Koulukiusattu vanhempana

Minä olen. Olin liian fiksu, pieni ja pullea yläasteelle mennessäni. Ensimmäiset kaksi vuotta kipuilin ja sitten lähdin potkunyrkkeilyyn. Kiusaaminen loppui pienellä paikkakunnalla jo siihen tietoon, että lihapulla treenaa taistelulajia. Oma mieli tervehtyi, kiusaajat kaikkosivat, kun yhdelle annoin yhdellä bändikeikalla, mitä se tuli kerjäämään. Tämä tapahtui siis kasarilla.

M56

Minun lapseni on aina ollut paljon rohkeampi ja kavereita riittänyt. Minun kiusatun taustani näkyy siinä että kun häntä kiusattiin koulussa, tein kaikkeni että se saatiin loppumaan enkä jättänyt selviämään kuten itseni piti. Pärjään elämässä hyvin kaikesta huolimatta.

Joo, olen yrittänyt opettaa lapsilleni miten ollaan kiva kaveri mutta myös sen, ettei kaverilta tarvitse sietää kaikkea. Yhtä lapsista kiusattiin silti, mun käsityksen mukaan ei jatkuvasti ja kavereita oli, mutta silti se johti hänellä masennukseen ja muihin ongelmiin, joista selviämiseen on mennyt vuosia aikuistuessa. Yritettiin auttaa silloin, puhutin opelle jne, mutta ei se riittänyt.

Muut ei ole joutuneet kiusatuksi ja olen tehnyt kovasti töitä, etten jokaiseen erimielisyyteen kaverin kanssa puuttuisi tai olisi varmistelemassa ettei ole kiusaamista. Omassa mielessäni huolehdin ja murehdin, lapsia yritän olla kuormittamatta noilla, välillä vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Olin liian fiksu, pieni ja pullea yläasteelle mennessäni. Ensimmäiset kaksi vuotta kipuilin ja sitten lähdin potkunyrkkeilyyn. Kiusaaminen loppui pienellä paikkakunnalla jo siihen tietoon, että lihapulla treenaa taistelulajia. Oma mieli tervehtyi, kiusaajat kaikkosivat, kun yhdelle annoin yhdellä bändikeikalla, mitä se tuli kerjäämään. Tämä tapahtui siis kasarilla.

M56

Varmasti kaikki itsetuntoa kohottava harrastaminen on juuri hyväksi lapsille ja onneksi löysit siitä avun. Tytöillä kiusaaminen on ehkä vähän erityyppistä kuin pojilla eikä kiusaaminen yleensä ole edes niin näkyvää vaan enemmän sellaista ulkopuolelle jättämistä ja henkistä kiusaamista.

Kannattaa oikeasti miettiä suhtautumistaan. Yhden lapsemme koulussa on sellainen isä. Sekoilee ja uhkailee lapsensa kavereita, kun pelkää lapsensa tulevan kiusatuksi, joten meidän oli pakko sanoa lapsellemme, ettei saa enää olla tekemisissä sen lapsen kanssa. Sääli tuota lasta, mutta en voinut enää vaarantaa omaa lasta, joka oikeasti järkyttyi tuon isän touhuista.

Täälläkin ex-koulukiusattu, 2 nuoren äiti.

Olen uskovainen ja rukoillut todella paljon, etteivät lapseni joutuisi koulukiusatuiksi.

Jos jotain siiheb liittyvää on ilmennyt, minä ja lasten isä ollaan herkästi puututtu siihen.

Esikoisen vauva-aikana oli kausi, kun koulukiusaamiskokemukset nousivat vahvoina mieleeni ja päätin tehdä kaikkeni, etteivät omat lapseni joudu kokemaan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni on aina ollut paljon rohkeampi ja kavereita riittänyt. Minun kiusatun taustani näkyy siinä että kun häntä kiusattiin koulussa, tein kaikkeni että se saatiin loppumaan enkä jättänyt selviämään kuten itseni piti. Pärjään elämässä hyvin kaikesta huolimatta.

Tätä olisin itsekin lapselleni toivonut, että hän olisi jotenkin temperamentiltaan rohkeampi ja avoimempi, mutta kai ne omat geenit voittivat ja hän on aika herkkä ja tuntosarvet ylhäällä. Avoimesti ja pelottomasti maailmaan suhtautuvat ovat monesti vähän paremmassa asemassa ihmissuhteissa. Toivottavasti itsekin uskallan omaa lastani tukea noin, jos joskus tulee kiusatuksi.

Ap

Hyvä, että pohdit tätä nyt! Loisto juttu että ymmärrät ja tiedostat, että saatat siirtää omat traumasi lapsellesi. Todennäköisyys siihen on nyt varmasti vähäisempi, kun tarkkailet omia kokemuksiasi ja tuntemuksiasi ja hoksaat erotella ne lapsen kokemuksista.

Olen itse koulukiusattu ja olen myös opettaja. Huomasin omien lasteni ollessa pieniä, että reagoin tietynlaisiin tilanteisiin vahvasti omasta taustastani johtuen. Onneksi lapseni ovat poikia, eikä heitä ole lopulta kiusattu. Pienikin viite siihen suuntaan sai kuitenkin tuntosarveni pystyyn. Pyrin kuitenkin tajuamaan minun tunteitteni johtuvan minun kokemuksistani, ei heidän.

Työssäni tartun kiusaamiseen herkemmin kuin moni kollega. Pidän kuitenkin huolen, etten puhu kiusaamisesta silloin, kun siitä ei ole kyse. Joskus riitely on vain riitelyä ja törmäykset vahinkoja. Kiusatun identiteetti ei kuitenkaan edes vaadi varsinaista kiusaamista, riittää, että luulee ja kokee tulevansa kiusatuksi. Siksi en halua viljellä sitä termiä ilman syytä.

Työssäni olen törmännyt kiusattuihin vanhempiin, jotka eivät ymmärrä erottaa lapsen kokemuksia omistaan. He näkevät kiusaamista kaikkialla: käytävällä tönitään tahallaan (kun oikeasti vain mennään ohi), tunnilla lapselle nauretaan (kun oikeasti ihan vain nauretaan) jne. Valitettavasti keskustelu ei aina auta, kun vanhempi on liikaa tunteella mukana ja lapsi peilaa vanhempaansa. Toimi sinä siis fiksummin!

Olin koulukiusattu. Kerroin kiusaamisesta vanhemmilleni, mutta sitä vain hyssyteltiin, kun asuimme pienellä paikkakunnalla. Kun sain lapsia, päätin, että puutun heti, jos heitä kiusataan koulussa. Niinhän siinä kävi, että jouduin sitten ottamaan yhteyttä opettajaan, kun lapsi kertoi kiusaamisesta. Hänellä oli fiksu opettaja, joka sai kiusaamisen loppumaan. Minusta tuli sellainen leijonaemo.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen yrittänyt opettaa lapsilleni miten ollaan kiva kaveri mutta myös sen, ettei kaverilta tarvitse sietää kaikkea. Yhtä lapsista kiusattiin silti, mun käsityksen mukaan ei jatkuvasti ja kavereita oli, mutta silti se johti hänellä masennukseen ja muihin ongelmiin, joista selviämiseen on mennyt vuosia aikuistuessa. Yritettiin auttaa silloin, puhutin opelle jne, mutta ei se riittänyt.

Muut ei ole joutuneet kiusatuksi ja olen tehnyt kovasti töitä, etten jokaiseen erimielisyyteen kaverin kanssa puuttuisi tai olisi varmistelemassa ettei ole kiusaamista. Omassa mielessäni huolehdin ja murehdin, lapsia yritän olla kuormittamatta noilla, välillä vaikeaa.

Tämä juuri on vaikeaa, että osaa rajata sen oman huolen niin, ettei se kuormita lapsia, mutta kuitenkin auttaa tarvittaessa. Lopulta raastavinta vanhemmuudessa on se, että niin harvaan asiaan pystyy lopulta täysin vaikuttamaan. Lapset tulevat niin monen asian kanssa valmiina pakettina jo syntyessä ja toisaalta monet elämänkokemukset ovat sellaisia, joihin ei itse pysty vaikuttamaan

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen. Olin liian fiksu, pieni ja pullea yläasteelle mennessäni. Ensimmäiset kaksi vuotta kipuilin ja sitten lähdin potkunyrkkeilyyn. Kiusaaminen loppui pienellä paikkakunnalla jo siihen tietoon, että lihapulla treenaa taistelulajia. Oma mieli tervehtyi, kiusaajat kaikkosivat, kun yhdelle annoin yhdellä bändikeikalla, mitä se tuli kerjäämään. Tämä tapahtui siis kasarilla.

M56

Varmasti kaikki itsetuntoa kohottava harrastaminen on juuri hyväksi lapsille ja onneksi löysit siitä avun. Tytöillä kiusaaminen on ehkä vähän erityyppistä kuin pojilla eikä kiusaaminen yleensä ole edes niin näkyvää vaan enemmän sellaista ulkopuolelle jättämistä ja henkistä kiusaamista.

Pointti on siinä, että pitää olla oma kasetti kunnossa, jotta pystyy auttamaan. Se heijastuu jo ihan siinä vanhemmuudessa sillä tavoin, että lapsikin kehittää terveen itsetunnon, jos vanhemmalla ei ole niskat kyyryssä niin sanotusti.

M56

Olen vastaaja 3, ja sen verran ap lohdutan, että yksi lapsistani on ollut pienestä asti arka ja hiljainen, tarkkailijaluonne ja herkkä itkemään ja ujo. Pelkäsin kovastikin hänen koulunalkuaan ja pärjäämistään. Mutta silti tai siksi, että on tuon luonteinen, on aina saanut kavereita, on kutsuttu kaikkiin juttuihin ja juhliin mukaan ja vuosien myötä on jonkunverran reipastunutkin. Nykyään on iso kaveriporukka ja useita hyviä ystäviä. Edelleen on perusluonteeltaan hiljainen ja ujohkokin, mutta äärimmäisen kiltti, herttainen ja rakastettava, joten hiljaisuus ei ole johtanut koskaan kiusaamiseen tai muuhun ikävään.

Eli lapsesi voi hyvinkin pärjätä ihan loistavasti kaverisuhteissaan vaikkei ole ulospäinsuuntautunut tai supersosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että pohdit tätä nyt! Loisto juttu että ymmärrät ja tiedostat, että saatat siirtää omat traumasi lapsellesi. Todennäköisyys siihen on nyt varmasti vähäisempi, kun tarkkailet omia kokemuksiasi ja tuntemuksiasi ja hoksaat erotella ne lapsen kokemuksista.

Olen itse koulukiusattu ja olen myös opettaja. Huomasin omien lasteni ollessa pieniä, että reagoin tietynlaisiin tilanteisiin vahvasti omasta taustastani johtuen. Onneksi lapseni ovat poikia, eikä heitä ole lopulta kiusattu. Pienikin viite siihen suuntaan sai kuitenkin tuntosarveni pystyyn. Pyrin kuitenkin tajuamaan minun tunteitteni johtuvan minun kokemuksistani, ei heidän.

Työssäni tartun kiusaamiseen herkemmin kuin moni kollega. Pidän kuitenkin huolen, etten puhu kiusaamisesta silloin, kun siitä ei ole kyse. Joskus riitely on vain riitelyä ja törmäykset vahinkoja. Kiusatun identiteetti ei kuitenkaan edes vaadi varsinaista kiusaamista, riittää, että luulee ja kokee tulevansa kiusatuksi. Siksi en halua viljellä sitä termiä ilman syytä.

Työssäni olen törmännyt kiusattuihin vanhempiin, jotka eivät ymmärrä erottaa lapsen kokemuksia omistaan. He näkevät kiusaamista kaikkialla: käytävällä tönitään tahallaan (kun oikeasti vain mennään ohi), tunnilla lapselle nauretaan (kun oikeasti ihan vain nauretaan) jne. Valitettavasti keskustelu ei aina auta, kun vanhempi on liikaa tunteella mukana ja lapsi peilaa vanhempaansa. Toimi sinä siis fiksummin!

Kiitos tästä viestistä, pitää tosiaan kiinnittää huomiota siihen, ettei siirrä omia ennakko-oletuksiaan ja traumojaan lapseen. Ja harvoinhan elämä on sellaista, että koskaan ei mitään vastoinkäymisiä ja sosiaalisia klikkejä tapahtuisi. Nekin on osa elämää, eikä kaikki tosiaan mitään erityistä kiusaamista ole.

Kiusaaminen loppuu kun kiusattu hakkaa kiusaajan. Tätä ei vaan saa ääneen sanoa, pitää vain ymmärtää ja keskustella :D 

Täällä olisi yksi. Opetin lapsista johdon mukaisesti pienestä pitäen luonnostaan sosiaalisia ja positiivisia. Kamppailulajien pariin vietiin heti kun löytyi yhtään intoa asiaan ja sopiva seura.

Ja se tärkein: Suhtautuminen väkivaltaan oli varmaan vääräuskoista, mutta opetin, että jos kukaan uskaltaa lyödä, niin sen jälkeen saa lyödä takaisin niin kovaa kuin nyrkeistä lähtee.

Ei ole tarvinnut lyödä kertaakaan ja hyviä kansalaisia tuli.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen loppuu kun kiusattu hakkaa kiusaajan. Tätä ei vaan saa ääneen sanoa, pitää vain ymmärtää ja keskustella :D 

Väkivalta ei ole ikinä ratkaisu. Se on kaiken lisäksi rikos!

Vierailija kirjoitti:

Täällä olisi yksi. Opetin lapsista johdon mukaisesti pienestä pitäen luonnostaan sosiaalisia ja positiivisia. Kamppailulajien pariin vietiin heti kun löytyi yhtään intoa asiaan ja sopiva seura.

Ja se tärkein: Suhtautuminen väkivaltaan oli varmaan vääräuskoista, mutta opetin, että jos kukaan uskaltaa lyödä, niin sen jälkeen saa lyödä takaisin niin kovaa kuin nyrkeistä lähtee.

Ei ole tarvinnut lyödä kertaakaan ja hyviä kansalaisia tuli.

Huutikset kalluille. Annoitteko pilotit ja farkkutakit junteille messiin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä olisi yksi. Opetin lapsista johdon mukaisesti pienestä pitäen luonnostaan sosiaalisia ja positiivisia. Kamppailulajien pariin vietiin heti kun löytyi yhtään intoa asiaan ja sopiva seura.

Ja se tärkein: Suhtautuminen väkivaltaan oli varmaan vääräuskoista, mutta opetin, että jos kukaan uskaltaa lyödä, niin sen jälkeen saa lyödä takaisin niin kovaa kuin nyrkeistä lähtee.

Ei ole tarvinnut lyödä kertaakaan ja hyviä kansalaisia tuli.

Huutikset kalluille. Annoitteko pilotit ja farkkutakit junteille messiin? 

Mene sinä huutistelemaan sinne ylilaudallesi!

Mä opetin lapseni sosiaaliseksi ja reippaaksi heti pienestä pitäen. Eipä häntä ole kukaan kiusannut vaikka on jo yläkoulussa. Itseäni kiusattiin 9 vuotta. On varottava, ettei siirrä omia pelkojaan lapseen. En koskaan puhunut hänelle,että minua kiusattiin. Toki sanoin , että jos niin käy niin kertoo kotona. No kohta on peruskoulu ohitse ja hänellä on ollut paljon kavereita eikä mitään kiusaamista ole ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen loppuu kun kiusattu hakkaa kiusaajan. Tätä ei vaan saa ääneen sanoa, pitää vain ymmärtää ja keskustella :D 

Väkivalta ei ole ikinä ratkaisu. Se on kaiken lisäksi rikos!

Väkivalta on niin negatiivinen ilmaisu. Olisi ehkä oikeapaa puhua rystysorientoituneesta palautteesta.