikaa minussa tai käytöksessäni täytyy olla, jos kuvio on usein tämä sama. Olenko liian innokas jossain vaiheessa, joka työntää toista kauemmas? Ihastunko vääriin miehiin? Ja miten hitossa voi olla niin vaikeaa päästä ihastuksen tunteista eroon, vaikka tietää, että juttu on ohi ja jopa joskus tajuaa itsekin järjellä, ettei suhteesta olisi lopulta tullutkaan mitään järkevää kyseisen miehen kanssa. Silti sydän itkee perään. Ehkä olen liian tunteellinen ja päädyn lopussa ylianalysoimaan suhteen loppua itsekseni omassa päässäni viikkokausia.
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap
Teille molemmille: miellyttäminen, se on se syy miksi (täysijärkinen) mies ensin ihastuu kympillä, mutta fiilikset alkaa laimenemaan. Naisella olisi hyvä olla omaa elämää, omia mielipiteitä, jotain uutta mullekin näyttää. Jotkut naiset on kuin varjo, seuraa eleettömän ihailevina perässä, täysin vailla persoonaa, hrrh
Vierailija kirjoitti:
Mieheni jäi kiinni toisen naisen kanssa viestittelystä. Mies oli jopa valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä ole seksiä ja että ei halua olla kanssani.
Joka päivä on halinut, suukotellut ja muutoinkin huomioinut ja sanonut minua rakkakseen. Seksiäkin on ollut. Mies sanoo minulle, ettei halua tätä toista naista.
Olen aivan sekaisin, enkä luota mieheen enää.
Meillä oli kaikki hyvin, ei riitoja eikä muuta. Mies valehdellut toiselle naiselle, ettei meillä mene hyvin.
Esimerkkinä vaan, ap.
Miten te voitte ajatella jatkavanne sellaisen ihmisen kanssa joka pystyy näytellä ihan kuin kaikki olisi tavallisesti ja samaan aikaan liehitellä toista naista? Aina olen ihmetellyt tätä kun liitossaan uskottomuuden kohteeksi joutuneet kertoo kuin lieventävänä asianhaarana, että kotona seksiä ja rakkautta ja ihana liitto koko ajan kun miehellä ollut salassa toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen kommenttiin viitaten niin olisiko ongelma juuri tuossa että mikään ihastus ei kestä loputtomiin ja jos et ole ollut kovin aito alunperin (eli olet miettinyt miten saat jonkun hurmattua, miettinyt mitä sanot, miten käyttäydyt ja minkälaisen "olemuksen" otat itsellesi --> miten viittasitkin noissa edellisissä kommenteissa) niin ei sellaista esitystä pysty loputtomiin ylläpitää ja lopulta totuus tulee ilmi. Ikäänkuin juuri kupla puhkeaa, se ei ole ollut rehellistä alunperinkään ja aitous on puuttunut. Sellaista aitoutta kannattaa ylläpitää elämässä ja rehellisyyttä myös itselle, se on lopulta se asia joka kantaa ja tuo elämääsi oikeita ihmissuhteita.
Se ihminen johon ihastutaan on kyllä ihan aito minä, ihan yhtä todellinen kuin sekin minä joka lopulta karkottaa. Ehkä jopa todellisempi. Sillä kuplahetkellä minä olen täysin tunteen vietävänä enkä esitä mitään. Liika miettiminen tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa kun hurahtaminen hiipuu.
-Ap
Ap, tämä ja edellinen viestisi on todella hyvää pohdintaa ja tunnistan niistä myös omaa käyttäytymismalliani. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että jokin muukin ajattelee näin ja omaa samantyyppisiä kokemuksia. Itselläni on monen monta ihmissuhdetta mennyt taas niin, että mies ihastuu minuun heti täysillä, lähes hullaantuu, ja itse lämpenen vähän hitaammin, mutta toisen ihailu vahvistaa omaa ihastumistani. Hetken aikaa on ihanaa ja ollaan molemmat ihastuneita toisiimme, mutta sitten miehen kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipua, kun taas oma kiinnostukseni vahvistuu. Tällöin usein on käynyt niin, että juttu loppuu miehen puolelta ja minä jään suremaan ihastuksen perään. Minulle jää kuukausiksi arvottomuuden tunne, juuri se etten kelpaa ja etten ollut tarpeeksi hyvä, etten vain ollut tarpeeksi. Ja jään miettimään syitä, miksi toisen kiinnostus loppui ja mitä tein väärin tai miksi en ollutkaan sopiva. Ja kierre jatkuu, kun tapaan seuraavan tyypin, johon ihastun. Jotain vikaa minussa tai käytöksessäni täytyy olla, jos kuvio on usein tämä sama. Olenko liian innokas jossain vaiheessa, joka työntää toista kauemmas? Ihastunko vääriin miehiin? Ja miten hitossa voi olla niin vaikeaa päästä ihastuksen tunteista eroon, vaikka tietää, että juttu on ohi ja jopa joskus tajuaa itsekin järjellä, ettei suhteesta olisi lopulta tullutkaan mitään järkevää kyseisen miehen kanssa. Silti sydän itkee perään. Ehkä olen liian tunteellinen ja päädyn lopussa ylianalysoimaan suhteen loppua itsekseni omassa päässäni viikkokausia.
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap
Millaiseen miestyyppiin ihastut? Etsitkö jonkinlaista isähahmoa? Onko elämässäsi jokin osa-alue, esim. harrastus, johon liittyen et ole saanut koskaan kotona isältä tai poikaystävältä/mieheltä tukea? Tuli vaan mieleen, kun tunnen pari naista jotka ovat ihastuneet sellaisiin varattuihin miehiin, joilla on ollut sellaisia ominaisuuksia, joita heidän omassa isässään ja varhaisissa poikaystävissään ei ole ollut.
Esimerkiksi erään naisen isä oli melkoinen nahjus, täysin lapatossu ja vaimonsa tossun alla. Hänestä puuttui siis johtajaominaisuuksia ja päätöksentekokykyä. Naisen ekat poikaystävät olivat vähän samanlaisia: eivät ottaneet vastuuta, pelasivat vain koneella ym. Sitten 30-40-v. iässä nainen alkoikin toistuvasti ihastua varattuihin miehiin, joissa oli juuri niitä ominaisuuksia, jotka hänen perheessään olivat aina jääneet naisen harteille: vastuunotto, johtajuus, päätöksenteko. Hän siis ihastui varattuihin toimitusjohtajiin, poliitikkoihin ym. johtavissa asemissa oleviin miehiin.
En olisi tullut tätä edes ajatelleeksi, ellei hän olisi muutaman epäonnistuneen suhdesotkun jälkeen kysellyt tuttaviltaan: "Mikä minussa on vikana, kun aina käy näin?" Huomasin, että hän toisti tiettyä kaavaa ja ehkä alitajuisesti haki miehestä juuri niitä ominaisuuksia, jotka hänen perheessään olivat miehestä puuttuneet. Jonkinlaista isähahmoa siis. Toinen tuntemani tapaus oli vähän samanlainen. Siinä ei vaan ollut kyse "johtajaominaisuuksista", vaan hieman erilaisista ominaisuuksista, mutta periaatteessa ihan samanlainen kuvio.
Tämä kommenttini vaan huomiona siitä, että ongelmaa voi lähestyä sitäkin kautta, että miettii millaisiin ihmisiin ihastuu: toistuuko jokin kaava, ja kertooko se jostain ominaisuuden puutteesta, joka on aiemmista suhteista puuttunut. Silloin suhde voi epäonnistua, kun keskittyy liikaa siihen yhteen ominaisuuteen. Jutun saa ehkä järjellä haltuun kun tajuaa, että sen yhden osa-alueen ulkopuolella ollaankin melko erilaisia. Jos esim. aiemmat miehet eivät ole olleet kykeneviä herkkään puheeseen tunteista, niin ei suhde silti välttämättä toimi, jos toinen on kyllä taitava puhumaan tunteista mutta on muuten ihan erilainen: kiinnostunut eri asioista, harrastaa eri juttuja, on ihan eri sukupolvea, on eri yhteiskuntaluokkaa jne.
Kommentoin sivusta enkä ole lukenut koko ketjua.
Monesti ihminen ihastuu ihmiseen, jossa näkee jotain, joka onkin oma ominaisuus ja sitä siinä hakee. Tässä ap muistaakseni kertoi, että oli itse pitkään ollut ihastunut mieheen ja lopulta tuonut sen ilmi ja mies lähtenyt siihen mukaan. Anteeksi tyhmä analogiani, mutta yleensä on niin, että ihastuminen tapahtuu pikkuhiljaa ja melko yhtä aikaa. Toki toinen voi olla enemmän/aloittaja siinä. Mutta se on vähän sama, jos lähdetään viihteelle, niin yhtä aikaa humaltuminen toimii paremmin kuin se, että toinen on jo täydessä vauhdissa, kun toinen vasta aloittaa. Ei se oikein toimi kuin vähän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Avaatko hieman? Jos et halua kertoa, mitä on tapahtunut, miksi edes laitoit mitään tänne?
Samasta syystä kuin muutenkin ylipäänsä kirjoitan tähän ketjuun. Purkaakseni tunteitani ja selkiyttääkseni ajatuksiani itselleni. Joskus siihen riittää yhden lauseen mittainen puuskahdus.
-Ap
Päiväkirjasta koskaan kuullut..?
Tottakai kiinnostaa mitä on tapahtunut, koska olet tänne asiaa jakanut. Jossain kohtaa ihmettelit kunnon keskustelun puutetta. On hieman vaikea keskustella kun kryptisesti puuskahdat jotain mitä et edes aio avata enempää.
No, se siitä.
Joo ymmärrän, ei ollut tarkoitus olla epäystävällinen. Olen vaan aika pihalla ja pahasti turhautunut koko tapaukseen. Enkä kirjoita epämääräisyyksiä lällätelläkseni, vaan siksi että mietin koko ajan mitä seurauksia kertomillani asioilla olisi jos joku tunnistaisi.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noniin, nyt olen kyllä astunut jollekin aivan uudelle typeryyden asteelle, niin syvälle että olen itsekin sen edessä sanaton. Minä virallisesti luovutan itseni kanssa.
-Ap
Avaatko hieman? Jos et halua kertoa, mitä on tapahtunut, miksi edes laitoit mitään tänne?
Samasta syystä kuin muutenkin ylipäänsä kirjoitan tähän ketjuun. Purkaakseni tunteitani ja selkiyttääkseni ajatuksiani itselleni. Joskus siihen riittää yhden lauseen mittainen puuskahdus.
-Ap
Päiväkirjasta koskaan kuullut..?
Tottakai kiinnostaa mitä on tapahtunut, koska olet tänne asiaa jakanut. Jossain kohtaa ihmettelit kunnon keskustelun puutetta. On hieman vaikea keskustella kun kryptisesti puuskahdat jotain mitä et edes aio avata enempää.
No, se siitä.
Joo ymmärrän, ei ollut tarkoitus olla epäystävällinen. Olen vaan aika pihalla ja pahasti turhautunut koko tapaukseen. Enkä kirjoita epämääräisyyksiä lällätelläkseni, vaan siksi että mietin koko ajan mitä seurauksia kertomillani asioilla olisi jos joku tunnistaisi.
-Ap
Luulet oikeasti, että joku täällä voisi tunnistaa sinut? Voin kertoa, ei tunnista. Ja oletettavasti et ole näitä asioita edes kertonut kenellekään, joten miten kukaan voisi tunnistaa sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen kommenttiin viitaten niin olisiko ongelma juuri tuossa että mikään ihastus ei kestä loputtomiin ja jos et ole ollut kovin aito alunperin (eli olet miettinyt miten saat jonkun hurmattua, miettinyt mitä sanot, miten käyttäydyt ja minkälaisen "olemuksen" otat itsellesi --> miten viittasitkin noissa edellisissä kommenteissa) niin ei sellaista esitystä pysty loputtomiin ylläpitää ja lopulta totuus tulee ilmi. Ikäänkuin juuri kupla puhkeaa, se ei ole ollut rehellistä alunperinkään ja aitous on puuttunut. Sellaista aitoutta kannattaa ylläpitää elämässä ja rehellisyyttä myös itselle, se on lopulta se asia joka kantaa ja tuo elämääsi oikeita ihmissuhteita.
Se ihminen johon ihastutaan on kyllä ihan aito minä, ihan yhtä todellinen kuin sekin minä joka lopulta karkottaa. Ehkä jopa todellisempi. Sillä kuplahetkellä minä olen täysin tunteen vietävänä enkä esitä mitään. Liika miettiminen tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa kun hurahtaminen hiipuu.
-Ap
Ap, tämä ja edellinen viestisi on todella hyvää pohdintaa ja tunnistan niistä myös omaa käyttäytymismalliani. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että jokin muukin ajattelee näin ja omaa samantyyppisiä kokemuksia. Itselläni on monen monta ihmissuhdetta mennyt taas niin, että mies ihastuu minuun heti täysillä, lähes hullaantuu, ja itse lämpenen vähän hitaammin, mutta toisen ihailu vahvistaa omaa ihastumistani. Hetken aikaa on ihanaa ja ollaan molemmat ihastuneita toisiimme, mutta sitten miehen kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipua, kun taas oma kiinnostukseni vahvistuu. Tällöin usein on käynyt niin, että juttu loppuu miehen puolelta ja minä jään suremaan ihastuksen perään. Minulle jää kuukausiksi arvottomuuden tunne, juuri se etten kelpaa ja etten ollut tarpeeksi hyvä, etten vain ollut tarpeeksi. Ja jään miettimään syitä, miksi toisen kiinnostus loppui ja mitä tein väärin tai miksi en ollutkaan sopiva. Ja kierre jatkuu, kun tapaan seuraavan tyypin, johon ihastun. Jotain vikaa minussa tai käytöksessäni täytyy olla, jos kuvio on usein tämä sama. Olenko liian innokas jossain vaiheessa, joka työntää toista kauemmas? Ihastunko vääriin miehiin? Ja miten hitossa voi olla niin vaikeaa päästä ihastuksen tunteista eroon, vaikka tietää, että juttu on ohi ja jopa joskus tajuaa itsekin järjellä, ettei suhteesta olisi lopulta tullutkaan mitään järkevää kyseisen miehen kanssa. Silti sydän itkee perään. Ehkä olen liian tunteellinen ja päädyn lopussa ylianalysoimaan suhteen loppua itsekseni omassa päässäni viikkokausia.
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap
Teille molemmille: miellyttäminen, se on se syy miksi (täysijärkinen) mies ensin ihastuu kympillä, mutta fiilikset alkaa laimenemaan. Naisella olisi hyvä olla omaa elämää, omia mielipiteitä, jotain uutta mullekin näyttää. Jotkut naiset on kuin varjo, seuraa eleettömän ihailevina perässä, täysin vailla persoonaa, hrrh
Joo tuo kuvaus on kyllä suunnilleen minun vastakohtani, en ole edes epätoivoisesti ihastuneena mikään mielipiteetön lapanen. Saati sitten ettei olisi omaa elämää. Pikemminkin saatan vetää siihen toiseen suuntaan yli.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliseen kommenttiin viitaten niin olisiko ongelma juuri tuossa että mikään ihastus ei kestä loputtomiin ja jos et ole ollut kovin aito alunperin (eli olet miettinyt miten saat jonkun hurmattua, miettinyt mitä sanot, miten käyttäydyt ja minkälaisen "olemuksen" otat itsellesi --> miten viittasitkin noissa edellisissä kommenteissa) niin ei sellaista esitystä pysty loputtomiin ylläpitää ja lopulta totuus tulee ilmi. Ikäänkuin juuri kupla puhkeaa, se ei ole ollut rehellistä alunperinkään ja aitous on puuttunut. Sellaista aitoutta kannattaa ylläpitää elämässä ja rehellisyyttä myös itselle, se on lopulta se asia joka kantaa ja tuo elämääsi oikeita ihmissuhteita.
Se ihminen johon ihastutaan on kyllä ihan aito minä, ihan yhtä todellinen kuin sekin minä joka lopulta karkottaa. Ehkä jopa todellisempi. Sillä kuplahetkellä minä olen täysin tunteen vietävänä enkä esitä mitään. Liika miettiminen tulee kuvaan vasta siinä vaiheessa kun hurahtaminen hiipuu.
-Ap
Ap, tämä ja edellinen viestisi on todella hyvää pohdintaa ja tunnistan niistä myös omaa käyttäytymismalliani. On jotenkin lohduttavaa kuulla, että jokin muukin ajattelee näin ja omaa samantyyppisiä kokemuksia. Itselläni on monen monta ihmissuhdetta mennyt taas niin, että mies ihastuu minuun heti täysillä, lähes hullaantuu, ja itse lämpenen vähän hitaammin, mutta toisen ihailu vahvistaa omaa ihastumistani. Hetken aikaa on ihanaa ja ollaan molemmat ihastuneita toisiimme, mutta sitten miehen kiinnostus alkaa pikkuhiljaa hiipua, kun taas oma kiinnostukseni vahvistuu. Tällöin usein on käynyt niin, että juttu loppuu miehen puolelta ja minä jään suremaan ihastuksen perään. Minulle jää kuukausiksi arvottomuuden tunne, juuri se etten kelpaa ja etten ollut tarpeeksi hyvä, etten vain ollut tarpeeksi. Ja jään miettimään syitä, miksi toisen kiinnostus loppui ja mitä tein väärin tai miksi en ollutkaan sopiva. Ja kierre jatkuu, kun tapaan seuraavan tyypin, johon ihastun. Jotain vikaa minussa tai käytöksessäni täytyy olla, jos kuvio on usein tämä sama. Olenko liian innokas jossain vaiheessa, joka työntää toista kauemmas? Ihastunko vääriin miehiin? Ja miten hitossa voi olla niin vaikeaa päästä ihastuksen tunteista eroon, vaikka tietää, että juttu on ohi ja jopa joskus tajuaa itsekin järjellä, ettei suhteesta olisi lopulta tullutkaan mitään järkevää kyseisen miehen kanssa. Silti sydän itkee perään. Ehkä olen liian tunteellinen ja päädyn lopussa ylianalysoimaan suhteen loppua itsekseni omassa päässäni viikkokausia.
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap
Millaiseen miestyyppiin ihastut? Etsitkö jonkinlaista isähahmoa? Onko elämässäsi jokin osa-alue, esim. harrastus, johon liittyen et ole saanut koskaan kotona isältä tai poikaystävältä/mieheltä tukea? Tuli vaan mieleen, kun tunnen pari naista jotka ovat ihastuneet sellaisiin varattuihin miehiin, joilla on ollut sellaisia ominaisuuksia, joita heidän omassa isässään ja varhaisissa poikaystävissään ei ole ollut.
Esimerkiksi erään naisen isä oli melkoinen nahjus, täysin lapatossu ja vaimonsa tossun alla. Hänestä puuttui siis johtajaominaisuuksia ja päätöksentekokykyä. Naisen ekat poikaystävät olivat vähän samanlaisia: eivät ottaneet vastuuta, pelasivat vain koneella ym. Sitten 30-40-v. iässä nainen alkoikin toistuvasti ihastua varattuihin miehiin, joissa oli juuri niitä ominaisuuksia, jotka hänen perheessään olivat aina jääneet naisen harteille: vastuunotto, johtajuus, päätöksenteko. Hän siis ihastui varattuihin toimitusjohtajiin, poliitikkoihin ym. johtavissa asemissa oleviin miehiin.
En olisi tullut tätä edes ajatelleeksi, ellei hän olisi muutaman epäonnistuneen suhdesotkun jälkeen kysellyt tuttaviltaan: "Mikä minussa on vikana, kun aina käy näin?" Huomasin, että hän toisti tiettyä kaavaa ja ehkä alitajuisesti haki miehestä juuri niitä ominaisuuksia, jotka hänen perheessään olivat miehestä puuttuneet. Jonkinlaista isähahmoa siis. Toinen tuntemani tapaus oli vähän samanlainen. Siinä ei vaan ollut kyse "johtajaominaisuuksista", vaan hieman erilaisista ominaisuuksista, mutta periaatteessa ihan samanlainen kuvio.
Tämä kommenttini vaan huomiona siitä, että ongelmaa voi lähestyä sitäkin kautta, että miettii millaisiin ihmisiin ihastuu: toistuuko jokin kaava, ja kertooko se jostain ominaisuuden puutteesta, joka on aiemmista suhteista puuttunut. Silloin suhde voi epäonnistua, kun keskittyy liikaa siihen yhteen ominaisuuteen. Jutun saa ehkä järjellä haltuun kun tajuaa, että sen yhden osa-alueen ulkopuolella ollaankin melko erilaisia. Jos esim. aiemmat miehet eivät ole olleet kykeneviä herkkään puheeseen tunteista, niin ei suhde silti välttämättä toimi, jos toinen on kyllä taitava puhumaan tunteista mutta on muuten ihan erilainen: kiinnostunut eri asioista, harrastaa eri juttuja, on ihan eri sukupolvea, on eri yhteiskuntaluokkaa jne.
Kommentoin sivusta enkä ole lukenut koko ketjua.
Perinteisessä mielessä en hae isähahmoa. En ole kiinnostunut itseäni vanhemmista vaan pikemminkin nuoremmista, enkä yleensä edes erityisen turvallisista ja vakaista vaan pikemminkin hauskoista ja jännistä. Ihan selkeää miestyyppiä ei kuitenkaan ole vaan miehet on keskenään hyvinkin erilaisia. Yhteinen nimittäjä on jotenkin se tietty dynamiikka, jossa mies on kiinnostunut muttei kuitenkaan tarpeeksi. Ja vahva fyysinen kemia lähes aina.
Siinä mielessä kuitenkin haen kyllä ehkä vanhempieni suhteen vastakohtaa, että koen heidän liittonsa kaatuneen viime kädessä siihen, ettei äitini rakastanut isääni riittävän intohimoisesti. Se on pohjimmiltaan varmaan kaikkein pahin pelkoni. Että minä itse en rakasta tarpeeksi. Että minä kyllästyn. Siksi uskallan ihastua vain silloin, kun olen itse se kiinnostuneempi osapuoli.
-Ap
Minä luulen, että minun juttuni menee yleensä pieleen jo kohteen valinnassa. Eli minä ihastun vain suhteissa, jotka alitajuisesti aistin tuhoon tuomituiksi. Lisäksi itse sabotoin ne jutut joista uhkaisi vahingossa tullakin jotain todellista. Pohjimmiltaan ehkä pelon takia. Sitä minä en ole vielä hahmottanut, mitä minä pelkään.
Sen puolen asiasta ymmärrän jo suht selkeästi, että pohjimmiltaan elän uudelleen vanhempieni avioeroa ja siihen liittyvää hylkäystraumaa. Sitä kokemusta, että joku joka on ensin tykännyt minusta ei tunnukaan enää tykkäävän, mutta tällä kertaa kaikki onkin toisin ja vihdoin minä keksinkin sen jonkun taikatempun jolla saan simsalabim hänet tykkäämään minusta uudelleen. Minä löytäisin vihdoin sen vastauksen jota olen koko elämäni etsinyt. Mutta sitä minä en vielä ole ymmärtänyt, miksei se onnellisesti päättyvä korjaava kokemus kuitenkaan sitten pohjimmiltaan kelpaa. Jos se olisi tarjolla, minä lähes varmasti panikoisin ja pakenisin.
-Ap