Moni luulee että nainen huomaa raskauden ihan kuun elokuvissa:juoksee oksentamaan ja henkäisee dramaattisesti "Minä olen raskaana "
Kommentit (28)
Vielä mielikuvituksellisempia ovat leffojen synnytyskuvaukset. Lapsivesi loiskahtaa lattialle, sitten dramaattinen huuto "oh my God, I'm in labour!", ikinä ei tietenkään ehditä sairaalaan vaan synnytysapuna toimii joku paikalle sattunut sivullinen, ja kolmen minuutin ähkimisen jälkeen syntyy siisti rusoposkinen lapsi jolla on ikää vähintään kaksi kuukautta. Eikä äidiltä edes ripsivärit valu.
Ei mua oksettanut eikä kuvottanut, tissit ei kasvanut, en lihonut erityisesti, mahat ei olleet valtavat, ei ollut kummempia mielitekoja. Menkat vain loppui ja sitten iski kamala väsymys, välillä närästi, tosin olin silloin syönyt jotain mikä teki närästyksen. Väsymys kesti 3kk. Sitten ei taas mitään. Lopussa jotain kolotuksia. Ei mennyt lapsivedet ennen kuin vasta salissa. Kaksi kolmesta syntyi nopeasti ja luomuna, en huutanut ja draamaillut. En revennyt, ei tullut raskausarpia, tissit kasvoi vasta kun maito nousi, raskauskilot suli muutamassa kuukaudessa. Olin joka kerta ihan järkyttävän tylsä raskaana olija ja synnyttäjä. Jos lapset ei olisi olleet suunniteltuja, niin olisin varmaan ollut just se, joka menee valittamaan vatsakipua päivystykseen ja saa tietää olevansa raskaana ja synnyttävänsä kohta.
Mulla ei tosiaan mennyt yhtään niin kuin jenkkileffoissa ja kaksi lasta on. En oksentanut kertaakaan kummassakaan raskaudessa, eikä multa mennyt vedet kummassakaan raskaudessa (jenkkileffoissa aina menee vedet ja sit kiireellä sairaalaan). Toisessa puhkaisivat kalvot sairaalassa ponnistusvaiheessa ja toisen pää oli jo ulkona vielä kalvopussin sisällä, kunnes pussi poksahti rikki siten, että vedet oli vastapäisessä seinässä.
Minulla oli kerran vain paha olo raskaana. Ihan alussa.. sen jälkeen ei yhtään mitään. Eli se elokuvan dramaattinen oksu 😀
No, minä tiesin sen ihan siitä, kun kuukautiset jotka aina säännölliset olikin myöhässä ja olin harrastanut seksiä lapsen saaminen mielessä.
Oireista ennen testiä en muista, että olisi ollut kummempia, mutta teinkin testin tosiaan jo kp28-29.
Sitten alkoikin ekan kohdalla pahoinvointi jota kesti n.rv20 saakka, toisen kohdalla sitä oli vain rv6-8 ja luulinkin saaneeni keskenmenon, koska se oli niin vähäistä ja loppui nopeasti.
Itse tiesin ennen plussaa. Menin urheilemaan ja se ei sujunut ollenkaan vaikka olin ihan hyvässä kunnossa ja siitä tuli kauhea olo. Lisäksi pahoinvointi alkoi ennen raskaustestin tekoa, lievänä toki. Lisäksi tunsin kiinnittymiskivut. Toki osasin odottaa raskautta, joten tuollaiset oireet olisi voinut sivuuttaakin vaikka flunssana.
Miksi painat naisia alas? Tottakai jokainen nainen huomaa tuollaisen.
Kahvi tuoksui yhtäkkiä pahalle 😐