Mies ei ole laittanut tikkua ristiin tämänkään joulun suhteen, menee kuppi nurin ihan just.
Lasten takia yritän nyt pysyä kasassa. Aamulla riisipuuroa keittäessä se iski oikein tajuntaan, kun kuuntelin kuinka ukko kuorsaa sängyssä, että meillä ja meidän lapsilla ei varmaan olisi minkäänlaista joulua, jos en minä raataisi itseäni hengiltä aina joka vuosi. Mies elää vielä 40-vuotiaanakin vuosi toisensa jälkeen omaa lapsenomaista satujouluaan, osallistumatta sen järjestämiseen millään lailla. Paketit paketoituvat kuin itsestään, ruoat hyppäävät pöytään ja kuusi kävelee metsästä koristeltuna olohuoneeseen. Koti siivoaa itse itsensä, koristeet ilmestyvät varastosta ja joulupukki ihan vain itsekseen osaa tulla meillekin illalla. Miksi sitten mahdollistan tämän? Koska haluan että lapsilla olisi ihana joulu. Koska itsekin rakastan joulua. Mutta olisi kiva, että kun perheessä on kaksi aikuista, sitä joulua myös järjestettäisiin yhdessä ja että se toinenkin ottaisi jotain vastuuta. Vähintään huomaisi edes, että toinen tekee helvetinmoisen duunin sen kaiken eteen. Nyt alkoi ahdistaa ja todella.
Kommentit (434)
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut, että voisi jonkun homman hoitaa. Vaikka se kuusi.
Että mieheltäkö ei vieläkään voi odottaa oma-aloitteista osallistumista? Tuskin tuossakaan perheessä ensimmäistä kertaa joulua vietetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi katsella tuollaista "kumppania".
En kanssa, mutta onneksi ei tarvitse, kun on huippu mies. Lapsuudesta muistan tuollaisen isän. Ja vika oli nimenomaan hänen ja hän pilasi joulun eikä äiti, joka yritti ja teki meille lapsille kivoja muistoja.
Minun isä oli samanlainen. Ainut asia jonka teki joulun eteen oli kuusen hankkiminen. Kaikki muu jäi äidille. Lahjat, ruuat, kuusen koristelu jne. Hän tosin ei uhriutunut siitä joten jouluni olivat aina kivoja ja meillä oli iloinen tunnelma, en tiedä pitikö kaiken harmituksen sisällään minun takiani, vaiko oliko asia hänelle oikeasti ok.
Joulu on helwetinmoista raatamista.
Kuin 10 x synttärit ja itse saa palkaksi villasukat ja konvehtirasia.
Ihan täyttä p4skaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kuin petaa, itse olet hänet valinnut ja itse hänen kanssaan yhä olet. Oletko edes saanut avattua suutasi enenn joulua ja sanonut hänelle että hänkin voi nyt sitten tänä jouluna osallistua?
Jo pelkästään se, että joutuisin sanomaan toiselle jotakin tuollaista, ärsyttäisi mua jo niin paljon, että koko tunnelma olisi pilalla (en ole ap). Totuus on, ettei tuollaisilla miehillä tee mitään, joten turha kuluttaa energiaansa sellaisten vätysten toiminnan muuttamiseen. Poistaa miehen kuviosta ja nauttii joulusta ilman ärsytyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut, että voisi jonkun homman hoitaa. Vaikka se kuusi.
Että mieheltäkö ei vieläkään voi odottaa oma-aloitteista osallistumista? Tuskin tuossakaan perheessä ensimmäistä kertaa joulua vietetään.
Kun kerran tilanne on tosiaan ollut vuosia se, että mitään oma-aloitteisuutta ei miehellä ole niin on mielestäni idioottimaista odottaa että se kuin taikaiskusta yhtäkkiä muuttuisi. Jospa ap kuitenkin koittaisi puhua asiasta.
Miksi sen pitää olla tuollaista sekopäistä suorittamista? Meillä on täällä ihana, harras joulutunnelma vaikka ollaan kipeänä. Makoillaan koko perhe sohvalla vilttien alla katsomassa joulupukin kuumaa linjaa ja juodaan kuka glögiä ja kuka kaakaota.
Vierailija kirjoitti:
Joulu on helwetinmoista raatamista.
Kuin 10 x synttärit ja itse saa palkaksi villasukat ja konvehtirasia.
Ihan täyttä p4skaa.
Kuka pakottaa viettämään sitä? Me ei olla orjia ja noudateta mitään typeriä perinteitä vaan tehdään mitä halutaan. Lahjoja ostetaan ympäri vuotta eikä silloin kun kalenteri määrää.
Mistä näitä miehiä löytyy? En tunne yhtäkään joka oikeasti ei haluaisi laittaa tikkua ristiin joulun eteen. Mieheni koristelee, ostaa lahjoja, paketoi, siivoaa ja laittaa ruokaa. Kuten isäni, veljeni ja ystävieni miehetkin.
Sitten toki on sellaisia ihmisiä kuin äitini. Huutaa ja melskaa koko joulun. Ihan sama mitä muut tekee niin marttyyrina vinkuu että itse on tehnyt. Jos isäpuoleni yrittää jotain tehdä, niin tekee väärin. Miksi yrittää kun kiitos on ulinaa kumminkin?
Onko mieheltä kysytty miten hän haluaa tämän viikonloppunsa/lomansa viettää? Haluaako hän edes juhlia joulua? Säästäkää nyt vuosi rahaa ja menkää ensi jouluna all inclusive lomalle ja voitte nauttia koko perhe ilman uhriutumisia ja riitoja. Mekin on tehty niin monena vuonna ja on ihan parasta.
Mun mies hoitaa kuusen. Hakee kaupasta, pystyttää kuusen jalkaan. Mutta toki kysyy multa: Milloin ostan kuusen? Milloin kuusi tuodaan sisälle?
Muuten vahtii, että mä olen hoitanut hommat. Meillä vietetään ns perinteinen joulu suht matalalla profiililla, syödään hyvin, ostetaan iso osa valmiina, isojen lasten kanssa koristellaan.
-Kai meillä jotain lahjoja on? (No mitä luulet, koko syksyn olemme asiasta keskustelleet, mitä kenellekin jne)
-Et sä varmaan mitään joulukorttejakaan laittanut?
-Meillä ei vissiin joulusiivoja tehdä tänäkään vuonna? (Yleensä adventtina esitetty kysymys, emme todellakaan laita kotia joulukuntoon adventtina...)
-Mitä jouluna syödään? (Samaa kuin joka vuosi?)
-Eikö tätä enempää ole leivonnaisia? (Määrä pienenee joka vuosi, koska heitetään homehtuneita kuivakakkuja pois, kukaan ei syö joulutorttuja jne)
-Et varmaan muistanut ostaa puuroriisiä/leipää/jouluviiniä? (No en tietenkään?)
-Kai sä nyt laitat laatikot jo uuniin (Aatonaattona, en. Laitan laatikot uuniin jouluaattona, kun on riisipuuroa niihin keitettynä. Saadaan tuoreet, ei lämmitetyt laatikot sitten aaton juhlapöytään.)
Kysymykset esitetään ns viime tipan jälkeen, korteista viimeisen postituspäivän jälkeen, viinistä kun alkot on jo sulkeutuneet.
Kuulostaa kirjoitettuna pahemmalta kun on, mutta silti mietin, että miksi näin? Varmaan osin siksi, että minä en höösää eli hän ei huomaa, että asiat tapahtuvat. Ts ostan rosollin ja puuroriisin normaalin ruokatilauksen yhteydessä, enkä tee kamalalla kiireellä lähtöä kauppaan niitä ostamaan. Siivotaan kuten muutenkin siivottaisi, ei raivomarttyyrinä. Ja varmaan siksi, että hänen lapsuudenkodissaan oli kunnia-asia, että KAIKKI jouluvalmistelut oli tehty ennen adventtia, ruoat pakastimessa, leivonnaiset pakastettuna, koti koristeltuna, joulusiivousta kestää koko syksyn. Sitten joulukuu vietetään joulumusaa kuunnellen ja varoen, ettei mikään vahingossakaan sotkeudu kun koko syksy on jouluksi siivottu.
Mua ei siis stressaa tämä nykytilanne, enemmän huvittaa. Meillä joulun valmistelu on hauskaa, aikuinen tytär tulee muutamaa päivää ennen joulua kotiin ja yhdessä leivotaan, pakkaillaan ja koristellaan. Kuunnellaan musaa, tehdään omia ajankohtaisversioita joululauluista humoristiseen tyyliin YleX joulubiisit ym. Ja aina on hyvä joulu tullut.
Vierailija kirjoitti:
Onko mieheltä kysytty miten hän haluaa tämän viikonloppunsa/lomansa viettää? Haluaako hän edes juhlia joulua? Säästäkää nyt vuosi rahaa ja menkää ensi jouluna all inclusive lomalle ja voitte nauttia koko perhe ilman uhriutumisia ja riitoja. Mekin on tehty niin monena vuonna ja on ihan parasta.
Monesti nämä on juuri niitä, jotka eivät halua mihinkään poistua kodistaan, "EI AINAKAAN JOULUNA ÖYH ÖYH". Maataan sohvalla tyytyväisenä kännykkä kädessä tai voi sen aloittaa vaikka terästetyllä glögillä. Muistetaan piikitellä kuinka hirveitä nuo tontut taas on tuolla lipaston päällä ja mitä h**vettiä sellaisia täytyy taas laittaa. Ja jos niitä ei jostain syystä laitetakaan alkaa ärhentely, että missä kaikki joulukoristeet on. Vesi kielellä odotellaan sitä ruokailuhetkeä ja konjakkisnapseja ja saunakaljoja (nämä on ehkä saanut itse ostettua Alkosta). Muistetaan valittaa ja räyhätä kännipäissä loppuillasta, kun vatsa on täynnä kinkkua, että kuinka kamala ja turha kulutusjuhla tämä joulu oikein onkaan.
Jospa se mies ei pidä koko joulusta. Jospa miestä lähinnä ottaa koko joulu aivoon raskaasti. Sellaisia ihmisiä on. Aivan kaikki eivät markkinajuhlista perusta.
Paras joulu on sellainen, mikä ei näy eikä kuulu missään. Rauhassa vaan kotona voi lepäillä ja tehdä muutaman päivän ajan ihan mitä lystää - tai jättää tekemättä ja olla vaan. Mihinkään ei mennä, eikä kukaan tule kutsumatta kylään.
Vierailija kirjoitti:
Jospa se mies ei pidä koko joulusta. Jospa miestä lähinnä ottaa koko joulu aivoon raskaasti. Sellaisia ihmisiä on. Aivan kaikki eivät markkinajuhlista perusta.
On varmaan juu heitäkin, mutta useammin puhdasta laiskuutta ja saamattomuutta ja odotetaan/oletetaan, että toinen tekee.
Niin se aina on. Vieraat tulevat ja kehuvat kuinka se mies onkin tehnyt hyvää ruokaa (vartioinut kinkkua paistomittarin kanssa). Kukaan ei tietenkään kehu niitä kovalla vaivalla tehtyjä laatikoita tai rosollia. Minä tein persikka-sinihomejuustosalaatin ja mies nyrpisteli nokkaansa että tätä en syö.
Vierailija kirjoitti:
Paras joulu on sellainen, mikä ei näy eikä kuulu missään. Rauhassa vaan kotona voi lepäillä ja tehdä muutaman päivän ajan ihan mitä lystää - tai jättää tekemättä ja olla vaan. Mihinkään ei mennä, eikä kukaan tule kutsumatta kylään.
Kyllä ne lapset yleensä kaipaavat sitä, että joulu näkyy ja kuuluu. Aikuiset lapsettomat olkoot miten lystäävät.
Ja taas joku kynnysmatto täällä vinkumassa. Tee asialle jotain ole hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sanonut, että voisi jonkun homman hoitaa. Vaikka se kuusi.
Että mieheltäkö ei vieläkään voi odottaa oma-aloitteista osallistumista? Tuskin tuossakaan perheessä ensimmäistä kertaa joulua vietetään.
Tuskin mutta sama stanan ongelma ja itku joka joulu. "Kun vain minä teen ja raadan." Inhoan yli kaiken jouluhössötystä ja stressiä. En tee mitään valmiina ja jos tekisinkin, tekisin esim. ruoat ajoissa pakkaseen enkä aattona. Jos miehelle ei napakka sanominen riitä niin miksi katsella vuodesta toiseen samaa menoa ja pilata oma ja muidenkin joulu marttyyriudella? Tuskin joulu on ainoa ajankohta jolloin mies kuorsaa ja vaimo uhriutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mieheltä kysytty miten hän haluaa tämän viikonloppunsa/lomansa viettää? Haluaako hän edes juhlia joulua? Säästäkää nyt vuosi rahaa ja menkää ensi jouluna all inclusive lomalle ja voitte nauttia koko perhe ilman uhriutumisia ja riitoja. Mekin on tehty niin monena vuonna ja on ihan parasta.
Monesti nämä on juuri niitä, jotka eivät halua mihinkään poistua kodistaan, "EI AINAKAAN JOULUNA ÖYH ÖYH". Maataan sohvalla tyytyväisenä kännykkä kädessä tai voi sen aloittaa vaikka terästetyllä glögillä. Muistetaan piikitellä kuinka hirveitä nuo tontut taas on tuolla lipaston päällä ja mitä h**vettiä sellaisia täytyy taas laittaa. Ja jos niitä ei jostain syystä laitetakaan alkaa ärhentely, että missä kaikki joulukoristeet on. Vesi kielellä odotellaan sitä ruokailuhetkeä ja konjakkisnapseja ja saunakaljoja (nämä on ehkä saanut itse ostettua Alkosta). Muistetaan valittaa ja räyhätä kännipäissä loppuillasta, kun vatsa on täynnä kinkkua, että kuinka kamala ja turha kulutusjuhla tämä joulu oikein onkaan.
Jessus mitä kärsimysnäytelmää teidän perheellisten joulu onkaan.