Kaveri välttelee töihinmenoa
Peruskouluaikainen kaverini siis. Kävi pk:n jälkeen kauppakoulun, mutta sitten jämähri paikoilleen.
Valmistumisesta onjo useampi vuosi, joten olisi ehtinyt opiskella vaikka uuden ammatin, jos ei merkonomin hommat kiinnosta. En tajua tuollaista asennetta ettei edes yritetä löytää sitä omaa alaa vaan kiukutellaan toimeentulotuen pienuutta ja nukutaan iltapäivään. Onneksi minun vanhempani puoliksi pakottiminut kesätöihin jo nuorena, ainakin opin, ettei raha tipu syliin.
Kommentit (44)
Veroeuroilla eläjiä on tässä yhteiskunnassa suurin osa, 700 000 julkisella + työttömät+ osa opiskelijoista ja maahan muualta saapuneet.
Vierailija kirjoitti:
Kaverillasi on kaamosmasis. Silloin ei jaksa tehdä mitään talvella. Ainoa, mikä siihen oikeasti auttaa, on riittävä auringonvalo.
Minullakin on kaamosmasennus, mutta teen näin talviaikaan oikeastaan extravuoroja, kun ei ole muutakaan tekemistä. Sama se on olla töissä tienaamassa rahaa, kuin möllöttää kotona.
Mites toi muuten menee jos sulle myönnetään eläke mt-ongelmien takia, niin eikö ole mahdollista kuntoutua?
Käräyttäisin Kelalle.