Peräkamarista parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on syy tuon ikäisenä vielä asua äitin helmoissa?

Tiedän tosin muutaman maalla asuvan miehen joka on asunut koko ikänsä, vielä yli 60v äitinsä luona.

Hyvä kysymys. En sitä noin silloin ajatellut. Varmasti moni asia vaikutti. Äiti on 90v, eikä pysty pihatöitä enää tekemään, joten mulle ne muutenkin jäisi. En luuhaa kotona, joten se on vaan kääntymispaikka ja siellä miesluolassa värkit, jos jotain teen.  Ero oli sen luonteinen, että naissuhteeseen ei silloin ollut mitään hinkua, en ole seksivetoinen.

Siis aika yllätys, että tällaiseen tilanteeseen jouduin ja tällaisten ennakkoluulojen kohteeksi. Tämä syönyt taas aika tavalla uskoa suominaisiin. Exä oli jo tarpeeksi kova ihmisten hädän suhteen.

Siitä, ettei luuhaa kotona, tulee mulle ylikypsä teini - fiilis. Nehän ottaa etäisyyttä kotiin ja samalla ovat siinä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tylyä, mutta nyt alkaa omankin historian kautta tämä aueta.

Mulle kävi niinkin, että kävimme vuosia sitten yhtenä viikonloppuna vaimon ja äidin kanssa yhdessä pikkukaupungissa. Äiti liikkui vähän huonosti, joten jouduin olemaan hänen tukenaan aika paljon. Sitten kun palattiin ja äiti oli viety kotiinsa, vaimo sai ihan järkyttävän vihakohtauksen ja haukkui mut ihan pataluhaksi siitä, että olin huomioinut vain äitini, en häntä. Sen jälkeen ei tuolla kolmikolla enää missään liikuttukaan.

Kestävässä parisuhteessa miehen pitää tehdä selvä ero äitiinsä. En ollut tätä eroni yhtenä syynä edes ajatellut.

Ap

Kannattaisi käsitellä se ero, niin et törmää samoihin ongelmiin yhä uudelleen. Totta, vaikka tämä vastaus varmistikin, että kyse on provosta, jonka tarkoituksena on jälleen kerran haukkua itsekkäitä naisia. 

Olen muuten itse isäni omaishoitajana silloin, kun hänen hoitajansa ei voi tulla. Asumme eri asunnoissa ja käyn töissä normaalisti. Monet noista äitinsä kanssa asuvista miehistä voivat olla alkoholisoituneita miehiä, jotka käyttävät taloudellisesti äitiään hyväksi. Välillä saattaa vanhemmilta henkikin lähteä noissa kuvioissa. 

Riippuvaisuus omista vanhemmista on oikeasti sairas ilmiö. Joskus myös toisin päin eli vanhemmat ripustautuvat aikuiseen lapseensa sairaalla ja narsistisella tavalla. Silloin parisuhteet luonnollisesti epäonnistuvat, jos siitä kuviosta ei itse ymmärrä irtaantua.

Totta tämäkin.  Haluanko jonkun haavekuvan takia, takaisin parisuhdevankilaan. Lapsuudenkodista lähdin aikanaan jo 17v iässä, joten en epäile etteikö sitä itsenäisesti edelleen pärjäisi. Vitsi, ihan sama mitä jotkut naiset ajattelee mun nykystatuksesta osoitteen perusteella. Miten ihmeessä olen tuon päästänyt ihon alle. Äitiänikään en häpeä. Isän kuoleman jälkeen on ollut kunnia auttaa häntä. Hän ei turhista valita.

Ap

Se, että pitää parisuhdetta vankilana ja naista rajoittajana, kertoo epäkypsyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mä olen parisuhteessa peräkammnarissa asuvan miehen kanssa. Ja harkitsen eroa, tämä on osoittautunut yllättävän raskaaksi kuvioksi.

Kun tavattiin, mies asui töiden vuoksi eri kaupungissa. Mä itse arvostan sitä, että omista ikäihmisistä pidetään huolta ja siksi en kauhistunut sitäkään, kun työpaikan siirtyessä vanhalle kotipaikkakunnalleen, päätti muuttaa samaan taloon vanhempiensa kanssa.

Mutta nyt on pakko todeta, eteen tunne olevani parisuhteessa aikuisen miehen kanssa. Mies jakaa jääkaapin vanhempiensa kanssa ja äitinsä laittaa useimmiten ruokaa. On myös kiinni vanhempiensa lääkärissä, pankkiasioilla ym. käyttämisessä.

Kun itse menen sinne, fiilis on kuin teininä poikaystävän luona. Lisäksi mua hävettää kertoa ihmisille, että miesystäväni asuu peräkammnarissa. Yhteistä tulevaisuutta ja elämää ei voi myöskään rakentaa, kun miehen ensisijainen perhe on se lapsuudenperheen.

Tuntuu, että elän painajaista.

Ihan vapaaehtoinen painajainenhan tuo on. Ilmeisesti miehellä ei ole omia lapsia eikä myöskään ap:lla, joten oman vanhemmuudenkaan myötä ei ole tapahtunut irtautumista ja aikuistumista.

Ei se ihmisestä huonoa välttämättä tee, mutta en kuitenkaan itse tahtoisi tuollaiseen kuvioon mennä. Tarpeeksi sain kärsiä mt-ongelmaisesta anopista jo, kun hän naapurina asui, vaikkei mies mitenkään hänen talutusnuorassaan ollut. 

Ei muuten kehitysmaissakaan asuta samassa talossa koko suvun kanssa kuin aivan köyhimmissä perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mä olen parisuhteessa peräkammnarissa asuvan miehen kanssa. Ja harkitsen eroa, tämä on osoittautunut yllättävän raskaaksi kuvioksi.

Kun tavattiin, mies asui töiden vuoksi eri kaupungissa. Mä itse arvostan sitä, että omista ikäihmisistä pidetään huolta ja siksi en kauhistunut sitäkään, kun työpaikan siirtyessä vanhalle kotipaikkakunnalleen, päätti muuttaa samaan taloon vanhempiensa kanssa.

Mutta nyt on pakko todeta, eteen tunne olevani parisuhteessa aikuisen miehen kanssa. Mies jakaa jääkaapin vanhempiensa kanssa ja äitinsä laittaa useimmiten ruokaa. On myös kiinni vanhempiensa lääkärissä, pankkiasioilla ym. käyttämisessä.

Kun itse menen sinne, fiilis on kuin teininä poikaystävän luona. Lisäksi mua hävettää kertoa ihmisille, että miesystäväni asuu peräkammnarissa. Yhteistä tulevaisuutta ja elämää ei voi myöskään rakentaa, kun miehen ensisijainen perhe on se lapsuudenperheen.

Tuntuu, että elän painajaista.

Ihan vapaaehtoinen painajainenhan tuo on. Ilmeisesti miehellä ei ole omia lapsia eikä myöskään ap:lla, joten oman vanhemmuudenkaan myötä ei ole tapahtunut irtautumista ja aikuistumista.

Ei se ihmisestä huonoa välttämättä tee, mutta en kuitenkaan itse tahtoisi tuollaiseen kuvioon mennä. Tarpeeksi sain kärsiä mt-ongelmaisesta anopista jo, kun hän naapurina asui, vaikkei mies mitenkään hänen talutusnuorassaan ollut. 

Ei muuten kehitysmaissakaan asuta samassa talossa koko suvun kanssa kuin aivan köyhimmissä perheissä.

Omat lapset ja aikuistuminen eivät juurikaan liity toisiinsa. Niin monta aloitusta on täälläkin ollut siitä, miten vanhemnat ja appivanhemnat sekaantuu kasvatukseen ja miten toinen vanhempi sallii sen, kun ei ole koskaan saanut napanuoraansa katki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mä olen parisuhteessa peräkammnarissa asuvan miehen kanssa. Ja harkitsen eroa, tämä on osoittautunut yllättävän raskaaksi kuvioksi.

Kun tavattiin, mies asui töiden vuoksi eri kaupungissa. Mä itse arvostan sitä, että omista ikäihmisistä pidetään huolta ja siksi en kauhistunut sitäkään, kun työpaikan siirtyessä vanhalle kotipaikkakunnalleen, päätti muuttaa samaan taloon vanhempiensa kanssa.

Mutta nyt on pakko todeta, eteen tunne olevani parisuhteessa aikuisen miehen kanssa. Mies jakaa jääkaapin vanhempiensa kanssa ja äitinsä laittaa useimmiten ruokaa. On myös kiinni vanhempiensa lääkärissä, pankkiasioilla ym. käyttämisessä.

Kun itse menen sinne, fiilis on kuin teininä poikaystävän luona. Lisäksi mua hävettää kertoa ihmisille, että miesystäväni asuu peräkammnarissa. Yhteistä tulevaisuutta ja elämää ei voi myöskään rakentaa, kun miehen ensisijainen perhe on se lapsuudenperheen.

Tuntuu, että elän painajaista.

Ihan vapaaehtoinen painajainenhan tuo on. Ilmeisesti miehellä ei ole omia lapsia eikä myöskään ap:lla, joten oman vanhemmuudenkaan myötä ei ole tapahtunut irtautumista ja aikuistumista.

Ei se ihmisestä huonoa välttämättä tee, mutta en kuitenkaan itse tahtoisi tuollaiseen kuvioon mennä. Tarpeeksi sain kärsiä mt-ongelmaisesta anopista jo, kun hän naapurina asui, vaikkei mies mitenkään hänen talutusnuorassaan ollut. 

Ei muuten kehitysmaissakaan asuta samassa talossa koko suvun kanssa kuin aivan köyhimmissä perheissä.

Omat lapset ja aikuistuminen eivät juurikaan liity toisiinsa. Niin monta aloitusta on täälläkin ollut siitä, miten vanhemnat ja appivanhemnat sekaantuu kasvatukseen ja miten toinen vanhempi sallii sen, kun ei ole koskaan saanut napanuoraansa katki.

Joo usein just lapsettomat sinkut aikuistuu parhaiten. Lapset nuorina saavat ei koskaan itsenäisty, elävät aina perhe-elämää (ensin lapsina, sitten äiteinä, sitten tuppautuvina mummoina). Vahinko kiertää sukupolvesta toiseen.

Miksi asut vanhemman kanssa? Missä se sun miesluola on? Kauanko olit naimisissa? Käytkö työssä? Mitä odotat parisuhteelta? Käytätkö päihteitä?

Kuulostaa siltä, että et ole käsitellyt eroasi loppuun. Harva nainen haluaa miehen vanhempien huolehtijaksi. Omista vanhemmistaan nainen huolehtii useinmiten omasta kodistaan käsin.

Minä olen 36-vuotias nainen ja asun vanhempieni kanssa. Täytyy sanoa, että suhteet loppuu lyhyeen kun kaveri kuule, että asun porukoitten kanssa. Minulla on töitä vain muutama tunti viikossa, joten ei ole varaa muuttaa omaan kämppään. Jos asuisin isossa maalaistalossa, asia saattaisi olla toinen. Tässä vanhempieni talossa on vain kaksi pientä makuuhuonetta vierekkäin ja toinen niistä on minun. Vaikea siihen on ketään miestä yöksi tuoda kun vanhemmat kuuntelevat seinän takana. 

Huolehdin myös iäkkäistä lähisukulaisista omien lasteni lisäksi. Paras parisuhde olisi miehen kanssa jonka kanssa voisi jakaa huolehtimisvastuuta. Miehen kanssa jossa molemmat huolehtisivat myös toisistaan. Tietysti miehen pitäisi olla omillaan toimeentuleva, väkivallaton, hyvä käytöksinen, päihteetön, luotettava, rakastava, siisti ja toimelias. Sellainen ihminen jonka kanssa arki rullaa ja joka ei työnnä vastuuta naisen harteille kotitöistä.

Saattaa kummasti ruveta yhteistalous kiinnostamaan , jos ja kun hinnat ml sähkö jatkavat nousuaan. Suomalaiset ovat outoja, kodista pitää lähteä kakarana, naapureille ei puhuta, sukulaiset ei kiinnosta...minä, minä ja minä. Sitten soitetaan auttavaan puhelimeen kännipäissään ja ulvotaan yksinäisyyttä. Monissa maissa arvostetaan sukua ja omaisia ja on kunnia asia pitää heistä huoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mä olen parisuhteessa peräkammnarissa asuvan miehen kanssa. Ja harkitsen eroa, tämä on osoittautunut yllättävän raskaaksi kuvioksi.

Kun tavattiin, mies asui töiden vuoksi eri kaupungissa. Mä itse arvostan sitä, että omista ikäihmisistä pidetään huolta ja siksi en kauhistunut sitäkään, kun työpaikan siirtyessä vanhalle kotipaikkakunnalleen, päätti muuttaa samaan taloon vanhempiensa kanssa.

Mutta nyt on pakko todeta, eteen tunne olevani parisuhteessa aikuisen miehen kanssa. Mies jakaa jääkaapin vanhempiensa kanssa ja äitinsä laittaa useimmiten ruokaa. On myös kiinni vanhempiensa lääkärissä, pankkiasioilla ym. käyttämisessä.

Kun itse menen sinne, fiilis on kuin teininä poikaystävän luona. Lisäksi mua hävettää kertoa ihmisille, että miesystäväni asuu peräkammnarissa. Yhteistä tulevaisuutta ja elämää ei voi myöskään rakentaa, kun miehen ensisijainen perhe on se lapsuudenperheen.

Tuntuu, että elän painajaista.

Ihan vapaaehtoinen painajainenhan tuo on. Ilmeisesti miehellä ei ole omia lapsia eikä myöskään ap:lla, joten oman vanhemmuudenkaan myötä ei ole tapahtunut irtautumista ja aikuistumista.

Ei se ihmisestä huonoa välttämättä tee, mutta en kuitenkaan itse tahtoisi tuollaiseen kuvioon mennä. Tarpeeksi sain kärsiä mt-ongelmaisesta anopista jo, kun hän naapurina asui, vaikkei mies mitenkään hänen talutusnuorassaan ollut. 

Ei muuten kehitysmaissakaan asuta samassa talossa koko suvun kanssa kuin aivan köyhimmissä perheissä.

Omat lapset ja aikuistuminen eivät juurikaan liity toisiinsa. Niin monta aloitusta on täälläkin ollut siitä, miten vanhemnat ja appivanhemnat sekaantuu kasvatukseen ja miten toinen vanhempi sallii sen, kun ei ole koskaan saanut napanuoraansa katki.

Totta, hyvä huomio. Kaikki eivät ikinä aikuistu, vaan säilyvät aina henkisesti teinin tasolla. Varmaan vanhempien kanssa napanuorakin voi asiaan liittyä eli se edesauttaa pysymistä ihmisenä, joka näyttää aikuiselta, mutta käyttäytyy kuin lapsi. 

Ap:sta ei kuitenkaan saa selvää mikä hänen tilanteensa on muuten kuin sen osalta, että avioero on täysin käsittelemättä ja on katkeruutta kaikkia naisia (paitsi äitiä, heh, paras naisista!) kohtaan. Ei kuulosta hyvältä.

Meillä oli kerran oikein mukava työmies, joka asui maalla vanhempiensa kanssa ja huolehti heistä hyvin. Ikänsä sinkkuna asunut mies kertoi, että kun hän kerran toi eronneen naisen kotiinsa näytille, oli isä todennut, että tuo nainen ei tänne enää tule kertaakaan ja suhde loppui. Sitten kun isäkin kuoli, oli ikää jo sen verran, ettei parisuhde ehkä ollut ajankohtainen. Mutta itse mies oli kyllä todella kivan oloinen ihminen. Hän on oikeastaan ainoa työmies, jonka kanssa olen enemmän jutellut, koska oli erittäin puhelias mies. Sivistynyt, luki paljon kirjoja. Mutta jotain kummallista siinä oli, että suostui elämään vanhempiensa komennossa.

Enomies kirjoitti:

Saattaa kummasti ruveta yhteistalous kiinnostamaan , jos ja kun hinnat ml sähkö jatkavat nousuaan. Suomalaiset ovat outoja, kodista pitää lähteä kakarana, naapureille ei puhuta, sukulaiset ei kiinnosta...minä, minä ja minä. Sitten soitetaan auttavaan puhelimeen kännipäissään ja ulvotaan yksinäisyyttä. Monissa maissa arvostetaan sukua ja omaisia ja on kunnia asia pitää heistä huoli.

Omien sukulaisten kanssa monikin varmaan vielä pystyisi elämään, mutta raskasta olisi muuttaa puolisona toisen suvun keskelle. Ei ole sattumaa, että kun mahdollisuuksia on tullut, tuosta elämänmuodosta on luovuttu. Miehelläni on maatila ja asumme tilan ulkopuolella. Appiukko väläyttelee joskus ajatusta, että muuttaisimme siihen heidän kanssaan asumaan. Anoppi ymmärtää täysin, miksi emme, kun on itse tullut siihen miniäksi vanhoina huonoina aikoina.

Enomies kirjoitti:

Saattaa kummasti ruveta yhteistalous kiinnostamaan , jos ja kun hinnat ml sähkö jatkavat nousuaan. Suomalaiset ovat outoja, kodista pitää lähteä kakarana, naapureille ei puhuta, sukulaiset ei kiinnosta...minä, minä ja minä. Sitten soitetaan auttavaan puhelimeen kännipäissään ja ulvotaan yksinäisyyttä. Monissa maissa arvostetaan sukua ja omaisia ja on kunnia asia pitää heistä huoli.

Sukulaisia voi arvostaa ja heistä voi pitää huolta, vaikkei yhdessä asuttaisikaan. Normaalisti vanhemmatkin tahtovat omaa rauhaa eivätkä tahdo omia lapsiaan luokseen asumaan. Minulla on erittäin hyvät välit lasten kanssa, mutta en halua heitä kotiini asumaan eivätkä omat vanhempani halua minua heille. Jokaisella on omat tapansa ja elämänsä, ja todellakin tahdon pitää oman vapaan seksielämän nyt, kun olen jo useamman vuoden elänyt kahden puolison kanssa. 

Eihän nämä helppoja kuvioita ole. Asiaa varmaan vaikeuttaa sekin, että yhä harvempi asuu useammalla sukupolvella aikuisiällä, ja sitä myötä on totuttu vähän erilaiseen elämäntyyliin.

Minulla on useampia ystäviä, joilla on vanhoja maatiloja. Näissä kuvioissa on tottakai tavallista, että toinen tai molemmat vanhemmat asuvat edelleen myös tilalla. Jotkut näistä nuoremman polven edustajista ovat asuneet ensin puolison kanssa jossain muualla ja muuttaneet sitten takaisin kotitilaa viljelemään, toiset ovat tavanneet puolisonsa kun hän on asunut vanhempiensa kanssa. Yhdessäkään näistä tapauksista se asetelma ei ole alkanut toimia ns. itsestään, vaan sitä on edeltänyt välillä pitkäkin rajojen hakeminen ja vääntö. Minun näkemissä tilanteissa lopputulos on lopulta ollut positiivinen ainoastaan niissä tilanteissa, joissa ei olla oltu saman katon alla, eli joko nuorempi tai vanhempi pariskunta on rakentanut oman talon tilalle.

Kyllähän se on miniän/vävyn näkökulmasta ihan hiton rankkaa joutua sovittamaan omaa elämäänsä puolison vanhempiin joka ikinen päivä. Pikkuasiat, joilla ei erillään asuessa olisi mitään merkitystä, voivat nousta vaikeiksi. Pitääkö viinin juomista piilotella, pystyykö omaa puolisoa halaamaan omassa keittiössä, voiko pukeutua vapautuneesti vaatteisiin jotka itse kokee mukaviksi, voiko kutsua rauhassa homokavereita kylään? Aika usein sillä itse vanhempansa kanssa asumisen valinneella on aika paljon tällaisia tiedostamattomiakin juttuja, jotka on vain hyväksynyt ja joissa on päättänyt rajoittaa itseään sovun pitämiseksi. Jos oikeasti haluaa parisuhteen, silloin on mietittävä, paljonko on valmis astumaan sen oman äidin varpaille tehdäkseen puolisolle tilaa. On iso ero, asuuko sulhaskandidaatti ns. äidin nurkissa vai asuuko vanha äiti hänen nurkissaan, yhtenä osana monipuolista elämää.

Siitä huolimatta, ihan varmasti voi toimia jos oikea ihminen löytyy, ja jos myös äitisi on valmis tulemaan vastaan tehdäkseen asiat helpoiksi nuoremmalle polvelle.

Tässä nyt ei kaikki asiat kohtaa. Aloittaja kertoo olevansa itsenäinen, mutta eron tultua on palattu äidin helmoihin. Äiti tarvitsee niin paljon apua, että aloittajan on järkevä asua samassa asunnossa hänen kanssaan, mutta toisaalta hän sanoo kodin olevan vain kääntymäpaikka, mitä nyt joskus miesluolassaan värkkäilee jotain.

Minusta tämä kuulostaa siltä, että on kiva asua maksetussa talossa, täydellä ylläpidolla.

Vierailija kirjoitti:

Tässä nyt ei kaikki asiat kohtaa. Aloittaja kertoo olevansa itsenäinen, mutta eron tultua on palattu äidin helmoihin. Äiti tarvitsee niin paljon apua, että aloittajan on järkevä asua samassa asunnossa hänen kanssaan, mutta toisaalta hän sanoo kodin olevan vain kääntymäpaikka, mitä nyt joskus miesluolassaan värkkäilee jotain.

Minusta tämä kuulostaa siltä, että on kiva asua maksetussa talossa, täydellä ylläpidolla.

Juu. Kiinnostaisi tietää, onko äiti siinä kunnossa, että jaksaa vielä ruokaa laittaa 😁

Kannattaa miettiä, miten "markkinoi" itseään ja miten asiat esittää. Vrt. "Olen perhekeskeinen ihminen ja huolehdin mielelläni minulle läheisistä ihmisistä. Tällä hetkellä autan iäkästä äitiäni ja asun tilapäisesti hänen luonaan siihen saakka, että hänen asiansa saadaan järjestymään muulla tavalla."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä nyt ei kaikki asiat kohtaa. Aloittaja kertoo olevansa itsenäinen, mutta eron tultua on palattu äidin helmoihin. Äiti tarvitsee niin paljon apua, että aloittajan on järkevä asua samassa asunnossa hänen kanssaan, mutta toisaalta hän sanoo kodin olevan vain kääntymäpaikka, mitä nyt joskus miesluolassaan värkkäilee jotain.

Minusta tämä kuulostaa siltä, että on kiva asua maksetussa talossa, täydellä ylläpidolla.

Juu. Kiinnostaisi tietää, onko äiti siinä kunnossa, että jaksaa vielä ruokaa laittaa 😁

Eipä taida tulla kommentoimaan ketjun aloittaja.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että jos nainen asuisi oman äitinsä kanssa, sitä yhtä lailla katsottaisiin karsaasti. 

Miksi uskot niin? Ei minua liikuttaisi suuntaan tai toiseen, jos keski-ikäinen nainen asuisi vanhempiensa, "vanhuksensa" kanssa. Vaan että siinä on perhe-orientoitunut nainen, joka hoitaa vanhempaansa. Etelä-euroopassa aivan tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että jos nainen asuisi oman äitinsä kanssa, sitä yhtä lailla katsottaisiin karsaasti. 

Miksi uskot niin? Ei minua liikuttaisi suuntaan tai toiseen, jos keski-ikäinen nainen asuisi vanhempiensa, "vanhuksensa" kanssa. Vaan että siinä on perhe-orientoitunut nainen, joka hoitaa vanhempaansa. Etelä-euroopassa aivan tavallista.

Ei ole tavallista. Se on köyhien tai vastaavalla tavalla kietoutuneiden perheiden tapa sekä Euroopassa että kehitysmaissa. Tietäisit, jos olisit edes vähän aikaa muualla kuin Suomessa asunut. Köyhyys on suurin syy eli ei ole varaa muuttaa pois kotoa tai isovanhemmat joutuvat asumaan aikuisten lasten luona, kun ei ole sosiaaliturvaa.

Ja kyllä sielläkin osataan riidellä. Perheväkivaltaa voi olla myös anopin ja miniän väleissä, ja muutakin riitaa syntyy herkästi. Melko lapsellista kuvitella, että muualla maailmassa ihmiset olisivat aivan erilaisia. Intiassa miniä saattaa helposti tulla poltetuksi elävältä keittiöhommissa. Todella idyllistä!

Äidin kanssa asuva mies kuitenkin useimmiten on valmis muuttamaan sieltä heti naisen kanssa asumaan, äidin kanssa asuva nainen taas vaatii että mies muuttaa sinne heidän kanssaan.