Juodaanko teidän joulupöydässänne alkoholia?
Kommentit (123)
Varmaan viinipullero narautetaan. Meillä tuppaa viinit menemään vanhoiksi kun en kahteen- tai kolmeenkaan pekkaan saada pulloa menemään.
Jep, kinkun kanssa perinteisesti olut.
Tarjolla on vettä, maitoa, limua, vissyä, olutta ja punaviiniä.
Ei, koska ollaan tuolloin jo juotu itsemme pöydän alle ja juomme siellä.
Kyllä, alkupalan kanssa lasilliset samppanjaa, alkukeiton kanssa lasilliset valkoviiniä ja pääruoan kanssa lasilliset punaviiniä.
Hyvään ruokapöytään kuuluu viini. Alkoholia kun voi käyttää oikein tai väärin.
Juodaan, ja paljon juodaankin! Olen nimittäin yksin kotona joulun, ja silloin lähtee Sokka irti!!
On tarjolla, mutta en ota alkoholia jouluna.
Kyllä, lapset on jo yli 40 v. Kun olivat alle 20 v ei juotu.
Lasillinen kuoharia joulunrauhan julistuksen aikaan, ruualla viiniä ja savuviskitilkka päättää illan.
Ei juoda, eikä asiasta edes keskustella.
Viiniä tai olutta saa halutessaan juoda. Näin ollut omasta lapsuudesta asti (ei toki lapset juonut) eikä ole koskaan ollut mikään ongelma. Kaikki osannut juoda kohtuudella.
Minä ja mieheni olemme olleet ilman alkoholia yli kahden vuoden ajan ja emme kaipaa sitä enää ollenkaan. Jos meille tulisi vieraita, niin voisin hyvin tarjota heille viiniä, mutta koska olemme oman perheen kesken, niin alkoholia ei ole ruokapöydässä.
Meillä ei ole ollut alkoholin kanssa koskaan mitään ongelmaa, mutta se vaan jäi ja kun sitä pärjää tosi hyvin ilmankin, niin en jaksa edes ajatella asiaa.
N48
Meillä on kyllä kotona alkoholia, mutta luultavasti mennään ihan alkoholittomalla linjalla. Tai no, tein kotikaljaa ja siinähän on nimellinen määrä toki alkoholia.
Viini, olut ja kahvin avec kyllä periaatteessa olisi ihana silaus aterialle, MUTTA kun otetaan pois autolla meille ruokailemaan tulevat, lääkityksen takia alkoholista pidättyvät ja alaikäiset, niin eipä siinä oikein ole juojia. Jos tuntuu, niin voimme ottaa vaikka sitten jonain iltana saunaoluen tai likööri- tai viskitilkan.
Tottakai juodaan. Meillä on täällä Suomessa usein joulun vietossa mukana pohjoismaalaisia ja keskieurooppalaisia sukulaisia.
Ensin cocktaileja, listalta voi jokainen valita mieluisansa eli karpalo-vaniljavodkan, glögin tai munatotin. Myös shampanjaa tarjolla alkumaljana. Oma suosikkini on mandariinimartini.
Pöydässä puna- ja valkoviiniä ruuan kanssa.
Jälkiruokapöydässä konjakkia, munatotia, rommia ja alkoholiterästettyä piparminttulattea.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni olemme olleet ilman alkoholia yli kahden vuoden ajan ja emme kaipaa sitä enää ollenkaan. Jos meille tulisi vieraita, niin voisin hyvin tarjota heille viiniä, mutta koska olemme oman perheen kesken, niin alkoholia ei ole ruokapöydässä.
Meillä ei ole ollut alkoholin kanssa koskaan mitään ongelmaa, mutta se vaan jäi ja kun sitä pärjää tosi hyvin ilmankin, niin en jaksa edes ajatella asiaa.
N48
Minulla on ihan samaa; saattaa mennä vuosia kokonaan ilman alkoholia tai niin, että korkeintaan joku hää- tai ylppärimalja tulee nostettua.
Ei
Joulu on lasten juhla !
Vaikkei enää pieniä lapsia ole, niin alko on ehdoton Ei.
Omassa kodissa ei ole alkoholia, enkä käytä alkoa. Menen jouluaattona äidin luokse, missä on siideriä/lonkeroa, viiniä, konjakkia/viskiä jne. ja tiedän, että muut paikallaolijat käyttävät niitä. Vaihoehtona olisi viettää joulu yksin, joten kyllä, jouluuni kuuluu alkoholi.
Vierailija kirjoitti:
Ei juoda, eikä asiasta edes keskustella.
Ahaa, aihe on siis ongelma.
Kyllä juodaan. Voi valita, ottaako ruoan kanssa veden ja vichyn oheen myös viiniä tai olutta. Jälkiruoan kanssa on myös yleensä Irish coffeet.