Pelkään jo valmiiksi mitä joulusta tulee äitini kanssa. Outoja viestejä tulee jo ja lisäksi marttyyri asennetta. Hengitän syvään.
Olisin muuten viettänyt joulun itsekseni tai ystäväni kanssa mutta olen mukava ja tahdon läheisilleni joulumieltä. Tänä vuonna perheessä jouluun kokoontuu vain äiti ja sisareni, ennen olemme viettäneet joulun toisen perheenjäsenen luona, jonne on tullut myös muita.
Äidin alkoholiongelman vuoksi ja vaikean ajoittainen marttyyritaipumuksen vuoksi sinne ei sitten tule oikeastaan kuin minä (ja äidillä asuva siskoni).
Alkuun äiti innostui ja tilasi laatikot. Soitteli ja kyseli mitä syödään, oli onnellisen oloinen ja raikkaan iloisesti pohti, miten järjestetään yhteistä aikaa.
Kuitenkin on nyt paljon töissä itse ja samaan aikaan hoitaa tätä puolta. Olen luvannut auttaa ja menen jo tällä viikolla ajoissa hänen luokseen.
Nyt sieltä on alkanut joulun lähestyessä tulemaan jo sellaista väkinäistä huokausta kun soitellaan ja puhuu "kuitenkin sitä taas pettyy, huoh... ei varmaan mitkään suunnitelmat pidä.." ja keksii omasta päästään tragedioita. Laittaa viestejä kun ei kaikki tule koolle (heillä on omia menoja, ei pitäisi olla maailmanloppu ja tästä olemme keskustelleet jo hyvissä ajoin) ja kertoo kuinka pettynyt on.
Huokailee, ähisee. Sellainen elämään kyllästynyt ääni soittaessa ja kun töitäkin pitää vielä tehdä, niin raskasta.
Vielä viikko sitten sovittiin, että ei paineita, otetaan rauhallisesti, ollaan yhdessä ja ei muuta. Tehdään mitä tehdään mutta ihan rauhassa ja ollaan naisten kesken vain.
Nyt sieltä alkaa tulemaan jo sellaista settiä, että alan ahdistumaan. Aina sama juttu, hän alkaa itse manaamaan. On tosi innoissaan hoitamassa ja idealisti, kun pääpäivä lähenee niin alkaa murjottamaan ja miettimään, ettei kukaan välitä hänen ideoistaan ja kuitenkin menee kaikki pilalle ja huokailee niin..
Sitten varmaan vetää kännit ja haastaa riitaa kenen kanssa keksii.
Yritän olla tukena ja pitää lehmän hermot. Olla ihan sellainen tilanteen maadoittaja. En halua pahoittaa mieltä ja todella pilata hänen suunnitelmiaan vaikka itse on ilmeisesti heittämässä jostain minulle tuntemattomasta syystä lusikkaa nurkkaan.
Kommentit (25)
Osta äidillesi juotavaa. Pullo viinaa ja mäyräkoira jokaiselle päivälle. Sillähän siitä pääsee.
"En halua pahoittaa mieltä ja todella pilata hänen suunnitelmiaan vaikka itse on ilmeisesti heittämässä jostain minulle tuntemattomasta syystä lusikkaa nurkkaan."
Lusikan nurkkaan heittäminen kielikuvana tarkoittaa kuolemista eikä luovuttamista.
Äidilläsi on ilmeisesti lapsuudesta kokemuksia, että suuren alkuinnostuksen jälkeen onkin seurannut suuri pettymys.
Sulla on nyt itselläsi ehkä ongelma. Et oikein tajua ilmeisesti kunnolla, että äidilläsi on -vakava ongelma- eli alkoholiongelma. Sieltä voi silloin tulla IHAN mitä tahansa tekstiä, vaikka täyttä soopaa tai mieliala heittelee. Osalla voi olla muita häiriöitä päälle vaikka asperger tai mitä lie. Joten aikuisena et jää sinne missä kitataan alkoholia, lähdet pois ja pysyt poissa. Ja et ota kaikkia viestejä vastaan tai ala niitä ihmettelemään, mitä horistaan. Eri asia jos joku tarvitsee apua jossain. Älä yritä miellyttää äitiäsi ja pitää tilannetta rauhallisena. Lopetat vain sen tyystin. Helpommin silti sanottu kuin tehty, koska yritämme pitää yhteyttä sairaisiinkin äiteihin, velvollisuudentunto. Ja yritämme tehdä tilanteista normaalin, silloinkin kun ei enää pitäisi. Lisäksi yritetään säilyttää oma mielen eheys.
Aloittajalle voimia. Olet vuosien saatossa muuttunut läheisriippuvaiseksi. Tiedän koska elin itse juuri noin kun kuvaat: yritin kaikkeni että olisi jokin harmonia, janosin hyvää tunnelmaa samalla kun alkoholisti vierelläni sabotoi kaikkea jotta sai luvan juoda.
Lopullinen irtautuminen ja itsenäistyminen paransi minut. En hylännyt äitiäni. Soitan ja pidän puhelut lyhyenä jos kuulen että on humalassa. Käyn, piipahdan, mutta en jää kuulemaan loukkauksia. Suren siskoani joka on vielä äidin vallassa. Ehkä hänkin uskaltaa irtautua. Äitini ei pysty irtautumaan viinasta, ja se on hänelle tärkeämpää kuin omat tyttäret ja lastenlapset. Olen hyväksynyt sen. Hyväksy sinäkin, niin oma hyvä elämäsi voi alkaa.
Alkoholisti äiti..
Älä alistu enää, et sä koskaan pääse yhtä tärkeäksi kun alkoholi hänen elämässään. Sen varmaan olet jo huomannutkin?